viedään.Mitkä fiilikset?
Vuoden
viimeisiä päiviä
13892
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oikein mukavat on fiilikset, suunnittelen jo kovasti uusia kujeita ja asioita, opiskelut sujuu ja töihin on ihana palata.. Vielä se oma kulta puuttuu kaikusta niin kaikki hyvin! Entäs sulla?
(sattuneista) syistä.
sanat (paskat) suustani.
koko elämän viimeisiksi.
Aina on mahdollisuus parempaan, kun vaan uskoisit sen.
tuo sitten, kun olet itse samassa tilanteessa ja käyt läpi samoja tunteita.
ollut ja käynyt?
minä ja vastauksestasi päätellen suhtautumisesi elämään on erilainen.
että eräällä, jonka haluaisin elämääni - tai jonka haluaisin olevan onnellinen, minun kanssani tai minua ilman - on yhtä murheellinen suhtautuminen kuin sinulla. Häntä halusin lohduttaa.
häntä ihan oikeassa elämässä. Ehkä hän sitten vielä ymmärtää hyvän päälle. Minä en ole sinun hakemasi ihminen.
Ehkä unohdan hänet ensi vuoden aikana kokonaan.
olin varma, että tietäisin hänestä enemmän tässä vaiheessa.
ihminen voikaan olla metsikössä elämässään..