Onko kukaan saanut menemään tuota ilmeisen yleistä puolavikaa maahantuojan piikkiin takuuajan jälkeen. Omastani on takuuaika jo päättynyt vajaa vuosi sitten, mutta toisaalta jos "tuotteen on kestettävä sille odotettavissa oleva elinikä" niin musta 27tkm on aivan liian vähän moottorin/sen sähkölaitteen eliniäksi.
Oma rupes röpsöttämään kolmella tänään, check emissions syttyi ja sadan metrin päästä ESP/ARS FAULT, ja huoltoa varatessa sanoivat ettei menisi maahantuojan piikkiin. Ainakaan taisteluitta en aio luopua, sotii mun oikeustajuani vastaan ja vahvasti.
Mulla on ollut esimerkiksi 2X noin 400 tkm ajettuja Saabeja, ja kummankaan puolaan ei ole tarvinnut koskaan koskea, näin se kehitys kehittyy...
Uskaltaako ajaa n 10km huoltoon ilman katin tuhoutumisen pelkoa, nyt ajettu vain takaisin kotiin noin 400m matka?
Puolia maahantuojan piikkiin takuuajan jälkeen?
11
2478
Vastaukset
- Etelän-Hetelmä1
Terve.
Itselläni meni kanssa puolia autosta pari kappaletta ennenkuin hermostuin ja vaihdatin kaikki.
Mutta toisaalta voi ajaa autolla ihan hyvin huoltoon.
Itse ajoin kummallakin kertaa sen auton huoltoon asti kun oli mennyt puola. Mutta noissa on aina omat riskinsä. Kuinka helposti esim katti menee rikki ja annenkaikkea, meneekö pakopuolen venat paskaksi siitä sylinteristä jossa ei toimi kipinä. Syöttää bensaa siihen sylinteriin ja se ei palakkaan vaan lähtee putkistoon josta se jostain kumman syystä voi polttaa ns. takapuolelle pikkuhiljaa reikää siihen venttiiliin.
Kummallakin kertaa tuli ajettua enemmän kuin tuo 10km. Mutta kukin tyylillään.
En ota vastuuta tästä viestistä jos lähdet nyt ajamaan autolla sinne ja meneekin jotain paskaksi sen takia. Mutta itselläni ei mennyt.
Itse en edes jaksanut taistella noita puolia. Sain sen verran edukkaasti ne itseni mielestä. 55€ kpl töineen ;) - Me II
Minulla oli Megane II, josta meni puola takuuajan jälkeen (parisen kuukautta) Puola vaihdettiin takuuseen. Autossa oli huoltosopimus, mutta takuuseen se meni.
- takuuseen
joko Bilialla tai renaultilla on tosi perverssi määritelmä sanalle "takuu" mutta se näyttää kattavan laadultaan ala-arvoisen osan vaihdon vain kun se on ehjä, ei jos se on ehtinyt hajota!
Minulta vaihdettiin 1,5v takuun päättymisen jälkeen kolme ehjäksi jäänyttä puolaa ilmaiseksi mutta minun piti maksaa sen hajonneen puolan vaihto itse.
Ei helvetti sentään tuota piilian touhua. Jos tehdas kerran itse myöntää että puolien laatu on niin ala-arvoinen että ne vaihdetaan ilmaiseksi virhevastuun välttämiseksi vaikka ovat ehjiä, olisi tosi mielenkiintoista kuulla millä logiikalla se hajonnut niistä neljästä kuuluukin omistajan itsensa maksettavaksi?
Onneksi takuu on mennyt umpeen joten nyt voi kulkea kompassi mukanaan ettei tule enää edes pieraisseeksi Bilian suuntaan.
Auton voi nilkuttaa varovasti huoltoon jos matka ei ole pitkä. Omalla vastuulla tietty. Aiemmalla japanilaisella ajelin ilman ongelmia huoltoon tuommoisen vajaan 10km matkan täsmälleen samasta syystä joten ei ole pelkästään ranskisten herkkua tämä ongelma.- Scenu
Maahantuojan mukaan autoni ilmeisesti on eliniästään 70% elänyt 27tkm kohdalla, sillä se tuli vastaan korjauskuluissa vain 30%, loput piti maksaa itse. Samoin loput puolat jätettiin odottamaan vikaantumista, eikä vaihdettu kunnollisiin kerralla kaikkia.
Jokatapauksessa asia sotii minun oikeuskäsitystäni, ja ymmärtämystäni kuluttajasuojalaista, vastaan, ja pahasti, joten valitin jo kuluttajasuojaihmisille aiheesta. He saavat jatkaa, koska minulle ei tyydyttävää vastausta annettu.
Voin kertoa täällä jutun edistymisestä jos jotain kiinnostaa.... - Ehkä kohta entinen meksumies
Scenu kirjoitti:
Maahantuojan mukaan autoni ilmeisesti on eliniästään 70% elänyt 27tkm kohdalla, sillä se tuli vastaan korjauskuluissa vain 30%, loput piti maksaa itse. Samoin loput puolat jätettiin odottamaan vikaantumista, eikä vaihdettu kunnollisiin kerralla kaikkia.
Jokatapauksessa asia sotii minun oikeuskäsitystäni, ja ymmärtämystäni kuluttajasuojalaista, vastaan, ja pahasti, joten valitin jo kuluttajasuojaihmisille aiheesta. He saavat jatkaa, koska minulle ei tyydyttävää vastausta annettu.
Voin kertoa täällä jutun edistymisestä jos jotain kiinnostaa....Omasta meksusta pamahti ensimmäinen puola 39 t. km. kohdalla. Takuu oli päättynyt kaksi viikkoa aikaisemmin. Aluksi meinasivat, että maksan koko lystin, mutta kun rupesin purnaamaan sain 60 prossan alennuksen. Frendin autoon vaihettiin ilmaiseksi kaikki puolat(ilman purnaamista), vaikka autolla ikää melkein kolme vuotta. Tämä tosin toisella paikkakunnalla. Reilua, eikö totta.
- RellistiMeganisti04
Ehkä kohta entinen meksumies kirjoitti:
Omasta meksusta pamahti ensimmäinen puola 39 t. km. kohdalla. Takuu oli päättynyt kaksi viikkoa aikaisemmin. Aluksi meinasivat, että maksan koko lystin, mutta kun rupesin purnaamaan sain 60 prossan alennuksen. Frendin autoon vaihettiin ilmaiseksi kaikki puolat(ilman purnaamista), vaikka autolla ikää melkein kolme vuotta. Tämä tosin toisella paikkakunnalla. Reilua, eikö totta.
..megsu II:een vaihdettiin kolme puolaa tässä ihan hiljan, maksoin neljännen. Vm siis 04. Suht reilua mutta ihmetyttää, että miksi tuo yksi pitää itse maksaa. Samassa vaihdettiin asentoanturikin.. Uppos ihan mukavasti rahaa, puolaan ja anturiin.
- Sceenic
Ehkä kohta entinen meksumies kirjoitti:
Omasta meksusta pamahti ensimmäinen puola 39 t. km. kohdalla. Takuu oli päättynyt kaksi viikkoa aikaisemmin. Aluksi meinasivat, että maksan koko lystin, mutta kun rupesin purnaamaan sain 60 prossan alennuksen. Frendin autoon vaihettiin ilmaiseksi kaikki puolat(ilman purnaamista), vaikka autolla ikää melkein kolme vuotta. Tämä tosin toisella paikkakunnalla. Reilua, eikö totta.
Todennäköisesti maahantuoja (jo entinen) on luvannut kaikille valtuutetuille korjaamoille / jälleenmyyjille saman korvauksen puolista (esim. 30%), ja jälleenmyyjät/korjaamot antavat sitten omasta pussistaan erilaisia hyvityksiä, toiset enemmän ja toiset vähemmän riippuen halukkuudesta pitää asiakassuhteista huolta. Me asiakkaathan ollaan asiakassuhteessa auton myyjään joka on kuluttajasuojalain mukaisessa vastuussa myymästään tavarasta ja maahantuoja ja myyjä sitten taas keskustelevat keskenään, jos keskustelevat. Eli tästä johtunee miksi eri paikkakunnilla tulee erilaisia kohteluita puola-asiassa. Ihmettelen vaan miksi myyjätahot eivät pistä esim. tässä puola-asiassa maahantuojaa koville vaan ottavat paskan asiakkailta vastaan... Vai olisiko se hoidettu rahalla / hyvityksillä myyntipalkkioihin
kuntoon. Ja asiakkaat maksaa... - Scenu
Sceenic kirjoitti:

kuntoon. Ja asiakkaat maksaa...Niinpä:
Faktat:
- Kuluttajasuojalaki: Tuotteen on kestettävä sille odettavissa oleva kohtuullinen elinikä.
- Sytytyspuola, ja sen käyttö auton sytytysjärjestelmässä on patentoitu 1920-luvulla. Siinä ei ole ainoatakaan liikkuvaa tai kuluvaa osaa. Käytännössä sytytyspuola pitäisi kestää vähintään auton elinilän, jos ei on se seurausta joko huonosta suunnittelusta/valmistuksesta/materiaalivirheestä.
- Noin 30keur arvoisen auton odotettavissa oleva elinikä ei ole 27tkm, tai edes 2-3 kertaa se.
Auton ostaja ostaa auton jälleenmyyjältä, joka tällöin on ensisijaisesti kuluttajansuojalain mukaisessa vastuussa tuotteesta. HALUTESSAAN kuluttaja voi kohdistaa vaateensa myös maahantuojaan, usein on kuitenkin helpompaa ja nopeampaa hoitaa asia samalla paikkakunnalla. Tällöin korvauksen lopullinen maksaja onkin sitten maahantuojan ja jälleenmyyjän välinen asia, eikä se ole asiakkaan ongelma.
Siispä joillakin paikkakunnilla on fiksu ja asiallinen huolto-/jälleenmyyjäliike, joka hoitaa asikkaan ilmiselvät kuluttajasuojalain alaiset ongelmat lain mukaan mukisemattta. Ja sitten on niitä jotka kyykkivät markkojen perässä silloin kun sataset lentää peffan yli.
Mutta että saataisiin lisää kivaa tähänkin soppaan, oli tänään autoni ihka ensimmäinen katsastus, ja reilut 27tkm ajettuna se HYLÄTTIIN katsastuksessa. Syynä kohtuuttoman väljä sisempi raidetanko...
Jotenkin alkaa vahvistumaan käsitys että seuraava auto ei sittenkään ole Renault, hyvä auto, mutta ryssitty puolen puupennin alihankkijoiden tuottamalla roskalla, eli tuolla laadunvalvonta ei ole kyllä alkuunkaan tämän päivän markkinoiden vaatimusten tasolla... - Entinen Renukuski
Scenu kirjoitti:
Niinpä:
Faktat:
- Kuluttajasuojalaki: Tuotteen on kestettävä sille odettavissa oleva kohtuullinen elinikä.
- Sytytyspuola, ja sen käyttö auton sytytysjärjestelmässä on patentoitu 1920-luvulla. Siinä ei ole ainoatakaan liikkuvaa tai kuluvaa osaa. Käytännössä sytytyspuola pitäisi kestää vähintään auton elinilän, jos ei on se seurausta joko huonosta suunnittelusta/valmistuksesta/materiaalivirheestä.
- Noin 30keur arvoisen auton odotettavissa oleva elinikä ei ole 27tkm, tai edes 2-3 kertaa se.
Auton ostaja ostaa auton jälleenmyyjältä, joka tällöin on ensisijaisesti kuluttajansuojalain mukaisessa vastuussa tuotteesta. HALUTESSAAN kuluttaja voi kohdistaa vaateensa myös maahantuojaan, usein on kuitenkin helpompaa ja nopeampaa hoitaa asia samalla paikkakunnalla. Tällöin korvauksen lopullinen maksaja onkin sitten maahantuojan ja jälleenmyyjän välinen asia, eikä se ole asiakkaan ongelma.
Siispä joillakin paikkakunnilla on fiksu ja asiallinen huolto-/jälleenmyyjäliike, joka hoitaa asikkaan ilmiselvät kuluttajasuojalain alaiset ongelmat lain mukaan mukisemattta. Ja sitten on niitä jotka kyykkivät markkojen perässä silloin kun sataset lentää peffan yli.
Mutta että saataisiin lisää kivaa tähänkin soppaan, oli tänään autoni ihka ensimmäinen katsastus, ja reilut 27tkm ajettuna se HYLÄTTIIN katsastuksessa. Syynä kohtuuttoman väljä sisempi raidetanko...
Jotenkin alkaa vahvistumaan käsitys että seuraava auto ei sittenkään ole Renault, hyvä auto, mutta ryssitty puolen puupennin alihankkijoiden tuottamalla roskalla, eli tuolla laadunvalvonta ei ole kyllä alkuunkaan tämän päivän markkinoiden vaatimusten tasolla...Aiotko valittaa raidetangostakin kuluttajansuoja-asiamiehelle vai joko avaat oman kukkaron nyörit?
Renault on rahamiehen menopeli, halpa hankkia mutta sikakallis omistaa. - Laaguna
Scenu kirjoitti:
Niinpä:
Faktat:
- Kuluttajasuojalaki: Tuotteen on kestettävä sille odettavissa oleva kohtuullinen elinikä.
- Sytytyspuola, ja sen käyttö auton sytytysjärjestelmässä on patentoitu 1920-luvulla. Siinä ei ole ainoatakaan liikkuvaa tai kuluvaa osaa. Käytännössä sytytyspuola pitäisi kestää vähintään auton elinilän, jos ei on se seurausta joko huonosta suunnittelusta/valmistuksesta/materiaalivirheestä.
- Noin 30keur arvoisen auton odotettavissa oleva elinikä ei ole 27tkm, tai edes 2-3 kertaa se.
Auton ostaja ostaa auton jälleenmyyjältä, joka tällöin on ensisijaisesti kuluttajansuojalain mukaisessa vastuussa tuotteesta. HALUTESSAAN kuluttaja voi kohdistaa vaateensa myös maahantuojaan, usein on kuitenkin helpompaa ja nopeampaa hoitaa asia samalla paikkakunnalla. Tällöin korvauksen lopullinen maksaja onkin sitten maahantuojan ja jälleenmyyjän välinen asia, eikä se ole asiakkaan ongelma.
Siispä joillakin paikkakunnilla on fiksu ja asiallinen huolto-/jälleenmyyjäliike, joka hoitaa asikkaan ilmiselvät kuluttajasuojalain alaiset ongelmat lain mukaan mukisemattta. Ja sitten on niitä jotka kyykkivät markkojen perässä silloin kun sataset lentää peffan yli.
Mutta että saataisiin lisää kivaa tähänkin soppaan, oli tänään autoni ihka ensimmäinen katsastus, ja reilut 27tkm ajettuna se HYLÄTTIIN katsastuksessa. Syynä kohtuuttoman väljä sisempi raidetanko...
Jotenkin alkaa vahvistumaan käsitys että seuraava auto ei sittenkään ole Renault, hyvä auto, mutta ryssitty puolen puupennin alihankkijoiden tuottamalla roskalla, eli tuolla laadunvalvonta ei ole kyllä alkuunkaan tämän päivän markkinoiden vaatimusten tasolla..."Mutta että saataisiin lisää kivaa tähänkin soppaan, oli tänään autoni ihka ensimmäinen katsastus, ja reilut 27tkm ajettuna se HYLÄTTIIN katsastuksessa. Syynä kohtuuttoman väljä sisempi raidetanko... "
Tästä intoutuneena käytin GS:n ekassa katsastuksessa tänään. Ajettu 41 tkm.
Olin hieman pettynyt kun katsastussedällä ei ollut mitään moitittavaa.
No ehkä kahden vuoden päästä tärppää.
Mulla taitaa olla keskiviikkokappale. :)
- vaihdettiin
kaikki neljä mutta maksoin vain siitä risasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1203721Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai282783Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso72655Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1322353Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani82174- 381726
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es581106Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t361010"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For81995Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 75984