Onko tällaisia?

tämmöinen haave

Haluaisin miehen, joka olisi hiljainen isommassa porukassa, varautunut ja melko ujo. Siis sellainen kiltiltä näyttävä, millainen itsekin muiden silmissä luultavasti olen. Myös kohtuullisen fiksu ja melko ystävällinen pitäisi olla, koska mitään sekopäätä tai itsekästä idioottia en jaksaisi.

Toisaalta tahtoisin miehen, joka osaisi ja myös itse haluaisi leikkiä kanssani vähän rajumpia leikkejä, kuten esimerkiksi raiskausta (siis _leikkiä_). Olen kai vähän masokisti, mutta tykkään alistamisesta makuuhuoneen puolella ja siitä, että minut `otetaan` kyselemättä.

Pelkään kuitenkin, että toiveeni ovat jotenkin ristiriidassa keskenään. Haluaisin siis tietää, onko mahdollista löytää joku sellainen, jossa rajumpi ja kiltimpi puoli yhdistyisivät. Kahta miestä en voisi pitää, mutta täydellisen kiltin hissukan kanssa kävisi aika pitkäksi.

4

1907

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nainen kuuluu ottaa

      Minussa yhtyvät nämä molemmat puolet. Melko tyyni, kiltti olemus ja ulkokuori. Mutta tarvittaessa valmis eroottisiin leikkeihin.

      Tarvittaessa voin kyllä sinut ottaa kyselemättä kuin keskiaikaisen piian tai neidon. Ja pitää vielä kämmentä suusi edessä. Tätä viimeksimainittua tykkään tehdä todella. Jos haluat tarkempaa keskustelua lähetä sähköpostia osoitteeseen [email protected].

    • Olen juuri sellainen kuin kuvailit. Iso ja rauhallinen nallekarhu, mutta kiihotun alistamisesta ja alistumisesta. Olen oikeasti kiltti, mutta pinnan alla kuitenkin kytee toinen puoli, jonka vain harva voi nähdä.

    • että ei. . .

      onnistu, ainakaan tosta vaan tyyliin. Voisit tietenkin kokeilla skitsofreenikkoa, tai miestä, joka ei pysty lähestymään naista, kuin sillä yhdellä tavalla ja kuten ehkä huomaat, kirjoituksesikin on ymmärretty kontakti-ilmoitukseksi. Kun nyt ja jos seurustelet miesten kanssa, niin tällainen toiveidesi mukainen suhde voi kehittyä itsestään, jos kaikki palat sattuvat kohdalleen, onnellinen suhde on herkkä laji, se vaatii molemmilta osapuolilta yhtä paljon ja mitään kummallisia estoja, tai traumoja ei saa olla. Entäs itse, tiedätkö mitä kaikkia haaveita miesten mielessä liikkuu ja oletko valmis toimimaan (joskus) sen mukaisesti ihan yllätyksenä, siitä se voisi alkaa. Minulla (mies) on ollut vuosien tiivis suhde sellaiseen naiseen, jonka kanssa on kummankin kaikki mahdolliset sukupuoliset haavekuvat toteutuneet ja olen saanut täydellisen oppitunnin naisen sielunelämästä. Lyhyesti jotain: On kertonut, miten hänen sukupuolielämänsä alkoi 6 vuotiaana toisen samanikäisen tytön kanssa, on imuroinut, tai pyyhkinyt pölyjä pelkkiin korkokenkiin pukeutuneena. On halunnut, että "sormetetaan" huomaamatta autossa supermarketin parkkipaikalla. On sidottu alastomana kädet ja jalat levällään maahan lyötyihin paaluihin, laitettu pyykkipinnat nänneihin ja tehty kaikenlaista. On sitonut minut alastomana pyykkinarulla koivunrunkoon, kiihottanut kauniilla fysiikallaan, laukaissut sitten mahdollisimman hitaasti ja nautinnollisesti. ym. ym.
      Toivotan onnea ja sitä, että uusi vuosi toisi sinullekkin haaveidesi täyttymyksiä, ne eivät ole mitenkään epänormaaleja.

    • - - - - - - - -

      ...niin ota yhteyttä.

      Menin ravintolaillan jälkeen jatkoille kahdestaan erään naispuolisen työkaverini kanssa hänen asunnolleen. Hän keitti kahvit, tarjosi konjakkipaukun, toi tuhkakupin jne.
      Hetken aikaa istuttuamme hän kysyi "Voisinko palvella muuten?" ja näytti suhteellisen auliilta.

      Tajusin olevani kumminkin liian kännissä ja suoriuduin matkaani; jos olisin ollut hiukankin selvin päin, olisin kyllä käskyttänyt. Harmittaa vieläkin koko asia.

      Olen suhteellisen vaitelias ja isokokoinen... jotkut ovat kutsuneet jopa salakavalan näköiseksi.
      Olen henkisesti ja fyysisesti täysin kunnossa, mutta jokaisellahan meillä on ns. "pimeä puoli" ja minulla se liittyy makuuhuoneen puolelle.

      Jos tunnistat itsesi, niin ota yhteyttä: salmiakit(at)gmail.com

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      81
      1089
    2. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      194
      785
    3. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      40
      715
    4. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      205
      692
    5. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      178
      678
    6. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      101
      636
    7. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      38
      585
    8. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      43
      552
    9. Pidin siitä miten

      Rauhallinen olit. Et menetä hermojasi kovin herkästi
      Ikävä
      24
      518
    10. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      36
      504
    Aihe