Nyt juuri Ylen Ykkösellä Candomino-kuoro. Edellinen johtaja vuoteen 2005 saakka oli vl-uskovainen. Meistä moni uskovainen on laulanut kuorossa. Vaikka puhujainkokous oli aikoinaan julistanut kuoroharrastuksen synniksi...
Nyt Candomino!!
ent. kuorolainen
82361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä nykyisessäkin kuorossa laulaa monta vl-uskovaista. Juuri tällä hetkellä kuullaan parhaillaan yhtä vl-laulajaa solistisessa äänessä. :-)
Mielenkiintoista että juuri tästä kuorosta on täällä puhetta... Olen käynyt kymmenissä Candominon konserteissa ja levyjäkin hankkinut. On pakko todeta että ei ole uusi johtaja entisen veroinen, ei saa kuoroa soimaan... Mutta ehkä hän oppii. Kuoron perustajan musikaalisuus ja sointinäkemys oli kerrassaan ilmiömäinen.
Joopa joo. Saattoi olla taiteilija mutta ei ollut "armoissa" Nimimerkki "Maria" tiesi kertoa jonkinlaisesta hyljeksinnästä rauhanyhdistyksellä:
"...ko. kuoronjohtaja on ollut vuosikymmenten ajan dispossa kaikesta muusta ry:n toiminnasta, paitsi keittiövuoroista. Häntä ei esim. ole käytetty ry:n säestystehtävissä lainkaan, koska on katsottu, että hän ei ole ollut ammatin harjoittamisessaan seurakunnan neuvoille kuuliainen.
...kuulemani mukaan eräällä paikkakunnalla ollaan ihan viime aikoina ainakin esitetty musiikin ammattilaisen sitomista ammatin harjoittamisen rajoihin liittyvien näkemyserojen takia. En tiedä, mikä tilanne tarkkaan ottaen tällä hetkellä on. Kuitenkin on niin, että harvoin ketään enää vl-liikeessä sidotaan. Siksi on merkillepantavaa, että näissä harvoissa tapauksissa sitomisuhan syy liittyy juuri musiikin esittämiseen."
http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=690&postdays=0&postorder=asc&start=152
Pari viikkoa sitten Helsingin Sanomissa haastateltu uskovainen Hannukselan pariskunta kykeni vaivoin peittelemään itsekehuskelunsa siitä, miten he ovat menestyneet maallisen mammonan keräämisessä. Mersua ei millään hennonut jättää mainitsematta.
Aineellinen menestys tulkitaan Jumalan siunaukseksi uskovaiselle, joten kyllähän siitä sopii kertoakin. Ja siitä saa nauttia arvostusta rauhanyhdistyksellä.
Kun henkilö on taiteellisesti lahjakas ja menestyy kovalla työllä musiikin kovasti kilpaillussa maailmassa, tällaista ihmistä aletaankin rauhanyhdistyksellä syrjiä. Esimerkkinä Candomino-kuoron kuoronjohtaja.
Eikö ammattimainen menestys musiikin alalla siis olekaan Jumalan siunausta?
Sen sijaan menestys liike-elämässä, tieteessä tai politiikassa on kallis Jumalan siunaus. Siitä sopii Hannukselan pariskunnan tavoin ylpeillä julkisuudessakin.
Mm. tässä näkyy Etelä-Suomen vapaampi ilmapiiri.
Muistan, miten me Oulusta tullut nuoriso ihmettelimme Helsingissä, miten uskovainen mies voi olla kuoron johtaja ja kuorossa voi laulaa usk. nuoria. Tämä tapahtui 80-luvun alussa, pahimpaan hoitokokous-aikaan.
Nyt ollaan etelä-pohjoinen-akselilla yhtä pahoja molemmissa päissä. SRK:n lauluryhmä laulaa kansanlauluja yleisradiossa, houkutellen näin kultaisella kurkkuäänellään syntisraukkoja luokemme näin.
On Oulussakin kuoroja jossa johtaja on vl mm. Mieskuoro Weljet ja Tuiran srk.n Nuortenkuoro siinäkin johtajana Tuiran srk.n Kanttori joka on vl. Itse laulan Candominossa
Ei puhujainkokous voi mitään julistaa synniksi. Synti on sydämen luopumista Jumalasta.
Tapahtui muuten ehkä 90-luvun alussa, että joku kristillisyyden opistoryhmä harjoitteli kuorosikermän ja lauloi sen opistoillassa Helsingin rauhanyhdistyksen parvekkeelta. Tämä oli herättänyt hämminkiä, että kuorolaulua, ja se oli saarnattu laulajille syntinä anteeksi. Näin olen kuullut.
E. Reinikainen tokaisi, että pappiseriseurahajaannuksen myötä moni kirkkokuorolainen lähti ekumeenisen hengen myötä eriseuraan, ja siitä tehtiin päätös, ettei uskovainen laula kuorossa. Reinikainen totesi 90-luvulla, että se päätös ei ole vielä muuttunut miksikään. Eipä tuo Reinikainenkaan taitanut asiaa ajatella perinjuurin. Uskovainen tekee sen, minkä hän tekee, mutta joukkohenki on aina pahasta, että isona laumana mennään johki kuoroon, ihan niinkuin väärinpysäköityjen autojen mukaan kaikki muutkin pysäköivät väärin.