Pyytäisin tulkintaa

Näin unta, että minulla oli hyvin tärkeät avaimet, valtion päämiehen residenssiin ja kaikkiin tärkeisiin salaisiin papereihin yms. Avaimet olivat minulla "puoliksi" luvallisesti, mutta en tiedä, mistä olin ne saanut. Ymmärsin, etten saisi käyttää niitä mihinkään vahingolliseen, mutta käytin niitä kuitenkin oman uteliaisuuteni tyydyttämiseen. Olin residenssin kellarikerroksessa ja huusin ohikulkevalle entiselle työkaverille jotakin asemastani ja tulevaisuudestani, joka olisi varsin ruusuinen. Sitten tajusin, etten saisi kertoa siitä mitään kenellekään. Pukeuduin työmiehen haalareihin ja menin residenssin toimistoon mukamas siivoamaan ja tajusin, että ihmiset siellä muistavat varmaan kasvoni, kun ilmestyn sinne myöhemmin uudessa asemassani. Kerroin heille nimenikin ja tajusin, että se oli virhe. Käytin avaimiani hissin oven avaamiseen ja muut näkivät, mitä tein. Avaimet olivat kuin kassakaappiin kuuluvat. Sitten menin jollakin ajoneuvolla hyvin pitkän ja suuren sillan yli ja mietin, miten minun tässä tulee käymään, kun olin vähän luvattomilla teillä. Hiukan tämä tuntui painajaisunelta, mutta jotenkin kuitenkin kutkuttavalta.
Osaisiko joku tulkita?
5234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on salaisuus, et uskalla olla oma itsesi. Olet valehdellut, ja pakoilet totuutta.

Äänestä
  • ei oikein kolahtanut. Ei minulla mitään suuria salaisuuksia ole, ainakaan sen kummemmin kuin muillakaan ihan tavallisilla ihmisillä, enkä myöskään tiedä valehdelleeni. Kiitos tulkintayrityksestä kuitenkin.

    Äänestä

  • Unisielu kirjoitti:

    ei oikein kolahtanut. Ei minulla mitään suuria salaisuuksia ole, ainakaan sen kummemmin kuin muillakaan ihan tavallisilla ihmisillä, enkä myöskään tiedä valehdelleeni. Kiitos tulkintayrityksestä kuitenkin.

    Totuus harvoin kolahtaa :) Jospa valehtelet itsellesi...wink...wink...

    Äänestä

  • Artemidoros* kirjoitti:

    Totuus harvoin kolahtaa :) Jospa valehtelet itsellesi...wink...wink...

    sillä on kaikupohjaa ts. se osuu ytimeen eli totuuteen. Eipä nyt vain osunut...toivottavasti sinun ei ole vaikea hyväksyä sitä, ettet pystynyt untani selittämään. Eihän kukaan meistä ole täydellinen eikä kukaan sitä meiltä odotakaan, epätäydellisiä olemme jokainen, niin sinä kuin minäkin.

    Äänestä

Muistakaa hyvät ihmiset, että unet ovat joskus vain unia - eli ne voivat olla heijastumia elokuvista jne.

Eli noo hätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unisielu kirjoitti:

Näin unta, että minulla oli hyvin tärkeät avaimet, valtion päämiehen residenssiin ja kaikkiin tärkeisiin salaisiin papereihin yms. Avaimet olivat minulla "puoliksi" luvallisesti, mutta en tiedä, mistä olin ne saanut. Ymmärsin, etten saisi käyttää niitä mihinkään vahingolliseen, mutta käytin niitä kuitenkin oman uteliaisuuteni tyydyttämiseen. Olin residenssin kellarikerroksessa ja huusin ohikulkevalle entiselle työkaverille jotakin asemastani ja tulevaisuudestani, joka olisi varsin ruusuinen. Sitten tajusin, etten saisi kertoa siitä mitään kenellekään. Pukeuduin työmiehen haalareihin ja menin residenssin toimistoon mukamas siivoamaan ja tajusin, että ihmiset siellä muistavat varmaan kasvoni, kun ilmestyn sinne myöhemmin uudessa asemassani. Kerroin heille nimenikin ja tajusin, että se oli virhe. Käytin avaimiani hissin oven avaamiseen ja muut näkivät, mitä tein. Avaimet olivat kuin kassakaappiin kuuluvat. Sitten menin jollakin ajoneuvolla hyvin pitkän ja suuren sillan yli ja mietin, miten minun tässä tulee käymään, kun olin vähän luvattomilla teillä. Hiukan tämä tuntui painajaisunelta, mutta jotenkin kuitenkin kutkuttavalta.
Osaisiko joku tulkita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu