Eikö olisi oiva hetki muodostaa Lestijoen kaupunki, jossa Himanka, Kannus, Toholampi ja Lestijärvi mukaanlukien olisi 13 000 asukasta. Olisi jonkinkokoinen pikkukaupunki ja säästöjä tulisi jo siitä, kun nelinkertainen virkamieskaarti harvennettaisiin kohtuulliseksi.
Lestijoen kaupunki
3
477
Vastaukset
- A. S. Ukas
Sopivan kokoinen joo. Mitenkäs lähennät Kannuksen, Toholammin ja Lestijärven? Välimatkat pysyy samana vaikka olisi vain yksi kunta. Entä palvelut? Missä olisi? Joku osa tästä pikkukaupungista näivettyisi entisestään.
- myös asukas
Järkevähän hanke olisi, mutta sehän ei kepulaisille käy. Jäisi liian monta kunnnan- tai kaupunginjohtajaa, hallituksen ja valtuuston puheenjohtajaa ja muuta kyläpäällikköä vaille virkaa ja titteliä. Ei sellainen peli vetele. Saattaisi muutenkin vaarantaa kepun valta-aseman täällä.
- Ei varmasti
Ei niistä virkamiehistä ketään irtisanottaisi, vaan kaikki jatkaisivat entistäkin suuremmalla palkalla - onhan kunta nyt isompi ja sen myötä suurempi vastuu painaa virkamiehen luiskaisia hartiota.
Esimerkiksi kaikille lohtajalaisille, kälviäläisille ja ullavalaisille virkamiehille on luvattu, että kaikkien työpaikka on turvattu vähintään viideksi vuodeksi. Tuosta viidestä vuodesta taitaa olla ihan valtakunnallinen määräyskin, jonka ammattiliitto on ajanut läpi.
Olen kyllä saletti, ettei ketään tulla irtisanomaan viiden vuoden jälkeenkään tai muuten kunnallisvirkamiehet menevät lakkoon koko maassa.
Hommaa löytyy kyllä kaikille. Onhan monissa kaupungeissa apulaiskaupunginjohtajiakin. Liitetään vaan tuo "apulais"-liite ylimääräisten virkamiesten ammattitittelin eteen, niin tehtävä voidaan perustellusti säilyttää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1337280Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.142660Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole2661278- 1001059
Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942171990Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih71945En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek137930Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.79784Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j13763Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com18741