Onko muilla koskaan ollut tuntemuksia että on hyvin vaikea sietää puolison lasta vaikka sitä itse lapselle ei koskaan ilmaisisikaan ja lapsessa ei tietenkään ole vika. Jos asia häiritsee koko ajan elämää niin olisiko ero ainut vaihtoehto vai pääseekä tilanteesta yli?
Onko muilla samoja tuntemuksia?
Keiju 79
212687
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ja hän kärsii vaistotessaan vastenmielisyytesi. Varmasti myös puolisosi kärsii siitä, että et siedä olentoa, joka on hänelle rakkain maailmassa.
Minä en sinuna jäisi pilaamaan kolmen ihmisen elämää.
Vaikkapa tulevaisuudessa oman lapsen saaminen auttaisi ymmärtämään myös lapsen ja puolison välistä suhdetta?
tutustu lapseen rauhassa ajan kanssa. kaikkia tunteita ei pysty kerralla tuntemaan. puolison lapsi on omalla tavallaan merkki että mies on ollut jossakin vaiheessa onnellinen toisen naisen kanssa, eli lapsi ns. rakkaudenhedelmä. omaa lasta kannattaa harkita vasta kun olet sinut puolisosi lapsen kanssa ja omien tunteittesi kanssa. puolisollani on 5 v tytär ja meille syntyy kahden viikon päästä yhteinen lapsi. joten tiedän mistä puhun...
Miehelläni on 11 v tytär. Omien lasten saaminen ei ole ainakaan minun kohdallani vaikuttanut siihen että tuo lapsi ärsyttää minua. Olen yrittänyt työstää tunteitani, tuloksetta. Se minkä olen huomannut on että eniten ottaaa pannuun on mieheni asenne esikoistaan kohtaan. Hän nostaa tyttärensä jalustalle, pitää häntä parempana kuin muut lapsensa (meillä on neljä yhteistä lasta). Kyse tuskin on huonosta omatunnosta lasta kohtaan sillä mieheni ei ole koskaan asunut exänsä kanssa. Niin ja kaiken kukkuraksi mieheni ja hänen ex:nsä sopivat nykyään lapsen meillä olosta kysymättä minulta mitään. Vaikka olen se joka kotona hoitaa lapsia kun mies on töissä tai jossain omissa harrastuksissaan. Tämä kaikki heijastuu väistämättä siihen mitä tunnen tuota lasta kohtaan. Tiedän ettei se ole hänen syynsä, mutta tunteilleen ei kukaan mahda mitään. Olisi helpompi väittää muuta.
ota asia miehesi kanssa puheeksi ja sano että haluat myös tuoda omat ajatyksesi julki. Meillä aikaisemmin sovittiin yhdessä miten puolison lapsi on meillä (nykyään mieheni on lähivanhempi eli lapsi asuu koko aikaisesti meillä). voithan sinä kieltäytyä jokin kerta vahtimasta lasta jos mies on menossa omaan harrastukseensa, mielestäni hänen on myös kannettava kortensa kekoon eikä edellyttää automaattisesti että sinä hoidat. olen itsekkin joskus tehnyt niin että kun mies on vapaapäivällä sanon että vahdi sinä lapsi niin minä lähden viettämään oman vapaapäivän kavereiden kanssa. lapseenkin suhtautuu erilailla kun saa sitä ns. omaa aikaa...
..noh..
Meillä suhde on vahva ja rakkaus kukoistaa. Molemmin puolin luotetaan ja rakastetaan.
Miehellä on lapsi, 10v-
entisestä suhteesta.
Lapsi on mukava ja sosiaalinen, fiksu ikäisekseen.
Varsinaista vikaa ei siis ole missään..
..siltikin mua lievästi sanottuna vituttaa, että mies on jo kokenut ns.KAIKEN entisensä kanssa.
Raskauden, syntymän, avioliiton(jonka tarkoitus oli alkujaankin "pelastaa" karille menossa oleva suhde) sekä eron..
Lapsi muistuttaa olemassa olollaan jokainen päivä siitä, että mä olen ikuinen kakkonen. Jokaisessa asiassa.
Joten joo, kyllä se vähän ahdistaa.
kaikkea kokenut ensimmäisen vaimonsa kanssa.
Jos ette ennen eroa tai kuole, saatte kokea yhdessä vielä mm. vaihdevuodet, dementian, eläköitymisen jne.
Kyllä se siitä!
Tuota noin, ensinnäkin miehelläni on aikaisemmasta liitosta 6v lapsi. En tätä lasta rakasta, mutta hyväksyn hänet, ja ajan hänen etuaan ja hoidan häntä. Tämä lapsi on mieheni ykkönen, ja niin sen kuuluu mennä, lapsi on kuitenkin hänen lapsensa, mikään nainen ei voi mennä sen edelle(toivon mukaan) sitä paitsi mies rakastaa omaa lasta eritavalla kuin omaa puolisoa/tyttöystävää. Jos rakkaus lapseen ja omaan puolisoon olisi samanlaista rakkautta niin sinuna olisin huolissani, mutta minullakin on 2 omaa lasta aikaisemmasta liitosta, joita nykyinen mieheni hoitaa ja joista huolehtii, ja mieheni tietää että nämä minun lapseni ovat ykkösiä minulle, he ovat maailmani tärkein asia, mies tulee vasta perässä, jos minun pitää valita miehen ja lasteni väliltä, valitsen ilman muuta lapseni.
rakkaus omaa miestäni kohtaan on erilaista kun äidin rakkaus lapsiaan kohtaan. minulle mieheni on ykkönen tässä, rakastan häntä kuin nainen miestä. Sama se mieheni tapauksessa hän rakastaa minua eli naista niin paljon kun mies vaan voi rakastaa
Koittakaa tajuta, mies ei rakasta lastansa sillä tavalla kuin omaa naista, olet tietyllä tavalla hänelle se ykkönen. Mutta oma lapsi on kuitenkin se elämän tärkein ihminen
Kyllä se puoliso on kuitenkin se, jonka kanssa loppuelämä vietetään ja lapset kasvatetaan ulos pesästä.
Miksi pitää vertailla kumpi on tärkeämpi kun kyseessä on kaksi ihan erilaista ihmissuhdetta: vanhempi -lapsi ja puolisosuhde?
Tuota juuri, vanhemman ja lapsen rakkaus on erilaista kuin kahden aikuisen, mutta vaikka se puolison pitäisi olla loppuelämä siinä kun lapsi taas ei niin kuinka paljon voi laittaa puolisoa ykkössijalle? Jos puoliso sanoo: "en halua että lapsesi tulee tänne enää" pitääkö silloin vanhemman kohdella puolisoaan ykkösenä eli taipua hänen tahtoonsa? Lapset ovat puolustuskyvyttömiä, heillä on kaksi vanhempaa joista vastuuntuntoiset vanhemmat pitävät huolen niin kauan kun täyttävät 18vuotta. Kyllä tietyissä asioissa se lapsi on se ykkönen, jos uusi puoliso ei tätä ymmärrä. Niin minä ainakin jättäisin sen puolison. Me vanhemmat niitä lapsia olemme tehneet, emme me heitä voi hylätä jos uusi näin vaatii.
minun mieheni sanoi jos melk.aikuiset lapset vaatisi meidän eroa niin ei hän niitä kuuntelisi! Puolison kanssa sitä eletään, ei lasten jotka silloin tällöin käyvät kahvilla ja yökylässä kun ovat sitä vailla!
Mielestäni olen ottanut heidät vastaan hyvin ja myös hyväksyn heidät sinänsä. Minutkin hyväksytään mielestäni kohtalaisen hyvin tai jopa hyvin, lapsesta riippuen. Viime aikoina minua on alkanut enemmän ja enemmän ärsyttää murrosikäisten metelöinti, sotkeminen, laiskottelu ja kiittämättömyys. Liian itsekeskeistä menoa minun makuuni.
Miehellani on kaksi tytarta entisesta liitosta (7-ja 9 vuotiaat), valehteleva ja manipuloiva ex vaimo, joka kayttaa kiristysta parhaimpana keinona miestani kohtaan. Eron jalkeisina parina ensimmaisena vuotena mieheni teki mita ex hanelta vaati jotta saisi tavata lapsiaan. Kun sitten tapasimme n. reilu vuosi sitten mieheni pikku hiljaa alkoi ymmartamaan etta elama ei voi jatkua samaan malliin. Muutoksia on tapahtunut ja han on oppinut sanomaan mielipiteensa exalleen. Seurauksena exalta on tietysti uho, enemman kiristysta ja valehtelemista (erityisesti kuinka kauhea isin uusi nais ystava on kun isi ei enaan tee kuten aiti sanoo..).
Koko tama sekasotku valitettavasti vaikuttaa suhteeseeni puolisoni lapsiin (jotka valitettavasti kaiken kamaluuden seurauksena ovat todella hankalia ja huono kaytoksisia). Talla hetkella haluaisin vain pysytella taka alalla enka ottaa osaa aktiviteetteihin mita isa tyttariensa kanssa harrastaa kun he ovat meilla. Tiedan kuitenkin, etta mieheni toivoisi etta olisin iloisena osallisena ja toisenlaisena roolimallina tytoille kuin mita heidan aitinsa on. Han ei pysty ymmartamaan miksi en rakasta hanen lapsiaan. Vanhempien tuntuu olevan hyvin vaikea ymmartaa miksei kaikki- varsinkin oma uusi puoliso rakasta heidan lapsiaan. He eivat ymmarra, etta heidan lapsensa pitavat heidan entisen avioliiton jatkuvasti osallisena uudessa suhteessa.Asia voi olla helpompi ymmartaa jos lapsia on molemmilla entisita liitoista.
Monesti on laukkujen pakkaaminen ollut mielessa, mutta satun olemaan rakastunut tahan mieheen.
Toivon, atta ajan kanssa loydamme jokaiselle osapuolelle sopivat ratkaisut (myos ex vaimolle...).
itse elän myös parisuhteessa jota käyvät keikuttamasssa avomieheni ent avioliiton 2 tytärtä.tulta ja tappuraa elämä on ja olen huomannut itsekin joutuneeni kakkoseksi aina niinä hetkinä kun tytöt meidän luona ovat.Sitä ei käy kieltäminen etteikö elämä olisi helpompaa ilman miehen entistä elämää mutta valintani olen tehnyt ja tässä koitan pysyä tavalla tai toisella. Rakkaus on kuitenkin niin ainutlaatuinen asia, että kun sen on löytänyt , pitää siitä kiinni. Kaikki uusperheelliset nyksät; sallikaa itsellenne ne negatiivisetkin tunteet liittyen penskoihin mutta puhukaa asioista miestenne kanssa!!Näin meilläkin tehdään. Mieheni älyää sen etten rakasta hänen lapsiaan, mutta aikuisena tulen heidän kanssa toimeen koska on pakko jos mieheni haluan pitää. Lapset ovat elävä muistutus mieheni entisestä elämästä mutta syyttömiä nykyiseen tilanteeseen.Kohtuutonta olisi vaatia isää olemaan tapaamatta lapsiaan, eikös vaan.
täysin samaa mieltä kanssasi - ja jaan tuntemuksesi täysin. Yritetään jaksaa sen ihmisen vuoksi, miksi me suhteessa ollaan. Lapset ovat mitä ovat.
Tuttu tunne. Tosin mua ärsyttää miehen tapa toteuttaa jälkikasvunsa jokainen toive ja passata ne pilalle. Ja jos ei toiveisiin heti reagoida niin alkaa sen helvetinmoinen rutina. Lähes jokainen yhteinen päivä miehen jälkikasvun kanssa on kärsimys minulle.
Mullekin jokainen päivä puolison lapsen kanssa on kärsimys, toivottavasti menee joskus ohi.
Sama täällä, enemmän tai vähemmän: meteli, sotku, lasikottelu ja vaatiminen. Vituttaa yhä useammin.
Tässä muutama ajatsu, mikä on tullut mieleen teinihelvettiä katsellessa:
1) Miksi kestän tätä ja kärsin viikosta toiseen? Minä en ole noiden pentujen vanhempi eikä minun velvollisuuteni ole heitä kestää.
2) Vanhemmilleen he ovat karmeinakin omia lapsia ja taivaan lahja, minulle he ovat lähinnä vain säännöllinen riesa, koska ovat hankalia.
3) He rakastavat vanhempiaan, minun "palkkioni" on parhaimmillaankin kiintymyksen tunteen syntyminen, todennäköisesti hyväksyntä.
4) He tulevat kiittämään vanhempiaan, meikäläinen oli vain tyyppi joka "asui meillä".
Vastuu ei todellakaan ole meidan puolikkaiden. Pitkaan mietin asemaani tassa suhteessa. Mika on minun roolini ja mita minulta odotetaan. Lahinna mita puoliso odottaa. Nyt pikkuhiljaa totuttelen itseani ja miestani rutiiniin mika tuntuu minusta parhaimmalta: Kun lapset tulevat kylaan olen kotona jos silta tuntuu. Jos taas en halua heita nahda teen omia juttujani. Tiedan etta mieheni haluaisi minun aina olevan mukana ja kehittavan jotain jannittavaa tekemista tytoille, mutta eikohan se ole niiden bio vanhempien homma. Lapsellisen puolison taytyy ymmartaa, etta ei me uudet partnerit voida olla korvia myoden rakastuneita heidan entiseen avioliittoonsa tuotantoon.Jos liikaa kiintyy naihin lapsi puoliin satuttaa vaan itseaan ja kuka sita tieten tahtoen haluaa tehda. Joten ens kerralla kun lapset tulevat kylaan menkaa leffaan tai kaljalle kaverin kanssa. Kaykaa harrastuksissa jne.Kunhan teette jotain mista nautitte!
Täysin samaa mieltä ;) Omaa elämää ei pidä unohtaa vaan on oikeus tehdä just niitä juttuja mitä haluaa vaikka miehen lapset ovatkin läsnä. Koska niin se vaan on että vanhemmat on ne jotka muksuistaan huolehtii, ei ne äitipuolet /isäpuolet.Jaksamista kaikille uusperheissä eläville ja oleville ;) Muistakaa ettei se aina ole niin helppoa sille bioäidille/isällekään se touhu...