Olen obsessoitunut häneen. Hänen persoonaansa, taiteilijasieluun, viattomuuteen, aseistariisuviin pieniin eleisiin, kauniisti laskeutuviin suttuisiin hyväntuoksuisiin hiuksiin, pieniin hymykuoppiin, siihen aikaan, jota vietimme yhdessä, niihin kosketuksiin, hengityksiin, ihon painaumiin. Jokainen yksin vietetty sekunti on kivulias, täynnä ahdistusta ja surua. En voi ymmärtää, miten äkillisesti kaikki vietiin minulta pois. Toki olin syyllinen, syypää varmaankin kaikkeen, tai niin, takuuvarmasti kaikkeen, mikä ajoi hänet muualle sylistäni. En vain silti pysty käsittämään sitä. Jos tekee virheen ja tajuaa sen liian myöhään, maksetaanko siitä ikuisesti? Luulen, että kuolen ilman häntä. Olen pateettinen, tiedostan sen, mutta herranen aika, kuka ei olisi, jos sydän revitään irti rinnasta, ajetaan sen yli, silputaan, raastetaan ja viillellään mitä terävimmin pikku sipaisuin ja lopulta asetetaan takaisin kehoon, märkivänä ja hädin tuskin elossa? Silloin on sallittua olla hieman pateettinen. Silloin on sallittua itkeä.
Katselin tuossa Mike Nicholsin elokuvaa Miehuusvuodet, jossa kaksi toverusta miettivät, olisiko parempaa olla rakastunut vai rakastettu. He molemmat valitsivat rakastuneena olemisen, vaikka kaipasivatkin vastakaikua tunteilleen. Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni, kun olen rakastunut, kun rakastan. Tuntuu, että se repii minua rikki pala palalta, kun päivät etenevät yksinäisyydessä. Tuntuu, kuin olisin se William H. Macyn näyttelemä hahmo Magnoliassa, joka lopulta murtuu väkijoukon keskellä toistaen olevansa täynnä rakkautta ja surkutellen, kun sitä ei voi laittaa minnekään. Mutta fiktiossahan kaikki päättyvät onnellisesti. Carrie sanoi Mr. Bigille: ”Me olemme kuin tuo punainen seinä. Se on hyvä idea teoriassa, mutta jokin siinä mättää.” Silti lopulta he palasivat yhteen. Mr. Big oli sitoutumiskammoinen kusipää, mutta hän kasvoi ja kehittyi ihmisenä ja Carrie antoi anteeksi. Sanokaa, että se on mahdollista.
Katselin tuossa Mike Nicholsin elokuvaa Miehuusvuodet, jossa kaksi toverusta miettivät, olisiko parempaa olla rakastunut vai rakastettu. He molemmat valitsivat rakastuneena olemisen, vaikka kaipasivatkin vastakaikua tunteilleen. Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni, kun olen rakastunut, kun rakastan. Tuntuu, että se repii minua rikki pala palalta, kun päivät etenevät yksinäisyydessä. Tuntuu, kuin olisin se William H. Macyn näyttelemä hahmo Magnoliassa, joka lopulta murtuu väkijoukon keskellä toistaen olevansa täynnä rakkautta ja surkutellen, kun sitä ei voi laittaa minnekään. Mutta fiktiossahan kaikki päättyvät onnellisesti. Carrie sanoi Mr. Bigille: ”Me olemme kuin tuo punainen seinä. Se on hyvä idea teoriassa, mutta jokin siinä mättää.” Silti lopulta he palasivat yhteen. Mr. Big oli sitoutumiskammoinen kusipää, mutta hän kasvoi ja kehittyi ihmisenä ja Carrie antoi anteeksi. Sanokaa, että se on mahdollista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mut kai sä muistit lähettää ton tekstin myös rakkautesi kohteelle!
Jokainen tekee joskus virheitä, joskus virheistään joutuu maksamaan omasta mielestään liikaa. Ihmetyttää vaan miksi ajoit hänet pois sylistäsi, kun kaikesta päätellen rakastat häntä. Oikeassa elämässäkin kaikki on mahdollista. Toivottavasti laitoit kyseiselle henkilöllekkin tuon viestin?!
Tyttöön rakastuminen ei kuulunut suunnitelmiini, enkä tilannut sitä. Olin kamala, mikä lopulta tuhosi suhteen. Luulenpa vain, etten voi ottaa häneen enää yhteyttä ainakaan vähään aikaan, tai hän hankkii kohta lähestymiskiellon. Taidan vain häiritä häntä.
monille ettei suunnittele mitään ja silti sydän jää jonnekin. lohdutuksen sanaksi naiset on sellaisia.
Ei muuta kuin nokka pystyyn ja baanalle aina löytyy uusia vaikka tietää ettei niistä saa mitään mitä haluaa mutta hauskaa voi pitää.
Uusi Vuosi kutsuu :))
On se mahdollista :)))
Vaan se vaatii sinulta kykyä myöntää tosiasiat (syyllisyytesi virheistä vaan EI kaikesta, koska pieleen menneisiin juttuihin ym tarvitaan aina kaksi ;) ja tietyssä määrin nöyryyttä. Ja valmiutta siihen jos homma ei yrityksistäsi huolimatta toimi. Itseänsä kun ei saa ehdoin tahdoin kuitenkaan särkeä :)
Häneltä se vaatii yhtälailla halua tulla vastaan ja kuunnella. Keskustella ja puhua rehellisesti omista tuntemuksistansa jne.
Se on vaan välillä tiedätkö niin ylivoimaisen vaikeata avata sydämensä jos on saanut liian monta kertaa pahasti takkiinsa. Ja se jos mikä vaatii kärsivällisyyttä ja määrätietoisuutta vastapuolelta. Ja älliä erottaa se sydämen avaamisen vaikeus sieltä kaiken muun alta.
Rohkeutta! :)
tietävän ja haluavan sitä mitä tiedät haluavan..kauhistuin ja kaunistuin ku sua tavasin..asiaanhan tää ei millään muotoa liity mutta noin niinku vaivihkaa..olen sun sub-sielusi jos niin haluat..