KARTANONHERRA????

siis mikä se kiukaisten kartanonherra juttu on????
102370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

etsintäkuulutus palstalla haukkuu jotain köyliön sosiaalitoimen viranhaltijaa, viesti kyseiselle palstalle on kirjoitettu 26.12.2007

Äänestä
  • Hauku. Kerroin vaan että tämä Köyliön perusturvajohtaja on tehnyt lausuntoja ja kirjoitellut virallisia kirjeitä, joissa esittää perättömiä väittämiä totena, joita sitten käytetään minua vastaan kuin väittämät olisivat asiantuntijalausuntoja, tutkittua totuutta. Jopa lääketieteellisiä lausuntoja katsoo olevansa pätevä laatimaan, sekä kumoamaan psykiatrien erikoislääkärin lausunnon siten, että katsoo psyykkisestä sairaudesta työkyvyttömyyseläkkeellä melkein 15 vuotta olleen henkilön olevan terve ja täysin työkykyinen. Merkillistä kuitenkin mielestäni se, ettei ole kyseisen henkilön eläkettä kumonnut, vaan edelleen tämä sama "terve" henkilö on eläkkeellä. Hallintolain 48 § mukaan viranhaltijan lausuntojen tulee perustua tosiseikkoihin mutta Köyliön perusturvajohtajan lausuntojen todenperäisyyttä eivät poliisitkaan tutki vaikka olen todistanut joittenkin lausuntojensa paikkansapitämättömyyden. Päin vastoin, Kokemäen poliisin johto on vääristellyt asiapapereita, joita niitäkään ei näemmä tutkita vaikka olen asiasta kannellut ja esittänyt todisteeni jopa sisäministeri Holmlundille.

    Äänestä

  • Kartanonherra kirjoitti:

    Hauku. Kerroin vaan että tämä Köyliön perusturvajohtaja on tehnyt lausuntoja ja kirjoitellut virallisia kirjeitä, joissa esittää perättömiä väittämiä totena, joita sitten käytetään minua vastaan kuin väittämät olisivat asiantuntijalausuntoja, tutkittua totuutta. Jopa lääketieteellisiä lausuntoja katsoo olevansa pätevä laatimaan, sekä kumoamaan psykiatrien erikoislääkärin lausunnon siten, että katsoo psyykkisestä sairaudesta työkyvyttömyyseläkkeellä melkein 15 vuotta olleen henkilön olevan terve ja täysin työkykyinen. Merkillistä kuitenkin mielestäni se, ettei ole kyseisen henkilön eläkettä kumonnut, vaan edelleen tämä sama "terve" henkilö on eläkkeellä. Hallintolain 48 § mukaan viranhaltijan lausuntojen tulee perustua tosiseikkoihin mutta Köyliön perusturvajohtajan lausuntojen todenperäisyyttä eivät poliisitkaan tutki vaikka olen todistanut joittenkin lausuntojensa paikkansapitämättömyyden. Päin vastoin, Kokemäen poliisin johto on vääristellyt asiapapereita, joita niitäkään ei näemmä tutkita vaikka olen asiasta kannellut ja esittänyt todisteeni jopa sisäministeri Holmlundille.

    taitaa liittyä jotenkin siihen juttuun, jossa minäkin olin kuulusteltavana. Joku örvelö kävi kännipäissään uhkailemassa sosiaalilautakunnan jäseniä, no sakkojahan siitä rapsahti...herralle meinaan

    Äänestä

  • UPDATE_8440841 kirjoitti:

    taitaa liittyä jotenkin siihen juttuun, jossa minäkin olin kuulusteltavana. Joku örvelö kävi kännipäissään uhkailemassa sosiaalilautakunnan jäseniä, no sakkojahan siitä rapsahti...herralle meinaan

    siitä tuli.

    Äänestä

  • -faktaa kirjoitti:

    siitä tuli.

    vai silleen. No pahalta se kyllä näyttikin, mutta humalatilassa usein mopo karkaa herralta käsistä. Onneksi poistuin hyvissä ajoin takaisin autoon, ettei tarvinnut nähdä ihan koko episodia.

    Äänestä

asu. Jossain Nakkilas kait asustaa. Sellanen vanha ukonrähjä eikä mitään kartanoo ikin ollu.

Äänestä

on kadonnut?

- Olkoon sitten Kiukaisista, Nakkilasta tai Köyliöstä, sama se.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äimänkäki2 kirjoitti:

siis mikä se kiukaisten kartanonherra juttu on????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu