Aivokasvain

Kysyn noin, koska tuli mieleeni nuori työkaverini, jolla todettiin joku aivokasvain reilut kymmenen vuotta sitten. Kasvain ei ollut pahanlaatuinen. Hänet leikattiin ja sairausloman jälkeen hän palasi töihin.

Toivoa ei kannata menettää. Nykyisin hoidetaan uskomattomiakin asioita ja kaikki kasvaimet eivät ole pahanlaatuisia.

Kirjoittele ihmeessä tänne ajatuksiasi, tuntemuksiasi ja kokemuksia tutkimuksista ja hoidoista. Siitä voi olla iso apu Sinulle itsellesi jaksamisessa ja ehkä jollekin toisellekin, kohtalotoverille.

Jaksamista sinulle tuon koettelemuksen kanssa!

Uskon kyllä että pelottaa helvetisti, niin muakin pelotti. Mutta kasvain osottautui hyvälaatuiseksi ja tässä sitä taaplaillaan. Tässä asiassa tieto ei lisää tuskaa - ainakaan minun mielestäni. Tule lueskelemaan ja juttelemaan tukipalstalle: http://p2.foorumi.info/aivokasvain/

Älä menetä toivoasi, sillä et vielä tiedä mitä tapahtuu. Minullakin todettiin 4 vuotta sitten erittäin harvinainen aivosyöpä (jollainen on vain yhdellä kahdesta miljoonasta ihmisestä) ja jota ei voida hoitaa millään tavalla, koska se sijaitsee niin pahassa paikassa kallonpohjassa sitä ei leikata eikä sytot tehoa eikä sädetystä anneta aivorungon läheisyyden vuoksi.

Olen käynyt läpi samat kysymykset kuin sinäkin ja kuolemanpelossani vaivuin masennukseen. En usko, että monikaan olisi selvinnyt ilman masennusta saadessaan kuulla, että on "saanut" parantumattoman aivosyövän eikä voida tehdä mitään. Nyt siis kasvainta on seurattu tähystyksin ja aivokuvin neljä vuotta. Viimeisessä neurokirurgin konsultaatiossa sain tietää ettei kasvain ole kasvanut yhtään koko aikana ja seuraavat kuvatkin otetaan vasta kahden vuoden päästä! Sain myös ennusteen, että todennäköisesti kuolen johonkin muuhun tautiin kuin tähän syöpään.Oireita on erilaisia, mutta niiden kanssa pärjään.

Aivokasvaimiakin on monenlaisia, samoin hoitomahdollisuuksia. Suomessa on myös hyvä hoito. Joten ... yritä jaksaa olla optimistinen ja muistaa ettei kaikki ole aina sellaista kuin miltä se ensin näyttää.

Kieltämättä elämä välillä tuntuu niin pirun epäreilulta. Itse olen 27 ja minulla on pahasti levinnyt rintasyöpä, mikä yleensä myös tarkoittaa muutaman vuoden elinaikaa. Itselläni rintasyöpä todettiin 22vuotiaana eli olen toki sinua vanhempi. Silti olen usein pohtinut, miksi kaiken piti mennä näin. En usko, että meistä kumpikaan on tehnyt mitään väärää: onhan maailmassa ollut paljon pahempiakin ihmisiä (esim. hitler), jotka eivät elämänsä aikana sairastuneet. Ei tämä siis rangaistus ole. Itse pyrin vain uskomaan joko siihen, että kyseessä on surkean huono tuuri tai siihen, että jostain selittämättömästä syystä juuri meidät on valittu tämä kokemaan. Jumalan olen toki haastanut tästä jo moneen kertaan oikeuteen. Ehkäpä elämä jossain muodossa jatkuu rajan tuolla puolen ja saavumme sinne tämän ansiosta kokemusta rikkaampana. En tiedä. Itsemurhaa olen toki välillä minäkin pohtinut, mutta eipä kai itseään voi tappaa siksi, että pelkää kuolevansa?

Toki jossain taustalla elää myös toivo siitä, että kaikki kääntyisi vielä hyväksi, mutta toisaalta en tiedä, uskonko siihen. Toisinaan uskon. Minuakin pelottaa. Kaipa me pelkäämme tuntematonta. Toisaalta tuskin kuoleman jälkeen voi mitään pahaa tapahtua, kun kaikkien se kuitenkin on kohdattava. Itse saan kaikesta huolimatta lohtua ajatuksesta, että on olemassa jumala ja kuoleman jälkeistä elämää. Toisaalta vihaan jumalaa, joka pakottaa meidät kokemaan tämän, mutta toisaalta, ehkäpä tälläkin on tarkoituksensa? Ehkä ihminen ei vain aina sitä kykene ymmärtämään...

ja hän toipui ihan hyvin, vaikka kasvain oli aika iso ja äiti oli vanha. Älä anna periksi. Äläkä usko, jos lääkäri on niin tökerö, että alkaa leikkiä jumalaa ja määrätä hautajaistesi ajankohdan. Ota päämääräksesi parantua.

Täällä monet heti hyppää takajaloilleen, kun joku sanoo, että syöpää voi itskin parantaa. Koska heidän mielestään se on syyllistämista. Eli jos voi parantaa, sairastuminenkin oli omaa syytä. Mutta ehkä se on! Lääketiede ei varmaa vastausta tiedä syövän syihin, vaikka niin arrogantisti nauravat toisten teorioille. Helppoahan se on olla pilkallinen.

Oletko syönyt hyvin ja terveellisesti? Oletko kantanut kaunaa? Oletko ilmaissut tunteesi vai salannut ne ja teeskennellyt jotain muuta? Oletko hiljattain muuttanut? Ovatko vanhempasi eronneet? Onko joku rakas ihminen kuollut? Jotain muuta stressaavaa?

Keskity vähentämään stressiä ja muuta. Usko hoitoihin, ja ne voivat auttaa paljon paremmin. Näe itsesi terveenä. Näe itsesi vanhana ihmisenä, iloisena ja terveenä. Ajatuksissa voi olla valtava voima. Älä luovuta!

Minkälaisia oireita aivokasvaimeen yleensä kuuluu..? itsellä ollut tosi pahaa huimausta ja muita oireita vuoden verran, nyt lääkäri laittoi lähetteen keskussairaalaan jotta pää kuvataan, mutta jonot kuulemma voi olla puoli vuotta.. Pelottaa ihan helvetisti että löytyykö sieltä jotain

Monenlaisia ovat aivokasvaimet. Niissä on jotkut aika vaarattomia, mutta on tietysti hamkalampiakin.
En tiedä minkälainen sinun on.
Noin nuorella iällä on todella harvoin pahempia ja hoidot on helpompia.
Ei kannata masentua sillä tilanteesi ei välttämättä ole paha vaikka sana "aivokasvain" tuntuu vaaraliselta.

Samassa venessä ollaan, minä olen sairastanut neljä vuotta, ja syöpäyhdistyksen terapiassa tapaama uusi ystäväni jo 30 vuotta. Itse olen käynyt läpi pelon, epätoivon ja toivon. Nyt elän taas toivon vaihetta.

Ensinnäkin, älä luovuta. Syöpää pystytään hoitamaan, ja hoitojen ansiosta saa lisää elinvuosia, jopa vuosikymmeniä. Lisäksi lääkehoito ja tutkimus kehittyvät koko ajan. Minä en ole pyytänyt lääkäriltä ennustetta koska on helpompi elää päivä kerrallaan miettimättä tulevaa. Usein lääkärit ovat törppöjä, eivät ajelle mitä sanovat, minulle yksi sanoi että "sinulla on X-määrä kuukausia jäjellä". Ja paskat, minähän sille lääkärille X-määrät näytän.

Nyt on tärkeää pitää fyysinen ja psyykkinen kunto hyvänä; ulkoile, syö terveellisesti, tapaa ystäviä ja harrasta kivoja asioita. Lisäksi sinun pitää saada puhua tästä asiasta. Soita esim. syöpäyhdistyksen päivystyspuhelimeen. Minä olen saanut sieltä uskoa tulevaan, kun olen jutellut asiantuntevien syöpäsairaanhoitajien kanssa. Omaiset ja läheiset ovat yhtä paniikissa kuin sinäkin, eivätkä he ole välttämättä parhaita keskustelukumppaneita. Minulle sisko hokee että ole positiivinen, ole positiivinen, ole positiivinen... se on ärsyttävää.

Sinä tarvitset nyt tukea, hae sitä, vaadsi sitä ja käytä sitä.

Älä luovuta, vaikka pelottaa. Ota kaikki keinot käyttöön. Itsemurhaa on tueha ajatella, se ei ole ratkaisu. Mä olen uskovainen ihminen ja uskon, että kuolemankin jälkeen on elämää, eikä kuolemaa tarvitse pelätä. Mulla on epäilty/epäillään lymfoomaa eli imusolmukesyöpää.

Millaista sun elämä on muuten? Onko oireita? Saatko hoitoa? Ihmeitä tapahtuu aina ja lääkärit ei kaikkea tiedä. Älä masennu, vaan yritä! Elämä voittaa!!!