Tupakka

Oletteko huomanneet että tupakka masentaa? Itse poltan melko vähän, ainoastaan viikonloppuisin. Esim. jos poltan perjantaina ja lauantaina, sunnuntaina ottaa kaikki päähän, saan raivokohtauksia ym. ym. Pari-kolme päivää niin on hyvä olo. Suosittelen kaikkia lopettamaan tupakanpolton! Uskon että vitutuksen, raivokohtauksien, masennuksen syynä on monilla juuri tupakointi. Vaikuttaahan se haitallisesti keskushermostoon. Onko muilla kokemuksia?
2271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen huomannut. Aikaisemmin olin masentunut tai elämäni kunnossa vaihtelevasti, ja tupakoin. Joitakin kuukausia sitten vähensin tupakanpolttoa ja aloin huomaamaan paremmin vaikutukset. Tupakan polttamisen jälkeen olo on hermostunut ja inhottava. Nykyään poltan satunnaisesti muutaman kerran viikossa ja joka kerran jälkeen toivoisin etten olisi koskenut tupakkaan.

En osaa sanoa miten tupakointi mahdollisesti vaikuttaa seuraavan tai sitä seuraavan päivän mielialoihini mutta aion tarkkailla asiaa. Yritän myös lopettaa kahvinjuontia, sekä siirtyä enemmän vihanneksia ja tuoretta ruokaa sisältävään ruokavalioon.

Äänestä

juu itse olen aina samaa miettinyt. tupakan psyykkisistä vaikutuksista hirveen vähän juttua missään... mutta nyt löytyi mielenkiintoinen uutinen tuolta mtv3:n poliklinikasta:

"Tupakointi saattaa lisätä nuorten vaaraa saada paniikkikohtauksia ja sairastua paniikkihäiriöön, todetaan tuoreessa saksalaistutkimuksessa. Tutkimuksen mukaan jopa satunnainen tupruttelu riittää riskin kohoamiseen. Havaittu yhteys saattaa johtua nikotiinin vaikutuksista aivojen noradrenergiseen järjestelmään, sillä kyseisen järjestelmän tiedetään toimivan poikkeavasti paniikkihäiriöön sairastuneilla. Selitykseksi on myös tarjottu tupakoitsijoiden huonontunutta keuhkotoimintaa, mistä johtuvan hengenahdistuksen keho saattaa tulkita tukehtumiseksi ja reagoida paniikilla.
Tutkimuksessa oli mukana 3021 14-24-vuotiasta saksalaisnuorta. Nuoret vastasivat tupakointia ja paniikkikohtauksia koskeviin kysymyksiin tutkimuksen alussa. 2548 heistä jatkoi vielä nelivuotisen tutkimuksen loppuun. Tupakointi ja nikotiiniriippuvuus eivät liittyneet muihin ahdistuneisuushäiriöihin, vaikka aikaisemmissa tutkimuksissa tällainen yhteys onkin havaittu. Tutkijat pitävätkin todennäköisenä, että aikaisemmat tulokset selittyvät jollain muilla tekijöillä."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masentaa kirjoitti:

Oletteko huomanneet että tupakka masentaa? Itse poltan melko vähän, ainoastaan viikonloppuisin. Esim. jos poltan perjantaina ja lauantaina, sunnuntaina ottaa kaikki päähän, saan raivokohtauksia ym. ym. Pari-kolme päivää niin on hyvä olo. Suosittelen kaikkia lopettamaan tupakanpolton! Uskon että vitutuksen, raivokohtauksien, masennuksen syynä on monilla juuri tupakointi. Vaikuttaahan se haitallisesti keskushermostoon. Onko muilla kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu