Kirjoittakaapas

sana mopo ja katsokaa Venäläistä mopoa ja sitten pappatunturia niin huomaatte, kuinka paljon laadukkaampi on itämopo, vaikka tuo pappa tunturi on ainoastaan suuniteltu ja kasattu Suomessa sen pellit on tulleet präsättyinä Länsi-Saksasta, joten luulisi punttien olevan toisinpäin
3220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

..mopon moottoritkin muualta, kuten Saksasta ja Italiasta yn muualta..

Eiköhän Suomalaisten moottoreiden valmistus päättynyt 50-luvun lopussa, .(koska japsilta tuli halpoja diesel-koneita) ja nekin moottorit olivat veneisiin ja maatalouteen...

Äänestä

Tässä on taas sama pieni ero, joka pätee näköjään joka paikkaan. Pappatunturin valmistus on lopetettu jo liki puoli vuosisataa sitten, mutta veli venäläinen valmistaa samanlaisia yhä. Mitään kehitystä ei ole havaittavissa.

Kiinalaisetkin ovat menneet tekniikassa ohi, että heilahtaa.

Mikähän siinä on, että venäläiset kuluttajatuotteet ovat jämähtäneet johonkin menneisyyteen? Onko mitään teknistä tuotetta, mitä muut eivät tekisi paremmin. Kuitenkin siellä onnistutaan tekemään ihan käypää alihankintaa esimerkikisi Ikealle. Ja kohta jokainen merkittävä autonvalmistaja on perustanut tehtaansa myös Venäjälle.

Äänestä

Ensin alkuun näin oli Pappatunturiin tuli tosiaan rugot,peltiosat,etuhaarutkat Länsisaksasta.

Mutta pikkuhiljaa alkoi kotimaisuusaste nousta,tuontitavaraa oli silti paljon Pappatunturissa.

Kuvassa oleva itämopo on kyllä hyvän näköinen,mutta toimiva moottoriajoneuvo on paljon muutakin,mm.varaosahuolto tuskin tuossa mopossa on montaakaan länsi yhteensopivaa osaa.

Konela tyyppikatsasti Riga mopedin -60 luvulla mutta ei aloittanut myyntiä-miksi?

Tiesitkö muuten kyseinen Riga tehdas teki prototyypin joka oli hyvin saman näköinen vanhan pappatunturin kanssa puhallinjäähdytyksineen.

Vähän ennen kun mopoja alettiin rekistöröidä itämopoja tuotiin suomeen yksityisesti,niiden vakuutukseen saanti onnistui, kun yhtiöt eivät olleet enää niin tarkkoja mitä vakuuttivat.
Kokemukset niistä eivät olleet kovin hyviä,yhden olen nähnyt johon oli laitettu pappatunturin kone ja takapyörä.

Joskus -90 luvulla myyntiin ilmestyi Stella Riga tehtaan tuote Jawa moottorilla,mutta niitäkään enää näe liikenteessä.

Nykyisin kilpailu on vapaampaa mopomarkkinoilla mm.painorajoitus on poistunut,mutta itämopoja ei näy, halvoissa peleissä markkinoita hallitsee toinen suurvalta Kiina, Pappatunturin veroisia eivät ole nekään tekeleet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vikipediaan kirjoitti:

sana mopo ja katsokaa Venäläistä mopoa ja sitten pappatunturia niin huomaatte, kuinka paljon laadukkaampi on itämopo, vaikka tuo pappa tunturi on ainoastaan suuniteltu ja kasattu Suomessa sen pellit on tulleet präsättyinä Länsi-Saksasta, joten luulisi punttien olevan toisinpäin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu