Olen 50v. ylittänyt äijänköriläs. minun episodini: Nuoruus on rakkauden aikaa. Tanssi,baari matkailu,uusiin ihmisiin tutustuminen,avioliitto, lapset.Entä kun kaikki romahtaa ja jää yksin. Alkaa etsimään uutta ystävää. Rakastuu uudelleen ja kuvittelee elämän olevan taas raiteilla. Vuosien kuluessa humaa että ollaan täysin erilaisia.Kantapäät yhteen ja uuden kumppanin etsiminen alkaa.Entisestä oppineena on entistä kriittisempi.Onhan se selvä että enhän minäkään voi sitä ihanne kumppania löytää, kun ei ne tuhannet muutkaan, jotka siellä kapakoissa ja baareissa pyörii,joten lopetin siellä kulkemisen montavuotta sitten. Uskokaa tai älkää, niin kyllä tähän yksinäisyyteen tottuu. Pitäkää kaikki yksinäiset mottona. Parempi yksin kun huonon kaverin kanssa. Panostan nykyisin liikuntaan ja luonnossa kulkemiseen.Täytyy olla vähään tyytyväinen.
Paljon nähnyt
Paljon kokenut
7671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
yksin parempi,mieluistaan ei saa,ja vähempää ei tyydy.Miksi ottaisi kenet vaan,ettei olisi yksin.Nyt saa tehdä milloin ja mitä vaan.Panostaa aikaansa lapsiin.
Rakkaan ihmisen menettäminen on henkisesti raskasta. Eniten se kirpasee jos jälkeenpäin huomaa ettei vastakappale olekkaan ollut tosissaan, vaan hakenut vain kokemusta, vaikka itse on tehnyt parhaansa.
ihmisiin voi tutustua muuallakin kuin kapakoissa.
"Parempi yksin kun huonon kaverin kanssa"
Mutta tottahan tuo.. Jos ei ole vielä löytänyt sopivaa ihmistä läheiseksi, on hyväksyttävä asia ja oltava toistaiseksi ilman. Tyhjästä on paha nyhjäistä.
Tuntuipa tutulta tarinasi. Minä olin vain 45 kun oli lapsenlapsetkin. 50 villityksessä ero 30 vuotta kestäneestä avioliitosta ja uuden kokeilua. Tosiasiassa toisesta suhteesta alkoholin takia oli helppo lähteä, en viitsinyt jäädä katsomaan. Nyt kaikilla oma elämä. Tykkään kyllä tanssia mutta vähän on paikkoja jossa ei tuputeta alkoholia. Kyllä liikunta kuntosalilla, uimassa ja pitkät lenkit luonnossa ovat enemmän antavia kuin huono suhde. Joten kulutetaan ahkerasti lenkkipolkuja ja toivotaan että vielä vielä löytyisi kunnon lenkkikaveri. Reipasta Uutta Vuotta sinulle
ja mietteitä. Jokaisen kahdalla tuli vaikutelma, että hän on viimeinkin löytänyt seesteisyyden omasta itsestään.
Omalta kohdalta sanoisin, että vika ei ole toisessa sukupuolessa vaan itsessäni. Tajusin sen liian myöhään. Ihmettelin aina miksi sorruin selkärangattomiin nahjuksiin. Olen aina ollut toisten tukipylväs.
Olen yksin, mutta en yksinänen.
Herra alkoholi pilaa monen ihmisen ja avioliiton. Minun vaimo oli varsinainen alkoholin suurkuluttaja. Ei siinä mitään jos joskus ottaa kunnon kännit, mutta kun jatkuu päivästä toiseen. Viikkoja kuukausia, vuosia.Perheelämä meni päin prinkkalaa. Se oli yhtö hullumyllyä monta vuotta.Olisi ajatellut edes lastaan. Mutta ei. Minulla meni monta vuotta etten kussukkaan sinnepäin missä oli naisia.Tähän olomuotoon alkoi tottua. Sempä takia olen yksin, vaikka välillä v.tuttaa.
elämä ottaa päähän. Toisen ryyppäämiselle tai muille huonoille tavaoille ei voi mitään. Siitä huolimatta sitä huomaamattaan syyllistää itsensä kaiken pahan aiheuttajaksi.
Kirjoittaminen näyttää sujuvan sinulta hyvin. Kirjoitat asiat selkeästi. Voisitko miettiä, että kirjoittaisit kaiken sisällä painavan vaikka päiväkirjaksi? Sillä tavoin pääsisit eroon painolastista. Kirjoitettuna ja moneen kertaan luettuna asioihin saa aivan toisenlaisen näkökulman. Sitä kautta pystyy löytämään sen oikean minuuden. Myös psykologisten ja filosofisten kirjojen lukeminen antaa osviittaa ja ajateltavaa.
Yksi hyvä kirja on Philip C. MwGraw´n Pidä huolta itsestäsi. Se antaa työkaluja sisäisen sotkun selvittämiseen. Vertaistuki on myös hyvä asia. En tiedä löytyykö omalta paikkakunnaltasi sellaista. Jos löytyy niin mene mukaan.
Meillä pojat on kasvatettu "pojat eivät itke. Mies tulee vaikka räkänokasta mutta ei tyhjän naurajasta. Mies ei puhu eikä pussaa, se toimii". Kaikki täysin vääriä menettelytapoja. Mutta niin hyvin miehiin iskostettu etteivät he pysty vieläkään puhumaan tunteista tai tuntemuksista. Siksi kehotan kirjoittamaan.
Onnekasta tulevaa vuotta!