lahjaketutus

Minulla on 1,5-vuotias tytär, joka on suvussamme ainoa vauva pitkään aikaan. Minusta on ihastuttavaa, että ihmiset muistavat tytärtämme. Kuitenkin olen taas raivoissani, että tämän joulun jälkeen on ostettava jälleen kaksi lelukoria, että tytön saamat romut mahtuisivat niihin. Myönnetään, olen tehnyt jonkun verran sitä, että annan pehmoleluja tms. krääsää eteenpäin muille lapsille. Tuleehan niitä synttäreitä ja muita juhlia.

Esimerkiksi pehmolelut. En voi ymmärtää, miksi ihmiset haluavat kiduttaa perhettämme viiden euron pehmoleluilla, jotka vievät oikeasti tilaa ihan helkkaristi. Pehmot ovat söpöjä ihmisten mielestä, mutta miksi niitä ei voisi ostaa omalle kotisohvalle sen sijaan, että me joudutaan ottamaan kaiken maailman röykkiöt vastaan?! Eikö yksi tai kaksi rakasta pehmoa olisi paljon parempi ja kiintymystä edistävämpi tekijä kuin sata nasua ja nalle puhia. (Yöks, inhoan Disney-sontaa.)

Tyttäremme ei vielä ymmärrä joulusta mitään. Kun paketteja avattiin, hän halusi penkoa lahjapapereita ja repiä joulukuusta. Muiden lahjat olivat paljon kivempia kuin omat. Lopulta lahjojen avaaminen siirtyi seuraavalle päivälle, kun tyttö hermostui kesken urakan.

Totta kai on kaunista, että ihmiset muistavat. Mutta miksi jo nyt, kun tyttö ei ymmärrä vielä joulusta?! Maailma olisi paljon parempi paikka, jos kaikki tyttäremme lahjoihin käytetyt rahat oltaisiin ohjattu vaikka SPR:n kriisirahastoon!

Lopuksi, osaako joku kertoa, mihin voisi viedä pk-seudulla ylijäämäleluja? Kirppistä en jaksa kyhätä kokoon. Vastaanottavatko sairaalat yms. paikat leluja?
7671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lastenklinikka tai päiväkodit ottavat varmasti vastaan leluja. Kysäisepä heiltä!

Ymmärrän sinua hyvin. Itsekin ihmettelen tätä lahjajuttua, joka on todella lähtenyt meillä vanhemmilla ihan lapasesta. Hienoahan se on,e ttä lapsia halutaan muistaa, mutta muutama paketti riittäisi aivan hyvin pari vuotiaalle. Eivät he osaa kaaivata vielä kovin ihmeellisiä juttuja. Meilläkin on se ongelma, että vanhoja leluja pitäisi heittää pois, jotta saisi uudet taas mahtumaan siististi... KAikkein hirveimpiä ovat kaikki isot muovi kyhäelmät, jotka hajoavat parin viikon sisällä.

Äänestä

Ottavat vastaan leluja, mutta niiden pitäisi olla helposti pestäviä, ei siis pehmoleluja. Voisit kysyä kun käyt neuvolassa.

Äänestä

Älä osta lisää lelukoreja vaan laita ylimääräiset lelut pussiin ja komeroon. Varsinkin niitä pehmoleluja kannattaa jemmata. Voi olla, että tyttäresi ihastuu niihin ja alkaa leikkimään niillä sitten kun hän on kaikkien sukulaistesi mielestä "niin iso, ettei enää leiki pehmoilla". Meidän 7v tyttö on akivanut kaappien perukoilta kaikki sinne hautautuneet pehmot, ja etenkin koirat ovat IN. Harmittaa aivan kamalasti, kun myytiin joitakin vuosia sitten kirpparilla pari aivan ihanaa koirapehmoa. Nyt niille olisi käyttöä eppuluokkalaisen leikeissä.

Eli valkkaa lapsesi leluista 1-2 korillista, jotka jätät hänelle käyttöön, ja pakkaat muut pois. Jos alkaa näyttämään, että hän kyllästyy joihinkin leluihin, voi niitä sitten pistää pois ja ottaa "uusia" kaapista tilalle.

Ja jos sukulaiset ihmettelevät, miksi juuri heidän ostama lelu ei ole käytössä, sano että lapsella on niin paljon leluja, että pidätte vain pienen osan esillä ja muut ovat kaapissa, josta ne sitten vuorollaan otetaan. Tietty sitäkin voi tehdä, että kun joku harvoin käyvä sukulainen ilmoittaa tulostan, kaivat hänen ostamansa lelut esille, jotta hän ei tiedä niiden kaapissa olleenkaan. Tuli sellainen vitsikäs ajatus mieleen, että pakkaisi ne lelut kaappiin niin että kussakin pussissa olisi aina tietyn henkilön lahjoittamat lelut, jolloin ne olisi helppo ottaa esille kun lelujen lahjoittaja saapuu paikalle. Ja pusseihin nimi, kenen antamat lelut missäkin on. ;)

Äänestä

Niin vaan ne lahjat kuuluu jouluun, ne toivomattomatkin. Olisit voinut vihjaista sukulaisille, että teidän perheen lahja toiveet suuntautuvat hyvätekeväisyyteen, niin ei jälkikäteen kuulostaisi niin tekpyhältä maailman pelastaminen lapsesi joululahjoilla.

Lapsesi on vielä pieni, mutta kasvaa kyllä ja sinä hänelle ne perinteet opetat, mikä on tärkeintä.

Vielä ei lahjoista paljon perusta, mutta tulee hänkin siihen ikään, että pehmot on ihan must juttu, joten jemmaan vaan joko kaappiin tai pyykkinarulla lapsen huoneen kattoon roikkumaan, siellä ovat sitten esillä ja sukulaisetkin sitten huomaavat, että tallessa ovat. Lapsenkin sitten helpompi sieltä sitten poimia mieltymyksen mukaan, ja voihan olla, että sinun inhosta huolimatta Disney- sonta häntä innostaakin.

Eri tahot ovat varmasti tyytyväisiä lahjoituksiin, mutta ennakoivat lahjoitukset olisi varmasti enemmän mieleen. Jotta niillä lapsilla joilla ei tilaisuutta kyllästyä lahja paljouteen, olisi edes jouluna avattavana se yksi ja ainoa ja sitäkin tärkeämpi joululahja.

Joten ensi jouluna kirjoittakaa pukille kuten kymmenen vuotias poikani: Minä olen siinä onnellisessa asemassa, että minulla on jo se mitä tarvitsen, perheeni ja ystäväni, mutta kaikilla ei asiat ole näin hyvin. Voisitko sinä rakas joulupukki muistaa näitä lapsia ja viedä minun lahjani heille.

Äänestä
  • niitä tarvitaan koko ajan!
    Sairaalat ei huolinu pehmoja,ainakaan silloin,pöpöt pesii hyvin niissä.
    Soita sos-lapsikylään ja kysy!

    Äänestä

  • kylään, siellä kirjoitti:

    niitä tarvitaan koko ajan!
    Sairaalat ei huolinu pehmoja,ainakaan silloin,pöpöt pesii hyvin niissä.
    Soita sos-lapsikylään ja kysy!

    että ei mielellään leluja. Meiltä moni kysyi, että mitä tarvitaan, sanoin vaan, että ei leluja, niitä on aina liikaa. No kävikin sitten niin, että ainoat lelut, mitä poikamme sai lahjaksi, oli meidän itse ostamat, muilta sukulaisilta tuli vaatteita ym tarpeellista, en toki tarkoita, että lelut eivät olisi tarpeellisia, mutta raja se on kaikella. Paras lelu oli tänä jouluna pahvilaatikko, missä oli kummassakin päässä aukko, josta pääsi sisään ja ulos, sekä ikkuna- aukko :))) Lapsi on siis 15kk vasta =)

    Leluja ottaa vastaan myöskin mll:n perhekahvilat ja leikkipuistot...

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    Ei se aina auta, että yrittää ennen joulua sanoa, että ei tarvitsisi ostaa niin kauheasti lahjoja. Meillä on tehnyt tiukkaa jo se, kun ollaan miehen kanssa yritetty pyytää sukulaisilta, ettei aikuisten kesken ostettaisi lahjoja, vaan laitettaisiin rahat hyväntekeväisyyteen. Tottakai lapsille saa lahjoja ostaa, mutta osa ihmisistä voisi vähän miettiä, minkä hintaisia lahjoja ja miten paljon lapsi tarvitsee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yhden äippä kirjoitti:

Minulla on 1,5-vuotias tytär, joka on suvussamme ainoa vauva pitkään aikaan. Minusta on ihastuttavaa, että ihmiset muistavat tytärtämme. Kuitenkin olen taas raivoissani, että tämän joulun jälkeen on ostettava jälleen kaksi lelukoria, että tytön saamat romut mahtuisivat niihin. Myönnetään, olen tehnyt jonkun verran sitä, että annan pehmoleluja tms. krääsää eteenpäin muille lapsille. Tuleehan niitä synttäreitä ja muita juhlia.

Esimerkiksi pehmolelut. En voi ymmärtää, miksi ihmiset haluavat kiduttaa perhettämme viiden euron pehmoleluilla, jotka vievät oikeasti tilaa ihan helkkaristi. Pehmot ovat söpöjä ihmisten mielestä, mutta miksi niitä ei voisi ostaa omalle kotisohvalle sen sijaan, että me joudutaan ottamaan kaiken maailman röykkiöt vastaan?! Eikö yksi tai kaksi rakasta pehmoa olisi paljon parempi ja kiintymystä edistävämpi tekijä kuin sata nasua ja nalle puhia. (Yöks, inhoan Disney-sontaa.)

Tyttäremme ei vielä ymmärrä joulusta mitään. Kun paketteja avattiin, hän halusi penkoa lahjapapereita ja repiä joulukuusta. Muiden lahjat olivat paljon kivempia kuin omat. Lopulta lahjojen avaaminen siirtyi seuraavalle päivälle, kun tyttö hermostui kesken urakan.

Totta kai on kaunista, että ihmiset muistavat. Mutta miksi jo nyt, kun tyttö ei ymmärrä vielä joulusta?! Maailma olisi paljon parempi paikka, jos kaikki tyttäremme lahjoihin käytetyt rahat oltaisiin ohjattu vaikka SPR:n kriisirahastoon!

Lopuksi, osaako joku kertoa, mihin voisi viedä pk-seudulla ylijäämäleluja? Kirppistä en jaksa kyhätä kokoon. Vastaanottavatko sairaalat yms. paikat leluja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu