Mulla on todella outo ajattelutyyli, tai näin ainakin itse se olen tulkinnut. Liekö jonkun sortin vaikea pessimistisyys tämä, mutta... Niin, eli esim nyt menee kaikki ihan ok, joten nyt mulla kauhea stressi siitä kun kohta kuitenkin asiat menee jotenkin pieleen ja sitten alkaa taas huono vaihe elämässä ja on ongelmia ja surua.
Sitten kun on se huonompi elämäntilanne, mietin että no, kohta menee taas hyvin, eihän tämä kauaa kestä.
Esim tällä hetkellä olen hoitovapaalla, ja joka päivä murehdin sitä päivää kun joudun palaamaan töihin, ja vauva menee vieraalle hoitoon. En kertakaikkiaan osaa nautti siitä hetkestä mikä on käsillä, vaan aina murehdin tulevaisuuden ongelmia =(
Tämä on todella inhottavaa, ja vaikka itse tajuan koko tilanteen, en osaa "olla" toisenlainen. Ikäänkuin mulla sellainen käsitys etten ansaitse olla onnellinen, että pitää miettiä vaan niitä ongelmia ja murheita.
No, olipa sekavaa tekstiä, mutta ehkä joku tajusi jotain.
Sitten kun on se huonompi elämäntilanne, mietin että no, kohta menee taas hyvin, eihän tämä kauaa kestä.
Esim tällä hetkellä olen hoitovapaalla, ja joka päivä murehdin sitä päivää kun joudun palaamaan töihin, ja vauva menee vieraalle hoitoon. En kertakaikkiaan osaa nautti siitä hetkestä mikä on käsillä, vaan aina murehdin tulevaisuuden ongelmia =(
Tämä on todella inhottavaa, ja vaikka itse tajuan koko tilanteen, en osaa "olla" toisenlainen. Ikäänkuin mulla sellainen käsitys etten ansaitse olla onnellinen, että pitää miettiä vaan niitä ongelmia ja murheita.
No, olipa sekavaa tekstiä, mutta ehkä joku tajusi jotain.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ymmärsin kyllä juttusi pointin, joissain asioissa ajattelen ihan samalla lailla=)
Mulla on töihin lähtö ihan lähellä. Olen miettinyt ja murehtinut sitä myöskin joka päivä, MUTTA olen myös nauttinut näistä päivistä kotona lapsen kanssa. Kun vauva silloin vuosi ja 3kk sitten syntyi, ajattelin että meillä on piiitkää elämä edessä nauttia. Ja niin olen nauttinut, ihan jokaisesta hetkestä vaikkakin se piiiitkä aika on ihan kohta ohitse...menikin nopeampaa kuin kuvittelin;)
Alahan nyt sinäkin vain nauttia, hetket vauvan kanssa ovat niin ainutlaatuisia ja ohitsekiitäviä että kadut vielä jos et osannut ottaa kaikkea irti ajastasi vauvan kanssa!!=)
ilmeisesti olet yksi niistä lukuisista ihmisistä, jotka eivät todellakaan osaa elää tässä ja nyt vaan aina odottavat jotakin tulevaa niin hyvää kuin pahaakin. Tosin ilmeisesti suurin osa odottaa jotakin seuraavaa elämänaskelta eli parempaa..
Tuo on raskas tapa olla! Itselläni on tuttuja joilla on sama asenne ja kieltämättä seon raskasta myös ympäristölle joka on ja nauttii vaikka juuri olleesta joulusta jne. Heillä kun joulu menee siihen että kohta taas paukkuu raketit-tyyliin...
Kai siitä voi yrittää tietoisesti päästä eroon, mutta ei taida kovin hyvin onnistua. Tuo hoitovapaan loppumisen murehtiminen on myös aika yleistä niilläkin joilla muuten asenne ei ole siinä tulevassa, mutta muuten tässä asiassa se tulavaisuus ahdistaa.
Yhdellä tutulla kyllä helpotti kun hän alkoi miettimään päiväkirjan avulla miksi murehtii sitä tulevaa ja mikä tässä hetkessä on pielessä. Samalla hän kyllä mietti sitä milloin moinen ajatus on alkanut ja hänellä siihen löytyi opittu tapa isovanhemmalta.