aborttiko?

olen 90 syntynyt naisen alku, seurustellut 2kk nykyisen poikaystäväni kanssa. Nyt olen hänelle raskaana ja en tiedä mitä tekisimme. Pidämme molemmat lapsista, mutta opiskelut ovat kummaltakin kesken ja rahan puutettakin olisi. Pelkään aborttia ja pidän lapsista, mitä tekisin. Onko jollakkin ollut samanlainen kokemus josta selvinnyt?
481558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

ei aborttia tarvi opiskelujen tai rahan takia tehdä!! Monilla opiskelijoilla on lapsia ja opiskella voi myöhemminkin, mutta tämä lapsi voi tulla vain nyt! Suomessa ei kukaan kuole nälkään.

Olin 18v. raskaaks tullessani, kouluja käymätön ja suurimman osan aikaa oon ollu työtön ja yh.
Hyvin on aina pärjätty!
Myöhemmin oon koittanu hankkia lisää lapsia oikein yrittämällä yrittäen, vuosi tolkulla, muttei oo tullu enää eikä selitystä oo löytyny. Onneks jäi sillon aikoinaan se abortti tekemättä!!:)

Onnea odotukseesi!

Äänestä

Lakkaa jo harkitsemasta aborttia. Kutsut itseäsi tulevaksi äidiksi, haluat jatkaa raskautta ja pelkäät aborttia. Eikö siinä ole sinulle vastausta riittämiin?

En omaa kokemusta noin vaikeasta tilanteesta omalta kohdaltani, mutta olen nähnyt selviytyjiä. Monen monta, riittävästi vakuuttamaan minut siitä että vaikka alku on vaikea, läheisten tuella (vanhempasi, poikaystäväsi vanhemmat, molempien suku, viime kädessä yhteiskunta) ja yhteiskunnan rahallisella avulla selviätte lapsenkin kanssa. Toivottu lapsi ei ole minkään loppu! Opiskelut on moni synnyttänyt nainen jatkanut loppuun menestyksekkäästi :D oletko keskustellut vanhempiesi kanssa tilatneesta? Oletan että et ole... sinun pitäisi. Mahdollisimman pian. Alkureaktio on todennäköisesti järkytys, ehkä he eivät edes tienneet että harrastat seksiä, tai eivät halunneet ajatella sitä. Mutta painota heille että tämä on jotain mitä Sinä koet, mitä oelt ajatellut ja mitä sinä haluat. Olet heidän tyttärensä ja kannat heidän lapsenlastaan. Se ei ole yhdentekevää heillekään.

***

Äänestä

tämä olis helppoa mulle? haluisin elää nuoruuteni, en ole valmis sentään äidiksi vaikka lapsista pidän, luopuisin monista asioista lapsen tähden. haluan käydä nykyisen koulun loppuun ja jatkaa siitä lisää koulua. Älkää ihmiset tuomitko jos en ole valmis äidiksi. Senkin vuoksi että nykyinen seurustelu kumppani ei ole välttämättä se oikea koska suhde on vasta näin alussa. haluan onnellisen yhteisen perheen, mutta en vielä.. Pelkään että jälkeen päin kadun asiaa. Anteeksi nyt että tänne tätä kirjoittelen mutta olen aivan hukassa!

Äänestä
  • Sinun tilanteesi on varmasti nyky yhteiskunnassa tuttu monelle.

    Ymmärrän että olet nuori, minä itsekkin äiti jo 21vuotiaana. Nyt lapsia jo kaksi, väsynyt olen kun lapset vasta 1v7kk ja 3,5kk. Mutta mistään hinnasta en vaihtaisi pois, niin rakkaita ja tärkeitä ovat.
    Se pieni ihmisen alku mikä sisälläsi kasvaa on ihme, läheskään kaikki eivät voi edes saada lapsia. Ei tämä sinua lohduta mutta totta sekin. Enoni ja hänen vaimonsa teki nuorena 16-vuotiaana abortin ja sen jälkeen eivät lapsia saaneet. Ja lopulta se tuhosi heidän liitonkin.

    Opiskella voit aina ei elämä lapseen lopu, se vaan muuttaa muotoaan. Jos et kerkiä nyt esim. bailata kerkiät sitä kyllä taas muutaman vuoden päästä. Kavereita voit nähdä edelleen ja varmasti lasta saat aika paljon hoitoon vanhemmillesi tai miehen vanhemmille. Vaikka teille tulisi ero jossain vaiheessa, lapsi jää ja sinun sukusi apuineen. Ja taloudellinen tilanne varmasti sossun ja kelan tukien avulla saavutettavissa jopa hyväksi. Kaikki tuki hakemukset vaan eteenpäin niin kyllä sekin siitä.

    Ei lapsen takia tarvitse omaa elämään ihan kokonaan hylätä. En minäkään ole lasteni kanssa 24h vaikka ovatkin pieni. Esikoiseni oli ensimmäisen kerran äidilläni hoidossa kun hän oli2,5 viikkoa ja siitä huolimatta että imetin. Ja imetän kuopustanikin ja hänkin on ollut jo monet kerrat mummollassa.

    Onnellista odotusta ja mieti nyt hyvä ihminen tarkkaan mitä tulevaisuudellesi teet. Kyllä me nuoretkin äitinä pärjätään ja aivan mainiosti!!!

    Äänestä

  • Hyvä tuleva äiti,

    Ei nuoruutesi mihinkään katoa lapsesi myötä, pikemminkin päin vastoin. Elämäsi vain muuttuu syvemmäksi ja saa uusia merkityksiä äitiytesi myötä. Kun jälkeenpäin ajan kuluttua (se käy äkkiä) ajattelet elämääsi huomaat todennäköisesti muiden tavoin, että lapset olivat parasta, mitä se tarjosi. Tuskin kukaan luopuisi lapsestaan, kun on lapsen kohdannut ja yhteisen elämän kokenut.

    Kumppanit niin... ja onko se oikea. Melkoisen pitkällä jo olette, kun lapsi on tulossa. Ei tuo ole huono suositus ollenkaan, pikemminkin se tavanomainen "oikea". Voi olla, että elätte yhdessä kunnes kuolema erottaa, voi olla että elämä erottaa teidät. Sitä emme kukaan tiedä. Lapset kuitenkin jäävät. He pohtivat elämää sukupolven päästä kuten sinä nyt. Silloin voit heitä tukea ja neuvoa.

    Äänestä

  • kaari.. kirjoitti:

    Hyvä tuleva äiti,

    Kutsut itseäsi tulevaksi äidiksi. Usko pois, se sinusta vielä tulee. Sinä tulet pärjäämään lapsen kanssa vaikka poikaystäväsi ei olisikaan mukana kuvioissa. Olet kohta täysi-ikäinenkin. Sanoit, että nuoruus jää kokematta, totta on, että jostain asioista pitää luopua lapsen takia, mutta se on varmasti sen arvoista.

    Äänestä

  • "Melina" kirjoitti:

    Jos kerran noin rohkaisevasti muille juttelet?

    Äänestä

  • pidäthän sinä lapsesi? kirjoitti:

    Abortti edelleen mielessä, mutta mietin myös olisinko sittenkin valmis synnyttämään lapsen. Aikaa ei ole enää paljon jäljellä.

    Tottakai ajatus lapsen pitämisestä kolkuttaa takaraivossa aborttipäätöksestä huolimatta.. Rohkaisen häntä pitämään lapsen siksi että hän jo pitää itseään tulevana äitinä. Ainakin nimimerkistä päätellen, tiedä sitten miten muuten.

    Itsekin olen epäröivällä kannalla... sain tietää raskaudestani jo melkein kolme viikkoa sitten, varasin ajan aborttiin mutta vieläkin pyörii päässä ajatus, että jos sittenkin pitäisin lapsen. Tekisi niin mieli mutta kun se on niin vaikeaa... järkevintä olisi kyllä tehdä abortti, mutta jonkinlainen herännyt äidinvaisto sanoo vastaan :S

    Äänestä

  • "Melina" kirjoitti:

    Abortti edelleen mielessä, mutta mietin myös olisinko sittenkin valmis synnyttämään lapsen. Aikaa ei ole enää paljon jäljellä.

    Kerrot sitten aina kuulumisiasi tällä palstalla.
    Ja kerro sille äidillesi.Onhan äitikin vissiin ollut joskus raskaana...Se on meidän naisten osa...

    Äänestä

Oletko keskustellut jo poikaystäväsi kanssa. Olisiko hän halukas perustamaan perheen?
Miten itse, tunnetko itsesi jo äidiksi? Olisitko muuten perustmassa perhettä lähivuosina. Ovatko opiskelusi sellaiset että voisit ne keskeyttää ja jatkaa ehkä myöhemmin? Ja mitä yleensä haluat elämältäsi?

Vanhemmuus tuo vastuuta tullessaan. Toisaalta vastuuteen kasvaa raskauden aikana, kun on halukas synnyttämään lapsen. Ainut joka voi asialle tehdä jotain olet sinä itse! Älä kuuntele liikaa muiden neuvoja ja ohjeita, koska neuvojista ei kukaan kannaa sinun elämästäsi vastuuta. JOka tapaus teetpä minkä tahansa elämääsi koskevan pääöksen, se on oikea, jos sinusta tuntuu siltä!!
Hyvää Uutta VUotta

Äänestä
  • Hei! Minäkin olen raskaana. Olen 20 vuotias ja seurustellut 18 vuotiaan poikaystäväni kanssa vuoden verran. En koe kykeneväni aborttiin, varsinkaan mitä enemmän siitä luen..
    Poikaystäväni sanoo: "Lapsi pilaa koko elämän. Muutenkin on elämässä tarpeeksi rajoitteita." Mitä teen? En kai voi tehdä aborttia vain sen takia, että poikaystävä ei halua menettää vapauttaan?
    Enhän minä yksin ole tätä lasta tehnyt. Tuntuu kuin kaikki olisi minun syytäni ja, että: "ota pois vaan se sieltä" :(
    Helppoahan se hänen on sanoa.

    Äänestä

  • lorella kirjoitti:

    Hei! Minäkin olen raskaana. Olen 20 vuotias ja seurustellut 18 vuotiaan poikaystäväni kanssa vuoden verran. En koe kykeneväni aborttiin, varsinkaan mitä enemmän siitä luen..
    Poikaystäväni sanoo: "Lapsi pilaa koko elämän. Muutenkin on elämässä tarpeeksi rajoitteita." Mitä teen? En kai voi tehdä aborttia vain sen takia, että poikaystävä ei halua menettää vapauttaan?
    Enhän minä yksin ole tätä lasta tehnyt. Tuntuu kuin kaikki olisi minun syytäni ja, että: "ota pois vaan se sieltä" :(
    Helppoahan se hänen on sanoa.

    Hei Lorella!

    En halua yhtään moralisoida enkä luule tietäväni mikä sinulle on parasta. En kannusta aborttiin mutta kannatan vapaata aborttioikeutta.
    Sen on elämä opettanut, että miehiä tulee ja menee, jos lapsen teet se pysyy ja on. Siinä on sinulla elämän kestoinen suhde.
    Raskauden jatkamisesta tai abortista sinun kannattaa tehdä päätös täysin yksin, välittämättä miehestäsi( niin julmalta kuin se nyt kuulostaakin).JOs teet abortin siksi että poikaystäväsi haluaa niin,tulet suurella todennäköisyydellä katumaan asiaa lopunelämääsi. Jos teistä tulee todella aviopari ja saatte yhteisiä lapsia myöhemmin, tulette aina muistamaan abortin. Pahimmassa tapauksessa alat vihata miestäsi.
    Mutta kun teet päätöksen itsenäisesti, olet siitä viimekädessä vastuussa itsellesi. Kun olet tehnyt ratkaisusi harkiten olet siihen varmuudella tyytyväinen eikä tarvitse jossitella lopunelämääsi; oli se sitten abortti tai lapsi! Kuuntele sydäntäsi, silloin toimit oikein. Ja muista, et ole kenellekään tilivelvollinen omaa kehosasi ja elämääsi koskevassa päätöksessä.

    Onnea raskaudelle, jos lapsen päätät synnyttää!!
    Ja hyvää UUtta Vuotta!

    Äänestä

  • Itse!! kirjoitti:

    Mutta jos päätän pitää lapsen niin päätän samalla mieheni elämästä. Eikö sekin ole jollain tavalla väärin? Jos toinen ei halua vielä isäksi, niin minä päätän, että oletpas valmis.
    Tai jos teen abortin, niin kadun sitä koko elämäni. Minusta kaikki ratkaisut tuntuu vääriltä ja huonoilta.

    Olen jo kuudennella raskausviikolla enkä ehtisi saada aborttia pillereillä vaan pitäisi tehdä kaavinta ja sitä minä pelkään. En lapsen synnyttämistä.
    Mutta pelkään yksin jäämistä jos valitsen lapsen pitämisen.

    Totta on että vaikuttahan se miehesi elämään, koska lapsi on myös hänen. Ja on hyvin ymmärrettävää että miesystäväsi on vahän hukassa, koska on toisaalta iältään sinua nuorempi. Mutta lapsi kasvaa sinun sisälläsi, ja sinä tunnet sen vaikutukset. Sinä kannat sitä 9 kk ja synnytytät hänet. Jos miehesi rakastaa sinua ja teillä on hyvä suhde, hän kyllä kasvaa myös isäksi pikkuhiljaa. Jos taas suhde kaatuu lapseen, olisi se todennäköisesti kaatunut myöhemmin kuitenkin.

    Keskustele vielä miesystäväsi kanssa asiasta ja kerro hänelle tunteesi niin abortista kuin teidän suhteenne säilymisestä. Voisi olla myös aivan hyvä jos kävisit yksin tai sitten miehesi kanssa(jos hän lähtee) yhdessä esim. psykologilla tai perhesuunnitteluneuvolassa juttelemassa asiastanne.Onhan aivan mahdollista, että miehesi huomaa myös raskauden edetessä koko jutun hienouden. Monet nuoret miehethän ovat loppujen lopuksi sitten ylpeitä tullessan isäksi!

    Jos itse olisin sinun asemassa ja itse haluaisin pitää lapsen, synnyttäisin sen ilman muuta ja katsoisin sitten miten miehen kanssa asiat menee. Aborttia en suostuisi kenekään muun toivomuksesta tekemään. Olen varma että sitä en antaisi itselleni ikinä anteeksi.
    Jos taas en itsekään olisi varma omasta halustani ryhtyä vanhemmaksi nuorella iällä, olisi abortti hyvä ratkaisu.

    haluatte aina "unohtaa" sen tosiasian että kyllä se päätös koskee aina (enemmänkin!) myös sitä toista, pikkuista kehoa ja koko sen elämää!!

    totta on ettet voi pakottaa miestä isäksi.. Tosin monet kyllä haluaa ryhtyä siihen ihan vapaaehtosesti alkujärkytyksen jälkeen, kun aborttivaatimus ei menny läpi.

    MUTTA vaikkei ryhtyiskään, ni sehän ei estä sua löytämästä myöhemmin sellaista miestä joka siihen haluaa ryhtyä!
    Yksinhuoltajuus ei ole ikuisuustila, abortoitu lapsi on..

    (t. kokenut täti.)

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    haluatte aina "unohtaa" sen tosiasian että kyllä se päätös koskee aina (enemmänkin!) myös sitä toista, pikkuista kehoa ja koko sen elämää!!

    nyt sekaannu tähän. Nuo sinun juttusi tiedetään jo. Sinulla ei ole tähän mitään annettavaa muuta kuin moralisointia, joka ei auta yhtään...

    Äänestä

  • kuule, kirjoitti:

    totta on ettet voi pakottaa miestä isäksi.. Tosin monet kyllä haluaa ryhtyä siihen ihan vapaaehtosesti alkujärkytyksen jälkeen, kun aborttivaatimus ei menny läpi.

    MUTTA vaikkei ryhtyiskään, ni sehän ei estä sua löytämästä myöhemmin sellaista miestä joka siihen haluaa ryhtyä!
    Yksinhuoltajuus ei ole ikuisuustila, abortoitu lapsi on..

    (t. kokenut täti.)

    KYllä se isyys myös on ja pysyy, eli se velvoittaa miestä. Jos ei muuta niin elatusmaksujen verran. Ei isyyttään voi kokonaan väistää.

    Äänestä

  • toisaalta oikeassa kirjoitti:

    Totta on että vaikuttahan se miehesi elämään, koska lapsi on myös hänen. Ja on hyvin ymmärrettävää että miesystäväsi on vahän hukassa, koska on toisaalta iältään sinua nuorempi. Mutta lapsi kasvaa sinun sisälläsi, ja sinä tunnet sen vaikutukset. Sinä kannat sitä 9 kk ja synnytytät hänet. Jos miehesi rakastaa sinua ja teillä on hyvä suhde, hän kyllä kasvaa myös isäksi pikkuhiljaa. Jos taas suhde kaatuu lapseen, olisi se todennäköisesti kaatunut myöhemmin kuitenkin.

    Keskustele vielä miesystäväsi kanssa asiasta ja kerro hänelle tunteesi niin abortista kuin teidän suhteenne säilymisestä. Voisi olla myös aivan hyvä jos kävisit yksin tai sitten miehesi kanssa(jos hän lähtee) yhdessä esim. psykologilla tai perhesuunnitteluneuvolassa juttelemassa asiastanne.Onhan aivan mahdollista, että miehesi huomaa myös raskauden edetessä koko jutun hienouden. Monet nuoret miehethän ovat loppujen lopuksi sitten ylpeitä tullessan isäksi!

    Jos itse olisin sinun asemassa ja itse haluaisin pitää lapsen, synnyttäisin sen ilman muuta ja katsoisin sitten miten miehen kanssa asiat menee. Aborttia en suostuisi kenekään muun toivomuksesta tekemään. Olen varma että sitä en antaisi itselleni ikinä anteeksi.
    Jos taas en itsekään olisi varma omasta halustani ryhtyä vanhemmaksi nuorella iällä, olisi abortti hyvä ratkaisu.

    Ihanaa kun on tälläinen paikka jossa on muita samassa tilanteessa olevia tai jo olleita ja saa neuvoa. :) kiitos kaikille!
    Itse tahtoisin pitää lapsen ja olisin valmis suunnittelemaan tulevaisuuteni niin, että siihen pieni lapsukainen kuuluisikin. Olisi vain niin ihanaa, että poikaystäväni tukisi minua eikä koko ajan kysyisi: "Mistä nyt taas pitää puhua, mähän oon ja sanonu oman mielipiteeni."
    Itselläni on ammatti ja poikaystäväkin valmistuu ravintolakokiksi keväällä ja sitten inttiin.
    Minusta kaikki on ihan suhteellisen hyvin. Yhdessä emme asu, koska poikaystäväni äiti on "hirmu" ja dominoi kaikkien toisten elämää. Emmekä siis voineet muuttaa yhteen.

    Toivoisin vain, että asiat selviäisivät, mutta kun en yksin jaksaisi millään miettiä..

    Äänestä

  • mutta, kirjoitti:

    KYllä se isyys myös on ja pysyy, eli se velvoittaa miestä. Jos ei muuta niin elatusmaksujen verran. Ei isyyttään voi kokonaan väistää.

    jos mies on varaton/vähätulonen niin sitä ei voida velvottaa maksuihin, ja nainen saa elarit sossusta.

    Yleensähän se on niin että jos mies ei oo missään tekemisisssä lapsen kanssa niin ei vaadita maksujakaan, ja päinvastoin.

  • äläpä kirjoitti:

    nyt sekaannu tähän. Nuo sinun juttusi tiedetään jo. Sinulla ei ole tähän mitään annettavaa muuta kuin moralisointia, joka ei auta yhtään...

    Ei ollu sulla mitään vastaansanomistakaan, eikä ihmekään..
    Totta h**tissä on jonkun pakko oikoa siellä missä vain näitä puoltajien harrastamia vääristelyjä on havaittavissa!! (ja niitä näkee LIIAN paljon...)

    Äänestä

  • "älä sekaannu" kirjoitti:

    Ei ollu sulla mitään vastaansanomistakaan, eikä ihmekään..
    Totta h**tissä on jonkun pakko oikoa siellä missä vain näitä puoltajien harrastamia vääristelyjä on havaittavissa!! (ja niitä näkee LIIAN paljon...)

    Mitä vääristelyjä sinä nyt muka olet korjaamassa? Ethän muuta tehnyt kuin yrittänyt laittaa sanoja toisen suuhun. Mikä siis on se vääristely, jota halusit korjata?

    Äänestä

  • mutta.. kirjoitti:

    jos mies on varaton/vähätulonen niin sitä ei voida velvottaa maksuihin, ja nainen saa elarit sossusta.

    Yleensähän se on niin että jos mies ei oo missään tekemisisssä lapsen kanssa niin ei vaadita maksujakaan, ja päinvastoin.

    Ei pidä paikkaansa. Maksut on maksettava jokatapauksessa. jos ei tunnusta isyyttään, joutuu testiin!
    Jos ei voi maksaa elatusmaskuja, kunta maksaa niin kauan, että isä on maksukyinen. Jossain tapauksessa isältä peritään jälkikäteen maksut.
    Ei siinä mikään "ei ole tekemisissä" auta

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Mitä vääristelyjä sinä nyt muka olet korjaamassa? Ethän muuta tehnyt kuin yrittänyt laittaa sanoja toisen suuhun. Mikä siis on se vääristely, jota halusit korjata?

    vai etkö muuten vaan vaivautunu lukeen viestejä taaksepäin?

    "Ja muista, et ole kenellekään tilivelvollinen omaa kehosasi ja elämääsi koskevassa päätöksessä."

    Nii??
    Koskeekohan päätös ehkä kuitenkin jonkun toisenki kehoo ja varsinki ELÄMÄÄ..?

    Äänestä

  • pidä paikkaansa kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa. Maksut on maksettava jokatapauksessa. jos ei tunnusta isyyttään, joutuu testiin!
    Jos ei voi maksaa elatusmaskuja, kunta maksaa niin kauan, että isä on maksukyinen. Jossain tapauksessa isältä peritään jälkikäteen maksut.
    Ei siinä mikään "ei ole tekemisissä" auta

    sitten ihan muijan vittumaisuudesta ja härskiydestä kyniä mieheltä kaikki mitä irtoo...
    siinä tapauksessa ei pitäs tulla tänne uliseen että mies koittaa pakottaa aborttiin.

    Mies maksaa sen mitä lasketaan kohtuulliseks, myös miehen elämäntilanne voi muuttua (tulla lisää elätettäviä, palkka pienetä jne.) ja sen menot on kans huomioitava.

    Äänestä

  • riippuu kirjoitti:

    "sitten ihan muijan vittumaisuudesta ja härskiydestä kyniä mieheltä kaikki mitä irtoo... "
    "Mies maksaa sen mitä lasketaan kohtuulliseks, myös miehen elämäntilanne voi muuttua (tulla lisää elätettäviä, palkka pienetä jne.) ja sen menot on kans huomioitava.

    Tästä ei ymmärtääkseni ollutkaan kysymys, että kynitään ketään. vastaus Koski sitä että voiko mieta pakottaa isäksi. Lue ne uudelleen jos et ymmärtänýt. Tietekään keneltäkään ei kiskota enpää kuin mitä laki sallii ja pystyy maksamaan. Elatusmaksuille on selkeät laskukaavat, eivätkä ne perustu kenekään mielivaltaan, vaan ihan matematiikkaan.
    Elatusmaksut määräytyvät sen mukaan mitkä on miehen tulot, lapsilukumäärä, vähennettävät verotuksessa.

    "siinä tapauksessa ei pitäs tulla tänne uliseen että mies koittaa pakottaa aborttiin."

    Ala-arvoinen kommentti. Olispas mieskin pitänyt tämän mielessään ennenkuin kullillansa oli sohimassa..

    Äänestä

  • riippuu kirjoitti:

    sitten ihan muijan vittumaisuudesta ja härskiydestä kyniä mieheltä kaikki mitä irtoo...
    siinä tapauksessa ei pitäs tulla tänne uliseen että mies koittaa pakottaa aborttiin.

    Mies maksaa sen mitä lasketaan kohtuulliseks, myös miehen elämäntilanne voi muuttua (tulla lisää elätettäviä, palkka pienetä jne.) ja sen menot on kans huomioitava.

    Ihan totta, ensin nainen tulee raskaaksi YHTEISESTÄ SEKSIN HARJOITTAMISESTA, mutta JOS NAINEN vaatii mieheltä täyden elatuksen, mikä on sen seksin hinta, niin NAINEN ON TAAS PAHA!!! Mutta jos nainen MIEHEN TAHDOSTA TAPPAA sikiön, NAINEN ON PAHA, KUN TEKI NIINKUIN _MIES_ HALUSI!!! MIES EI KOSKAAN OLE PAHA????!!!

    Äänestä

  • tietämätöntä, kirjoitti:

    vai etkö muuten vaan vaivautunu lukeen viestejä taaksepäin?

    "Ja muista, et ole kenellekään tilivelvollinen omaa kehosasi ja elämääsi koskevassa päätöksessä."

    Nii??
    Koskeekohan päätös ehkä kuitenkin jonkun toisenki kehoo ja varsinki ELÄMÄÄ..?

    Siis lause, jossa oli mielestäsi vääristelyä, kuului seuraavasti:

    "Ja muista, et ole kenellekään tilivelvollinen omaa kehoasi ja elämääsi koskevassa päätöksessä."

    Mikä tässä on sitä vääristelyä? Eikö raskauden keskeytys mielestäsi sen raskaana olevan naisen kehoa ja elämää kosketa, vai onko hän kaiketi mielestäsi jollekulle tilivelvollinen siitä? Tuossa lauseessahan ei missään vaiheessa kielletty sitä, etteikö päätös kenenkään muun kuin naisen elämää mitenkään koskettaisi. Siinä vain todettiin, että se koskettaa naista itseään. Sanomattakin on selvää se, että raskauden keskeytys koskettaa muitakin ihmisiä kuin vain naista, mutta silti päätös on hänen omansa, eikä hän ole siitä muille tilivelvollinen.

    Suosittelisin, että jatkossa vältät syyttelemästä toisia asioiden vääristelyistä, jollei kyse muusta ole kuin sinun kyvyttömyydestäsi ymmärtää lukemaasi.

    Hiukan on tuo minun "aiheeni" täällä muuttunut yön aikana, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin vielä.

    Eilen poikaystäväni kanssa keskusteltiin kello 2.18-3.??
    Eli ajankohta oli mitä loistavin, ku mulla oli vielä tänään aamulla töitäkin.
    Pahoinvointia vaan koko ajan.. :S
    Kysyin, että haluaako puhua ja tahtoi, mutta minunhan se piti kaikki kysymykset esittää.. Muutaman vastauksen sain kuitenkin häneltä.

    Eli hän tuntui kyllä ymmärtävän miltä musta tuntuu ja, että "Se" on mun sisällä ja "Se" otettais multa pois. Käytiin läpi kaikki keinot millä "Sen" voi ottaa pois ja, että lääkkeillä se ei olisi enää mahdollista vaan edessä olisi kaavinta. Ja tuntui toisaalta ymmärtävän..

    Sitten kysyin miksi 3 vuoden päästä olisi parempi, että aikooko hän lopettaa harrastuksensa silloin? Ja hän sanoi ettei aio, joten kysyin, että miksi silloin olisi parempi? "Olisi rahaa ja työ." Mutta sama harrastus olisi edelleenkin. Ja sanoin ettei raha ole syy aborttiin. Ja Joonas oli samaa mieltä. Sanoin myös, että on kohtuutonta lopettaa pienen alkion elämä harrastusten tähden ja hän oli myöskin siitä samaa mieltä.
    Joten...
    Nyt en enää tiedä. En koe kykeneväni aborttiin, mutta tunnen, että pystyisin antamaan hyvän elämän pienokaiselle.
    Mutta en vaan voi pakottaa toista isäksi jos hän itku silmässä sanoo, ettei halua.. *huoh*

    Voi miten ikävä tilanne sinulla on. Mutta edelleen olen sitä mieltä kuten tuolla aikaisemmikin sanoin, että älä tee aborttia pikaystävän toivomuksesta!! Jos teet sen tulet varmuudella katumaan sitä loppuelämäsi!

    Jos olet itse sitä mieltä että kykenet äidiksi, kerro poikaystävällesi, että aiot tehdä lapsen, mutta et vaadi häntä ottamaan isä roolia pakottamalla. Ehdota että hän rauhassa tutustuu lapseen syntymän jälkeen, niin että hän saa pikkuhiljaa kasvaa vastuuseen.

    Tietysti hän kustannuksiin osallistuu elatusmaksuja maksamalla, paitsi jos on työtön ja varaton, silloin kunta maksaa.

    Jos päädyt aborttiin, tee se vain ja ainoastaan omasta päätöksestäsi, älä anna siihen muiden vaikuttaa. Muuten saat asiasta ikuisen mieliharmin.
    Jos päädyt itsenäisesti tekemään keskeytyksen, on se sitten sinulle paras ratkaisu, muista älä välitä.

    Äänestä

  • vielä tarkkaan kirjoitti:

    Niin..
    En itse koe pystyväni abortiin. Koska itse olen sitä mieltä, että kun munasolu on hedelmöittynyt, niin on sillä kaikki mahdollisuudet kehittyä ihmiseksi jos en minä sitä siltä katkaise..

    Mutta jotenkin tuntuu niin kohtuuttomalta pakottaa toinen isäksi. Ja se että sanoisin, että osallistuu tai ei, niin minusta tuntuu siltä, että valitsen olla yksinhuoltaja jo ennen kuin lapsi on syntynyt.
    Lapsi antaitsee kuitenkin molemmat vanhemmat.

    Eli jos pidän lapsen pakotan poikaystäväni isäksi (jos hän ei isyyttä kiellä) ja suon lapselle ehkä vain äidin.
    Tai jos teen abortin niin saan kantaa syyllisyyttä ja ehkä suhde kariutuu kuitenkin.

    Lapsi on vaan niin iso asia, että haluaisin jakaa sen jonkun kanssa.

    Lisää taustaa:
    Niin siis poikaystäväni ajaa kilpaa moottorikelkalla, ja aikoo lähteä keväällä jenkkeihin kilpailemaan. Muutenkin kisoja on talvisin (aina kun on lunta), joka viikonloppu. Harrastushan on kallis eikä hän sitä opiskelijana tosiaankaan itse maksa vaan vanhemmat ostavat, joka vuosi uuden kelkan ja maksavat kaiken mitä "kultapoju" haluaakaan. =bensat, matkat, varusteet yms.

    Ja yhteenmuuttokin kariutui siihen, että äiti (hänen äitinsä) alkoi kiristää, että harrastukset loppuu jos muutat pois kotoa.
    Hänelle kelkalla ajo tuntuu olevan kaikki kaikessa. Voinko ottaa sitä pois...
    Inttiin hän lähtee 7.7.08 ja ei aikonut inttiin menoa siirtää minkään synnytyksen takia, koska intistä on päästävä pois tammikuussa -09, koska uusi kisakausi alkaa silloin..

    Voi elämä.
    Ei kiitos mitään: "poikaystäväsi on idiootti" vaan oikeita neuvoja jos löytyy. Rakastan häntä kuitenkin kovasti.

    Mielstäni et "pakoita" häntä isäksi, jos synnytät lapsen. Itsehän hän päättää millaisen isän roolin haluaa lapselleen antaa. Poikaystäväsi on kirjoitksestasi päätellen vielä kovasti kiinni vanhemmissaan, eikä ole vielä itsenäistynyt. On ymmärrettävää että hän kokee tilanteen ahdistavana. Isyyttään hän ei kuitenkaan voi paeta, isyystutkimuksellahan sellaiset asiat varmistetaan!

    Sinä olet kuitenkin jo 20 ja täysin "äiti-ikäinen" ja vaikutat muutenkin kypsältä ihmiseltä. Mitä jos kuitenkin valitset sen ajatuksen yksinhuoltajuudesta ja katsot miten lähtee menemään. Kyllähän lapsella on molemmat vanhemmat, vaikka toinen ei oliskaan heti kovin aktiivisesti matkassa. Avioliitossakin voi olla ettei isä ole niin lapsista kiinnostunut tai on reissuhommissa , niin että äiti toimii melkein kuin yksinhuoltajat.

    Kerro vielä poikaystävällesi, miten raskaana koet lapsenne elämän lopettamisen. Luulisi hänen sen ymmärtävän, eikä voivan vaatia sinulta noin äärimmäistä ja peruuttamatonta tekoa!

    En todella halua moralisoida, ja kannatan ehdottomasti vapaata aborttioikeutta, mutta jotenkin tarinastasi "haistaa" ettei se tule hyvin päättymään jos teet abortin.
    Toivon sinulle voimia!!

    Äänestä

  • vielä tarkkaan.. kirjoitti:

    Itsekin toivon, niin että hän kasvaa raskauden aikana ja tahtookin olla isä ja tajuaa ettei harrastusten tarvitse loppua eikä "elämän" ylipätänsä. Mutta tokihan pienokainen muuttaa elämän. :)
    Hän on sanonut haluavansa minun kanssa lapsia "joskus" ja tahtovansa naimisiin "joskus" ja aikovansa olla minun kanssa koko loppu elämän. AINA.
    Mutta en vain tahdo oikein luottaa, koska on minulle ennenkin sanottu: "aina" ja sitten onkin tullut ero blää blää blää...

    En tiedä. Tahtoisin vaan sanoa en tiedä. Mennä nukkumaan ja paeta todellisuutta.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Siis lause, jossa oli mielestäsi vääristelyä, kuului seuraavasti:

    "Ja muista, et ole kenellekään tilivelvollinen omaa kehoasi ja elämääsi koskevassa päätöksessä."

    Mikä tässä on sitä vääristelyä? Eikö raskauden keskeytys mielestäsi sen raskaana olevan naisen kehoa ja elämää kosketa, vai onko hän kaiketi mielestäsi jollekulle tilivelvollinen siitä? Tuossa lauseessahan ei missään vaiheessa kielletty sitä, etteikö päätös kenenkään muun kuin naisen elämää mitenkään koskettaisi. Siinä vain todettiin, että se koskettaa naista itseään. Sanomattakin on selvää se, että raskauden keskeytys koskettaa muitakin ihmisiä kuin vain naista, mutta silti päätös on hänen omansa, eikä hän ole siitä muille tilivelvollinen.

    Suosittelisin, että jatkossa vältät syyttelemästä toisia asioiden vääristelyistä, jollei kyse muusta ole kuin sinun kyvyttömyydestäsi ymmärtää lukemaasi.

    siis sillonhan jos asia koskee muitakin niin on tilivelvollinen?!
    Eikö lause anna mielestäs ymmärtää (ilman sitä vain -sanaakin) ikäänku kyseessä ois pelkästään sen naisen keho/elämä joka ei muille kuulu?

    Opettele lukeen vihjailuja (vääristelyjä) rivien välistä ton pilkunnussimisen sijaan..

    Äänestä

  • eiköhän kirjoitti:

    No kun se mitä nainen tekee keholleen kuuluu VAIN ja AINOASTAAN hänelle, naiselle itselleen. Esim. poistataa luomen, leikkaa kaljuksi, otattaa kaikki hampaat pois, poistattaa kohtunsa, leikkauttaa rintansa, kesketyttää raskauden, jne....Onko vaikea ymmärtää?

    Kenelle raskauden keskeytyksen tehnyt nainen on teostaan tilivelvollinen, jollei itse halua jollekulle asiasta tiliä tehdä? Kerro minulle miten tämä tilivelvollisuus tulee ilmi, kun nainen sinusta kerran jollekin tilivelvollinen on?

    "Eikö lause anna mielestäs ymmärtää (...) ikäänku kyseessä ois pelkästään sen naisen keho/elämä joka ei muille kuulu?"

    Ensinnäkin lain mukaan naisilla on oikeus keskeyttää oma raskautensa, eikä se todellakaan muille kuulu. Toiseksikin, mielestäni lause ei antanut ymmärtää, etteikö abortti kenenkään muun kuin naisen elämään vaikuttaisi mitenkään. Juuri tämä on minun pointtini: sinä syyttelet toista nyt jostain sellaisesta mitä hän ei ole edes sanonut, etkä sinä tiedä, mitä hän on tarkoittanut. Syyttelet vääristelystä, eikä sinulla muuta perustetta syytöksellesi ole kuin se, että sinusta lause antaa ymmärtää jotain, mitä siinä ei kirjaimellisesti sanota.

    "Opettele lukeen vihjailuja (vääristelyjä) rivien välistä ton pilkunnussimisen sijaan.."

    Miksi ihmeessä minä haluaisin opetella lueskelemaan rivien väleistä asioita mitä sinne ei ole kirjoitettu?? Miksi ihmeessä haluaisin opetella vain omien, kaiketi virheellisten tulkintojeni perusteella haukkumaan toisia kirjoittajia? En minä moisessa mitään niin hienoa näe, että erikseen haluaisin opetella sellaista. Pidän todellakin parempana pyytää toiselta tarkennusta tarkoitukseensa, jos en jotain ymmärrä sen sijaan, että tulkitsen omavaltaisesti täysin tuntemattoman ihmisen tarkoitusta!

    Äänestä

  • lorella kirjoitti:

    Itsekin toivon, niin että hän kasvaa raskauden aikana ja tahtookin olla isä ja tajuaa ettei harrastusten tarvitse loppua eikä "elämän" ylipätänsä. Mutta tokihan pienokainen muuttaa elämän. :)
    Hän on sanonut haluavansa minun kanssa lapsia "joskus" ja tahtovansa naimisiin "joskus" ja aikovansa olla minun kanssa koko loppu elämän. AINA.
    Mutta en vain tahdo oikein luottaa, koska on minulle ennenkin sanottu: "aina" ja sitten onkin tullut ero blää blää blää...

    En tiedä. Tahtoisin vaan sanoa en tiedä. Mennä nukkumaan ja paeta todellisuutta.

    Lorella hei!
    Sanoit että rakastat kovasti poikakaveriasi, joten lapsihan syntyisi ainakin rakkaudesta. Ja varmasti sinä rakastaisit lastasi, jos hän on rakastamasi miehen lapsi!

    Mitä jos kerrot poikakaverillesi asian juuri noin. sanot että hän voi pitää harrastuksensa, ja opetella isäksi hiljalleen. Kaverisi on selvästi vielä "poikanen" ja siksi ilmeisen paniikissa.

    Älä kuitenkaan vaivu masennukseen vaan tartu härkää sarvista. Olisiko sinulla jokú turvallinen aikuinen , esim äitisi, jonka kansssa voisit monipuolisesti pohtia asiaasi?

    Edelleen kun luin kirjoittaamaasi tekstiä, minulla on koko ajan tunne ettei abortti ole sinun kohdallasi se paras vaihtoehto. Onko sinulla jo kiire päätösen kanssa?

  • muttia kirjoitti:

    No kun se mitä nainen tekee keholleen kuuluu VAIN ja AINOASTAAN hänelle, naiselle itselleen. Esim. poistataa luomen, leikkaa kaljuksi, otattaa kaikki hampaat pois, poistattaa kohtunsa, leikkauttaa rintansa, kesketyttää raskauden, jne....Onko vaikea ymmärtää?

    ja niistä luomista ja muistahan onkin kasvamassa uusia ihmisiä, eiks nii?! Jokuko kuolee sen seurauksena että luomi tai tukka poistetaan..!! Katos kun tosiaan semmonen mikä kuuluu koko elämän naisen kehoon, sille voi tehä mitä haluaa mutta ku sikiö ei kuulukaan.. vai kuuluuko naisen kahoon kuinka itsestäänselvästi esim. pippeli? Tai kaks päätä??

    Hei, toi on oikeesti jo NIIN heikkoo ja nähtyä että koita nyt keksiä edes vähä parempia perusteluja...sääliks tosin käy jo.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Kenelle raskauden keskeytyksen tehnyt nainen on teostaan tilivelvollinen, jollei itse halua jollekulle asiasta tiliä tehdä? Kerro minulle miten tämä tilivelvollisuus tulee ilmi, kun nainen sinusta kerran jollekin tilivelvollinen on?

    "Eikö lause anna mielestäs ymmärtää (...) ikäänku kyseessä ois pelkästään sen naisen keho/elämä joka ei muille kuulu?"

    Ensinnäkin lain mukaan naisilla on oikeus keskeyttää oma raskautensa, eikä se todellakaan muille kuulu. Toiseksikin, mielestäni lause ei antanut ymmärtää, etteikö abortti kenenkään muun kuin naisen elämään vaikuttaisi mitenkään. Juuri tämä on minun pointtini: sinä syyttelet toista nyt jostain sellaisesta mitä hän ei ole edes sanonut, etkä sinä tiedä, mitä hän on tarkoittanut. Syyttelet vääristelystä, eikä sinulla muuta perustetta syytöksellesi ole kuin se, että sinusta lause antaa ymmärtää jotain, mitä siinä ei kirjaimellisesti sanota.

    "Opettele lukeen vihjailuja (vääristelyjä) rivien välistä ton pilkunnussimisen sijaan.."

    Miksi ihmeessä minä haluaisin opetella lueskelemaan rivien väleistä asioita mitä sinne ei ole kirjoitettu?? Miksi ihmeessä haluaisin opetella vain omien, kaiketi virheellisten tulkintojeni perusteella haukkumaan toisia kirjoittajia? En minä moisessa mitään niin hienoa näe, että erikseen haluaisin opetella sellaista. Pidän todellakin parempana pyytää toiselta tarkennusta tarkoitukseensa, jos en jotain ymmärrä sen sijaan, että tulkitsen omavaltaisesti täysin tuntemattoman ihmisen tarkoitusta!

    laki sitä ja tätä.. blaa blaa...

    "Miksi ihmeessä minä haluaisin opetella lueskelemaan rivien väleistä asioita mitä sinne ei ole kirjoitettu?? "

    Ainii joo. Kun et osaa ni et osaa. Sorge, unohtu.

    Äänestä

  • just näin.. kirjoitti:

    ja niistä luomista ja muistahan onkin kasvamassa uusia ihmisiä, eiks nii?! Jokuko kuolee sen seurauksena että luomi tai tukka poistetaan..!! Katos kun tosiaan semmonen mikä kuuluu koko elämän naisen kehoon, sille voi tehä mitä haluaa mutta ku sikiö ei kuulukaan.. vai kuuluuko naisen kahoon kuinka itsestäänselvästi esim. pippeli? Tai kaks päätä??

    Hei, toi on oikeesti jo NIIN heikkoo ja nähtyä että koita nyt keksiä edes vähä parempia perusteluja...sääliks tosin käy jo.

    Toisaalta ei tarvitse "keksiä" mitään. Kun on perusteet olemassa se riittää. Ja jokaisella on omat perusteensa, omasta mielestään hyvät. Se riittää syyksi aborttiin, ettei nainen halua lasta! Ja sille et voi kitään, että laki on aborttimyösnteinen, kuten suurin osa suomalaisista. Kuka tahansa järkevä ajatteleva ihminen sen ymmärtää.

    Ei tässä sen kummempia tarvita!

    Äänestä

  • just näin.. kirjoitti:

    ja niistä luomista ja muistahan onkin kasvamassa uusia ihmisiä, eiks nii?! Jokuko kuolee sen seurauksena että luomi tai tukka poistetaan..!! Katos kun tosiaan semmonen mikä kuuluu koko elämän naisen kehoon, sille voi tehä mitä haluaa mutta ku sikiö ei kuulukaan.. vai kuuluuko naisen kahoon kuinka itsestäänselvästi esim. pippeli? Tai kaks päätä??

    Hei, toi on oikeesti jo NIIN heikkoo ja nähtyä että koita nyt keksiä edes vähä parempia perusteluja...sääliks tosin käy jo.

    JepJep!
    Alkio on ylimmäräinen naisen kehoon loisimaan tuleva soluläjä. Pois vaan samalla idealla kuin luomi.

    Äänestä

  • HehHeh... kirjoitti:

    JepJep!
    Alkio on ylimmäräinen naisen kehoon loisimaan tuleva soluläjä. Pois vaan samalla idealla kuin luomi.

    mistä lataamosta kirjottelet? Noinko myöhään vielä sut päästettiin koneelle?

    Muistitko jo iltalääkeesi jotta murhaajamummelin elämä jatkuu edelleenkin - ahhh! - NIIIIN ihanana, eli haaveillen viattomien lasten verestä ja kyltymättömästä murrrrhanhimosta!!
    Kävikö ne kuvitteelliset 5 lapsukaista ja muutama lapsenlapsi-solukasa lisäks kattomassa sua - vai voi, ei kai ne oo unohtanu sua homehtuun sinne?

    No, poishan tommmonen joutaaki jo mädäntyä.

    Äänestä

  • sinä taas kirjoitti:

    Niin, mitä, mihin vastaus tuli. Menikö sinulla rivit sekaisin, vai onko edelleen vain toinen silmä auki ja toinen katsoo jonkun mielikuvituslasin läpi.

    Sinulle ei selväästi sovi nämä vuoden vaihtumiset. Ne saa sinulla pintaan, jotain traumaattista, menneisyydestäsi. VoiVoi mitäähn tuhmaa sinä höppänä olet tehnyt??

    Äänestä

  • lorella kirjoitti:

    Niin..
    En itse koe pystyväni abortiin. Koska itse olen sitä mieltä, että kun munasolu on hedelmöittynyt, niin on sillä kaikki mahdollisuudet kehittyä ihmiseksi jos en minä sitä siltä katkaise..

    Mutta jotenkin tuntuu niin kohtuuttomalta pakottaa toinen isäksi. Ja se että sanoisin, että osallistuu tai ei, niin minusta tuntuu siltä, että valitsen olla yksinhuoltaja jo ennen kuin lapsi on syntynyt.
    Lapsi antaitsee kuitenkin molemmat vanhemmat.

    Eli jos pidän lapsen pakotan poikaystäväni isäksi (jos hän ei isyyttä kiellä) ja suon lapselle ehkä vain äidin.
    Tai jos teen abortin niin saan kantaa syyllisyyttä ja ehkä suhde kariutuu kuitenkin.

    Lapsi on vaan niin iso asia, että haluaisin jakaa sen jonkun kanssa.

    Lisää taustaa:
    Niin siis poikaystäväni ajaa kilpaa moottorikelkalla, ja aikoo lähteä keväällä jenkkeihin kilpailemaan. Muutenkin kisoja on talvisin (aina kun on lunta), joka viikonloppu. Harrastushan on kallis eikä hän sitä opiskelijana tosiaankaan itse maksa vaan vanhemmat ostavat, joka vuosi uuden kelkan ja maksavat kaiken mitä "kultapoju" haluaakaan. =bensat, matkat, varusteet yms.

    Ja yhteenmuuttokin kariutui siihen, että äiti (hänen äitinsä) alkoi kiristää, että harrastukset loppuu jos muutat pois kotoa.
    Hänelle kelkalla ajo tuntuu olevan kaikki kaikessa. Voinko ottaa sitä pois...
    Inttiin hän lähtee 7.7.08 ja ei aikonut inttiin menoa siirtää minkään synnytyksen takia, koska intistä on päästävä pois tammikuussa -09, koska uusi kisakausi alkaa silloin..

    Voi elämä.
    Ei kiitos mitään: "poikaystäväsi on idiootti" vaan oikeita neuvoja jos löytyy. Rakastan häntä kuitenkin kovasti.

    Sun poikaystävä todennäköisesti pelkää eniten, että hänen vanhemmat suuttuisivat, ja että hän joutuisi maksamaan elatusmaksuja. Jos ilmoitat soskuun että lapsen isä on tuntematon, ei kukaan osaa tulla häneltä vaatimaan mitään, kun ette edes yhdessä asuneet. Hänen ei tarvitse edes kertoa vanhemmilleen raskaudesta, mutta voi olla myöhemmin osana lapsen elämässä jos haluaa, ilman rajoittamista ja velvollisuuksia. Tuskin hänellä sitten olisi mitään vauvaa vastaan, ja kumpikin olisi onnellinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuleva äiti...?? kirjoitti:

olen 90 syntynyt naisen alku, seurustellut 2kk nykyisen poikaystäväni kanssa. Nyt olen hänelle raskaana ja en tiedä mitä tekisimme. Pidämme molemmat lapsista, mutta opiskelut ovat kummaltakin kesken ja rahan puutettakin olisi. Pelkään aborttia ja pidän lapsista, mitä tekisin. Onko jollakkin ollut samanlainen kokemus josta selvinnyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu