sanomatta, niin paljon kokematta. Niin paljon jäi kesken ja niin paljon jäi tekemättä. Epävarmuus esti, vaikka kuinka yritin olla niin että voisit lukea minua, kuinka paljon tykkäsin susta. Olisin ollut sinun, jos vain olisit tahtonut. Olisin rakastanut sinua, vain sinua, jos sitä olisit halunnut. En uskaltanut kertoa, että olin rakastunut sinuun. Ja niin hiivuttiin kauemmaksi toisistamme.
Joskus toivon, että voisin palata aikaan, jolloin emme olleet vielä tavanneet. Mutta sinun avulla, jo pelkästään sinun olemassa olosi, on kuljettanut elämäni parempaan suuntaan. Välillä mietin sua paljon ja mitä elämääsi kuuluu nykyisin. Onko se samanlaista kuin ennen, vai oletko löytänyt jo oman prinsessasi. Ennen kaikkea toivon, että olet onnellinen, mitä ikinä sitten teetkin. En mä vihaa sua, päin vastoin. Enkä enää ole loukkaantunut. Annetaan rauhan ja rakkauden laskeutua maahan :)
_Hyvästi_
Joskus toivon, että voisin palata aikaan, jolloin emme olleet vielä tavanneet. Mutta sinun avulla, jo pelkästään sinun olemassa olosi, on kuljettanut elämäni parempaan suuntaan. Välillä mietin sua paljon ja mitä elämääsi kuuluu nykyisin. Onko se samanlaista kuin ennen, vai oletko löytänyt jo oman prinsessasi. Ennen kaikkea toivon, että olet onnellinen, mitä ikinä sitten teetkin. En mä vihaa sua, päin vastoin. Enkä enää ole loukkaantunut. Annetaan rauhan ja rakkauden laskeutua maahan :)
_Hyvästi_
Vastaukset 8
Vanhimmat
Enkä liiemmin etsinyt veroistasi.. Mutta miksi?
loputtomiin elää pelkkää unelmaa, jossa olisin kanssasi. Niin pitkään hiljaista aikaa, että olisin edes jotain toivonut kuulevani sinusta. En voi olettaa myöskään, että olisit hän... näillä tiedoilla.
Pelkään, että kohta voi olla liian myöhäistä "meille"? Elämä tuo eteen koko ajan uusia asioita. Toivon, että tekisit pian jotain, jos haluat ja kaipaat. Jos tietäisin, että kaipaat vieläkin minua, asiat olisi toisin. Jos tietäisin, että sinullakin on rakkauden tunteita, tekisin jotain, varmasti tekisin.
Olen mielestäni tehnyt tarvittavan ja odottanut sinun siirtoasi.. En voi enempää tehdä, kaipaan kyllä... Kauanko teillä on sitä hiljaista aikaa ollut? Kohta voi olla tosiaan myöhäistä, sitähän pelkään minäkin.
sitä mieltä, että olet tehnyt tarvittavan, etkä aio tehdä enempää, se on sitten niin. Mutta jos on pienikin mahdollisuus, ettei hän sitä tiedä... Elämässä saa välillä "taistella" siitä omastaan ja nähdä vähän vaivaa asian eteen. Mikä estää vielä kerran yrittämästä, oma ylpeys?
Vuosia jo lasketaan ainakin omalla kohdallani.
Oma ylpeys on kyllä ylitetty jo.. Kyllä se niin on ettei toinen voi olla vaan kertomatta tunteistaan, jos tietää tunteistani häntä kohtaan.. Olen kertonut jo. Taistella ei voi enään, en kyllä helpolla antanut periksi tässä "TAISTELUSSA" Kyllä musta tuntuu että tunkeilen hänen elämäänsä jos jotakin aikoisin vielä sen suhteen tehdä. Ihmettelen itsekin koko ihastumista, se kun tuntui olevan molemminpuolista ?.
ei varmaan olla toisillemme ne oikeat, yllätys :) Kyllä se molemminpuolista oli se ihastus, näin jälkeen päin sen vaan tietää. Mutta koskaan ei tunteista puhuttu. No mutta ehkä kaikki menee sillee kun on tarkotettukin.
rakkautta sinulle uuteen vuoteen ;)
Niin kauan kun ette puhu tunteistanne olette pelkissä kuvitelmissanne.. Kokemuksesta tiedän, mikään ei ole todellista pelkillä katseilla ja hymyillä., Vaikka ne olisivat kuinka selviä ulkopuolisenkin silmin :. Puhukaa niistä. Ei me olla oikeat, tiedän sen. Uutta onnellista vuotta toivotan sinullekin!
ja kuitenkin koimme niin paljon. Selityksiä ei tarvittu. Hyvällä muistelen yhteistä aikaamme. Toivottavasti sinulla on kaikki mennyt hyvin. Yksin olen elellyt ja katson mitä tulevaisuus tuo tullessaan.