Tällä palstalla pistää jatkuvasti silmään eräs asia... Kun abortinvastustajat haluavat, että kriteerejä abortin saamiselle kiristettäisiin niin, että turhat abortit vähenesivät (ts. ne, jotka oikeasti kykenisivät lapsensa hoitamaan ja kasvattamaan, pitäisivät lapsensa), alkavat aborttiväen edustajat selityksensä siitä, miten suomenmaa olisi kohta täynnä heitteille jätettyjä ja kaltoin kohdeltuja lapsia... S T O P tykkänään tässä kohtaa!
Jos aletaan tarkastelemaan asiaa siltä kannalta, ketkä abortteja tekevät (ks. tilastot), herää kysymys: Moniko abortintekijä olisi t o d e l l a kykenemätön antamaan lapselleen sellaisen elämän, joka olisi parempi kuin se toinen vaihtoehto, eli kuolema ja koko ainutlaatuisen elämänsä menettäminen!? Moniko tälläkin palstalla kirjoittava abortin tehnyt olisi t o d e l l a jättänyt lapsensa heitteille, pahoinpidellyt häntä fyysisesti/henkisesti tai ollut muuten paha hänelle, jos aborttia ei olisi voinut tehdä?
Sellaisiako ihmisiä te abortintekijät todellakin olette?! Ovatko vaihtoehtonne todellakin siinä, että joko tapatte lapsenne ennen tämän syntymää, tai sitten olisitte vastuuttomia vanhempia ja pahoja hänelle hänen synnyttyään? Mitä tämä kertookaan teistä?! ...
Jos aletaan tarkastelemaan asiaa siltä kannalta, ketkä abortteja tekevät (ks. tilastot), herää kysymys: Moniko abortintekijä olisi t o d e l l a kykenemätön antamaan lapselleen sellaisen elämän, joka olisi parempi kuin se toinen vaihtoehto, eli kuolema ja koko ainutlaatuisen elämänsä menettäminen!? Moniko tälläkin palstalla kirjoittava abortin tehnyt olisi t o d e l l a jättänyt lapsensa heitteille, pahoinpidellyt häntä fyysisesti/henkisesti tai ollut muuten paha hänelle, jos aborttia ei olisi voinut tehdä?
Sellaisiako ihmisiä te abortintekijät todellakin olette?! Ovatko vaihtoehtonne todellakin siinä, että joko tapatte lapsenne ennen tämän syntymää, tai sitten olisitte vastuuttomia vanhempia ja pahoja hänelle hänen synnyttyään? Mitä tämä kertookaan teistä?! ...
Vastaukset 42
Vanhimmat
Kykenemätön ei ole sama asia kuin haluton.
Kykenemättömiä eivät ole monetkaan. Haluttomia ovat monet.
Pakottamallako unelmissanne naiset laitetaan haluamaan lapsiaan? Vai miten?
itsekkäät haluni...
Onko vastauksesi siis se, että olisit kuitenkin kyennyt antamaan lapsellesi hyvän elämän, mutta et vain sattunut haluamaan... ja mieluummin tapoit hänet..? Huh, mitä itsekeskeisyyttä ja julmuutta! Näytätkö vielä, missä kohtaa laissa sanotaan, että abortin saa tehdä, jos ei satu haluamaan lasta?! Minusta siellä puhutaan jostakin ihan muusta kuin naisen haluista!
Ei ole. Vastaukseni oli, että en olisi kyennyt antamaan lapselleni hyvää elämää, sillä en halunnut häntä.
Kysymyksesi on täsmälleen oikea. Aborttiväki antaa itsestään ja tekemisistään heikkotahtoisuudestaan todella raakalaismaisen mielikuvan tällä palstalla. Todellisuus onkin tämän kaltainen sikäli kuin lapsia surmataan jo äitinsä kohtuun.
Jos lapset todella saisivat pitää henkensä, heidän elämänsä olisi keskimäärin jokseenkin samankaltaista kuin muidenkin lasten. He syntyisivät parhaassa iässä oleville äideille vakaisiin parisuhteisiin ja tulisivat toimeen aivan mainiosti.
Lapsen elämän mustamaalaus ja uhkailu on yksi abortti-asiamiesten keinoista aborttien oikeuttamiselle. Se on yksi itsepetoksen menetelmistä, joilla pyritään piiloutumaan "lapsen edun" taakse. Ei aborttiväki pääsääntöisesti suinkaan rikollista porukkaa ole. Tässäkin suhteessa abortti-asiamiesten väitteet ovat katteettomia. Kyllä he lapsensa hoitaisivat, ellei helppoa mukavuusaborttia olisi tarjolla.
Itsekin synnyin ei-suunnitellusti nuorelle parille, joiden elämäntilanne oli kaikkea muuta kuin otollinen lapsen tulolle... ja päivääkään en vaihtaisi pois!
Ja tuskin mutsiskaan raaskii kertoa sulle kuinka persmäkeä HÄNEN elämänsä sinun myötäsi sitten meni. Minkä kaiken paskan on joutunut vuoksesi kokemaan. Äidit on sellaisia.
Huomaan että suurin osa abortinvatustajista ei todellakaan ole perillä ihmisten yksittäisistä elämäntilanteista.
Serkkuni teetti taannoin abortin, hän oli tuolloin 17-vuotias, sairastaa sekä kaksisuuntaista mielialahäiriötä(=maanisdepressiivinen)että keskivaikeaa masennusta joihin syö lääkkeitä, Ehkäisy petti.
Miten alaikäinen mielenterveyspotilas, jonka lääkitys aiheuttaa vakavia sikiövaurioita ja jolla ei ollut vanhempia tukenaan pärjäisi lapsen kanssa? Vammaisten lasten adoptointiprosentti Suomessa on erittäin matala, joten rakastavaa kotia tuskin olisi ollut tarjolla.
"Jos lapset todella saisivat pitää henkensä, heidän elämänsä olisi keskimäärin jokseenkin samankaltaista kuin muidenkin lasten. He syntyisivät parhaassa iässä oleville äideille vakaisiin parisuhteisiin ja tulisivat toimeen aivan mainiosti."
Tuo nyt on aivan täyttä paskaa. Harva hyvässä parisuhteessa ja muutenkin vakaassa elämäntilanteessa oleva aborttia alkaa tekemään kun käy "vahinko". Entä kun lapsen isä painostaa naista aborttiin? Entä, kun lapsi on saanut alkunsa yhden illan jutusta eikä nainen edes tiedä miehen koko nimeä?
Lisäksi suurin osa aborteista tehdään nuorille naisille, osa aivan lapsia vielä. Miten se on hyvä ikä saada lapsia? Ehkä fyysisesti, mutta ei henkisesti. Lisäksi opinnot ovat usein siinä vaiheessa vielä täysin kesken, ei ammattia eikä työpaikkaakaan. Lapsen kanssa varsinkin opiskeluaika on todella raskasta, sillä opiskelu vaatii aikaa - ja mistä sitä saat, kun lapsesta pitää olla huolehtimassa 24 tuntia vuorokaudessa ja joka ikinen päivä? Varsinkin jos on aivan yksin.
Eikä kaikilla ole niitä sukulaisia ja tuttuja siinä vieressä hyysäämässä ja auttamassa.
Abotttiväen ongelmana on eksyminen asiasta. Huomaatko, että puhuit aivan eri asiasta kuin edelliset?
Otamme hi-taaaaaaaas-tiiiiiiii
Edellinen kirjoittaja todisti oikeaksi väitteen vanhempien vastuusta. Hänen äitinsä oli kantanut vastuunsa ja hoitanut lapsensa niin, että lapsikin oli tyytyväinen.
Jos asian ymmmärtäminen on vaikeaa tai jos tämä juttu sinua harmitaa, niin lue uudelleen.
...ja äitini varmasti lavasti kaikki ne kymmenet ja kymmenet valokuvat, joissa minä "poseeraan" vauvana erittäin onnellisen näköisen äidin ja/tai isän kanssa. Hän kirjoitti varmasti vauvakirjaani kaikki ne mukavat muistot (mm. itse kokemastaan onnesta) vain salatakseen minulta kaiken vuokseni kokemansa kurjuuden. Ja vain minua hämätäkseen, äitini ja isäni halusivat toisen lapsen jo minun ollessani hieman vajaan vuoden ikäinen ja tekivät _suunnitellusti_ minulle veljen, joka syntyi kun olin 1v 8kk vanha. Että silleen... :)
Äitini ja isäni- vastuuntuntoisia ihmisiä, kun ovat- antoivat minun elää, vaikka en suunniteltu ollutkaan. He muuttivat omia suunnitelmiaan ja elämänsä suuntaa vuokseni ja rakensivat perheen ja sille hyvän elämän. Kultalusikka suussa emme veljeni kanssa syntyneet, mutta en vaihtaisi vanhempiani ja elämääni yhtään mihinkään, en vaikka saisin elää maailman rikkaimpien vanhempien lapsena (asiaahan käsiteltiin alunperin siltä kannalta, miten kurja lapsuus ei-suunnitelluille lapsille varmasti tulee). Myös Vanhempamme tekivät alkuun kovasti työtä rakentaakseen hyvän elämän meille lapsilleen (mitään ei valmiina ollut eikä saanut) ja luopuivat joistakin asioistaan, mutta saivat jotakin muuta tilalle. Tänä päivänä he ovat menestyviä yrittäjiä ja onnellisia ihmisiä, joten elämän antaminen ei-suunnitellulle lapselle, ei vienyt heitä ikuiseen kurjuuteen, vaan sai heidät rakentamaan jotakin kestävää_myös itselleen_!
mutta tässä maailmassa on jo ihan liikaa isättömiä lapsia. Jokaisella lapsella pitäisi olla äiti ja isä, sitä paitsi lapsen kasvattaminen yksin on todella raskasta.
ois elää abortti syyllisyyden kans koko loppuelämä. Ja sehän ei edes uudella miehelläkään parane..
Voitas kysyä niiltä jotka on saanu syntyä vaikka sitten isättöminä, että oisko ne mieluummin kuollu abortissa......
Aivan taatusti.
Mutta haluan nyt kuitenkin muistuttaa, että vaikka me kaikki haluammekin, että epäonnoistuneita abortti päätöksiä ei tekisi kukaan, niin suurin osa aborteista on edelleen onnistuneita ratkaisuja.
Pitäisi olla jokin keino, jolla ne syyllisyyttä jälkeenpäin kantavat saataisiin karsittua pois joukosta. Silti on kohtuutonta yleistää, että kaikki kantaisivat syyllisyyttä, sillä vain neljäs tai viidesosa (lähteestä riippuen) haluaa jälkeenpäin aborttinsa tekemättömäksi tai kärsii siitä muuten psyykkisesti. Eli onnistuneen ratkaisun tekee vuosittain noin 8 tuhatta naista ja epäonnistuneita on ehdottomasti aivan liikaa.
Mikä siis mielestäsi neuvoksi, että ihmisten ei tarvitsisi elää abortti syyllisyyden kanssa loppuelämäänsä? Tiedän, että se on, että he jättäisivät tekemättä abortin, mutta miten konkreettisesti voitaisiin vaikuttaa siihen, että reilu 2 tuhatta naista vuosittain jättäisivät abortin tekemättä?
kuinka monelle se on ollut epäonnistunu ratkasu niiden kriisihoitojen ulkopuolelle jääneiden joukossa. Joten eihän toi kerro mitään, todennäkösestihän niitä katuvia ja etenki syyllisydenkalvamia voi olla arvaamaton määrä niissä lopuissakin jotka näennäisesti/virallisesti selvis ilman henkisiä vaikutuksia..
Niin, ja virallista kriisihoitoa saaneiden joukossa on naisia jotka eivät ole apua hakeneet aborttinsa takia. Mm. nainen joka on tehnyt abortin joskus masentuu kymmenen vuoden päästä synnytyksen jälkeen ja tilastoituu abortin tehneeksi psyykkistä apua tarvitsevaksi.
Mutta syyllisyydenkalvamiakaan ei tarvii olla arvaamattomia määriä, kun on tilastoja, joista saa suunnan siitä paljonko niitä on...
Missä? Ja kuinkahan luotettavia mahtaa olla..miten ylipäätään on tutkittu?
Eikö se tarkkailuaika oo yleensä vuosi abortista (niissä kuolettavuustutkimuksissa ainakin oli)?
Ja miks puhutaan nimenomaan abortin jälkihoidosta eli mainitaan aborttiin liittyen kriisihoitona jos siellä ei juuri aiheeseen liittyvää käsiteltäis?
Mutta tottahan se on, että aborttitrauma, katumus ja syyllisyys voi pujeta koska vaan ja paljon myöhemminkin.
Palstalla pyörineet tilastot ovat ajalta jolloin minä tein abortin, kolmisen vai nelisen vuotta sitten. Silloin etsin tietenkin paljon tietoa abortista...
Ituprojektin sivuilla oli silloin puhuttu, että 20 prosenttia abortin tehneistä naisista hakeutuu psykiatriseen hoitoon.
Akuutti (tv-ohjelma) taas sivuillaan puhui, että 25 prosenttia.
Eli ehkä on jokin pyöristys juttu, olisiko totuus siis jotain 23% ja siitä ovat laittaneet noin luvut molemmat sivuilleen...?
Kuitenkin asiaan... Tämä tilasto on peräisin Suomen Sosiaali- ja terveysministeriön alaiselta tutkimus- ja kehittämiskeskukselta, eli STAKESilta.
Kun ihminen menee lääkäriin, siitä tulee merkintä STAKESin tilastoon. kukaan ei riko vaitiolovelvollisuutta, sillä meidän terveydenhuolto on melkein yhtä kuin STAKES.
On siis tilastoitu, että tämä nainen on tehnyt abortin. Sen jälkeen hänestä voidaan tehdä miljoonia eri tilastoja: hän on tilastossa, jossa abortin tehneet naiset sairastuvat syöpään, tilastossa jossa abortin tehneet naiset tekvät lapsia jne. Hän pysyy abortin tehneenä elämänsä loppuun saakka ja sen jälkeen hän tilastoituu abortin tehneeksi kuolleeksi. (Aivan kaikesta ei siis tilastoja tehdä, mutta joistain asioista tekevät, kuten abortin tehneistä psykiatriseen apuun hakeutuneista...)
Tilaston tekeminen menisi äärimmäisen vaikeaksi, jos tilastoija joutuisi lukemaan jokaisen tapauksen epikriisin todetakseen miksi apuun on hakeuduttu. Kaikista suomalaisista kuitenkin 10 prosenttia hakeutuu elämänsä aikana psykiatriseen hoitoon, epikriisejä olisi paljon.
Mutta totta, tämä tilasto kertoo vain sen moniko nainen hakeutuu psykiatriseen hoitoon abortin jälkeen. Se ei lupaa mitään suoraa yhteyttä, että hoitoon hakeudutaan abortin takia. Se on vain yleistys, siitä tosiasiasta, että abortti lisää psykiatrisen avun tarvetta, sillä aborttiin liittyy psyykkisiä riskejä tekijälleen.
Mielestänne minä varmaankin olen sitten kykenevä kasvattamaan lapsia, koska minulla on katto pään päällä ja olen fyysisesti ja henkisesti terve ja sen saman katon alla asuu pitkäaikainen ja rakastava poikaystävä.
Kuvitellaan nyt sitten tilanne, että kierukka pettäisi ja minut pakotettaisiin synnyttämään vasten tahtoani:
Ensin saisin luopua alkoholista yhdeksäksi kuukaudeksi - ok, ei mikään ylivoimainen juttu, sillä sitä ei ole pakko saada usein. Laskiaiset, vaput ja muut haalaribileet kuitenkin voisivat outoudessaan tehdä tiukkaa: kaverit vetävät haalarit päälleen ja menevät karkeloimaan, minä jään yksin kämpille nyhjäämään ja annan näiden mukavien karkeloiden mennä ohitseni.
Harrastukset pois raskausajaksi: parkour ei sovi, suunnistus liian riskaabelia, samoin lumilautailu ja kestävyysjuoksu.
Entä vaatteet? Muutenkin hankin uusia vain kerran vuodessa, koska sellaisiin ei ole varaa. Mistä ihmeestä taion itselleni äitiysvaatteet, kun normaaleihinkaan ei ole ollut rahaa?
Lempiruokia pois: ei enää aurajuustoa, maksalaatikkoa, graavisuolattua lohta tai muutakaan, josta niin kovasti tykkään. Miten hemmetissä voin jättää nämä ihanat ruuat niin kauaksi pois?
Sitten näistä kevyistä jutuista painavampiin.
Eläämme opintotuillamme, opiskelemme myös kesät. Kämppä on kaksio, kolmioon ei varmasti olisi varaa, joten ahtaasti eläisimme, jos meitä kolme olisi. Lapsilisälläkö sitten hommaamme lapselle vaatteet, ruuat, lelut, päivähoidon, syöttötuolit, hoitopöydät, sängyt ja kaikki mitä se tarvitsee (emme edes tiedä, mitä sellaiset tarvitsevat). Riittääkö lapsilisä noihin kaikkiin? Omat tulomme, eli opintotukemme nimittäin menevät täysin omaan halpaan ja yksipuoliseen ravintoomme, vuokraamme ja kopiokortteihin (joita ilman ei tentteihin voi lukea, kiitos vajaavaisten kirjastojen.) Töissä kävisimme, jos siihen olisi mahdollisuus, mutta miten se onnistuisi, kun opiskelu täyttää päivät.
Millä rahalla se lapsi eläisi? Miten ihmeessä aika riittäisi sille, kun kahdenkeskinenkin aika on jo kortilla kiireisen opiskelutahdin vuoksi? Miten lasta haluamattoman voi pakottaa haluamaan sen? Pyhällä hengelläkö ajattelitte lapsen saavan ruuan ja vaatteet sekä aikaa vanhemmiltaan kun rahaa ja aikaa ei sellaiseen ole? Onko ketjun aloittaja ikinä itse kokenut sitä oloa, kun huomaa että alkukuusta vuokran maksun jälkeen tilillä on 60 e rahaa ja tietää että se ei tule riittämään kunnon ruokaan neljää viikkoa ja siitä 20 e menee väkisinkin kirjojen kopiointiin?
jonka koko elämä ja mukavuudet jää kokematta jollet SÄ vois luopua omistas muutamaks kuukaudeks!!
Ja voithan sä niihin bileisin mukaan mennä kunhan et ota mitään alkoholia yms!
Kai sulla nyt jotain rauhallisempiaki harrastuksia on?
Ja noihin "painavampiin", kaiken pystyy järjestään. Esim lapsi ei tarvi aikoihin omaa huonetta, kirppikseltä löytyy kaikki tarpeellinen, kela maksaa lapsilisää ja asumisTUKEA joka on parempi ku as.lisä ja varmasti opiskeleva perhe saa toimeentulotukee. Opinnoissa varmaan voi pitää vuoden taukoo ja sitten lapsi tarhaan.
Ei se niin vaikeeta oo. (kokemusta on!)
Minulle oma äitini totesi, kun olin jo aikuinen, että ei olisi enää halunnut minua, oli jo vuosia tottunut ajatukseen ettei lapsia enää tule. Ikäni olen saanut vastata odotuksiin, joihin en ole kyennyt riittävästi vastaamaan. Olen kokenut olleeni 'varmojen päivien vahinko'. Siitä on seurannut elämänmittainen ylisuorittaminen.
Olisin ollut varmasti onnellisempi, jos äiti olisi käynyt jollakin kyläntietäjällä ja abortoinut minut. Ei minulla olisi ollut, eikä edelleenkään olisi, mitään sitä vastaan. Olisi äitikin saanut sen elämän, jota toivoi. Ja tämän sanon ihan lempeydellä. Kyllä lapsi voi romuttaa naisen elämän.
äitisi on tehnyt väärin (noilla puheillaan) sua kohtaan, ja sulla on ihan täys syykin olla katkera.
Sitä en kuitenkaan usko että mieluummin sentään kuollu haluisit olla..(muutenhan oisit jo!)
et voi koskaan hankkia lapsia koska sun elämä on todella sellainen, ettet voi luopua siitä mitä on ja et pystyy hankkimaan sitä mitä vielä ei oo.
Voi että sitä ajattelua...
ihan hullua...
on sellainen niin eihän kaikki ole. Onneksi.
Tässä nyt oli kuitenkin pääasia se, että ei riittäisi aikaa lapselle. Ja vaikka rahapuoli hoituisikin niin, että pysyisimme hengissä, niin en minä ainakaan haluaisi lasta asumaan samanlaisiin olosuhteisiin kuin missä me asumme. Lapsi tarvitsee muunkin kuin välttämättömän.
Suurin ongelma loppupeleissä olisi tuo aika: minulla menee kaikki opiskeluun. Koiraakaan emme ""ota siksi, että sen kusettamiseen ja paijaamiseen ei riitä aika. Jos taas minä pitäisin esim. puolivuotta väliä opinnoista ja mies toisen, niin saattaisi molemmilla olla hankaluuksia päästä takaisin siihen rytmiin, varsinkin kun se lapsi olisi edelleen illat hoidettavanamme silloin, kun keskitymme tenttikirjoihin.
"jonka koko elämä ja mukavuudet jää kokematta jollet SÄ vois luopua omistas muutamaks kuukaudeks!!"
Niin kuin raskausaika toipumisineen olisikin vain muutama kuukausi. Enkä puhu nyt vain mukavuuksista, vain perusasoista, joihin jokapäiväinen elämäni perustuu.
"Ja voithan sä niihin bileisin mukaan mennä kunhan et ota mitään alkoholia yms! "
Haalaribileisiin selvinpäin? Ei ole ollut tapana. Olisikin näky vetää selvinpäin päälle opiskelijahaaharit, jonka kaikki merkit viittaavat viinaan. Olla seurassa ja tapahtumassa, jossa on tarkoitus olla humalassa. Tuskin.
"Kai sulla nyt jotain rauhallisempiaki harrastuksia on?"
Kun ei ole. Harrastukset ovat suunnistus ja kestävyysjuoksu kilpatasolla, parkour vähemmän vakavana harrastuksena sekä ainejärjestötouhut, jossa se mainitsemani viina virtaa. Jos tulisin raskaaksi, jäisin sisätiloihin toimettomana.
No moni muu on kaikesta ihan hyvin selvinny..(??)
Riipuu ihan asennoitumisesta.
Ja tiedoskesi, raskaanaollessa ei ole pms-oireita ;)
Miksi kaikkien tarvitsisikaan hankkia lapsia? Parempi, kun ne jotka lapsia haluavat "tekevät" niitä ja ne jotka eivät halua eivät tee. Näin syntyvä lapsikin saa tietää olevansa toivottu ja haluttu, kukaan ei varmasti halua olla mikään vahinko.
Sitä paitsi, järjellinen kirjoitti vain opiskeluajasta. Sitten, kun nainen on suorittanut opintonsa loppuun ja työelämässä niin lastenhankintakin on ajankohtaisempaa ja hoito helpompaa. Opiskelijoilla ei katsos ole äitiyslomaa, vaikka sellainen olisikin nimellisesti niin ainahan ne opinnot ovat siellä takaraivossa "kolkuttamassa". Parempi, kun hoitaa yhden asian kerrallaan - vaikka jonkun voimavarat riittäisivätkin sekä opintoihin että lapsenhoitoon, monella ei asia näin ole.
Älä ala saarnaamaan muille siitä, miten he muka jaksaisivat ja pystyisivät, jokainen tietää kyllä ihan itse sen.
useimmat ehkä mieluummin elää vahinkonakin kuin olis abortoitu?
Abortin jälkeen siellä takaraivossa (omassatunnossa) voikin sitten kolkutella jokkut ihan muut, vakavamman sorttiset häiriötekijät...
Ihmisten toive siitä, etteivät olisi koskaan syntyneet on eri asia kuin kuoleminen.
Se ei tarkoita sitä, että ihminen tahtoo kuolla, eikä varsin viittaa mihinkään itsemurha aikeisiin.
Syntymättä jäämisen toivominen sisältää usein mm. omaisten onnen tavoittelun, eli toivotaan mahdollisuutta toisille mitä ei nyt ole. Kuoleminen taas ei takaa omaisillekaan muuta kuin enemän surua.
Monet järjelliset ihmiset ovat miettineet millaista elämä olisi ilman heitä. He eivät siis mieti asiaa itseään säälitellen, kuten monet tunnepuolen ihmiset tekevät, vaan siitä lähtökohdasta, että ei olisi olemassakaan mitään mitä kaivata, eli ei olisi ollut omaa elämää, ei olisi ollut menetettyä läheistä jne.
"Better it would be for me
And better it would have been
Had I not been born, not grown
Not been brought into the world
Not had to come to this earth
Not been suckled for the world
If I´d died a three night old
Been lost in my swaddling band
I´d have needed but a span of cloth
A span more of wood
But a cubit of good earth
Two words from the priest
Three verses from the cantor
One clang from the bell"
-Amorphis; Better unborn-
Liikuttavaa yhdennäköisyyttä meissä...
Tai noh, minä olin vahingossa raskaana ja tein abortin. Ja minä sekä mieheni oltiin työssä, mutta opiskeltiin ohella, kuten varmasti minä tulen tekemään koko ikäni ajan.
Eli minulle itse opiskelut eivät tule olemaan este lapsenteolle sitten joskus jos niitä teen, sillä ne eivät voi estää, muuten en saisi sitä lasta tehtyä ikinä. Tykkään vain niin paljon opiskella, että loppua ei tule.
Muistan ajan kun opiskelin kokopäiväisesti, silloin rahassa teki tiukkaa. Niillä elämänpäämäärillä jotka minulla on, ei siinä ohessa olisi lasta kasvatettu tai elätetty.
Rahahan riittää. Perustoimeentulo on perustoimeentuloa varten ja se on kaikille suomalaisille itsestään selvyys. Mutta itselleni itsestään selvyys on paljon korkeampi elämänlaatu kuin perusoleminen. Lapseni ei missään olosuhteissa joutuisi nöyrtymään vain perusoloon, vaan omalla lapsellani tulee olemaan maailman parhaat olot.
Työskentelen nuorten psykiatrisella puolella ja voin täydestä sydämestänis anoa, että pidä kiinni asenteestasi. (Tietenkin ajatuksen on lähdettävä siitä, että vahinkoraskautta ei pääse syntymään.) Syntyneen lapsen tulee olla vanhempien maailman napa ja elämäntarkoitus. On sama onko vanhempia yksi tai kaksi, onko vanhemmilla rahaa vai ei. Missään nimessä lapsia ei pidä tehdä vain sivutoimisesti "kyllä ne tässä oman elämän ohella kasvaa ja kehittyy". Lapsiin tulee panostaa kaikki mahdollinen ja mahdotonkin. Jos halu uhrautua lapsensa puolesta puuttuu, niin silloin on parempi, että saavutetaan edes yksi onnellinen elämä (eli se äidin) kuin kaksi perseellään olevaa.
Onko kukaan muu vielä esittänyt parempaa elämisen ja olemisen tarkoitusta kuin yksilön onnellisuus?
Tuskin monikan halusi luopua elämänsä hyvistä kokemuksista, koska kaikillahan niitä kuitenkin vääjäämättä on ja kaikilla varmaan myös niitä kokemuksia joista tulee niitä ajatuksia että kumpa en ois syntynykään..
Ihminen joka olettaa ettei mitään hyvää/kokemisen arvosta oo enää elämässä tulossa, tekee itsemurhan. Miks haluiskaan elää enää pelkästään surkeudelle?
Ne on jotenkin katkeroituneita huomaan mitään hyvää enää (vaikka sitä toki on!) jotka täällä hokee että olis mieluummin jääny syntymättä.
Onhan se menetys sille ihmiselle vaikkei se sitä osakaan kaivata (ja vanhemmillekin) jolta kaikki kokemukset jää kokematta ja ajatukset ajattelematta.
yks lapsesihan jo joutuikin nöyrtymään kuolemalle ja sun itsekkyydeles!! Minkälaiset olot sä sille järjestit (aborttimyrkkyjen keskellä)?? Parhaat?!!
Sä et kuule materian ja rahan ryöpyttämisellä lapselle pikälle pötki. Hakoteillä oot jos luulet lapsen onnellisuuden maallisesta mammonasta kiinni olevan..
Sekin lapsi joka kohdussas oli, ois kaivannu vaan sun syliäs ja rakkauttas enemmän ku mitään taloudellista ylevyyttä ja luksus leluja..
Tämä on pakko olla provo, mutta jos ei ole niin hanki apua alkoholismiisi.
Juuri tätä tarkoitin, että säälitellen voivotellaan omaa puuttumista, kun onhan ollut niin pirun tarpeellinen ihminen olemassaan....
Kaikki kuitenkin varmaan tajusivat mitä tarkoitin sillä, että säälitellen voivotellaan, mutta kiitos kuitenkin tästä antamastasi esimerkistä...
Kuitenkin on sama kun täällä puhutaan katumisesta tai katumisesta, niin nyt puhutaan vain syntymättömyyden toivomisesta tai syntymättömyyden toivomisesta. Erota ne toisistaan heti.
On jokapäiväistä katumista, on jokapäiväistä syntymättä jäämisen toivomista. Ne ovat kuitenkin eriasia kuin se, jos ihminen oikeasti toivoo jääneensä syntymättä.
Pääset kohta minua kutsumaan aborttipsykolokiksi, eikö ole kivaa?
Joo tekee itsemurhan jos noin kokee. Mutta mitä ihmettä tällä oli tekemistä sen kanssa, että ihminen toivoo, ettei olisi syntynyt? Itsemurhaaja tekee itsemurha elämänkokemuksiensa perusteella. Se joka toivoo ettei olisi syntynyt toivoo, ettei olisi koskaan ollutkaan mitään elämänkokemuksia.
Sekoitat siis "toivon, etten olisi koskaan syntynyt" jurputuksen siihen, että joku olisi mielummin jättänyt oikeasti syntymättä.
Herran jestas! MITEN IHMISELLE VOIKAAN RAHA OLLA NOIN TÄRKEÄÄ!!!!
Pienenä vinkkinä, hanki työpaikka niin ei tarvitse vikistä kurjuuttasi. Tiedäthän siitä puhe mistä puute...
Kauheaa ajatella, että ihmiset ajattelvat lapsien tekoa noin talouskeskeisesti.
Noh, ehkä se on helppo sanoa, kun ei ole itsellä taloudellisesti tiukaa, kun raha ei käy mielessäkään tälläisissa asioissa...
Täällä jaetaan vinkkejä miten säästät, ostat kirpputorilta ja autoa ei tarvita.... Häh? Ketä V..ttua kiinnostaa raha kun puhutaan lapsien teosta?
Niin, liittyi minuun miten?
Niin, liittyi minuun miten?
Eikö?!? Niinkö?!? Kappas kun en itse ollutkaan tajunnut....
Niitä leluja ja ylevyyttä olisi ollut tarjota, mutta rakkautta ei, siksi luonnollisesti abortin teetinkin.
Tykkään niin paljon tehdä sitä ja tätä ja tuota, että päätin tappaa lapseni ja viedä häneltä mahdollisuuden tehdä koskaan sitä mitä HÄN olisi halunnut tehdä. Minulla oli jo silloin mies (ja lapsella siis isä!) ja molemmilla meillä työpaikka ja oikein hyvät eväät elämään lapsen kanssa, mutta en vain sattunut haluamaan luopua omista mukavuuksistani, joten tapoin lapseni antamatta hänelle mitään mahdollisuutta... hyi helv....
Kuulehan... minäkin tiedän lasten ja nuorten psykiatriasta yhtä ja toista (työ/koulutus), mutta ihmettelen suuresti mihin kuppikuntaan sinä oikein kuulut sanoessasi näin:
"Syntyneen lapsen tulee olla vanhempien maailman napa ja elämäntarkoitus. On sama onko vanhempia yksi tai kaksi, onko vanhemmilla rahaa vai ei. Missään nimessä lapsia ei pidä tehdä vain sivutoimisesti "kyllä ne tässä oman elämän ohella kasvaa ja kehittyy". Lapsiin tulee panostaa kaikki mahdollinen ja mahdotonkin. Jos halu uhrautua lapsensa puolesta puuttuu, niin silloin on parempi, että saavutetaan edes yksi onnellinen elämä (eli se äidin) kuin kaksi perseellään olevaa."
Lapsista ei pidä (SAA!) tehdä KENENKÄÄN maailmannapoja tai KENENKÄÄN koko elämän tarkoituksia. Sellaiset lapset eivät yksinkertaisesti pärjää maailmassa ja sopeudu siihen, että he eivät ole mitään napoja yhtään missään! Ja kuten eräs viisas on sanonut: pumpulista ei jaksa ponnistaa!
mitä eroo noilla nyt sitten on?
"Itsemurhaaja tekee itsemurha elämänkokemuksiensa perusteella. Se joka toivoo ettei olisi syntynyt toivoo, ettei olisi koskaan ollutkaan mitään elämänkokemuksia."
Molemmilla siis on ollu huonoja kokemuksia. Kuitenkin vain itsemurhaaja haluaa tappaa itsensä. Syntymäänsä voivotteleva siis olettaa että kuitenkin parempaa on vielä tulossa, joten jatkaa elämäänsä tyytyväisenä siitä hyvyyden mahdollisuudesta ja että sai syntyä kokemaan niitä!
Miks hyvät kokemukset ois jollekin ei-toivottuja?
Itsemurhaajalla on ollut huonoja elämänkokemuksia.
Syntymättä jäämisen toivojalle ei ole välttämättä ollut. Hän ei siis ole mikään masentunut, elämän päähän potkima hylkiö välttämättä. Kuten sanottu toive voi juontaa juurensa jo ihan pirun hyvästä kasvatuksesta, jolloin on yliempaattinen ja kokee, että joku läheinen on jäänyt vaille jotain mahdollisuutta hänen takiaan.
Mm. äiti on voinut joskus heittää, että "jos sinua ei olisi tullut, niin olisin lähtenyt vaihto-oppilaaksi yhdysvaltoihin...". Jostain syystä ihminen kokee, että äidin olisi pitänyt saada mahdollisuus lähteä yhdysvaltoihin, ehkä äiti on vähän haikea sitä miettiessään?
Ero taas itsemurhaajan kanssa on se, että jos toivoo, ettei olisi syntynyt, jotta äiti olisi päässyt yhdysvaltoihin, tietää varsin hyvin että mikään mitä teen nyt ei muuta asiaa. Jos tapan itseni nyt, niin äiti ei silti lähde yhdysvaltoihin 70-luvun lopulla...
Helpoin miettiä ehkä jonkun itsestään ulkopuolisen läheisen kohdalla. Minulla ja veljelläni ei ollut aiemmin mitkään lämpimät välit tai sanotaanko, että olemme tapelleet koko lapsuutemme. Ja monesti, lähes koko lapsuuteni toivoin mustasukkaisena, että veljeäni ei olisi koskaan syntynyt. Tämä on aivan erilaista kuin toivoa veljensä kuolevan. Missään nimessä en olisi tahtonut veljeni kuolevan, rakastinhan häntä tietenkin kovasti. Mutta mietin miten paljon mukavampi oma oloni olisi jos häntä ei koskaan olisi ollut.
Vanhempieni tavoite on ollut kaksi lasta. Veljeni toivoi, että minua ei olisi syntynyt, emme persoonina sopineet ollenkaan yhteen. Hän olisi halunnut mielumin veljen. Jos minua ei olisi koskaan syntynyt, niin ehkä vanhemmillani olisikin kaksi poikaa, jotka eivät tapelleet koko lapsuuttaan. Tai ehkä se toinen olisi kuitenkin tyttö, mutta persoonaltaan veljeensä paremmin sopiva..
Millä vuosisadalla kuppikuntasi opiskelikaan? 1500-1800-luvulla?
Heh, noh, on sitä edelleen... Lasten pieksäminenkin kiellettiin vasta 1980-luvulla, sitä ennehän vanhempien oli jo hyvä näyttää lapsille, että maailma ei ole pumpulia ja turpaan oli turvallista saada ensimmäisiä kertoja omassa kodissaan...
Jos edelleen työskentelet alalla, niin päivitä itseäsi. Nykyinen kasvatustiede lähtee siitä, että lapselle ei ole syytä näyttää maailman julmuutta, vaan luotetaan hänen omaan oivallukseen joka kyllä syntyy kunhan hän on kypsä siihen. Vanhempien tehtävä on tarjota lapselleen vaan parhaat lähtökohdat tehdä oivalluksia ja luoda perusturvallisuus lapsensa elämään. Lapsia pitää suojella liian aikaisilta oivalluksilta ja luoda onnellinen lapsuus, sillä traumat juontavat yleensä lapsuudessa koetuista asioista jotka on joutunut kokemaan, vaikkei ymmärrys olekaan vielä riittänyt asian käsittelyyn.
Mutta äärimmäisen lohdullista, että abortinvastustajistakin löytyy järjellisiä ihmisiä, jotka tietävät, ettei lapsien teko ole elämäntarkoitus tai täyttymys...
Mutta silloin kun/jos minä teen lapsen niin silloin tunteiden täytyy olla täysillä sillä kannalla, että lapsi on maailmani napa. Ja sen jokainen lapsi on ansainnut omilta vanhemmiltaan, ei tarvitse vähempään nöyrtyä.
En minä selitä, koska tiedän kyllä mihin voimavarani eivät riitä. Vaikka miten asennoituisin, niin voimavarani eivät rankan opiskelutahdin lisäksi riittäisi raskaanaoloon saati lapseen.
"Ja tiedoskesi, raskaanaollessa ei ole pms-oireita ;)"
Tämän tiesin, mutta pointtini olikin se, miten rankasti hormonaaliset muutokset ovat yleensä vaikuttaneet terveyteeni ja jaksamiseeni. Raskaanaolo saattaa huonossa tapauksessa olla rinnastettavissa jatkuvaan pms-oireiluun.
omasta elämästään itse!Tein abortin koska en halua tähän julmaan maailmaan yhtäkään lasta!En sillä ettenkö hoitaisi lastani hyvin, vaan sillä että tämä maailman meno on ja menee päin helvettiä.Lehdistä luetaa kun yhä nuoremmat ja nuoremmat raiskaavat,tappavat ja pahoinpitelevät yhä nuorempia!
En halua lasta tälläiseen maailmaan!Parempi ilman!Eipähän tarvitse kantaa vastuuta muuta kuin itsestään!!
Huomaatko olevasi moninkertainen uhri ja hyväksikäytetty?
Ensin uskot median syytämän väkivallan olevan varsinainen todellisuus.
Toiseksi teet juuri sen mitä sanot kavahtavasi. Surmasit oman lapsesi.
Lienet itsekin nuori. Siten tulit liittyneeksi siihen väkivallan kierteeseen. Kaikki meni todellakin päin helvettiä...
Miksi syntymättömät lapset eivät saaneet päättää omasta elämästään, vaan sen teki joku toinen? Olisikohan nykymaailman menoon osasyynä se, että elämällä ei ole enää sellaista itseisarvoa kuin ennen?