Päänsärystä

Hei,

Itselleni on nyt rv 14-15 aikana ilmestynyt jomottavaa päänsärkyä jota saa lievitettyä panadolilla mutta palaa aina takaisin. Onko tämä kuinka yleistä ja onko jotain muuta keinoa lievittää sitä kuin nuo lääkkeet? Kertooko päänsärky jostain puutoksesta tms?
6515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oletko juonut tarpeeksi vettä. Päänsärky voi olla merkki nestehukasta.

Äänestä

Kyllä tuo päänsärky kuuluu ihan normaaleihin raskausoireisiin. Itellä kesti melkein koko raskauden, loppuvaiheessa helpotti. Parasetamoli tosiaan helpottaa vaan hetken aikaa ja kipu tulee taas takasin. Neuvolassa sanottiin että lepäile, mutta makuu asennossa tuo jomotus vaan pahenee.

Äänestä

Mulla oli raskausviikoilla 15-16 päivittäistä päänsärkyä. Panadoli autti hetken, mutta kohta se palasi. Kipu oli otsassa.

Minulta mitattiin verenpaineet, normaali eikä valkuaistakaan ollut.

Taisi johtua hormoneista ja jännittyneistä niskoista kun kipu lakkasi kun lähdin ulkoilemaan!

Nyt raskausviikko 27, ja harvoin enää päähän koskee.

Äänestä

olen nyt jo rv 35, mutta 10 - 20 viikoilla oli aika kovia hedareita. Panadol auttoi, lisäksi haudoin päätäni jääpussilla :)
Joo, ja ulkoilu yleensä auttoi, kun vaan lähti ylös, ulos ja lenkille niin olo parani... se vaan on välillä niin vaikeeta kun olo on mitä on. Kyllä se siitä - tsemppiä!

Äänestä

Ajattelin jo, ettei pääkipu lopu koskaan. "Lailliset" särkylääkkeet auttoivat muutaman tunnin ja makuulla tosiaan olo huononi.
Nyt rv 20 ei jatkuvaa särkyä, mutta jumpata pitää ja lenkkeillä. Maatessa täytyy itsensä kunnon asentoon tukea. Nyt vasta olen herännyt riittävään nesteiden nauttimiseen! Älkää tehkö samaa virhettä, sillä itselläni ei koskaan ole edes janon tunnetta, joten niinkin yksinkertaisessa asiassa voi mokata!!!

Äänestä

Itsellä alkoi kanssa 13 viikon paikkeilla karmeat päänsäryt, jotka pikkuhiljaa muuttuivat migreeneiksi. Tästä vaivasta kärsin monta viikkoa, saattoi mennä kuusikin päivää että aivan koko ajan särki pää. Sitten päivä tai pari ilman kipuja ja taas sama ruljanssi. Ja tuntui että mikään ei auttanut.. Lääkärit ei osanneet neuvoa mikä auttaisi. kerran menin neuvolalääkärille ja aloin itkemään kuinka väsynyt olin jatkuvaan särkyyn. Tuntui että pää räjähtää jos vähänkin tärähti, esim kävellessä. Hän soitti neurologille, joka ehdotti magnesiumin kokeilemista. Nyt otan yhden tabletin aamuin illoin ja päänsäryt ovat lakanneet kuin seinään! Magnesiumia saa apteekista ilman reseptiä, eikä ole mitenkään vaarallista vauvalle :) Itse kun jouduin napsimaan panacodeja jopa kuusi-kahdeksan tbl päivässä.. Joten sain loppujen lopuksi helpolla lievityksen :) Kannattaa kokeilla!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kesä-äippä08 kirjoitti:

Hei,

Itselleni on nyt rv 14-15 aikana ilmestynyt jomottavaa päänsärkyä jota saa lievitettyä panadolilla mutta palaa aina takaisin. Onko tämä kuinka yleistä ja onko jotain muuta keinoa lievittää sitä kuin nuo lääkkeet? Kertooko päänsärky jostain puutoksesta tms?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu