kalaN ja kaksosM

mä vaan

Minulla kokemusta kaksosmiehen kanssa seurustelusta. Alku oli aivan mahtavaa ja tuntui, että olin löytänyt sen oikean. Huomioi lapseni ja minä otin huomioon hänen lapsensa. En olisi voinut olla onnellisempi. Hän kosi minua, enkä olisi ollut valmis kihloihin niin lyhyen seurustelun jälkeen. Mies suuttui siitä, etten ollut valmis, kuitenkin lopulta vähän painostuksen alla suostuin. Otimme koiranpennun, josta molemmat olimme haaveilleet. Kaikki meni hyvin kunnes tuli syksy ja minulle tapahtui paljon ikäviä asioita. Hänestä ei ollut minkäänlaista tukea minulle. En saanut puhua hänelle asioista tai hän lähti menemään ja palasi koska halusi. Emme keskustelleet enää asioista avoimesti kuten alusssa. Teki kaikki oman päänsä mukaan. Ei kysynyt miltä minusta tuntui tai mitä minä halusin. Olin lapseni kanssa kotona kun hän lähti kavereiden kanssa kahville tai ajelemaan. Lopulta minä en enää kestänyt kaikkia sisälleni painettuja asioita vaan ne purkautuivat agressiivisesti ulos. Mies lähti samantein ilman keskusteluja. Kolmen päivän kuluttua hän oli jo toisen naisen sängyssä. Minä hoidossa masennuksen takia, jotka aiheuttivat kaikki syksyn tapahtumat (lapsen isän itsemurha, opinnäytetyön teko, koulu, tentit, puhumattomuus, yksinäisyys jne...)Olin kaikkien asioiden kanssa yksin kun en saanut enää puhua. Hautajaisiin en saanut lapseni kanssa mennä vaikka oli kyseessä lapsen isä, en saanut tavata ystäviäni, jotka olivat olleet ystäviäni jo ennen häntä, en saanut mennä baariin, hän oli mustasukkainen. Kaikkien miesten kanssa olin ollut sängyssä, joiden kanssa juttelin tai morjestin ohimennen. Hän rajoitti elämäni minimiin ja ihmetteli miksi voin olla masentunut, enkä enää se sama iloinen nainen johon hän rakastui. Lapseni alkoi olla hänelle punainen vaate. Hän muka myöhästyi koulusta kun joutui aamuisin käyttämään koiran ulkona (hän heräsi 2½tuntia ennen koulun alkua ja minä olen aamu-uninen). Alistuin lähes kaikkeen mitä hän halusi, kunnes tuli stoppi. Että sellainen tarina minulla kaksosmiehestä. Enää milloinkaan en aloita seurustelua kaksosmiehen kanssa, vaikka kuinka ihana olisi, petyin niin pahasti! Koira jäi minulle, olisi ollut liian raskas taakka hänelle (vaikka aina oli koiran halunnut, ei vain tiennyt mitä se tulisi olemaan, minä tiesin). Olen onnellinen nyt, hoidot ovat takana ja olen jälleen se iloinen nainen, joka olen ennen ollut. Minulla on uusi orastava suhde aluillaan :)

15

1805

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KalaNainen77

      Luen sun viestiä ja tuntuu, kuin lukisin omaa tarinaani kaksosmiehen kanssa. Alussa kaksosen tarkkanäköisyys ja älykkyys kiehtoo ja imartelee, mutta kaksonen ei ehkä kuitenkaan pysty tarjoamaan kalalle sellaista turvallista, mutta samalla stimuloivaa kumppania, jonka kala tarvitsee. Itse tunsin oloni levottomaksi kaksosen kanssa.

      Kaksonen voi toki olla uskollinen, mutta ei ole sitä läheskään aina. Suosittelen erittäin lämpimästi härkää, joka on koti-ihminen ja samalla erittäin hyvä rakastaja.. rapukin voi olla hyvä vaihtoehto, ellet kaipaa kovin paljon jännitystä.

      Hienoa, että tunnet olevasi taas kunnossa! Iloa ja rakkautta elämääsi.

      • mä vain

        Kiva kuulla, että muillakin samanlaisia mietteitä kaksosmiehestä, tuntui että olisin ainoa ja minussa olisi loppujen lopuksi ollut kaikki vika. Nyt tiedän että näin ei ollut.
        Onnea sinun elämäsi polulle ja toivon sinulle paljon rakkautta ja onnellisia hetkiä elämääsi!!!!

    • neitiscania

      Samanlainen kokemus joskin jo vanhemmalla iällä. Kyllä tosi on ettei kaksosmiehestä kalalle ole muuta kuin surua ja ahdistusta kaiken alku "ruusujen" jälkeen. Mutta jaksetaan, me ollaan hienoja, upeita, tuntevia naisia =)

      • mä vain

        Kiitos, toisaalta lohduttaa, että on muitakin joille käynyt samallalailla (mutta en sitä kenellekään soisi käyvän näin kuin minulle)

        Tsempataan me Kalanaiset ja uidaan välillä vastavirtaan, niin opimme taas matkalla uutta ja toivottavasti positiivisia asioita tästä eteenpäin!!

    • pohjaan nuutunut kala

      Onpa hurjaa lukea jonkun muun tarinaa, kun sen voisi melkein omasta elämästä olla. Tarina täsmää koiraa myöten, meillä vaan tuli myös yhteisiä lapsia.
      Kaksosmieheni on täysi mulkku nykyään. Mietin usein miksi ikinä olen joutunut tälläiseen tilanteeseen.
      Jos joskus tästä paskasta irti pääsen niin silloin olen varmaan suljetulla.

      • hömppäiita

        taitaa käydä huonosti...tapasin jouln aikaan tosi kivan kundin pitkästä aikaa ja kappas, kappas kaksonenhan se. Ei oo siitä merkistä ku yksi aikaisempi kokemus ja se nyt oli vaan sellanen pikkujuttu. Eli eikö kaloilla ja kaksosilla vaan toimi? Onkohan ketään sellaista jolla olisi muita kokemuksia? Vai pitäskö jo ennen eka treffejä unohtaa koko juttu?

      • siitä, löytyykö
        hömppäiita kirjoitti:

        kumppaniltasi sitä sydämen sivistystä. Sitä saa vain elämän koulusta ja se ilmenee ainakin meillä kaloilla siten, ettei turhanpäiten pahoitella toisten mieliä, mietitään tarkkaan, mitä sanotaan ja puuhataan. Aina on hyvä ajatella, miten sen itse kokisit, jos Sinulle sanottaisiin niin kuin olet ajatellut asian ilmaista.

      • *Nanna*
        hömppäiita kirjoitti:

        taitaa käydä huonosti...tapasin jouln aikaan tosi kivan kundin pitkästä aikaa ja kappas, kappas kaksonenhan se. Ei oo siitä merkistä ku yksi aikaisempi kokemus ja se nyt oli vaan sellanen pikkujuttu. Eli eikö kaloilla ja kaksosilla vaan toimi? Onkohan ketään sellaista jolla olisi muita kokemuksia? Vai pitäskö jo ennen eka treffejä unohtaa koko juttu?

        Minulla on 12 v kokemus suhteesta kaksosen kanssa. Kun luen näitä teidän muiden tarinoita on ihan niinkuin lukisi omansa. Meidän välinen suhde oli viha/rakkaussuhde missä kaksoismies teki ihan miten halusi.Rakkaus oli ihanaa alkuvaiheessa, mutta muuttui hyvin nopeasti. Pysykää hyvät kalanaiset kaukana kaksoismiehistä.
        Minua ainakin kaduttaa että uskoin sen miehen tarinoihin!

      • minä vaan
        *Nanna* kirjoitti:

        Onko se siis todella totta, ettei kaksonen ja kalat sovi yhteen... En oikein uskonut horoskooppeihin, mutta täytyy myöntää suhteen jälkeen, että kyllä niissä perää on. Onneksi pääsin eroon kaksos-miehestä... missähän olisin nyt jos suhde olisi jatkunut.
        Toivotan kaikille kaloille tsemppiä ja pysykää todella erossa kaksos-miehistä... he särkevät sydämmen (ennemmin tai myöhemmin).
        Parempi ennemmin, ettei ero ole niin raskas (vaikka ei se koskaan helppoa ole).
        Kevään odotusta kaikille!!!

      • toukokuun kaksonen
        minä vaan kirjoitti:

        eli oon kaksonen(n) ja poika-ystäväni on kala(m) ja mulla ei oo ainakaa tuollasta ongelmaa mitä teillä on päinvastoin.. kalat on mulle paras kumppani sanoo justiin oikiat asiat oikialla hetkellä ja vaikka onki kyyninen niin silti rakastava.
        ei kalaa voi olla rakastamatta.Ja tuskin se on horoskoopista kiinni kalamies vain vain sattui ongen koukkuuni jonka sydämmen onnistuin viemään

    • Rakastajatar

      Olin 13 vuotta kaksosmiehen kanssa siitä 5,5 vuotta naimisissa ja kaikki mitä kerroit kävi myös mulle. Ennen eroa tää kaksosmies vielä kävi väkivaltaiseksi, koska minä hain eroa. Kun lapsemme syntyi, hän ei osallistunut mitenkään meidän elämään. Kolme vuotta kerjäsin häneltä hellyyttä ja huomiota, mutta jalkapallo oli tärkeämpää. Sitten vielä ihmetteli miksi haen eroa. Kaiken lisäksi kaksostapaus on ainut lapsi ja kultalusikka suussa syntynyt, joten itsekkäämpää ihmistä saa hakea.
      Herkkänä kalanaisena koin suurta vääryyttä ja henkistä pahoinvointia kaikesta välinpitämättömyydestä. Onneksi lähdin jo 7 vuotta sitten ja nyt elämä on iloista ja mielenkiintoista. Ajattelen kuin sinä et kaksosmiehiä varon läpi elämäni.

      • mä vaan

        Vaati varmasti voimia sinulta hakea avioeroa. Mutta olen onnellinen puolestasi, että teit sen ja elämäsi hymyilee jälleen. Samoin minun tapauksessani mies oli todellakin syntynyt kultalusikka suussa, mutta silti valitti rahasta aina... tosin itselleen osti ihan mitä vain hetkenmielijohteesta. Minä taas laskin rahani tarkkaan, että milloin voin ostaa lapselle vaatteita ym laskujen ja ruokaostosten jälkeen. Alkoi välillä tympiä todella hänen omahyväisyys. Kai hän edelleen ajattelee, että kun hänellä on kaikki hyvin niin kaikilla on kaikki hyvin...
        Olen itsekin onnellinen nyt, ja voin todella tehdä asioita tytön ja koiran ehdoilla joka on normaalia, mutta en ole tilivelvollinen eikä tarvitse tehdä asioita miehen ehdoilla!!!
        Tsemppiä elämääsi!! Me herkät kalanaiset tarvitsemme rakkautta ja hellyyttä, vielä me sitä saamme!!!!!!!!!!!!!

      • Fisuwomen
        mä vaan kirjoitti:

        Paljon kiitoksia kivasta ja kannustavasta viestistä.
        Nyt tuntuu, että elämä on elämisen arvoista.
        Toivon, sinulle myös kumppania, joka antaa hellyyttä ja huomioi sinun herkät tunteesi.
        Ja mikä tärkeintä kunnioittaa sinua ! =)

    • Tepu58

      Hyvä, että selvisit siitä. Minulla asiat on vielä kesken. Kaksonen haluaa aina kaiken itselleen ja olettaa että näinen on se joka nöyrtyy ja tekee kaiken hänen puolestaan. Laiska ja mukavuudenhaluinen, ainakin minun kohdallani. Välillä hymy on ollut tosi tiukassa. Ei toiselle voi antaa omaa elämäänsä, jos ei saa vastakaikua. Elämä on antamista ja saamista puolin ja toisin, myös henkisesti. Kyllä sitä odottaa toisen tukea monissa arkipäiväisissäkin asioissa. Hän tukee hiukan, jos sattuu olemaan sillä tuulella. Yleisesti ei yleensä ole.
      Tsemppiä elämääsi...

      • mä vaan

        Toivon todella, että miehesi muuttuu (epäilen), tai sinä teet päätöksen tulevaisuutesi suhteen. Ei kukaan halua elää parisuhteessa, jossa toinen on ns ilmaa. Toivotan sinulle paljon voimia!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      261
      2651
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1735
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      79
      1563
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      60
      1363
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1259
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1202
    7. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      87
      1116
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      88
      1053
    9. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      113
      1021
    10. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      962
    Aihe