Juutalaiset ovat temppelin hävityksen jälkeen asuneet Euroopassa eristettyinä ja usein vainottuina vähemmistöyhteisöinä. 1700-luvun lopulta lähtien monissa Euroopan maissa alettiin kuitenkin säätää suvaitsevampia lakeja ja juutalaiset alkoivat vähitellen saada samoja kansalaisoikeuksia muun väestön kanssa. 1800-luvun lopulla heräsi kuitenkin uusi juutalaisvastaisuus, antisemitismi, joka levitti juutalaisista rodullisia stereotypioita ja uhkakuvia. Juutalaisuudessa puolestaan syntyi omaan juutalaisvaltioon tähtäävä aate, sionismi, jossa uskottiin vainoista päästävän vasta oman valtion perustamisen myötä. 1890-luvun lopulta lähtien juutalaisia alkoi muuttaa Palestiinaan, joka tuolloin oli turkkilaisten hallinnassa.
Adolf Hitlerin noustua valtaan Saksassa antisemitismistä tuli osa valtiollista ideologiaa. Vuonna 1942 Saksassa päätettiin aloittaa juutalaisten järjestelmällinen tuhoaminen. Tuhoamisleireissä murhattiin toisen maailmansodan päättymiseen mennessä kuusi miljoonaa juutalaista. Pian sodan jälkeen YK laati suunnitelman Palestiinan alueen jakamiseksi kahteen itsenäiseen valtioon arabien ja juutalaisten kesken. Israelin valtio perustettiin vuonna 1948.
Nykyiset suuntaukset: Juutalaisuutta on nykyisin viisi päämuotoa: 1) ortodoksijuutalaisuus, 2) konservatiivinen juutalaisuus, 3) rekonstruktionismi, 4) hasidismi ja 5) reformijuutalaisuus.
Ortodoksijuutalaisuus jakaantuu vielä ääriortodokseihin ja nykyortodokseihin.
Uskomukset ja narratiivit: Juutalaisen uskon keskeisimmät elementit ovat usko yhteen Jumalaan, usko Jumalan ilmoitukseen, joka on annettu Israelin kansalle, sekä usko usko Jumalan valittuun kansaan Israeliin, jonka tulee elää ilmoituksen säädöksiä noudattaen.
Ennen pakkosiirtolaisuuden aikaa israelilaiset uskoivat yleisesti muiden, vieraiden kansojen jumalien olemassaoloon. Niitä kuitenkin kiellettiin palvelemasta. Myöhemmin kuitenkin vakiintui ajatus muiden kansojen jumalien valheellisuudesta. 600-luvun lopulla eKr. uskonnonharjoitus alettiin keskittää Jerusalemin temppeliin ja muista uskonnoista omaksuttuja piirteitä alettiin aktiivisemmin kitkeä.
Jumala on juutalaisuuden mukaan yksi ja ainoa, kaikkitietävä ja kaikkivaltias. Hän on luonut maailman ja hallitsee kaikkien luotujen kohtaloita. Jumala on pyhä ja oikeamielinen ja vaatii ehdotonta kunnioitusta, mutta hän on armollinen niille, jotka täyttävät hänen tahtonsa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tätä kun lukee tulee väistämättä miéleen tämä veljeskunta joka täällä kirjoittelee, he pitävät isäinsäännöistä kovasti kiinni ja tyrkyttävät sitä muillekin puolipakolla. sioellä sitä löytyy rivien välistä kun huolella lukee.
Älä sano väärää todistusta veljestäsi, mistä isien säännöistä mahdat puhua . Ap puhuu paljon enemmän . Ja eräät muutkin .