Tekstiä voi tulla paljon, joten älkää kiitos kommentoiko jos ette jaksa lukea kokonaan :)
Viime kesän alussa sattumalta näin erään lähelläni asuvan nuoren miehen, kun päädyimme samaan leffaan vieläpä melkein vierekkäin (yksi tyhjä penkki välissä) ja sieltä samaan bussiin jolloin samalla pysäkillä jäätyämme näin missä hän asui. En siis ollut mielestäni koskaan aikaisemmin häntä nähnyt. Siitä pari viikkoa ja näimme sattumalta uudestaan, tosin aivan erilaisissa merkeissä, nimittäin mielenterveysosastolla, odotushuoneessa. Hehheh, ikinä en unohda sitä katsetta kun hän tuijotti minua niin kovin kummastuneen näköisenä, ja nyt jälkeempäin hän sanoi, että oli kiinnittänyt huomion minuun siellä leffassa ja hän ihmetteli siellä ''hoitolassa'' tätä hassua sattumaketjua kun näin yhtäkkiä näkee tätä samaa henkilöä samoissa paikoissa kuin missä itse on.
Nooh, minä sitten uskaltauduin siellä puhumaan hänelle, ja siitä kaikki sitten lähti. Luulin aluksi että hän on semmoiset 18v, kuten hän myös luuli minusta samaa, kävi aika yllätyksenä kun kuulin, että hän on 22-vuotias, ja minä kun olen 15.
Tilanne on kehittynyt näin:
Ihastuimme toisiimme, mutta se tilanne tuntui iän suhteen täysin toivottomalta. Olimme molemmat sitä mieltä että ikä on joskus vain numeroita, mutta ne numerotkin merkitsevät vähintään siinä numeromerkityksessä, vaikkei eroa muuten huomaisikaan...tajusittekohan..?
Aluksi ajattelimme, että olisi parempi ettemme olisi toistemme kanssa missään tekemisissa, mutta sitten vain aloimme liikkumaan yhdessä ja tuntemaan toisemme paremmin..nyt kumpikaan ei voi enää päästää toisesta irti, koska tässä on jotakin ainutlaatuista, mitä kumpikaan ei ole koskaan aikaisemmin ole kokenut.
En todellakaan halua palata yksinäiseen kylmään elämääni, en edes tiedä miten olen joskus sellaista kestänyt...Vihdoinkin olen löytänyt jotain minkä vuoksi elää.
Suhteemme oli todella läheneinen, niin henkisesti kuin fyysisestikkin, tosin se fyysinen puoli oli pakko sattuneesta syystä jättää sutkoht etäiseksi, kaikenlainen seksi(siis seksi tarkoittaa muutakin kuin yhdyntää, teille jotka ette tienneet) jättää pois, vaikkei se nyt ihan pelkän ystävyyssuhteen läheisyydeltäkään vaikuttanut, kyllä sitä hieman tuli toista välillä hyväiltyä ja näin..Muutaman kerran suutelimme ''vahingossa'' kun antoi tunteiden liikaa viedä. Kuitenkin yritimme samalla vältellä toisiamme, ja olla vain kavereita.
Äitini kommentti hänestä oli, että kiva kun olen löytänyt jonkun kaverin. Sitten kuitenkin sanoi, että eikös hän ole kuitenkin vähän vanha, johon sanoin, että eihän me kuitenkaan seurustella. Joten äitini mielestä asia oli ok.
Hän taas asuu molempien vanhempiensa luona (jep, yhä 22-vuotiaanakin, mutta siihen on ihan omat syynsä) ja he olivat oikein onnessaan että heidän poikansa on löytänyt ystävän. Ette uskokkaan kuinka monta vuotta hän on viettänyt yksin ja eristäytyneenä henkisten ongelmiensa takia, mutta pidän huolen ettei hän enää ikinä jää yksin
Viime kesän alussa sattumalta näin erään lähelläni asuvan nuoren miehen, kun päädyimme samaan leffaan vieläpä melkein vierekkäin (yksi tyhjä penkki välissä) ja sieltä samaan bussiin jolloin samalla pysäkillä jäätyämme näin missä hän asui. En siis ollut mielestäni koskaan aikaisemmin häntä nähnyt. Siitä pari viikkoa ja näimme sattumalta uudestaan, tosin aivan erilaisissa merkeissä, nimittäin mielenterveysosastolla, odotushuoneessa. Hehheh, ikinä en unohda sitä katsetta kun hän tuijotti minua niin kovin kummastuneen näköisenä, ja nyt jälkeempäin hän sanoi, että oli kiinnittänyt huomion minuun siellä leffassa ja hän ihmetteli siellä ''hoitolassa'' tätä hassua sattumaketjua kun näin yhtäkkiä näkee tätä samaa henkilöä samoissa paikoissa kuin missä itse on.
Nooh, minä sitten uskaltauduin siellä puhumaan hänelle, ja siitä kaikki sitten lähti. Luulin aluksi että hän on semmoiset 18v, kuten hän myös luuli minusta samaa, kävi aika yllätyksenä kun kuulin, että hän on 22-vuotias, ja minä kun olen 15.
Tilanne on kehittynyt näin:
Ihastuimme toisiimme, mutta se tilanne tuntui iän suhteen täysin toivottomalta. Olimme molemmat sitä mieltä että ikä on joskus vain numeroita, mutta ne numerotkin merkitsevät vähintään siinä numeromerkityksessä, vaikkei eroa muuten huomaisikaan...tajusittekohan..?
Aluksi ajattelimme, että olisi parempi ettemme olisi toistemme kanssa missään tekemisissa, mutta sitten vain aloimme liikkumaan yhdessä ja tuntemaan toisemme paremmin..nyt kumpikaan ei voi enää päästää toisesta irti, koska tässä on jotakin ainutlaatuista, mitä kumpikaan ei ole koskaan aikaisemmin ole kokenut.
En todellakaan halua palata yksinäiseen kylmään elämääni, en edes tiedä miten olen joskus sellaista kestänyt...Vihdoinkin olen löytänyt jotain minkä vuoksi elää.
Suhteemme oli todella läheneinen, niin henkisesti kuin fyysisestikkin, tosin se fyysinen puoli oli pakko sattuneesta syystä jättää sutkoht etäiseksi, kaikenlainen seksi(siis seksi tarkoittaa muutakin kuin yhdyntää, teille jotka ette tienneet) jättää pois, vaikkei se nyt ihan pelkän ystävyyssuhteen läheisyydeltäkään vaikuttanut, kyllä sitä hieman tuli toista välillä hyväiltyä ja näin..Muutaman kerran suutelimme ''vahingossa'' kun antoi tunteiden liikaa viedä. Kuitenkin yritimme samalla vältellä toisiamme, ja olla vain kavereita.
Äitini kommentti hänestä oli, että kiva kun olen löytänyt jonkun kaverin. Sitten kuitenkin sanoi, että eikös hän ole kuitenkin vähän vanha, johon sanoin, että eihän me kuitenkaan seurustella. Joten äitini mielestä asia oli ok.
Hän taas asuu molempien vanhempiensa luona (jep, yhä 22-vuotiaanakin, mutta siihen on ihan omat syynsä) ja he olivat oikein onnessaan että heidän poikansa on löytänyt ystävän. Ette uskokkaan kuinka monta vuotta hän on viettänyt yksin ja eristäytyneenä henkisten ongelmiensa takia, mutta pidän huolen ettei hän enää ikinä jää yksin
Vastaukset 18
Vanhimmat
En oikein tiiä mitä tähän osaisin vastata, mutta sen tiiän ettei tossa teijän suhteessa iällä oo niinkään merkitystä. Ihanaa, että ootte löytäny toisenne :) Hyviä jatkoja sulle ! :>
sori en lukenu tekstiäs, on täs muuta menooo mut luin sen verra et oot 15 ja se 22, ni siin on 7 v ikäeroo,, mun vanhemmilla on 9 vuotta ikäeroo ja ihan onnellisia ne on :) et kylhän se toimii jos muuten vaan menee hyvi ni ei se niin paljoo merkkaa
Minusta teidän ikäerossa ei ole mitään vikaa. Minulla on pari kaveria, tai no toisesta voisi sanoa puoli tuttu, molemmat tytöt ovat 15 vuotiaita. Toinen heistä seurustelee 23 vuotiaan kanssa ja toinen 24 vuotiaan kanssa, aluksihan se kuulosti hurjalta, mutta he ovat onnellisia, elämä sujuu jne.
Joten kunhan olette itse onnellisia, ikäeronne ei haittane!!
koska itsellänikin OLI yli 4vuotta vanhempi poikakeveri. (no se ei kyllä kestänyt,mutta ehkä teillä parempi onni) :) ja muutenkin jos olette samoilla alltopituuksilla yms niin onnee vaan. Tässä iässä se ei enää ole NIIN iso kuin 2lk ja ysillä oleva seurusteli. (vitsillä heitin tuon noin päin, mutta silti. tajusitteko?)
ja kirjoitit kuitenki "suhteestanne" asiallisesti etkä niinkiun monet teinit tyyliin "MULLA ON 10 VUOTTA VANHEMPI POIKAKAVERIII!11!!"
pidä hauskaa, äläkä hukkaa sitä ihmistä joka on sinulle tärkeä!
Kuulostaa siltä että tosiaan teidät on tarkoitettu yhteen. Taisitte löytää toisenne juuri sopivasti. Miksi siis jatkaa yksinäistä elämää, kun voi olla yhdessä onnellisia?
Perusideahan on se, että laki ei tunne sanaa 'rakkaus', mutta ihmiset tuntevat. Ei ole mitään matemaattista laskua jolla kahden ihmisen välisen suhteen 'hyvyyttä' voisi mitata, se on jotain jonka vain ne kaksi ihmistä tuntevat välillään. Kaikki aito rakkaus on hyvää rakkautta, muistakaa se.
Toivottavasti kaikki numeroihin tuijottelevat pikkusieluiset idiootit jättävät teidät rauhaan.
Olen kuullut paljon isommista ikäeroistakin, joissa suhteet ovat toimineet ihan hyvin. Ja ei, en puhu mistään 40v/55v suhteista joissa ikää ei periaatteessa enää huomaa, vaan ikätasoltaan hyvinkin epätasapainoisista suhteista, joissa tätä epätasapainoa ei ole hyödynnetty väärällä tavalla vaan käännetty voimavaraksi ja hienoksi suhteeksi.
Tietenkään en halua kannustaa teitä mihinkään rikolliseen, mutta omasta mielestäni kahden seurustelevan ihmisen väliset asiat ovat todellakin vain heidän välisiään!
Tuli mukava olo kun luin juttuasi. Hienoa, että olette löytäneet toisenne, ja varsinkin se mies, että sai jonkun elämäänsä :) Onnea.
Itse olen 16 ja seurustelen 21-vuotiaan pojan, tai miehen kanssa. Alussahan minullekki tuli kavereilta kommentteja, että onko liian vanha, mutta jos juttu toimii, niin sehän on kahden välinen asia, eikä toisten mielipiteistä kannata välittää.
Sehän on myös hyvin yksilöllistä, minkä ikäisten seuraan tuntuu sopivan. Itsestäni nimittäin juuri vähän vanhempien seura tuntuu kotoisemmalta, kuin oman ikäisteni.
Minusta siis teidän kannattaa edetä omalla tavallanne, ja olla välittämättä jos joillakin on jotain sitä vastaan. :)
Siskoni on 16 ja seurustelee 23-vuotiaan kanssa.
He ovat kuin luodut toisilleen. Sama harrastus (jossa he tapasivatkin) ja nyt asuvat yhdessä.
vat seurustelleet n. 2 ja ½ vuotta.
Ja ovat onnellisia. Mietin tässä juuri että kun he tapasivat, siskoni todellakin oli 14 vuotias!
Damn :D ja hänen poikaystävänsä 21. Huh en oo ajatellutkaan. Mut joo ei tossa teidän jutussa mitään vikaa oo. Toi on ku kohtalo XD Nauttikaa siitä ja pitäkää hyvää huolta toisistanne. Poikakaverisi vaikuttaa järkevältä, kuten sinäkin :)
ja tapailen 27-vuotiasta miestä. tosiaan, kun olen ylittänyt tuon "sakkolihaiän" ei se merkitse enää niin paljoo.
ollaan mietitty tätä ikäeroa jonkin verran ja kaikkea elämäntilanteisiin liittyvää (minä olen vielä lukiossa, hänellä vakituinen työ, minä asun vuokralla, hänellä on omistusasunto ja asuntolaina ja kaikkea..). Henkisellä tasolla meillä ei kuitenkaan ole ongelmaa. taloudellisesti molemmat huolehtivat itsestään, minäkin noilla opintotuilla sun muilla pärjäilen ihan hyvin kun sain osa-aikaisen työnkin.
Ikä on pelkkä nummero. Vanhemmat oli aika järkyttyneitä ensin, mutta koska kyse ei ole mistään hyväksikäytöstä puolin eikä toisin, niin ovat onnellisia :)
kyllä se siitä tasaantuu! ihanaa kun olette löytäneet toisenne :)
Varmaan on jo muista vastauksista tullu ilmi melko vallitseva mielipide mutta sanonpahan tähän vielä että oon suorastaan kateellinen teille ku ootte löytäny toisenne :) Ette vois paljon paremmin enää toisillenne sopia.
Hah, tulipaha tässä oikeen mieleen jonkun natsin tosissaan väläyttämä LASKUKAAVA sille kuinka vanha kumppani sopii minkäki ikäselle. Tai oikeestaan en kyllä muista sitä (hyvä niin, cheers!) just tähän hätään... Taidanpas mennä tästä naureskellen nukkumaan omaan petiin ja näkemään unta tulevasta tyttöystävästä... Öitä.
että eipä tuo kyllä oo paha, ainaki mitä itellä kokemusta seurustelusta vanhempien kanssa. jos vanhempi osapuoli menee siis sen mukaan, mihin nuorempi on valmis, niin kaiken pitäs olla ihan hyvin.
isoin ikäero mitä itel on ollu oli että ite olin 16, toinen 32. toisaalta, tossa tilanteessa ikäero alko jo häiritä ni pistin poikki ennen kun ehti oikein alkaakaan. anyway, 16 vuotta ja 7 vuotta on vähän eri asioita.
mut siis, 22 ei kyllä oo paha. sen ikänen on iteki vielä niin kakara.
Miten vaatimattomaan tulevaisuuteen olet valmis?
Mies on jo 22 vuotta vanha ja makoillut peruskoulun jälkeen kotonaan. Luuletko tosiaan, että tästä miehestä on mihinkään. On aivan turha luulo, että sinä voisit nostaa hännet suosta. Älä missään tapauksessa sitoudu tuollaiseen luuserin alkuun.
Toiha on vaa taas sun mielipitees asiasta, josta et ees tiiä läheskää kaikkee, ni ei kannata jauhaa tommost paskaa sillo. Kyl onnelline voi olla ilman, et toine ois kouluttautunu vittu jossai lukios ja sielt menny sit johonki huippupaikkaa opiskelee. Ja kaveri on viel nii nuori et ehtii tehä vaik mitä viel.
Et taida ite ees tietää mitä rakkaus on ku tollast sanot.
onhan se hyvä sille miehelle, jos jokin on lopultakin hyvin. sitä paitsi, varmana se tyttö ei voi nostaa miestä suosta, jos se pääättää, ettei siitä oo siihen. ajattele jos ite olisit tossa tilanteessa?sitä paitsi, ei välttämättä vielä oo mahdotonta, et siitä miehestä tulis jotain. eikä toi ikäero mahdoton oo, varsinkaa jos se kerran toimii.onnea niille , joilla toi toimii. ajatte, tykkäisitkö ite, jos sulle sanoittais tohon tyyliin.
Sanoisin, että suhteenne toimii niinkauan, kuin luotatte toisiinne.. Ja sanoisin, että sinä jos kuka saat sen molemminpuolisen luottamuksen pysymään.
Itse olen 25 vuotias (poika)mies. Tapasin kesällä 15 vuotiaan tytön, jonka kanssa seurustelimme aina marraskuulle asti. Itse en tahdo vieläkään uskoa, että olemme eronneet. Jos siis olemme edes eronneet.. jotenkin hän muuttui loppusyksystä niin ärhäkäksi, niinkuin joka asia olisi häntä häirinnyt. Kun otin asian puheeksi (Periaatteeni on, etten huuda naiselle), hän tiuski, että miksi mun taas piti alkaan riidellä. Oikeesti halusin vaan puhua asiat halki, etten satuttais häntä myöhemmin asialla, joka on vaivannut pitkään.
Myönnän, että hän sai minut suuttumaan, kun hän alkoi järjestelemään minun tavaroitani ja tapaani olla ihmisten keskellä. Mutta jotenkin vain koin että vanha tuttu ja turvallinen (PAH..) elämäni piti jättää taakseni, ja ottaa tilalle parisuhteen vaatima toisen huomioon ottaminen. Näin jälkeenpäin olen tullut huomaamaan, että jäin kaipaamaan sitä "pirttihirmua".. :) Elämä muuttuu ja me sen mukana.
Tällä haluan huomauttaa sulle, että etene alussa hiukan varovasti, hän saattaa tarvita aikaa, jos on kerran elänyt tähän asti yksin (siis ilman parisuhdetta). Joten älä pelästy, jos hän huomauttaa sinulle, kun haluat muuttaa hänen elämäsään jotakin :) Vanhoista tavoista luopuminen ottaa lujille. Mutta usko pois, ihminen pääsee niistä. Minä ainakin pääsin :) (Hän muutti minut..)
Kun minä olin 15-vuotias, poikakaverini (nykyinen mieheni) oli tuolloin 24-vuotias. En siis usko, että ikäero suoraan on teille mikään ongelma, ja tekstistäsi päätellen se ei tule olemaan ongelma myöskään kieroon :)
Mutta se minua mietityttää, että olet 15-vuotiaana lähdössä parantamaan mielenterveysongelmaista nuorta aikuista, jolla ei ole arki hallussa lainkaan. Ihmisellä pitää itsellään olla elämä jollain tavalla kasassa, jotta hän voisi jakaa sen toisen ihmisen kanssa, ja nyt kuulostaisi siltä, ettei kullallasi ole. Koulutus, menestyminen tai edes terveys eivät ole kriteeteitä hyvälle seurustelukumppanille, mutta tietynlaista eheyttä pitää yksilöllä olla, jotta hän parisuhteeseen pystyisi.
Saat liian suuren taakan harteillesi suhteen myötä. Koska et kuitenkaan tällaisia varoitteluja kuuntele (kukapa kuuntelisi, kun poskia kuumottaa ja mahanpohjassa humahtelee), niin toivon sinulle sydämestäni kaikkea hyvää elämääsi ja toivottavasti saatte asiat järjestykseen - erillään tai yhdessä!
В
и
т
а
с
Moi. :)
Mie oon itsekin 15-vuotias tyttö ja tällä hetkellä minulla on juttua 23.v. miehen kanssa. Emme seurustele, ainakaan vielä. Juttu on kyllä etenemässä sinne päin, mutta on tässä vähän ongelmia välimatkan suhteen. Ikäero ei sinänsä ole ongelma, vaikka vaikuttaahan se tietenkin aika paljon. Varsinkin meidän tapauksessamme, kun minä olen vielä peruskoulussa ja toisella on jo oma talo maatila. Mutta päivä kerrallaan mennään. Niin ja välimatkaakin meillä on muutama sata kilometriä. :(
Mutta toivotan teille onnea ja toivon todella, että onnistutte. :)
..teillä näyttää olevan jotain aivan ihanaa välillänne,älkää missään nimessä välittäkö iästä,ne on vain numeroita.oli tosi ihana lukee sun tekstiä,kuin jostain romanttisesta kirjasta mutta ei yhtä epäuskottavaa :D että hurjasti onnea teille ja toivon todella että kultasi elämä kääntyy avullasi totaallisesti parempaan suuntaan