Onko kunnassa

velaksi? Paljonko sitä nyt olikaan? Mitä sillä on saatu aikaan? Kuka/ketkä sitä on ollu ottamassa? Mitkä virhearviot ovat suurin velan aiheuttaja? Kuinka tästä aiotaan selvitä ja kenellä nuo velat oikein maksatetaan? Paljonko esim.uimahalli tuottaa tappiota kävijää kohden ja montako % asukkaista sitä käyttää?
Tässä kysymyksiä asioista tietäville.
(kohta ent.veronmaksaja)
151442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

kunnallisneuvosta!!!

Äänestä

vasemmistokauden päättyessä ja paljonko sitä on nyt.
tied.utelias kuntalainen.

Äänestä
  • 2000-luvun alkuvuosina kunnan velka asukasta kohden oli pieni verrattuna tähän päivään. Uimahalli eikunnan taloutta romuttanut, vaan kunnasta riippumattomat poukkoilut verotuloissa, ennen kaikkea yhteisöverokertymässä. Haukiputaan kunnan ongelmat ovat kasvusta aiheutuvia "positiivisia" ongelmia. Ajatelkaapa esim. Pelkosenniemen kuntaa. Lapsia syntyy yksi tai kaksi vuodessa. Mitä tulevaisuutta sellaisella kunalla on? Meillä on tulevaisuutta, on lapsia, nuori ikärakenne ja hyvin koulutettu väki jne.

    Äänestä

  • Kappas vaan kirjoitti:

    2000-luvun alkuvuosina kunnan velka asukasta kohden oli pieni verrattuna tähän päivään. Uimahalli eikunnan taloutta romuttanut, vaan kunnasta riippumattomat poukkoilut verotuloissa, ennen kaikkea yhteisöverokertymässä. Haukiputaan kunnan ongelmat ovat kasvusta aiheutuvia "positiivisia" ongelmia. Ajatelkaapa esim. Pelkosenniemen kuntaa. Lapsia syntyy yksi tai kaksi vuodessa. Mitä tulevaisuutta sellaisella kunalla on? Meillä on tulevaisuutta, on lapsia, nuori ikärakenne ja hyvin koulutettu väki jne.

    Kirjoittaja väittää, että kunnalla on vähän velkaa tultaessa 2000-luvulle. Tämä ei pidä paikkansa. Haukipudas yhtiöitti yritystoimintansa mm entiset Hyvonin tilat. Näin kunnan omistamat yhtiöt ottivat velkaa, joita kunta luonnollisesti takasi, koska korko oli huomattavasti pienempi. Aina välillä kunta joutui korottamaan osakepääomaa. Tämä käytäntö on muuallakin. Julkinen salaisuus oli 1990-luvulla se, että milloin yhtiöt ajautuvat selvitystilaan, kunta joutuu ensimmäisenä ja ainoana takaajana maksumieheksi. Onneksi nyt on vähän parempi tilanne.

    Äänestä

Mitä enään kannattaa samaa "paskaa" jauhaa, kunnan kamreeri tiesi uimahallin rakentamisen aikaan ettei "rahkeet riitä", mutta kuntalaisten valitsema "porukka" päätti yhden "hyvin tyhmän" äänellä rakentamisesta. Tallä palstalla ei saa haukkua joten sana "tyhmä" riittää, ei tule ratkaisevan äänen antajaa haukuttua, vaan sanottua pelkästään totuus.

Äänestä
  • oliko oikialta/vasemmalta ja kumpi enemmistö oli tuolloin.
    (utelias kuntalainen)

    Äänestä

Esim. perusterveydenhuolto on lähellä keskiarvokustannuksia/asukas. Mutta kun sen avaa > keskiarvossa mukana runsaasti pieniä kuntia joissa esim. lääkärinvirat pääsääntöisesti täyttämättä> kustannukset laskee/asukas. Meillä virat täynnä > kustannukset pitäisi nousta/asukas. Eli kuntaamme yritetään laittaa keskiarvoon johon se ei millään mahdu. Eli todelliset kustannukset ovat suuremmat kuin aina talousarviossa on kuviteltu (vertailupohjat kun ovat väärät), tästä seuranneet talousarvioylitykset ja suuri lainamäärä.
Lisäksi verotettavat tulot kunnallisverossa/ asukas ovat pienet, koska suurituloiset hyötyvät huomattavasti maksaessaan veronsa esim Ouluun tai tulot otetaan yritystulona (menevät pääasiassa valtionkassaan). Syynä tähän on ympäristöstä poikkeavan korkea kunnallisveroprosentti, se laskee huomattavasti kynnystä muuttaa ansiotulot pääomatuloiksi (jos et usko kysy kirjanpidon asiantuntijoilta).
Eli velkaahan siinä kertyy kun on isot menot mutta pienet tulot. Sitten hämäävänä tekijänä on ollut asukasluvun kasvu, joka nostaa tulokertymää, mutta se on mennyt noihin vanhoihin rasitteisiin, siitä ei siis jää uusiin palveluihin mitään.
Talousosaaminen on siis ollut kunnassamme heikkoa.

Äänestä
  • kysymys jäi kuitenkin vaille vastausta. Miten se on mahdollista, että talousosaaminen on heikkoa, vaikka valtuustossa istuu ja on aina istunut esim. opettajia, rehtoreita, maistereita, tohtoreita ym. lukeneita?
    kohta.ent.veronmaksaja.

    Äänestä

  • mutta niin moni kirjoitti:

    kysymys jäi kuitenkin vaille vastausta. Miten se on mahdollista, että talousosaaminen on heikkoa, vaikka valtuustossa istuu ja on aina istunut esim. opettajia, rehtoreita, maistereita, tohtoreita ym. lukeneita?
    kohta.ent.veronmaksaja.

    Haukiputaalla oli kauan aikaa kunnan johtajana lukion entinen rehtori ja valtuuston puheenjohtajana yläasteen rehtori. Kumpikin vasemmistolaisia. Hoitaessaan virkojaan he tottuivat ajatukseen, että rahat tulee kunnan/valtion pussista kuin Manulle illallinen. Ihmisinä he olivat asiallisia, mutta kunnan vastuullinen johtaminen edellyttää myös ikävien päätösten toteuttamista eikä kiertää tällaisia asioita ottamalla lainaa enemmän ja enemmän. Myös idearikkaus ei ollut korkealla.

    Äänestä

  • mutta ei ihan satu kohdalleen. Perusterveydenhuollossa suurin kuluerä on erikoissairaanhoito, jossa on paljon ennalta arvaamattomia osia, esim. montako pahaa kolaria, ohitusleikkauksia, sairaalainfektioita, vaikeahoitoista syöpää, keskosia jne. Nehän on kaikki maksettava, mutta raha pitääkin ottaa omasta perusterveydenhuollosta, jota on siis kiristetty jo vuosia ja esim. kunnon ennaltaehkäisevään työhön kansansairauksien suhteen ei ole pystytty. Pari tomeraa päihdetyöntekijää tienaisi palkkansa ehkäisemällä asiakkaitten tehohoitojaksot ja samalla auttaisi asiakkaitaan inhimillisempään elämään.
    Asukasmäärän kasvu taitaa ensimmäisenä aiheuttaa kuluja esim. päivähoidon ja koulun kautta. Muuttajathan ovat useimmiten nuoria perheitä, tulot pienimmillään, mutta kuluja tulee kunnallekin. Toki se on tulevaisuuteen sijoittamista, kun lapsista saadaan kunnon kansalaisia...

    Äänestä

ja päätöksenteko on retuperällä, kun ei noin yksinkertaisiin kysymyksiin saa selviä vastauksia. Vai onko niin, että päättäjät eivät lue tätä palstaa ollenkaan. Vielä kerran, jos luette, niin vastatkaa noihin kysymyksiin. Kuntalaisena ja veronmaksajana pyydän.

Äänestä

Kyllä. 10.8M€. Uimahalli. Vasemmisto, sekä paikatakseen tilannetta vielä nykyinenkin valtuusto. Yhteisöverotulojen arviointi ja investointien määrä. Tänä vuonna lyhentyy 1M€, joten oikealla polulla ollaan. Korjausliike vie vielä 3 vuotta, ehkä pitenpäänkin riippuen muista taloutta rasittavista tekijöistä. 800 000€/130 000 kävijää= n. 6€ per kävijä tappio. Viimeiseen vastaus edellisessä. Kävijoitä siis mukavasti.

Äänestä
  • 0,5M€ eli tällä menolla ollaan joskus vuonna 2025 ns. kuivilla. Siihen saakka kestäisi tämä jatkuva 'leikkaaminen' ellei Oulu tule ja armahda. Ainoaksi ennaltaehkäiseväksi toimeksi jää tuo 6€ tuki uimareille. Ihmetyttää miten kunnalla on samanaikaisesti varaa rakentaa lainarahalla 15M€ koulu. Ensi vuonna ei taida enää riittääkkään o,25% veronkorotus.

    Äänestä

  • velka lyhenee kirjoitti:

    0,5M€ eli tällä menolla ollaan joskus vuonna 2025 ns. kuivilla. Siihen saakka kestäisi tämä jatkuva 'leikkaaminen' ellei Oulu tule ja armahda. Ainoaksi ennaltaehkäiseväksi toimeksi jää tuo 6€ tuki uimareille. Ihmetyttää miten kunnalla on samanaikaisesti varaa rakentaa lainarahalla 15M€ koulu. Ensi vuonna ei taida enää riittääkkään o,25% veronkorotus.

    Joten nautitaan tämävuosi käteenjäävistä tuloista.
    Ensivuonna käteen jääpi 3,75% vähemmän kuin oululaisella työkaverilla. Eli 30 000e vuositulosta 100€ vähemmän käteen kuussa.

    Äänestä

  • myös kannattamassa.

    Se vain on tosi ettei Haukipudas nouse tukevasti jaloilleen omin voimin.

    Nopea kuntaliitos toisi muhkean rahapotin vuotojen tilkkeeksi ja Oulu alkaisi pärjätä muiden suurten seurassa (Turku, Tampere,Jyväskylä), nyt ollaan jäämässä taantuvaksi kyläksi pohjoiseen.
    Ilmastonmuutos lyö Oulua kovaa, kukapa sitä asustaa tai pyörittää yritystä kuran ja loskan keskellä. Muutos tulee olemaan nopea ja raju.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aina eletty kirjoitti:

velaksi? Paljonko sitä nyt olikaan? Mitä sillä on saatu aikaan? Kuka/ketkä sitä on ollu ottamassa? Mitkä virhearviot ovat suurin velan aiheuttaja? Kuinka tästä aiotaan selvitä ja kenellä nuo velat oikein maksatetaan? Paljonko esim.uimahalli tuottaa tappiota kävijää kohden ja montako % asukkaista sitä käyttää?
Tässä kysymyksiä asioista tietäville.
(kohta ent.veronmaksaja)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu