Dehler 34

Onko kellään kokemuksia Dehler 34:stä vm. 1988-92? Millainen purjehdusominaisuuksiltaan ja sisätiloiltaan? Oma käyttö on perinteistä viikonloppupurjehdusta, mutta lomalla tulee vierailtua esim. Tukholmassa. Onko kellään kokemuksia veneen hankkimisesta esim. Saksasta, Hollannista tai Ranskasta? Varustetaso tuntuu olevan kohdallaan, mutta miten veneiden kunto on verrattavissa vastaaviin veneisiin Suomessa?
477551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

hankkimisesta Saksasta. Veneiden kunto vaihtelee. Jos on halpa, on myös kunnossa useinmiten huomauttamista. Hyväkuntoiset ovat myös siellä hintahaarukan yläpäässä. Ainoa keino päästä hommassa eteenpäin on mennä katsomaan veneitä. Lento vuokra-auto tai sitten ajat omalla autolla katsomaan vneitä. Autoa tarvitset paikanpäällä jokatapauksessa. Vain harvoin voitat rahassa, muttaq voit ehkä saada veneen, jota et lähempää löydä. Dehler on muuten merkkinä ehkä taloudellisesti kannattavin. Tuon ikäisiä Suomessa vähän, mutta Saksassa ja Hollannissa pilvin pimein ja näyttävät menevän huonosti kaupaaksi, joten hinnat kohdallaan. Varustelutasokin on varsin vaihtelevaa, joten ei kannata ryhtyä yleistämään liikaa.

Äänestä

Lys 1.14. Häviää alle 10 m/s tuulissa esim. X-79:lle.

Äänestä
  • käy näitä X-79 (ja myös X-99) tyyppejä. Ei kati kukaan, joka harkitsee Dehler 34 ostamista ole kiinnostunut X-79:stä? Muuten minkälainen perämpoottori sulla on X:ssä? Nostatko sen laiturille kisaan lähtiessä ja oletko niitä tyyppejä, jotka tyynellä heiluttelevat kanisteria ohiajaville siinä toivossa, että joku antaisi vähän bensaa ja pääset saaren rantaan?

    Äänestä

  • veneen... kirjoitti:

    käy näitä X-79 (ja myös X-99) tyyppejä. Ei kati kukaan, joka harkitsee Dehler 34 ostamista ole kiinnostunut X-79:stä? Muuten minkälainen perämpoottori sulla on X:ssä? Nostatko sen laiturille kisaan lähtiessä ja oletko niitä tyyppejä, jotka tyynellä heiluttelevat kanisteria ohiajaville siinä toivossa, että joku antaisi vähän bensaa ja pääset saaren rantaan?

    Alkuperäinen purjehtija kysyi purjehdusominaisuuksita ja koska on tullut muutaman kerra purjehdittua X-79:llä Delher 34:n ohi, niinpä kerroin.

    Varmasti Dehler on asuttavampi kuin X-79 mutta yhtä hyvä asua kuin X-99.

    Mulla on ihan tavallinen pitkärikinen kakstahti bensakone. 4 hepoa riittää hyvin. Joskus kisoissa kone jätetään lauturille ja joskus kone viedään salonkiin, fiiliksestä riippuen.

    Pari kesää sitten kone hajosi forever ja saimme purjehtia 200 mailia takaisin kotisatamaan. Matkalla yksi Buster hinasi meitä tyyneessä 15 minuuttia. Kyyti saatiin hinausköyttä heiluttamalla.

    Rannasta lähdemme ja rantaan tulemme hyvin usein pelkin purjein. Säälijöidenkin olisi hyvä opetella tämä taito.

    Äänestä

  • Edellisen Herran? soisi luoda katseensa vielä kerran Lys taulukkoon ja todeta mikä on vanhemman Dehler 34 Lys-luku, sekä hankkia pikaisesti silmälasit.
    X-79 ei ole mikään vaihtoehto Dehlerille. Ei todellakaan. Eikä myöskään X-99, Dehlerissä on myös sisustus.
    Mikäli haluaa tilavan, asuttavan, hyvin purjehtivan ja hyvin ja kestävästi tehdyn purjeveneen, hankkii Dehlerin. Nopeudesta senverran, että se voitti avomeri MM. pari vuotta sitten.
    Ainoa miinus tiloista on kajuutan suhteellinen mataluus yli 180 senttisille ja keula kajuutan mataluus sinne tungettujen kaapistojen takia.(jalkopää).
    Plussaa sensijaan on esim. 2-3 syl. yanmar diesel joka on makeavesi jäähdytteinen. Tukeva metalli kehikko pohjan ja kölin tukena. Maa sähkö vakiona. Perinteinen tai valkoinen (Nova) sisustus, makuasia. Sisätilojen avaruus, onko hyvä vai huono asia riippu kallistuskulmasta ja merenkäynnistä. Tilava pentteri ja karttapöytä.
    Purjehtii hyvin kunhan ruoriohjaukseen tottuu.(Cobra 5). En silti väitä, että ei nopeampiakin olisi.
    Omani ostin Hollannista missä hinta oli n. 30% halvempi kuin Suomessa. Erotuksella voi sitten varustaa venettä aika mukavasti. Tietysti eroja on kuten kaikissa veneissä, veneen varusteissa ja veneen yleisessä kunnossa. Mielestäni varoa pitää charter veneitä (ei ole maksettu alvia) ja pitäisi ostaa varmuudenvuoksi brookerilta, joka pitää veneitään kaupan netisssä, ettei tule ostettua varastettua.
    Ja Hollannista on vielä simpeliä tuoda vene Suomeen omalla kölillään. Oli mukava matka, 2-viikkoa.

    Äänestä

  • Oikea vene kirjoitti:

    Edellisen Herran? soisi luoda katseensa vielä kerran Lys taulukkoon ja todeta mikä on vanhemman Dehler 34 Lys-luku, sekä hankkia pikaisesti silmälasit.

    opettele käyttämään googlea, niin löytyy:
    http://www.kolumbus.fi/savk/kisatuloksia.html
    "Sinisilmä
    Dehler 34 Jussi Karjalainen 1.14 "

    Missään en ole sanonut että osta X-79 Dehler 34, sijaan. Purjehdusominaisuuksista olen sitä mieltä, että X-99 on huimasti parempi.

    Tosipurjehtijat Itämerellä ei tee juurikaan koneella mitään.

    Sisustus tuo painoa ja sitä pitää lakata. Ideaalisisustuksen voi pestä painepesurilla, FT10:ssä voi olla näin.

    Äänestä

  • silmälasit, kirjoitti:

    Kuten Lys säännöstä jotakin edes tietävä, saa vene joka purjehtii ilman spinua 0.03 vähennystä Lys lukuunsa. Ko. vene siis purjehti tässä kisassa ilman spinua.
    Kehoitinkin katsomaan Lys taulukkoa, eikä kisa tuloksia.

    Sitten väännetään sinullekin rautalangasta malli!!

    Dehler 34 SVG Lys 1.17
    X-79 SG- 1.14

    X-79 purjehtii siis taulukon mukaan ilman potkuria tai perämoottorilla varustettuna jolloin potkuri on ylhäällä vedestä.
    Dehler 34.n luku on laskettu taittolapapotkurilla.

    Väitteesi siitä, että purjehdit X-79 Dehler 34 ohitse on myöskin täyttä paskaa, sopii tulla yrittämään.

    Äänestä

  • oikea vene kirjoitti:

    alkaa henkilökohtainen nimittely, se on suomalaisissa erittäin ikävä piirre.

    En voi sille mitään, että olen kevyissä tuulissa purjehtinut X-79:llä vanhojen Dehler 34:stenkin ohi. Pyydän anteeksi röyhkeyttäni, jos vielä olen ohittanut suojan puolelta:-)

    Kevyissä tuulissa X-79 pesee monen Lys 1.17 veneen. Syy: paino, Dehler 34 painaa 4200kg kun X-79 painaa 1500 kg.

    http://www.boatshop24.com/web/fi/haendler_homepages/conduray/detail.htm?showid=1457521&BOATTYPE_ID=S

    Huomaatko, minä en osaa nimitellä henkilökohtaisesti. Johtuuko siitä, että olen ateisti, en asu helsingissä, mulla ei ole velkaa vai mistä:-)

    Äänestä

  • vittuuntunut kirjoitti:

    Alkuperäinen purjehtija kysyi purjehdusominaisuuksita ja koska on tullut muutaman kerra purjehdittua X-79:llä Delher 34:n ohi, niinpä kerroin.

    Varmasti Dehler on asuttavampi kuin X-79 mutta yhtä hyvä asua kuin X-99.

    Mulla on ihan tavallinen pitkärikinen kakstahti bensakone. 4 hepoa riittää hyvin. Joskus kisoissa kone jätetään lauturille ja joskus kone viedään salonkiin, fiiliksestä riippuen.

    Pari kesää sitten kone hajosi forever ja saimme purjehtia 200 mailia takaisin kotisatamaan. Matkalla yksi Buster hinasi meitä tyyneessä 15 minuuttia. Kyyti saatiin hinausköyttä heiluttamalla.

    Rannasta lähdemme ja rantaan tulemme hyvin usein pelkin purjein. Säälijöidenkin olisi hyvä opetella tämä taito.

    rantaan tai rannasta ei ole mikään temppu. Olen sen tehnyt paljon isommalla veneellä kuin X-79 ja vielä kohtalaisen kovassa tuulessa. Ei pidä kuvitella liikoja omista taidoistaan.

    Äänestä

  • Oikea vene kirjoitti:

    Edellisen Herran? soisi luoda katseensa vielä kerran Lys taulukkoon ja todeta mikä on vanhemman Dehler 34 Lys-luku, sekä hankkia pikaisesti silmälasit.
    X-79 ei ole mikään vaihtoehto Dehlerille. Ei todellakaan. Eikä myöskään X-99, Dehlerissä on myös sisustus.
    Mikäli haluaa tilavan, asuttavan, hyvin purjehtivan ja hyvin ja kestävästi tehdyn purjeveneen, hankkii Dehlerin. Nopeudesta senverran, että se voitti avomeri MM. pari vuotta sitten.
    Ainoa miinus tiloista on kajuutan suhteellinen mataluus yli 180 senttisille ja keula kajuutan mataluus sinne tungettujen kaapistojen takia.(jalkopää).
    Plussaa sensijaan on esim. 2-3 syl. yanmar diesel joka on makeavesi jäähdytteinen. Tukeva metalli kehikko pohjan ja kölin tukena. Maa sähkö vakiona. Perinteinen tai valkoinen (Nova) sisustus, makuasia. Sisätilojen avaruus, onko hyvä vai huono asia riippu kallistuskulmasta ja merenkäynnistä. Tilava pentteri ja karttapöytä.
    Purjehtii hyvin kunhan ruoriohjaukseen tottuu.(Cobra 5). En silti väitä, että ei nopeampiakin olisi.
    Omani ostin Hollannista missä hinta oli n. 30% halvempi kuin Suomessa. Erotuksella voi sitten varustaa venettä aika mukavasti. Tietysti eroja on kuten kaikissa veneissä, veneen varusteissa ja veneen yleisessä kunnossa. Mielestäni varoa pitää charter veneitä (ei ole maksettu alvia) ja pitäisi ostaa varmuudenvuoksi brookerilta, joka pitää veneitään kaupan netisssä, ettei tule ostettua varastettua.
    Ja Hollannista on vielä simpeliä tuoda vene Suomeen omalla kölillään. Oli mukava matka, 2-viikkoa.

    LYS-lukemat ja X:t eivät todellakaan kiinnosta vaan hyvin purjehtiva ja asuttava vene, joten ainakaan minä en enää näitä kommentteja kaipaa. Olisi vielä mukava saada kommentteja Dehler 34:n tuuliherkkyydestä, reivikynnyksestä etc. Olenko ymmärtänyt oikein, että Dehlereissä on ollut yhden käden reivi vakiovarusteena?

    Äänestä

  • silmälasit, kirjoitti:

    opettele käyttämään googlea, niin löytyy:
    http://www.kolumbus.fi/savk/kisatuloksia.html
    "Sinisilmä
    Dehler 34 Jussi Karjalainen 1.14 "

    Missään en ole sanonut että osta X-79 Dehler 34, sijaan. Purjehdusominaisuuksista olen sitä mieltä, että X-99 on huimasti parempi.

    Tosipurjehtijat Itämerellä ei tee juurikaan koneella mitään.

    Sisustus tuo painoa ja sitä pitää lakata. Ideaalisisustuksen voi pestä painepesurilla, FT10:ssä voi olla näin.

    X:lläs edes Itämerellä käydä.

    Onko tosipurjehtija mielestäsi masokisti.

    Äänestä

  • SB Fever kirjoitti:

    LYS-lukemat ja X:t eivät todellakaan kiinnosta vaan hyvin purjehtiva ja asuttava vene, joten ainakaan minä en enää näitä kommentteja kaipaa. Olisi vielä mukava saada kommentteja Dehler 34:n tuuliherkkyydestä, reivikynnyksestä etc. Olenko ymmärtänyt oikein, että Dehlereissä on ollut yhden käden reivi vakiovarusteena?

    tekstissäsi:

    "LYS-lukemat ..... eivät todellakaan kiinnosta vaan hyvin purjehtiva ....vene"

    Äänestä

  • tainnut... kirjoitti:

    X:lläs edes Itämerellä käydä.

    Onko tosipurjehtija mielestäsi masokisti.

    kuin Jumalaansa:-)

    Äänestä

  • veneen... kirjoitti:

    rantaan tai rannasta ei ole mikään temppu. Olen sen tehnyt paljon isommalla veneellä kuin X-79 ja vielä kohtalaisen kovassa tuulessa. Ei pidä kuvitella liikoja omista taidoistaan.

    "sääliksi käy näitä X-79 (ja myös X-99) tyyppejä. Ei kati kukaan, joka harkitsee Dehler 34 ostamista ole kiinnostunut X-79:stä? Muuten minkälainen perämpoottori sulla on X:ssä? Nostatko sen laiturille kisaan lähtiessä ja oletko niitä tyyppejä, jotka tyynellä heiluttelevat kanisteria ohiajaville siinä toivossa, että joku antaisi vähän bensaa ja pääset saaren rantaan? "

    Vittu te evlutkut ootte sairasta porukkaa, heippa.

    Äänestä

  • mitään ristiriitaa kirjoitti:

    tekstissäsi:

    "LYS-lukemat ..... eivät todellakaan kiinnosta vaan hyvin purjehtiva ....vene"

    LYS luku ei kerro veneen purjehdusonminaisuuksista kovinkaan paljoa. Sehän on ainoastaan arvio veneen nopeudesta, mutta ei esimerkiksi otaa mitään kantaa veneen suorituskykyyn eri olosuhteissa. Onhan tunnettua, että esimerkiksi juuri kevyenkelin veneet kärsivät kevyenkelin suorituskyvystä LYS lukua määriteltäessä, eli saavat turha suren luvun keskimäärin. Itselläni oli 20 vuotta sitten Inferno 26 (yhden kesän), joka kevyessä kelissä oli nopea, mutta hävisi kovan tuulen kryssillä Guy 27:lle.

    Hyvin purjehtiva vene voisi vaikka olla tasapinoinen ominaisuuksiltaan (tasaisen nopea kaikissa olosuhteissa), ei broachaa turhan helposti eikä kulje kryssillä tuhan kalleellaan. Siinä ei tarvita elävää painolastia istumaan vene pystyyn kryssillä.

    Äänestä

  • SB Fever kirjoitti:

    LYS-lukemat ja X:t eivät todellakaan kiinnosta vaan hyvin purjehtiva ja asuttava vene, joten ainakaan minä en enää näitä kommentteja kaipaa. Olisi vielä mukava saada kommentteja Dehler 34:n tuuliherkkyydestä, reivikynnyksestä etc. Olenko ymmärtänyt oikein, että Dehlereissä on ollut yhden käden reivi vakiovarusteena?

    Kyseessä ei ole yhdenkäden reivi, vaan yhden köyden reivi. Laskee ison fallia ja kiristää vain yhden köyden, joka käy läpi sekä ison taka- että mastoliikin, riittää siis paljon köyttä vedettäväksi mutta silti kätevä systeemi. Ei tarvitse mennä mastolle kiinnittämään reivikoukkua. Ison falliin pitää merkitä, mihin asti iso lasketaan ennen reivin kiristämistä.
    Myös purjeen lasku/nosto on helppoa laiskajaakkojen ja puomilla olevan purjeen säilytyspussin johdostä, vetskari vain kiinni. Rulla edessä ja helppo ison käsittely on ollut yksi positiivisimpia asioita, jota tässä veneessä arvostan.

    Kun tosi tuuli on n. 8 m/s on suhteellinen tuuli luovilla n. 10 m/s, silloin pitäisi ainakin perhemiehistön mielestäni reivata. Maston säätövaraakin toki riittää, hekissä on paljon välitystä ja levanki on täyspitkä. Vene kulkee myös paremmin kun sen pitää mahdollisimman suorassa. Kisassa kun on "läskiä laidalla" voi toki jättää reivin oton vähän myöhäisemmäksi.

    Äänestä

  • veneen... kirjoitti:

    LYS luku ei kerro veneen purjehdusonminaisuuksista kovinkaan paljoa. Sehän on ainoastaan arvio veneen nopeudesta, mutta ei esimerkiksi otaa mitään kantaa veneen suorituskykyyn eri olosuhteissa. Onhan tunnettua, että esimerkiksi juuri kevyenkelin veneet kärsivät kevyenkelin suorituskyvystä LYS lukua määriteltäessä, eli saavat turha suren luvun keskimäärin. Itselläni oli 20 vuotta sitten Inferno 26 (yhden kesän), joka kevyessä kelissä oli nopea, mutta hävisi kovan tuulen kryssillä Guy 27:lle.

    Hyvin purjehtiva vene voisi vaikka olla tasapinoinen ominaisuuksiltaan (tasaisen nopea kaikissa olosuhteissa), ei broachaa turhan helposti eikä kulje kryssillä tuhan kalleellaan. Siinä ei tarvita elävää painolastia istumaan vene pystyyn kryssillä.

    "Itselläni oli 20 vuotta sitten Inferno 26 (yhden kesän), joka kevyessä kelissä oli nopea, mutta hävisi kovan tuulen kryssillä Guy 27:lle.

    Hyvin purjehtiva vene voisi vaikka olla tasapinoinen ominaisuuksiltaan (tasaisen nopea kaikissa olosuhteissa), ei broachaa turhan helposti eikä kulje kryssillä tuhan kalleellaan. Siinä ei tarvita elävää painolastia istumaan vene pystyyn kryssillä. "

    http://www.amazon.com/Sail-Rig-Tuning-Ivar-Dedekam/dp/1898660670

    Äänestä

  • vittuuntunut kirjoitti:

    Alkuperäinen purjehtija kysyi purjehdusominaisuuksita ja koska on tullut muutaman kerra purjehdittua X-79:llä Delher 34:n ohi, niinpä kerroin.

    Varmasti Dehler on asuttavampi kuin X-79 mutta yhtä hyvä asua kuin X-99.

    Mulla on ihan tavallinen pitkärikinen kakstahti bensakone. 4 hepoa riittää hyvin. Joskus kisoissa kone jätetään lauturille ja joskus kone viedään salonkiin, fiiliksestä riippuen.

    Pari kesää sitten kone hajosi forever ja saimme purjehtia 200 mailia takaisin kotisatamaan. Matkalla yksi Buster hinasi meitä tyyneessä 15 minuuttia. Kyyti saatiin hinausköyttä heiluttamalla.

    Rannasta lähdemme ja rantaan tulemme hyvin usein pelkin purjein. Säälijöidenkin olisi hyvä opetella tämä taito.

    Se että ohittaa X-79:llä Dehler-34 veneen tekee siis Dehleristä hitaan? Dehler-34 vene on kuitenkin keskmäärin nopeampi, kuin X-79 eli X-79 on siis luokiteltava tosi hitaaksi veneeksi. Itseasiassa olen ollut LYS-kisassa, missä kaikki X-79 veneet hävisivät Albin Express veneille suorassa ajassa (LYS-1,11) eli X-79 on siis sinun logiikallasi lähes uppotukki (vaikka näinhän se ei todellisuudessa ole). Lisäksi Dehlerin sisätilat ja asuttavuus on selvästi paremmat kuin X-99 venessä. X-99 on purjehdusominaisuuksiltaan kyllä hyvä ja ikäänsä nähden erinomainen purjevene, mutta ei siis käyttöominaisuuksiltaan verrattavissa Dehleriin matkapurtena. X-79 ei käy minkäänlaisena vertailukohtana Dehlerille, ei vaikka sinällänsä mukava ja sporttinen vene onkin.
    PS. Minä muuten olen ohittanut X-79 veneen alapuolelta Dehlerillä molempien ajaessa spinnuilla. Tosin Dehler oli mallia 33 ;-)

    Äänestä

  • kelin mukaan:-) kirjoitti:

    "Itselläni oli 20 vuotta sitten Inferno 26 (yhden kesän), joka kevyessä kelissä oli nopea, mutta hävisi kovan tuulen kryssillä Guy 27:lle.

    Hyvin purjehtiva vene voisi vaikka olla tasapinoinen ominaisuuksiltaan (tasaisen nopea kaikissa olosuhteissa), ei broachaa turhan helposti eikä kulje kryssillä tuhan kalleellaan. Siinä ei tarvita elävää painolastia istumaan vene pystyyn kryssillä. "

    http://www.amazon.com/Sail-Rig-Tuning-Ivar-Dedekam/dp/1898660670

    muuten ainoa Inferno 26, jossa 2 saalinkinen masto ja bardunat, joita oli pakko käyttää. Kevlar purjeet myös. Mutta kun se vene ei pysynyt pystyssä vaan sortui. Sittemmin Vitalissa oli painavampi köli. Vene vain oli kevyekelin vene eikä sillä kovan kelin kryssillä pärjännyt. Sitä en uskonut ostaessani venettä, vaan luulin kuten sinäkin. Myyjä kyllä sanoi ettei venettä istu mikä miehistö pystyyn. En siis uskonut, ennen kuin itse kokeilin.

    Joo, edellinen omistaja oli tilannut veneen veistämöltä (Tabasco) erikoistilauksena ja rustien kiinnityspaikka oli normaalia edempänä mahdolistaen oikean kilparikin käytön. Kevyessä kelissä vene oli ja varmaan on vielälin kokoluokassaan "lyömätön".

    ennemistö vakiopurjeveneistä, niin lysillä ei ole mitään tekemistä hyvien purjehdusominaisuuksien kanssa:-)

    Äänestä

  • A-36 kirjoitti:

    Se että ohittaa X-79:llä Dehler-34 veneen tekee siis Dehleristä hitaan? Dehler-34 vene on kuitenkin keskmäärin nopeampi, kuin X-79 eli X-79 on siis luokiteltava tosi hitaaksi veneeksi. Itseasiassa olen ollut LYS-kisassa, missä kaikki X-79 veneet hävisivät Albin Express veneille suorassa ajassa (LYS-1,11) eli X-79 on siis sinun logiikallasi lähes uppotukki (vaikka näinhän se ei todellisuudessa ole). Lisäksi Dehlerin sisätilat ja asuttavuus on selvästi paremmat kuin X-99 venessä. X-99 on purjehdusominaisuuksiltaan kyllä hyvä ja ikäänsä nähden erinomainen purjevene, mutta ei siis käyttöominaisuuksiltaan verrattavissa Dehleriin matkapurtena. X-79 ei käy minkäänlaisena vertailukohtana Dehlerille, ei vaikka sinällänsä mukava ja sporttinen vene onkin.
    PS. Minä muuten olen ohittanut X-79 veneen alapuolelta Dehlerillä molempien ajaessa spinnuilla. Tosin Dehler oli mallia 33 ;-)

    tällä saadulla egolla seuravaa:-)

    "Lisäksi Dehlerin sisätilat ja asuttavuus on selvästi paremmat kuin X-99 venessä. X-99 on purjehdusominaisuuksiltaan kyllä hyvä ja ikäänsä nähden erinomainen purjevene, mutta ei siis käyttöominaisuuksiltaan verrattavissa Dehleriin matkapurtena"

    En osta Dehleriä, enkä Avancea vaikka kuinka kauppaatte, uppotukkeja ovat:-)

    Äänestä

  • väität tosissasi, että kirjoitti:

    ennemistö vakiopurjeveneistä, niin lysillä ei ole mitään tekemistä hyvien purjehdusominaisuuksien kanssa:-)

    määrittelet käsitteen "hyvät purjehdusominaisuudet" niin jatketaan sitten. Nopeus on vain yksi tekijä. Joku voi olla valmis tinkimään hieman nopeudesta saavuttaakseen jossain toisessa ominaisuudessa vastaavasti hieman enemmän.

    Kyllä saman LYSin omaavat veneet ovat monesti varsin erillaisia, varsinkin kun verrataan hyvin eri kokoisia veneitä. Jos mielestäsi LYS on niin hyvä, niin miksi on kehitetty IMS? Miksei käytetä LYSiä aina?

    Äänestä

  • ja guruilen kirjoitti:

    tällä saadulla egolla seuravaa:-)

    "Lisäksi Dehlerin sisätilat ja asuttavuus on selvästi paremmat kuin X-99 venessä. X-99 on purjehdusominaisuuksiltaan kyllä hyvä ja ikäänsä nähden erinomainen purjevene, mutta ei siis käyttöominaisuuksiltaan verrattavissa Dehleriin matkapurtena"

    En osta Dehleriä, enkä Avancea vaikka kuinka kauppaatte, uppotukkeja ovat:-)

    Eihän kukaan ole sulle Dehleriä kauppaamassa. Eikös se ollut tuo SB fever joka oli sellaisesta kiinnostunut. Itse rupesit Dehleriä haukkumaan ja Xää kehumaan.

    suomessakin avomerism:t järjestetään orc club säännön mukaan ja maailmalla skabataan orc clubin mukaan ahkerasti. IMS osottautui liian monimutkaiseksi ja kalliiksi.

    Kyse olikin siitä, että väität edelleen epäsuorasti, että korkea Lys, niin huonosti purjehtii. Melges 24 siis mielestäsi purjehtii huonosti.

    Kilpailen vain yksityyppiluokissa , mutta hyviä veneen suorituskykyä kuvaavia lukuja ovat lys ja ims gph, koska niitä on helppo verrata, yksinkertainen ymmärtää ja vakioveneistä Lys kuvaa hyvin venee purjehdusominaisuuksia yleisesti.

    Esim, Guy 22, H, Inferno 26 niin 0.99, 1.07 ja 1.13 kuvaavat hyvin veneiden nopeuseroja tuulissa joissa kisoja pääasiassa pidetään, eli alle 12 m/s. Yli 12 m/s tuulissa H on hyvä luovilla ja miehistön taidoilla ja veneen trimmillä on suuri merkitys miten kulkee.

    http://www.avomeripurjehtijat.fi/vanhatsivut/lys/LysTabell2005.pdf

    venemerkkitopikin kuten tämä. Taustalla on joko ko. veneen omistaja tai kauppias.

    Onpa hirveää haukkumista jos tuo julki sen, että Dehler 34:n lys on 1.17 kun taas X-99 1.24:-)

    Painot: Dehler 34 4200 kg, X-99 3000 kg
    Purjeala: Dehler 34 58 m2 ,X-99 62m2

    1200 kg ylipainoa:-)

    Äänestä

  • ollaan menossa, kirjoitti:

    väittämäsi edes mieleen, eli se, että korkea LYS, niin huonosti purjehtii. Tarkoitin sitä, että purjehdusominaisuudet muodostuvat muustakin, kuin suorituskyvystä, jota mitataan nopeudella. Sinä puolestasi väität, että Inferno 26 (1.13) ja Jon 33 (1.13) ovat purjehdusominaisuuksiensa suhteen vastaavat (ja yhtänopeat kaikissa keleissä)?

    Äänestä

  • ovat tämänhetkiset kirjoitti:

    venemerkkitopikin kuten tämä. Taustalla on joko ko. veneen omistaja tai kauppias.

    Onpa hirveää haukkumista jos tuo julki sen, että Dehler 34:n lys on 1.17 kun taas X-99 1.24:-)

    Painot: Dehler 34 4200 kg, X-99 3000 kg
    Purjeala: Dehler 34 58 m2 ,X-99 62m2

    1200 kg ylipainoa:-)

    Dehleriä itsellä enkä ole ostamassakaan. Ainakaan 34:sta, kun on paljon suurempi ja eri tyyppinen vene jo nyt.

    Aloitit todella positiivisesti "Dehler 34 on hidas,", kehuiksi nuo on otetteva, eikö vain.

    paikka kun joku näin vaahtoaa. Kas kun tämä joku ei ole vainoamassa tuolla Siesta 32 mainitsemista hitaaksi, mikä sekin on totta 2000 -luvulla Melges 24,J 80 ja muiden sporttipursien aikakautena.

    Äänestä

  • veneen... kirjoitti:

    väittämäsi edes mieleen, eli se, että korkea LYS, niin huonosti purjehtii. Tarkoitin sitä, että purjehdusominaisuudet muodostuvat muustakin, kuin suorituskyvystä, jota mitataan nopeudella. Sinä puolestasi väität, että Inferno 26 (1.13) ja Jon 33 (1.13) ovat purjehdusominaisuuksiensa suhteen vastaavat (ja yhtänopeat kaikissa keleissä)?

    "LYS-lukemat ..... eivät todellakaan kiinnosta vaan hyvin purjehtiva ....vene"

    Lyshän muodostuu kisatuloksista, joten keskimääräisesti Inferno 26 ja Jon 33 ovat purjehdusominaisuuksiltaan vastaavat. Toinen pärjää kovassa kelissä ja toinen kevyessä. Näistä kisatuloksista saada keskiarvo joka on Lys.

    http://www.avomeripurjehtijat.fi/index.php?option=com_wrapper&Itemid=29

    Voit verrata Jon 33:sta Lysin avulla esim Guy 22:een tai X-99:iin, niin saat jotain hajua miten vene luonnossa keskimääräisesti purjehtii.

    Lys luku on ihana!

    Äänestä

  • osuu arkaan kirjoitti:

    paikka kun joku näin vaahtoaa. Kas kun tämä joku ei ole vainoamassa tuolla Siesta 32 mainitsemista hitaaksi, mikä sekin on totta 2000 -luvulla Melges 24,J 80 ja muiden sporttipursien aikakautena.

    jos joku kysyy Dehleristä, niin mitä sitä ryhtyy änkyttämään jostain x:stä. Mullakin on 2-Krona, jolla käyn revittelemässä. Melges 24 on helvetin hyvä vene ja sen myyntn helvetin hyvä konsepti. X-79 on helvetin hidas jos verrataan 49er:iin.

    Äänestä

  • on ristiriita kirjoitti:

    "LYS-lukemat ..... eivät todellakaan kiinnosta vaan hyvin purjehtiva ....vene"

    Lyshän muodostuu kisatuloksista, joten keskimääräisesti Inferno 26 ja Jon 33 ovat purjehdusominaisuuksiltaan vastaavat. Toinen pärjää kovassa kelissä ja toinen kevyessä. Näistä kisatuloksista saada keskiarvo joka on Lys.

    http://www.avomeripurjehtijat.fi/index.php?option=com_wrapper&Itemid=29

    Voit verrata Jon 33:sta Lysin avulla esim Guy 22:een tai X-99:iin, niin saat jotain hajua miten vene luonnossa keskimääräisesti purjehtii.

    Lys luku on ihana!

    nän on, inferno 26 ja Jon 33 ovat purjehdusominaisuuksiltaan TÄYSIN vastaavat.

    Äänestä

  • veneen... kirjoitti:

    jos joku kysyy Dehleristä, niin mitä sitä ryhtyy änkyttämään jostain x:stä. Mullakin on 2-Krona, jolla käyn revittelemässä. Melges 24 on helvetin hyvä vene ja sen myyntn helvetin hyvä konsepti. X-79 on helvetin hidas jos verrataan 49er:iin.

    Dehlerin ja X:n vertaamisen, mutta samalla vertaat kölivenettä ja purjejollaa.

    Äänestä

  • sekaisin kieltäessäsi kirjoitti:

    Dehlerin ja X:n vertaamisen, mutta samalla vertaat kölivenettä ja purjejollaa.

    oli ihan yhtä hyvä kuin omasi. X-79 ja Dehler 34 eivät ole vaihtoehtoja toisilleen. Dehlerin ostajaa ei kiinnosta, miten X-79 purjehtii.

    Äänestä

  • ja guruilen kirjoitti:

    tällä saadulla egolla seuravaa:-)

    "Lisäksi Dehlerin sisätilat ja asuttavuus on selvästi paremmat kuin X-99 venessä. X-99 on purjehdusominaisuuksiltaan kyllä hyvä ja ikäänsä nähden erinomainen purjevene, mutta ei siis käyttöominaisuuksiltaan verrattavissa Dehleriin matkapurtena"

    En osta Dehleriä, enkä Avancea vaikka kuinka kauppaatte, uppotukkeja ovat:-)

    Eikä veneeni edes ole Avance-36. Huvittaa vain, että kun joku kysyy Dehler-34 veneestä retkikäyttöön, niin joku X-79 kippari rupeaa vertaamaan näitä kahta venettä toisiinsa. Tiesitkö muuten että tuo Dehler 34 veneen runko on DB1:stä? Sekin on paljon paremmin sisustettu ja tilavampi, kuin X-79. Ko venetyypillä voitettiin aikoinaan 3/4 tonnareiden maailmanmestaruus.

    Äänestä

  • veneen... kirjoitti:

    oli ihan yhtä hyvä kuin omasi. X-79 ja Dehler 34 eivät ole vaihtoehtoja toisilleen. Dehlerin ostajaa ei kiinnosta, miten X-79 purjehtii.

    niin ei tarvitse ihmetellä, miksi X-79 menee ohi:-)

    "sisällötöntä inttämistä", ks. kirja Meren Selkä Taittuu.

    http://www.plaanaa.com/

    Äänestä

  • kiinnostaa, kirjoitti:

    niin ei tarvitse ihmetellä, miksi X-79 menee ohi:-)

    "sisällötöntä inttämistä", ks. kirja Meren Selkä Taittuu.

    http://www.plaanaa.com/

    Miksi Buster RS menee ohi...

    Mutta kun niitä X-79 ja Bustereira ei näy siellä missä minä purjehdin, Rantalelujan näkee vain lähellä rantaa.

    Äänestä

  • veneen... kirjoitti:

    Miksi Buster RS menee ohi...

    Mutta kun niitä X-79 ja Bustereira ei näy siellä missä minä purjehdin, Rantalelujan näkee vain lähellä rantaa.

    X-79:llä on osallistuttu esim Gotlant runttiin ja J-80 on kisassa ollut aktiivinen luokka.

    Sinulla muuten on pieni ongelma:

    http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=180&valikko=2

    Äänestä

  • oikea vene kirjoitti:

    Kyseessä ei ole yhdenkäden reivi, vaan yhden köyden reivi. Laskee ison fallia ja kiristää vain yhden köyden, joka käy läpi sekä ison taka- että mastoliikin, riittää siis paljon köyttä vedettäväksi mutta silti kätevä systeemi. Ei tarvitse mennä mastolle kiinnittämään reivikoukkua. Ison falliin pitää merkitä, mihin asti iso lasketaan ennen reivin kiristämistä.
    Myös purjeen lasku/nosto on helppoa laiskajaakkojen ja puomilla olevan purjeen säilytyspussin johdostä, vetskari vain kiinni. Rulla edessä ja helppo ison käsittely on ollut yksi positiivisimpia asioita, jota tässä veneessä arvostan.

    Kun tosi tuuli on n. 8 m/s on suhteellinen tuuli luovilla n. 10 m/s, silloin pitäisi ainakin perhemiehistön mielestäni reivata. Maston säätövaraakin toki riittää, hekissä on paljon välitystä ja levanki on täyspitkä. Vene kulkee myös paremmin kun sen pitää mahdollisimman suorassa. Kisassa kun on "läskiä laidalla" voi toki jättää reivin oton vähän myöhäisemmäksi.

    väittäessäsi :"Kun tosi tuuli on n. 8 m/s on suhteellinen tuuli luovilla n. 10 m/s "
    Kyllä tosituulella 8m/s tulee 34-jalan nykyveneille apparenttiä jo 11m/s luovilla, jos trimmit on kohdillaan. Venevauhtia 6.5solmusta 7:ään solmuun aallokosta riippuen järkevällä nousukulmalla.

    Äänestä

  • veneen... kirjoitti:

    LYS luku ei kerro veneen purjehdusonminaisuuksista kovinkaan paljoa. Sehän on ainoastaan arvio veneen nopeudesta, mutta ei esimerkiksi otaa mitään kantaa veneen suorituskykyyn eri olosuhteissa. Onhan tunnettua, että esimerkiksi juuri kevyenkelin veneet kärsivät kevyenkelin suorituskyvystä LYS lukua määriteltäessä, eli saavat turha suren luvun keskimäärin. Itselläni oli 20 vuotta sitten Inferno 26 (yhden kesän), joka kevyessä kelissä oli nopea, mutta hävisi kovan tuulen kryssillä Guy 27:lle.

    Hyvin purjehtiva vene voisi vaikka olla tasapinoinen ominaisuuksiltaan (tasaisen nopea kaikissa olosuhteissa), ei broachaa turhan helposti eikä kulje kryssillä tuhan kalleellaan. Siinä ei tarvita elävää painolastia istumaan vene pystyyn kryssillä.

    "Hyvin purjehtiva vene voisi vaikka olla tasapinoinen ominaisuuksiltaan (tasaisen nopea kaikissa olosuhteissa), ei broachaa turhan helposti eikä kulje kryssillä tuhan kalleellaan. Siinä ei tarvita elävää painolastia istumaan vene pystyyn kryssillä. " Niin halvimmalla tuo onnistuu siirtymällä monirunkoihin. Köliveneillä pääsee yli 60-jalkaisissa ehkä lähelle, muttei noita kuitenkaan saavuta, parempaan pääsee jo hobie16:lla.

    Äänestä

  • hehhhee kirjoitti:

    X-79:llä on osallistuttu esim Gotlant runttiin ja J-80 on kisassa ollut aktiivinen luokka.

    Sinulla muuten on pieni ongelma:

    http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=180&valikko=2

    kertovat paljon sinusta! Nyt ymmärrän inttämisesi X-79:tä. Ongelma tosiaan on, sillä en tiennyt sinun kärsivän narsismista. Oliko mielestäsi hyvä vitsi kirjoittaa kääyttämälläni nimimerkillä?

    Äänestä

  • vai jostain yhtä nopeasta ? kirjoitti:

    väittäessäsi :"Kun tosi tuuli on n. 8 m/s on suhteellinen tuuli luovilla n. 10 m/s "
    Kyllä tosituulella 8m/s tulee 34-jalan nykyveneille apparenttiä jo 11m/s luovilla, jos trimmit on kohdillaan. Venevauhtia 6.5solmusta 7:ään solmuun aallokosta riippuen järkevällä nousukulmalla.

    Viestissäni n. tarkoittaa "noin" sanaa. Lisäksi saaristossa missä katselen enimmäkseen tuulimittariani on tuuli yleensä puuskaista, joten mitään pitempää vertailuaikaa ei yleensä ole käytettävissä.
    Ensimmäinen Dehleristä kysyjä, kysyi missä tuulessa tarvitsee reivata. Hän ei ole ollut vastaukseeni tyytymätön. Joten likiarvot ovat hänelle olleet hyvinkin riittäviä. En ole myöskään tehnyt asiasta desimaalin tarkaa tutkimusta.
    Olen seilannut yli 10 vuotta H-veneellä ja myös esim. mm. Inferno 29, 5 vuotta, joten sanoisin että Dehler 34 ei ole kummankaan ääripään vene tuulen keston suhteen, vaan mukava kaikissa tuulissa, kestää kohtalaisesti tuulta, ei ali- eikä ylirikattu.

    Purjehdin siis 1990 mallisella Dehler 34.llä jossa on uudet (2006) Silvan mittaristot.

    Voisin tosin trimmata purjeeni paremminkin, ei voi kieltää, onneksi on muita jotka osaavat tehdä sen minua paremmin.
    Olen tässä keskustelussa tuonut julki ruoriohjauksen tuomat vaikeudet, pinnaohjaukseen totuneelle, varsinkin kun on automaattiohjaus tuntoa vähentämässä, joten olen ja tulen edelleenkin käyttämään paljon aikaa mm. purjetrimmauksen opetteluun ja veneen muihin säätöihin.

    Guy22.ssa en ole koskaan käynyt, joten en sano siitä mitään.

    Äänestä

  • vai jostain yhtä nopeasta ? kirjoitti:

    väittäessäsi :"Kun tosi tuuli on n. 8 m/s on suhteellinen tuuli luovilla n. 10 m/s "
    Kyllä tosituulella 8m/s tulee 34-jalan nykyveneille apparenttiä jo 11m/s luovilla, jos trimmit on kohdillaan. Venevauhtia 6.5solmusta 7:ään solmuun aallokosta riippuen järkevällä nousukulmalla.

    Seilaatko itse Guy22.lla. Minkälaiset ovat mittauslaitteesi?
    Hyvä tietää perustelut kun esittää mielipiteitä.

    Äänestä

  • ovat tämänhetkiset kirjoitti:

    venemerkkitopikin kuten tämä. Taustalla on joko ko. veneen omistaja tai kauppias.

    Onpa hirveää haukkumista jos tuo julki sen, että Dehler 34:n lys on 1.17 kun taas X-99 1.24:-)

    Painot: Dehler 34 4200 kg, X-99 3000 kg
    Purjeala: Dehler 34 58 m2 ,X-99 62m2

    1200 kg ylipainoa:-)

    X99 Lys on 1.25

    Äänestä

  • X99 on paras kirjoitti:

    X99 Lys on 1.25

    vastasit sit monta vuotta vanhaan viestiketjuun

    Äänestä

  • väitteen mielekkääksi kirjoitti:

    Seilaatko itse Guy22.lla. Minkälaiset ovat mittauslaitteesi?
    Hyvä tietää perustelut kun esittää mielipiteitä.

    "rantaan tai rannasta ei ole mikään temppu. Olen sen tehnyt paljon isommalla veneellä kuin X-79 ja vielä kohtalaisen kovassa tuulessa. Ei pidä kuvitella liikoja omista taidoistaan. "

    Tyyliä on monia tulla ilman konetta rantaan. Toisilla vehkeet kestää ja toisilla ei. Lopputulos kai kuitenkin tärkein...

    http://www.youtube.com/watch?v=geYwkNxfV4I

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

SB fever kirjoitti:

Onko kellään kokemuksia Dehler 34:stä vm. 1988-92? Millainen purjehdusominaisuuksiltaan ja sisätiloiltaan? Oma käyttö on perinteistä viikonloppupurjehdusta, mutta lomalla tulee vierailtua esim. Tukholmassa. Onko kellään kokemuksia veneen hankkimisesta esim. Saksasta, Hollannista tai Ranskasta? Varustetaso tuntuu olevan kohdallaan, mutta miten veneiden kunto on verrattavissa vastaaviin veneisiin Suomessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu