Löysin tällaisenkin palstan....osa vastuksista ja varmaan aloituksistakin taitaa olla melkoista huuhaata ja jopa pilkkaa.
Omat yliluonnolliset kokemukseni alkoivat kun nuorempi veljeni kuoli v. 1974 - olin tuolloin 17-vuotias. Yleensä ne olivat "selvänäkemistä", jossa tiesin, miten juttu tulee jatkumaan ihan lähimmät tunnit. Jotenkin luulin menneeni sekaisin, koska öisin taas näin päivän menneitä tapahtumia...;)
Vähän myöhemmin vaistoni jalostuivat ottamaan vastaan tietoja pidemmältä ja jopa täysin ventovieraiden ihmisten kohtalosta. Näen myös ihmisestä pitääkö minun häntä varoa.
Kuitenkin oma selittämätön tapaukseni juontaa hautausmaalle, jonne silloinen sulhaseni haudattiin v. 1988 kuolemaan johtaneen onnettomuuden jälkeen... Ja kyllä --- sain ennakkounen hänen onnettomuudestaankin, mutta vain muutama tunti ennen kuin se tapahtui. Tuona aikana ei vielä ollut kännykät niin tavallisia kuin tänä päivänä ja siitä syystä sana ei (luultavasti) saavuttanut häntä koskaan.
Siis sinne hautausmaalle. Olin siellä silloin vuosikymmenen hänen kuolemansa jälkeen, enkä ollut käynyt siellä vuosiin. Hautausmaat muuttuvat melkoisesti vuosien saatossa ja minäkään en osannut oikealle haudalle. Seurassani oli silloin nykyinen mieheni, joten tapauksella on todistaja, joka on ainakin toistaiseksi ollut ns. selväjärkinen, jos vaikka minun järkeäni joku saattaa epäilläkin...;)
Siis hautaa ei löytynyt - ensin. Mutta jostain ihmeen syystä palasin portilta takaisin ihmettelevä mies kannoillani. En kauhean tarkkaan edes muista miksi käännyin. Aika suuri ihme oli, että kävelin suoraan haudalle, jota ensin haimme yhdessä tunnin verran sitä löytämättä. Mieheni seisoi minusta kauempana tyynessä suviyössä kun seisoin rakkaimpani haudalla ja tunsin sanoinkuvaamatonta mielihyvää....en tiedä mistä se tunne tuli. Seuraavaksi "tuuli" alkoi havista ohuen sifonkisen pukuni ympärillä. Missään muualla ei tuullut (hautausmaalla oli paljon lehtipuita - mm. haapoja) ja mieheni sanoin havainneensa tämän liikkeen (minä vain tunsin) katselemalla, miten puku värehti ja liikkui kuin tuuli olisi puhaltanut ympärilläni vaimeasti. Tunsin kuin sata kättä olisi hyväillyt minua ja tervehtinyt pitkän näkemättömän kauden jälkeen - minulla oli todella hyvä olla.
Vasta tuon tapauksen jälkeen olen alkanut aistia entisen sulhaseni läsnäoloa muuallakin. Olen pohtinut onko rakkaus tunne, joka ei koskaan kuole kerran sytyttyään? Uhmaako rakkaus kuolemaakin? Näin tuntuisi olevan ainakin meidän tapauksessamme.
Välillä on pitkiäkin kausia, jolloin en hänestä aisti mitään, mutta sitten taas hän on läsnä lähes joka päivä. Koskaan tunne ei ole ollut ahdistava eikä pelottava- ja aina se tulee niin, etten itse häntä "kutsu".
Omat yliluonnolliset kokemukseni alkoivat kun nuorempi veljeni kuoli v. 1974 - olin tuolloin 17-vuotias. Yleensä ne olivat "selvänäkemistä", jossa tiesin, miten juttu tulee jatkumaan ihan lähimmät tunnit. Jotenkin luulin menneeni sekaisin, koska öisin taas näin päivän menneitä tapahtumia...;)
Vähän myöhemmin vaistoni jalostuivat ottamaan vastaan tietoja pidemmältä ja jopa täysin ventovieraiden ihmisten kohtalosta. Näen myös ihmisestä pitääkö minun häntä varoa.
Kuitenkin oma selittämätön tapaukseni juontaa hautausmaalle, jonne silloinen sulhaseni haudattiin v. 1988 kuolemaan johtaneen onnettomuuden jälkeen... Ja kyllä --- sain ennakkounen hänen onnettomuudestaankin, mutta vain muutama tunti ennen kuin se tapahtui. Tuona aikana ei vielä ollut kännykät niin tavallisia kuin tänä päivänä ja siitä syystä sana ei (luultavasti) saavuttanut häntä koskaan.
Siis sinne hautausmaalle. Olin siellä silloin vuosikymmenen hänen kuolemansa jälkeen, enkä ollut käynyt siellä vuosiin. Hautausmaat muuttuvat melkoisesti vuosien saatossa ja minäkään en osannut oikealle haudalle. Seurassani oli silloin nykyinen mieheni, joten tapauksella on todistaja, joka on ainakin toistaiseksi ollut ns. selväjärkinen, jos vaikka minun järkeäni joku saattaa epäilläkin...;)
Siis hautaa ei löytynyt - ensin. Mutta jostain ihmeen syystä palasin portilta takaisin ihmettelevä mies kannoillani. En kauhean tarkkaan edes muista miksi käännyin. Aika suuri ihme oli, että kävelin suoraan haudalle, jota ensin haimme yhdessä tunnin verran sitä löytämättä. Mieheni seisoi minusta kauempana tyynessä suviyössä kun seisoin rakkaimpani haudalla ja tunsin sanoinkuvaamatonta mielihyvää....en tiedä mistä se tunne tuli. Seuraavaksi "tuuli" alkoi havista ohuen sifonkisen pukuni ympärillä. Missään muualla ei tuullut (hautausmaalla oli paljon lehtipuita - mm. haapoja) ja mieheni sanoin havainneensa tämän liikkeen (minä vain tunsin) katselemalla, miten puku värehti ja liikkui kuin tuuli olisi puhaltanut ympärilläni vaimeasti. Tunsin kuin sata kättä olisi hyväillyt minua ja tervehtinyt pitkän näkemättömän kauden jälkeen - minulla oli todella hyvä olla.
Vasta tuon tapauksen jälkeen olen alkanut aistia entisen sulhaseni läsnäoloa muuallakin. Olen pohtinut onko rakkaus tunne, joka ei koskaan kuole kerran sytyttyään? Uhmaako rakkaus kuolemaakin? Näin tuntuisi olevan ainakin meidän tapauksessamme.
Välillä on pitkiäkin kausia, jolloin en hänestä aisti mitään, mutta sitten taas hän on läsnä lähes joka päivä. Koskaan tunne ei ole ollut ahdistava eikä pelottava- ja aina se tulee niin, etten itse häntä "kutsu".
Vastaukset 2
Vanhimmat
kerron nyt kaikki omat vaimoni kuoleman jälkeiset tapahtumat. Pyyhin ruoka pöydän puhtaaksi ja otin kaurapuuron padasta (lautanen koko ajan kädessä) syötyäni nostin lautasen oli sen alla raha, mistä se oli sinne tullut? Istuin keittiössä, vaatekaapista tai naulakosta alkoi kuulua kovaa henkareiden kolinaa, kysyin onko se "mamma" kolina loppui heti. Mikään ulkopuolinen asia ei voinut tehdä sellaista ääntä. Eräänä iltana kuuluin hyvin kova ääni kun ulkopaikan porttia yritettiin avata kolme kertaa olin aivan lähellä ikkunan takana, rullakaihdin oli alhaalla, heti sen jälkeen kuulin kuinka käsi olisi vetänyt pitkin ikkunanpeltiä kaikkialla olivat valot päällä, menin nopeasti olohuoneeseen ja sieltä ulos en nähnyt ketään, ulkovaloja puutarhassa on useita, mutta silloin näin kukkasen jonka olin unohtanut ulos, otin sen iltaisin sisään.
Myös muille täällä läheisten kuoltua on tapahtunut ihmeellisiä asioita, paljon suurempia mitä minulle. Tämän kovan portin äänen jälkeen, sanoin hänelle, että voisi vähän pienemmällä äänellä antaa merkin, mutta nyt olen puhumisiani katunut ei ole tapahtunut mitään sen jälkeen.
Hyvää Uutta Vuotta Teille Kaikille.
sanoo Raamattukin. Eikä tämän elämän ja ikuisuuden välillä ole kuin hyvin ohut verho, mutta yleensä olemme liian sokeita näkemään sen läpi. Ilmeisesti sulhasesi seuraa elämääsi ja tahtoo sinulle kaikkea hyvää. Minullakin on rakkaita ihmisiä verhon tuolla puolen, ja joskus tunnen heidän läsnäolonsa ja myötätuntonsa.