Kyllä NIIN tökkii kun yksinhuoltajat saavat lapsilisään korotuksen.Miksi me kaikki lisää nauttivat ei saatu korotusta?!?Miksi yh:t on erityisasemassa tässä asiassa?Pikkujuttu,mut silti ärsyttää...;o(
Korotus
lapsilisään
7590
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mietihän pari kertaa miks yksinhuoltajat saa korotuksen...Täysin oikein että yksihuoltajat saa korotuksen!!!
Itse en ainenkaa usko hyötyväni tästä korotuksesta millään lailla, koska kuulun toimeentulonpiirin eli kun lapsilisään tulee kympin korotus toimeentulosta napsastaa se kymppi pois.Eli plus miinus nolla minulle ellei soskussa ole asia muuttunut, mutta epäilen.
olisikohan syynä vaikka sellainen, että yksinhuoltajan perheessä on yhden ihmisen tulot ja lasten menot ovat silti yhtä suuret kuin kahden vanhemman perheissä, joissa on kahden aikuisen tulot.
kahden aikuisen taloudessa on kahden aikuisen menotkin eli veti tai työnti...yhtään väheksymättä yksinhuoltajien elämää joka minusta onkin ongelma lähinnä henkisellä ja jaksamisen puolella kuin taloudellisella puolella.Minun tuttavapiirissäni on perheitä ja yksinhuoltajia jotka ovat tasan samassa ahdingossa taloudellisesti.
Enkä kirjoita tätä mitenkään negatiivisella asenteella vaan minkä tuntuman olen lähipiiristäni saanut,ja oikeastaan tällä yksinhuoltajalla on paremmat lähtökohdat kaikissa tuissa ja avustuksissa koska hän ON yksinhuoltaja,kahden aikuisen taloudessa ON kaksi elannon tuojaa vaikka eräässäkin tapauksessa samojen kulujen jälkeen tälle yksinhuoltajalla jää enemmän käteen tai jääkö käteen mutta asiat enemmän plussalle.
Kannattaakin olla kateellinen huimasta 10 euron noususta... vuodessa 120 euroa, sillähän voi jo ostaa sen reimatecin haalarin lapselleen...
Vai mitä sä itse tekisit jos sulle jäis 10 euroa joka kuukausi ylimääräistä? ei sillä oikeesti kyllä paljon juhlita. Eli kuten sanoit, pikkujuttu
Joo...pikkujuttu...ja ihan hyviä pointteja ootte kyl heittäny...mut silti mua ärsyttää miksi me kaikki Suomen vanhemmat ei olla "samalla viivalla"?!?Tuntemillani yksinhuoltajilla ei mene sen huonommin tai paremmin kuin meillä puolison omaavilla.Ei ainakaan taloudellisesti.Heillä on ainakin pari vapaaviikonloppua kuukaudessa lasten ollessa isiensä luona,mitä mulla ei ainakaan ole.En tod. tarkoita että kadehtisin heidän elämäänsä,mut miksi he nyt ovat niin erityisessä asemassa?Eivätkä kaikki yh:t ole jätettyjä.Moni on itse valinnut elämänsä yksin lasten kanssa tai jopa tehnyt lapsen haluamatta miestä.Ja näitä moraalinkukkasia nyt sit avustellaan!!!Argh!!;o(
Voisit sit kokeilla vaikka vuoden, et miten pärjäät yksin lasten kanssa sun palkalla?? Laita lapset isälle joka toinen viikonloppu ja nauti elosta sillä aikaa...
Ruoki ja vaateta jne...se vuosi lapsiasi ja tule kertomaan meille, mitä sait elämässä paremmaksi 120e:lla vuodessa.
Ei kun onnea matkaan ja toivottavasti pärjäät.
t.äiti ja tyttö joka rikastuu 10e kuussa. jee