LUOSTARIN PUUTARHASSA...

Lupasin yrittää kunnioittaa joulurauhaa, joten kirjoitankin vain kuivaa faktaa, osoittamatta avaustani varsinaisesti millekään ryhmittymälle.
Tämä on siis vain vertailu siitä, kuinka esimerkiksi viini, joko hyväksytään, tai toisaalta pidetään jopa synnillisenä.

Vertaan siis kahta ryhmittymää – ortodoksista, sekä vanhoillislaestadiolaista uskonsuuntaa keskenään tässä, jopa palstalla esiintyvässä päivänpolttavassa viini-keskustelussa.
Kummankin ryhmittymän uskonperusta on Pyhä Biblia. Kummatkin uskovat samaan Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.
Kummassakin noudatetaan ns. ripittäytymistä nimellisistä synneistä.

Ortodoksisuus koskettelee tavallaan itseänikin, koska kuuluivathan isäni isä, sekä hänen isänsä aikoinaan ortodoksiseen kirkkoon. Olivat samalla laestadiolaisia saarnamiehiä Pohjois-karjalassa.

Vilkaisin Ortodoksien kotisivua ja löysin sieltä mielenkiintoista luettavaa, joka samalla pani miettimään – kumpi ryhmittymä elää oikeassa opissa – viinin suhteen, ja kääntäen verrannollisesti - kummassako opissa eletään synnissä, koskien viinin nauttimista?!

Huomasin, että eräässä suomalaisessa luostarissa (en mainitse nimeä jotta en syyllistyisi mainontaan), valmistetaan kuutta erilaista viiniä, ehtoollisviiniä, sekä vahvaa likööriä!

Poimin siis tähän joitakin esimerkkejä:

Prologi: (Ortodoksisen opin perusteista kopioitu.)

>>Luostarin puutarhassa
Viini ja kristinusko ovat kuuluneet perinteisesti yhteen. Viininvalmistustaito on jo vuosisatoja säilynyt ja siirtynyt eteenpäin luostarin muurien suojassa.

Ensimmäiset suomalaiset luostariviinit on suurella antaumuksella valmistettu ……. ………! Luostarin viinit ja liköörit ovat kypsyneet ja saaneet luonteensa luostarin rauhassa ja hiljaisuudessa.

……. luostari tuottaa ja kypsyttää myös monissa seurakunnissa ehtoollisviininä käytettävän ……. Kirkkoviinin.

……. sininen
Viherviinimarjoista ja valkoisista viinimarjoista valmistettu marjaviini.

Puolimakea, 11.5 %, 0.5 l, sokeria 27 g/l.
Väri vaaleanviherkeltainen.
Tuoksu pehmeän herukkainen ja vivahteikas.
Maku aromikas, puhdaspiirteinen ja raikkaan hapokas.

……. kuohuviini
Valkoisista viinimarjoista ja karviaisista valmistettu kuohuviini.
Puolikuiva, 12.5 %, 0.75 l, sokeria 40 g/l.
Väri kullankeltainen.
Tuoksu raikkaan aromikas.
Maku täyteläinen, pirteä ja ryhdikkään hapokas.
Myynnissä on siis kuutta erilaista viiniä

Tämän luostarin lisäksi on Suomessa 37 viinitilaa!

……. MUNKKILIKÖÖRI ………..
Pihlajanmarjoista, hunajasta, Mehiläisvahasta ja yrteistä valmistettu munkkiliköörisarjan ensimmäinen likööri.

Makea, 20 % vol., 0,35 l, sokeria 240 g/l.
Väri ruskea.
Tuoksu pehmeän aromikas.
Maku hunajaisen pihlajainen, hieman katkera.
Marjaviini ja ruoka
Sitaatti:
Viinin oikeasta tarjoilulämpötilasta ja viinien sopivuudesta eri ruokalajien kanssa on monia mielipiteitä.
Koska marjaviinien käyttö ei ole vielä vakiintunutta, ei voi olla kovin väärin kokeilla erilaisia mahdollisuuksia.
Olemme koonneet muutamia yhdistelmiä, jotka mielestämme sopivat hyvin yhteen.

……. Valkoinen pk
Tarjoilulämpötila 6-12 C
– katkarapu(keitto)
– juustolla kuorrutetut kasvikset
– sienipiiras
– vähä, -ja keskirasvaiset kalat
(esim. ahven, siika)

……. Punainen pk
Tarjoilulämpötila 12–16 C
– vaalea liha
– punaviinissä haudutettu lohi
– voimakkaasti maustettu liha
– itämainen tulinen ruoka

…….Sininen pm
Tarjoilulämpötila 6-10 C
– savustettu lohi
– kesäinen grillivarras
– parsakeitto
– suolaiset juustot esim. Homejuusto
– janssonin kiusaus

……. Vaeltaja pm
Tarjoilulämpötila 10–14 C

– rasvaiset pateet
– miedot juustot, tuorejuustot
– mansikka-vadelma kiisseli
– mansikka-vadelma leivos

……. Jälkiruokaviini makea
Tarjoilulämpötila 6 C
– jäätelö
– lakkakakku

……. Kuohuviini pk
Tarjoilulämpötila 6 C
– juhla-ateria.
6485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Alpo hyvä, en voi kommentoida avaustasi paljon mitenkään, kun en ymmärrä viineistä enkä alkoholijuomista hölähtävän pölähtävää.

Viina on pahan makuista. Pari kokemusta on. Istuin kerran ravintolassa ja kaveri tarjosi konjakkia väittäen sitä jaloksi juomaksi, jota tarjottiin mm.rintamamiehille Mannerheimin 70-vuotispäivän kunniaksi.
Join lasillisen silmät vettä valuen ja hetken päästä oksensin sen takaisin lasiini.
Koska kaverini oli jo melkoisessa tuiskeessa, hän piti erittäin pahana, että tein noin hänen jaloa juomaansa kohtaan. Myöhemmin hän joi sen minun lasini tyhjäksi.
Toisella kertaa olin juhlatilaisuudessa, jossa oli tarjolla monenlaisia viinejä ja alkoholijuomia.
Se oli punaviiniä, jota join kun käsitin, ettei se ole kovin alkoholipitoista.
Miksi ihannoit viinejä. Nehän ovat pääosin alkoholipitoisia. Miksi pitäisi juoda alkoholipitoisia viinejä? Senkö takia, että raamatun aikaan juotiin viinejä.
Koska suomalainen on huono viinapää, ei kannata suosia edes mietojakaan alkoholijuomia.
Uskon, että jos uskovaiset alkaisivat käyttää viinejä, he ennenpitkää mieltyisivät myös väkevämpiin juomiin ja sehän taas olisi samaa kuin menettää uskonsa.
Ei Alpo, ei meidän kannata alkaa leikkimään tulella mieltymällä viineihin, koska se on askel viinapirun pauloihin.
Meillä on suomessa alkoholinkäyttö niin rajua, ettei siihen käyttäjäporukkaan tarvitse enää lestadiolaisia haalia.
Kuka meidät sitten hoitaa, jos kaikki vaan juovutaan. Viina on kansakunnan onnettomuus ja tuho. Viinasta on niin paljon haittaa, ettei sitä sanoin voi kertoa.
En usko kohtuulliseen viininkäyttöön vaan uskon kohtuuttomuuteen. Aikoinaan nuorena poikana luulin vichyvettä wiskiksi ja kun sisäoppilaitoksessa kaverit sitä joi, ihmettelin, miksi he sitä juovat.
Kaverit tajusivat pöljyyteni ja alkoivat leikkimään kustannuksellani.
Juo, maista ny vähäsen edes. Minä maistoin. Onpa väkevää, tulleeko tästä nyt humalaan.
Tullee, kun juot vähän enemmän.
Minä join ja kuvittelin olevani humalassa. Kyllä kavereilla oli hauskaa. Sinä iltana leikittiin humalaista ja hoippuroitiin ja hauskaa oli.

Äänestä
  • >>En ymmärrä viineistä mitään lestadiolainen..
    Alpo hyvä, en voi kommentoida avaustasi paljon mitenkään, kun en ymmärrä viineistä enkä alkoholijuomista hölähtävän pölähtävää.

    Äänestä

Älä ole viinan juomari, sillä viina on monta turmellut.

Ahjo koettelee juotetun raudan, niin koettelee myös viina ylönannetut sydämet, kuin ne juovuksissa ovat.

Viina pidentää ihmisenelämän, jos sitä kohtuullisesti juodaan.

Ja mikä elämä se on, kussa ei viinaa ole?

Viina on sitä varten luotu, että sen pitää ihmistä iloittaman.

Viina, tarpeeksi juotu, iloittaa ihmisen ruumiin ja sielun, mutta jos sitä paljon juodaan, niin se tuo paljon pahaa myötänsä.

Juopumus tekee hullun vielä hullummaksi, niin että hän haastaa ja uhkaa, siihenasti kuin häntä loukataan, lyödään ja haavoitetaan.

Älä nuhtele lähimmäistäs juomingissa, älä myöskään ylönantako häntä ilossansa.

Älä anna hänelle pahaa sanaa, älä myös kohtaa häntä kovalla puheella.

Äänestä
  • ............

    Äänestä

Tänne ei pääse sillä jokin mättää. kokeilen taas.

Äänestä

Wiinasta.
Ovat kirjautuneeet tulleeksi mutta ei vaan näy. Täytyy uusia myöhemmin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


alpomurberger kirjoitti:

Lupasin yrittää kunnioittaa joulurauhaa, joten kirjoitankin vain kuivaa faktaa, osoittamatta avaustani varsinaisesti millekään ryhmittymälle.
Tämä on siis vain vertailu siitä, kuinka esimerkiksi viini, joko hyväksytään, tai toisaalta pidetään jopa synnillisenä.

Vertaan siis kahta ryhmittymää – ortodoksista, sekä vanhoillislaestadiolaista uskonsuuntaa keskenään tässä, jopa palstalla esiintyvässä päivänpolttavassa viini-keskustelussa.
Kummankin ryhmittymän uskonperusta on Pyhä Biblia. Kummatkin uskovat samaan Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.
Kummassakin noudatetaan ns. ripittäytymistä nimellisistä synneistä.

Ortodoksisuus koskettelee tavallaan itseänikin, koska kuuluivathan isäni isä, sekä hänen isänsä aikoinaan ortodoksiseen kirkkoon. Olivat samalla laestadiolaisia saarnamiehiä Pohjois-karjalassa.

Vilkaisin Ortodoksien kotisivua ja löysin sieltä mielenkiintoista luettavaa, joka samalla pani miettimään – kumpi ryhmittymä elää oikeassa opissa – viinin suhteen, ja kääntäen verrannollisesti - kummassako opissa eletään synnissä, koskien viinin nauttimista?!

Huomasin, että eräässä suomalaisessa luostarissa (en mainitse nimeä jotta en syyllistyisi mainontaan), valmistetaan kuutta erilaista viiniä, ehtoollisviiniä, sekä vahvaa likööriä!

Poimin siis tähän joitakin esimerkkejä:

Prologi: (Ortodoksisen opin perusteista kopioitu.)

>>Luostarin puutarhassa
Viini ja kristinusko ovat kuuluneet perinteisesti yhteen. Viininvalmistustaito on jo vuosisatoja säilynyt ja siirtynyt eteenpäin luostarin muurien suojassa.

Ensimmäiset suomalaiset luostariviinit on suurella antaumuksella valmistettu ……. ………! Luostarin viinit ja liköörit ovat kypsyneet ja saaneet luonteensa luostarin rauhassa ja hiljaisuudessa.

……. luostari tuottaa ja kypsyttää myös monissa seurakunnissa ehtoollisviininä käytettävän ……. Kirkkoviinin.

……. sininen
Viherviinimarjoista ja valkoisista viinimarjoista valmistettu marjaviini.

Puolimakea, 11.5 %, 0.5 l, sokeria 27 g/l.
Väri vaaleanviherkeltainen.
Tuoksu pehmeän herukkainen ja vivahteikas.
Maku aromikas, puhdaspiirteinen ja raikkaan hapokas.

……. kuohuviini
Valkoisista viinimarjoista ja karviaisista valmistettu kuohuviini.
Puolikuiva, 12.5 %, 0.75 l, sokeria 40 g/l.
Väri kullankeltainen.
Tuoksu raikkaan aromikas.
Maku täyteläinen, pirteä ja ryhdikkään hapokas.
Myynnissä on siis kuutta erilaista viiniä

Tämän luostarin lisäksi on Suomessa 37 viinitilaa!

……. MUNKKILIKÖÖRI ………..
Pihlajanmarjoista, hunajasta, Mehiläisvahasta ja yrteistä valmistettu munkkiliköörisarjan ensimmäinen likööri.

Makea, 20 % vol., 0,35 l, sokeria 240 g/l.
Väri ruskea.
Tuoksu pehmeän aromikas.
Maku hunajaisen pihlajainen, hieman katkera.
Marjaviini ja ruoka
Sitaatti:
Viinin oikeasta tarjoilulämpötilasta ja viinien sopivuudesta eri ruokalajien kanssa on monia mielipiteitä.
Koska marjaviinien käyttö ei ole vielä vakiintunutta, ei voi olla kovin väärin kokeilla erilaisia mahdollisuuksia.
Olemme koonneet muutamia yhdistelmiä, jotka mielestämme sopivat hyvin yhteen.

……. Valkoinen pk
Tarjoilulämpötila 6-12 C
– katkarapu(keitto)
– juustolla kuorrutetut kasvikset
– sienipiiras
– vähä, -ja keskirasvaiset kalat
(esim. ahven, siika)

……. Punainen pk
Tarjoilulämpötila 12–16 C
– vaalea liha
– punaviinissä haudutettu lohi
– voimakkaasti maustettu liha
– itämainen tulinen ruoka

…….Sininen pm
Tarjoilulämpötila 6-10 C
– savustettu lohi
– kesäinen grillivarras
– parsakeitto
– suolaiset juustot esim. Homejuusto
– janssonin kiusaus

……. Vaeltaja pm
Tarjoilulämpötila 10–14 C

– rasvaiset pateet
– miedot juustot, tuorejuustot
– mansikka-vadelma kiisseli
– mansikka-vadelma leivos

……. Jälkiruokaviini makea
Tarjoilulämpötila 6 C
– jäätelö
– lakkakakku

……. Kuohuviini pk
Tarjoilulämpötila 6 C
– juhla-ateria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu