RIVIEN VÄLISTÄ?
Risto ei tiennyt vielä tuolloin (1998), eikä vielä nytkään (kohta 2008), että aktinobakteerit, ei siis homeet, ovat kaiken pahuuden alku. Ristolla on pienestä kiinni. Ei ihme, ettei Henkka Tuppurainen hyväksy häntä hiekkalaatikkoleikkeihinsä.
=====================================
Uskotko homeisiin?
Duodecim
1998;114(18):1875
Risto Voutilainen
Katsaus
Moni lukija on esittänyt otsikon kysymyksen kollegalleen ja miettinyt omaa suhtautumistaan kosteusvaurio-ongelmiin. Kun todellista tietoa on liian vähän ja taudilla on paljon uskomussairauden piirteitä, jakautuvat lääkärienkin mielipiteet. On kieltävää torjuntaa ja lähes sokeasti uskovaa entusiasmia ja kaikkea näiden väliltä. Kuten tällaisissa tilanteissa yleensä, on totuus jossakin äärinäkemysten välillä. Vaan mikä lienee totta, mikä kuvitelmaa?
Käytännön työssään hyvin moni lääkäri joutunut ottamaan kantaa potilaitten tarjoamiin selityksiin heidän vaivojensa syistä. Joskus riittää kuunteleminen ja tyyli "niin, sitä on nyt liikkeellä". Perusteellisempaa syysuhteen pohdintaa ei voi väistää, jos potilas tarvitsee asiasta lääkärin kirjallisen lausunnon. Sairauden todetessaan lääkäri miettii tarkoituksenmukaista hoitoa ja mahdollisuuksia aiheuttavien tekijöiden poistamiseen. Uskaltaisiko kysyä yskijältä kodin homevaurioista, jos sitten jäädäänkin tähän koukkuun ilman ulospääsyä, kun omat tiedot eivät riitä vakuuttavaan asiantuntijuuteen?
Seuraavassa esittämäni näkemykset perustuvat kliiniseen kokemukseen ja havaintoihin, joita olen tehnyt korva-, nenä- ja kurkkutautien alan ammattitautiepäilyn vuoksi kosteusvauriotyöpaikoista tutkittaviksi tulleitten aikuisten parissa. Koska alue on uusi, ei ole juuri olemassa tutkimustietoa näkökulmieni tueksi tai niitä vastaan. On enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Olemme varmasti laajalti yksimielisiä siitä, että rakennusten ei sovi lahota ja homehtua ja että hengittämämme sisäilman tulee olla mahdollisimman puhdasta ja raikasta. Tavoitteeksi voimme siis asettaa vesivahinkojen ehkäisyn, jo syntyneitten vaurioiden korjauksen, sekä hyvin toimivan ilmanvaihdon. Rakennuksen pitkäikäisyyttä tai ihmisten viihtyvyyttä ajatellen asiat ovat selkeät.
Ongelmakenttä on varsinaisten terveydellisten haittojen alueella. Minkä verran niitä esiintyy, mitä ne ovat, mistä ne syntyvät? Ketä rauhoitella, ketä tutkia tarkemmin, miten ja missä? Tuleeko lapsi ottaa pois päiväkodista, koulu sulkea? Tuleeko työpaikkarakennuksessa sitkeästi oireileva työntekijä todistaa työkyvyttömäksi? Tarvitaanko terveyden varjelemiseksi kalliimpi remontti kuin itse rakennus tarvitsisi, tai tuleeko asuntokauppa purkaa? Kuka maksaa viulut, kenen syy?
Rakenteisiin päässyt liiallinen kosteus voi luoda suotuisat olosuhteet mikrobikasvustoille: bakteereille, hiivoille ja homeille. Mikrobit voivat puolestaan levittää sisäilmaan itiöitä, sienirihmaston osia sekä omia aineenvaihduntatuotteitaan, joista jotkut ovat myrkyllisiä tai epämiellyttävän hajuisia. Vaurion kehityskaaressa mikrobilajit vaihtuvat. Mahdollisten toksiinien tuotto vaihtelee olosuhteiden muutosten myötä. Niiden pitoisuudet ilmassa ovat enimmilläänkin yleensä vähäisiä, eikä vähäisten pitoisuuksien haitallisuutta tunneta. Homeitiöitä on kaikkialla, ja sulan maan aikana sisäilman tärkein homeitiölähde on ulkoilma.
Näiden päästöjen kulkeutuminen rakenteista sisäilmaan riippuu monesta seikasta. Jos ilmastointi luo tehokkaan poiston mutta korvausilman tuloa ei ole varmistettu, imee alipaine ilmaa rakenteiden läpi ja päästöjä tulee sisäilmaan herkemmin kuin jos korvausilman tulosta on huolehdittu. Päästöt jakautuvat huonetiloihin epätasaisesti päästölähteiden ja ilmavirtausten mukaan.
Rakennuksen mikrobivaurion laajuutta voidaan tutkia silmämääräisesti ja ottaa näytteitä rakenteista, erilaisilta pinnoilta ja huoneilmasta. Niistä tutkitaan mikrobilajeja, itiömääriä jne. Tunnistaminen on vaikeaa, parhaista mittausmenetelmistä ei ole yksimielisyyttä, ja saaduista tuloksista on vaikeaa tehdä päätelmiä.
Rakennuksen mikrobivauriota koskevien tietojen varassa on erittäin vaikeaa määritellä, mille mahdollisesti terveydellistä haittaa aiheuttaville tekijöille rakennuksessa oleskeleva henkilö jonakin hetkenä altistuu. Vaikeudet ovat vielä suuremmat, kun yritetään arvioida altistumisen tekijäkohtaista intensiteettiä. Pitkän aikavälin kumulatiivisen altistumisen takautuva arviointi on jo jokseenkin mahdotonta, koska vaurio ja kasvusto ovat ajan myötä muuttuneet. Käytännön työssä joudutaan nojautumaan hyvin epävarmoihin lähtökohtiin.
Toistaiseksi ei ole mitään laboratoriomenetelmää tai muuta keinoa, jolla voitaisiin selvittää minkä verran tutkittava henkilö on mahdollisesti altistunut kosteusvauriomikrobien terveyshaittoja aiheuttaville tekijöille. Mikrobispesifinen IgG- arvo mahdollisesti antaa karkeita sunntaviivoja siitä, mille mikrobeille asianomainen ainakin on altistunut. Se ei yksilötasolla osoita kvantiteettia eikä kerro, missä ja milloin altistumista on tapahtunut. Niinpä kosteusvauriohomeiden IgG-luokan vasta-ainearvoille ei ole saatu laadituksi yhteisesti hyväksyttävissä olevia viitearvojakaan.
Luotettavalla tavalla suoritettujen ihopistokokeiden ja mikrobispesifisten IgE-luokan vasta-ainetutkimusten perusteella kosteusvauriohomeitten aiheuttama varsinainen allergia on erittäin harvinaista. Tosin on myös epävarmaa, ovatko käytössämme olevat testiuutteet optimaalisia.
Homeallergisen nuhan osoittaminen yksinomaan altistustestillä sisältää monenlaisia virhelähteitä. Kun testin spesifisyys ei ole sataprosenttinen, antaa testi väistämättä myös vääriä positiivisia tuloksia. Tavanomaisempien allergioiden osoittamisessa sama testi voi toimia paremmin, koska tulos on useammin negatiivinen tai selkeästi positiivinen eikä tutkittava ole psyykkisesti niin vahvasti sitoutunut mahdollisesti olettamaansa allergiadiagnoosiin. Kosteusvauriotutkimuksissa tutkittavien oireilu on monimuotoisempaa, vaihtelevampaa, ja reagointi tuntuu olevan lumetesteissäkin yleisempää. Psyykkisillä tekijöillä on usein suuri merkitys, ja onkin erityisen tärkeää, ettei tutkittava tiedä, millä aineella altistustesti kulloinkin tehdään. Kaikkein luotettavinta olisi tehdä altistuskokeet kaksoissokkona. Sellaista menetelmää ei tiettävästi maassamme ole käytössä. Allergia on ainoa terveyshaitta, jossa kosteusvauriomikrobien osalta on edes jonkinlaiset mahdollisuudet osoittaa syysuhde.
Ärsytysoireiden ja toksisten vaikutuksien aiheuttajan osoittamiseksi ei ole mitään menetelmää. Infektioiden esiintymisen suuret normaalivaihtelut ja epidemiologisten tutkimusten virhelähteet vaikeuttavat infektioiden esiintyvyyden ja kosteusvaurioiden välisten yhteyksien toteamista. Ärsytysoireilla ja mahdollisesti toksiinien aiheuttamilla oireilla ei ole spesifisejä taudinkuvia, joiden perusteella aiheuttaja voitaisiin tunnistaa. Oireilu ei ole annos-vastesuhteista. Se ei ajan ja paikan suhteen korreloi loogisesti elinympäristömme mikrobiesiintymiin. Erotusdiagnostiikkakin on haparoivaa. Esimerkiksi home voi olla aiheuttajana allergisessa nuhassa tai ärsytysnuhassa tai sen voidaan katsoa olevan syyllinen toistuvaan infektionuhaan, joita sairauksia on tavanomaisesti totuttu pitämään erotusdiagnostisina vaihtoehtoina.
Homekohu on luonut homepelkoa ja toisaalta homeoireista on tullut muotia. Kun positiivisen IgG-tuloksen saanut homeelle altistumistaan säikähtänyt henkilö todetaan ei-allergiseksi mutta hän kuitenkin kokee olevansa homeille herkistynyt, on mukana todennäköisimmin myös vahva psyykkinen komponentti.
Tietoisuus kosteusvaurioista voi aiheuttaa uusia tila- ja tilannesidonnaisia sisäsyntyisiä oireita ja vanhojen vaivojen tulkinta saattaa muuttua. "Homealtistumista" voi alkaa sairastaa. Omaan konstituutioon kuuluvat ilmiöt, esimerkiksi herkän ihon tai kuivien silmien oireet, saavat ulkoisen syyn. Ulkoisen syyn nimeäminen toistuville hengitystieinfektioille, kuten poskiontelotulehduskierteelle, on helpottavaa sekä lääkärille että potilaalle, sillä se poistaa kummaltakin huonouden tunnetta. Vaatimuksille epätyydyttävän sisäilman kohentamisesta saadaan vakuuttavuutta, jos löydetään hometta ja siitä ajatellaan aiheutuvan oireita. Oireita saatetaan lääkitä ärsyttävillä tai limakalvoa kuivattavilla lääkkeillä, joiden sivuvaikutukset sitten tulkitaan homeista johtuviksi, ja pahimmassa tapauksessa lääkitystä lisätään. Oireille ja vaivoille tulee homeen löytymisen tai IgG-arvojen ylikorostuksen myötä uusi merkityssisältö, ja huomion kiinnittäminen niihin lisääntyy. Oireiden häiritsevyys kasvaa ja niiden tulkinta muuttuu. Jännittyneisyydestä, ahdistuksesta ja peloista voi syntyä uutta oireilua. Mielialahäiriöt, kuten masennus, voivat korostua ja niistä muodostuu osa homeoireilua. Kosteusvaurion olemassaolo ja homeoireilu kietoutuvat ihmissuhteiden ja työyhteisön psykodynamiikkaan, muut ihmissuhde- ja työyhteisöongelmat verhoutuvat taas tähän, ja niin edelleen.
Kun pohdimme kosteusvaurioiden aiheuttamia terveyshaittoja, on syytä pitää mielessä molemmat edelläkuvatut ryhmät. Diagnostisia menetelmiä tulee kehittää, jotta suorat vaikutukset voitaisiin luotettavammin erottaa epäsuorista. Mutta myös epäsuoria vaikutuksia tulee tutkia. Ne ovat yhtä tarpeettomia kuin "oikeatkin homeoireet". Tiedon lisääntyessä turhat pelot vähenevät. Kun sairastelevien ihmisten ympäristöstä löytyi homevaurioita ja verinäytteistä suuriksi tulkittuja IgG-pitoisuuksia, oli aiheellista varoittaa ja tiedottaa ilmeisestä terveysriskistä. Kun sitten kosteusvauriot ovat osoittautuneet paljon luultua yleisemmiksi, IgG- arvo luultua epävarmemmaksi altistuksen osoittajana, allergia hyvin harvinaiseksi ja muiden mahdollisten homeoireiden osalta syysuhteen osoittamiseen ei ole löytynyt keinoja, on maltti nyt paikallaan. Voimavaroja tarvitaan homevaurioiden ehkäisyyn ja korjaamiseen ja lääketieteen puolella ensisijaisesti perustutkimukseen, ei niinkään homeoireiden selvittelyihin rutiiniterveydenhuollossa.
Ottaessaan kantaa kosteusvauriotapauksissa syysuhteeseen lääkäri käyttää usein suurta taloudellista ja yhteiskunnallista valtaa. Kun yhdessä (vanhassa) läänissä homeallergisen ammattinuhan diagnosointi oli vuonna 1996 50-kertaista muun maan keskiarvoon nähden, ovat erilaisen diagnostiikan kustannusvaikutuksetkin varmasti jo merkittävät. Oikeusistuimissa on käsitelty ja vireille on tulossa lukuisasti riita-asioita, joissa vaatimukset perustuvat terveyshaittoihin. Lääkärit ovat tehneet asiantuntijalausuntoja ajankohtaisen tietonsa ja henkilökohtaisen näkemyksensä mukaisesti.
Kosteusvaurioiden ja terveyshaittojen välisistä yhteyksistä tulisi tehdä yksilötason päätelmiä varsin varovaisesti ja mahdollisesti olisi jopa syytä arvioida uudelleen aiempia kannanottoja, jos ne ovat perustuneet kovasti nykytiedosta poikkeaviin näkemyksiin. Terveyshaitat jäävät vähäisimmiksi ja kaikkien oikeusturva on parhaiten varmistettu, jos tukeudutaan validoituun tietoon ja avoimeen keskusteluun. Tiedon muuttuessa saavat mielipiteetkin muuttua. Kenenkään ei pidä jäädä "asiantuntijuusloukkuun", jossa aiemmin esitetyt näkemykset estävät uudelleen arviointeja.
Kirjoittaja:
RISTO VOUTILAINEN, erikoislääkäri
[email protected]
Työterveyslaitos
Topeliuksenkatu 41a A
00250 Helsinki
Risto ei tiennyt vielä tuolloin (1998), eikä vielä nytkään (kohta 2008), että aktinobakteerit, ei siis homeet, ovat kaiken pahuuden alku. Ristolla on pienestä kiinni. Ei ihme, ettei Henkka Tuppurainen hyväksy häntä hiekkalaatikkoleikkeihinsä.
=====================================
Uskotko homeisiin?
Duodecim
1998;114(18):1875
Risto Voutilainen
Katsaus
Moni lukija on esittänyt otsikon kysymyksen kollegalleen ja miettinyt omaa suhtautumistaan kosteusvaurio-ongelmiin. Kun todellista tietoa on liian vähän ja taudilla on paljon uskomussairauden piirteitä, jakautuvat lääkärienkin mielipiteet. On kieltävää torjuntaa ja lähes sokeasti uskovaa entusiasmia ja kaikkea näiden väliltä. Kuten tällaisissa tilanteissa yleensä, on totuus jossakin äärinäkemysten välillä. Vaan mikä lienee totta, mikä kuvitelmaa?
Käytännön työssään hyvin moni lääkäri joutunut ottamaan kantaa potilaitten tarjoamiin selityksiin heidän vaivojensa syistä. Joskus riittää kuunteleminen ja tyyli "niin, sitä on nyt liikkeellä". Perusteellisempaa syysuhteen pohdintaa ei voi väistää, jos potilas tarvitsee asiasta lääkärin kirjallisen lausunnon. Sairauden todetessaan lääkäri miettii tarkoituksenmukaista hoitoa ja mahdollisuuksia aiheuttavien tekijöiden poistamiseen. Uskaltaisiko kysyä yskijältä kodin homevaurioista, jos sitten jäädäänkin tähän koukkuun ilman ulospääsyä, kun omat tiedot eivät riitä vakuuttavaan asiantuntijuuteen?
Seuraavassa esittämäni näkemykset perustuvat kliiniseen kokemukseen ja havaintoihin, joita olen tehnyt korva-, nenä- ja kurkkutautien alan ammattitautiepäilyn vuoksi kosteusvauriotyöpaikoista tutkittaviksi tulleitten aikuisten parissa. Koska alue on uusi, ei ole juuri olemassa tutkimustietoa näkökulmieni tueksi tai niitä vastaan. On enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Olemme varmasti laajalti yksimielisiä siitä, että rakennusten ei sovi lahota ja homehtua ja että hengittämämme sisäilman tulee olla mahdollisimman puhdasta ja raikasta. Tavoitteeksi voimme siis asettaa vesivahinkojen ehkäisyn, jo syntyneitten vaurioiden korjauksen, sekä hyvin toimivan ilmanvaihdon. Rakennuksen pitkäikäisyyttä tai ihmisten viihtyvyyttä ajatellen asiat ovat selkeät.
Ongelmakenttä on varsinaisten terveydellisten haittojen alueella. Minkä verran niitä esiintyy, mitä ne ovat, mistä ne syntyvät? Ketä rauhoitella, ketä tutkia tarkemmin, miten ja missä? Tuleeko lapsi ottaa pois päiväkodista, koulu sulkea? Tuleeko työpaikkarakennuksessa sitkeästi oireileva työntekijä todistaa työkyvyttömäksi? Tarvitaanko terveyden varjelemiseksi kalliimpi remontti kuin itse rakennus tarvitsisi, tai tuleeko asuntokauppa purkaa? Kuka maksaa viulut, kenen syy?
Rakenteisiin päässyt liiallinen kosteus voi luoda suotuisat olosuhteet mikrobikasvustoille: bakteereille, hiivoille ja homeille. Mikrobit voivat puolestaan levittää sisäilmaan itiöitä, sienirihmaston osia sekä omia aineenvaihduntatuotteitaan, joista jotkut ovat myrkyllisiä tai epämiellyttävän hajuisia. Vaurion kehityskaaressa mikrobilajit vaihtuvat. Mahdollisten toksiinien tuotto vaihtelee olosuhteiden muutosten myötä. Niiden pitoisuudet ilmassa ovat enimmilläänkin yleensä vähäisiä, eikä vähäisten pitoisuuksien haitallisuutta tunneta. Homeitiöitä on kaikkialla, ja sulan maan aikana sisäilman tärkein homeitiölähde on ulkoilma.
Näiden päästöjen kulkeutuminen rakenteista sisäilmaan riippuu monesta seikasta. Jos ilmastointi luo tehokkaan poiston mutta korvausilman tuloa ei ole varmistettu, imee alipaine ilmaa rakenteiden läpi ja päästöjä tulee sisäilmaan herkemmin kuin jos korvausilman tulosta on huolehdittu. Päästöt jakautuvat huonetiloihin epätasaisesti päästölähteiden ja ilmavirtausten mukaan.
Rakennuksen mikrobivaurion laajuutta voidaan tutkia silmämääräisesti ja ottaa näytteitä rakenteista, erilaisilta pinnoilta ja huoneilmasta. Niistä tutkitaan mikrobilajeja, itiömääriä jne. Tunnistaminen on vaikeaa, parhaista mittausmenetelmistä ei ole yksimielisyyttä, ja saaduista tuloksista on vaikeaa tehdä päätelmiä.
Rakennuksen mikrobivauriota koskevien tietojen varassa on erittäin vaikeaa määritellä, mille mahdollisesti terveydellistä haittaa aiheuttaville tekijöille rakennuksessa oleskeleva henkilö jonakin hetkenä altistuu. Vaikeudet ovat vielä suuremmat, kun yritetään arvioida altistumisen tekijäkohtaista intensiteettiä. Pitkän aikavälin kumulatiivisen altistumisen takautuva arviointi on jo jokseenkin mahdotonta, koska vaurio ja kasvusto ovat ajan myötä muuttuneet. Käytännön työssä joudutaan nojautumaan hyvin epävarmoihin lähtökohtiin.
Toistaiseksi ei ole mitään laboratoriomenetelmää tai muuta keinoa, jolla voitaisiin selvittää minkä verran tutkittava henkilö on mahdollisesti altistunut kosteusvauriomikrobien terveyshaittoja aiheuttaville tekijöille. Mikrobispesifinen IgG- arvo mahdollisesti antaa karkeita sunntaviivoja siitä, mille mikrobeille asianomainen ainakin on altistunut. Se ei yksilötasolla osoita kvantiteettia eikä kerro, missä ja milloin altistumista on tapahtunut. Niinpä kosteusvauriohomeiden IgG-luokan vasta-ainearvoille ei ole saatu laadituksi yhteisesti hyväksyttävissä olevia viitearvojakaan.
Luotettavalla tavalla suoritettujen ihopistokokeiden ja mikrobispesifisten IgE-luokan vasta-ainetutkimusten perusteella kosteusvauriohomeitten aiheuttama varsinainen allergia on erittäin harvinaista. Tosin on myös epävarmaa, ovatko käytössämme olevat testiuutteet optimaalisia.
Homeallergisen nuhan osoittaminen yksinomaan altistustestillä sisältää monenlaisia virhelähteitä. Kun testin spesifisyys ei ole sataprosenttinen, antaa testi väistämättä myös vääriä positiivisia tuloksia. Tavanomaisempien allergioiden osoittamisessa sama testi voi toimia paremmin, koska tulos on useammin negatiivinen tai selkeästi positiivinen eikä tutkittava ole psyykkisesti niin vahvasti sitoutunut mahdollisesti olettamaansa allergiadiagnoosiin. Kosteusvauriotutkimuksissa tutkittavien oireilu on monimuotoisempaa, vaihtelevampaa, ja reagointi tuntuu olevan lumetesteissäkin yleisempää. Psyykkisillä tekijöillä on usein suuri merkitys, ja onkin erityisen tärkeää, ettei tutkittava tiedä, millä aineella altistustesti kulloinkin tehdään. Kaikkein luotettavinta olisi tehdä altistuskokeet kaksoissokkona. Sellaista menetelmää ei tiettävästi maassamme ole käytössä. Allergia on ainoa terveyshaitta, jossa kosteusvauriomikrobien osalta on edes jonkinlaiset mahdollisuudet osoittaa syysuhde.
Ärsytysoireiden ja toksisten vaikutuksien aiheuttajan osoittamiseksi ei ole mitään menetelmää. Infektioiden esiintymisen suuret normaalivaihtelut ja epidemiologisten tutkimusten virhelähteet vaikeuttavat infektioiden esiintyvyyden ja kosteusvaurioiden välisten yhteyksien toteamista. Ärsytysoireilla ja mahdollisesti toksiinien aiheuttamilla oireilla ei ole spesifisejä taudinkuvia, joiden perusteella aiheuttaja voitaisiin tunnistaa. Oireilu ei ole annos-vastesuhteista. Se ei ajan ja paikan suhteen korreloi loogisesti elinympäristömme mikrobiesiintymiin. Erotusdiagnostiikkakin on haparoivaa. Esimerkiksi home voi olla aiheuttajana allergisessa nuhassa tai ärsytysnuhassa tai sen voidaan katsoa olevan syyllinen toistuvaan infektionuhaan, joita sairauksia on tavanomaisesti totuttu pitämään erotusdiagnostisina vaihtoehtoina.
Homekohu on luonut homepelkoa ja toisaalta homeoireista on tullut muotia. Kun positiivisen IgG-tuloksen saanut homeelle altistumistaan säikähtänyt henkilö todetaan ei-allergiseksi mutta hän kuitenkin kokee olevansa homeille herkistynyt, on mukana todennäköisimmin myös vahva psyykkinen komponentti.
Tietoisuus kosteusvaurioista voi aiheuttaa uusia tila- ja tilannesidonnaisia sisäsyntyisiä oireita ja vanhojen vaivojen tulkinta saattaa muuttua. "Homealtistumista" voi alkaa sairastaa. Omaan konstituutioon kuuluvat ilmiöt, esimerkiksi herkän ihon tai kuivien silmien oireet, saavat ulkoisen syyn. Ulkoisen syyn nimeäminen toistuville hengitystieinfektioille, kuten poskiontelotulehduskierteelle, on helpottavaa sekä lääkärille että potilaalle, sillä se poistaa kummaltakin huonouden tunnetta. Vaatimuksille epätyydyttävän sisäilman kohentamisesta saadaan vakuuttavuutta, jos löydetään hometta ja siitä ajatellaan aiheutuvan oireita. Oireita saatetaan lääkitä ärsyttävillä tai limakalvoa kuivattavilla lääkkeillä, joiden sivuvaikutukset sitten tulkitaan homeista johtuviksi, ja pahimmassa tapauksessa lääkitystä lisätään. Oireille ja vaivoille tulee homeen löytymisen tai IgG-arvojen ylikorostuksen myötä uusi merkityssisältö, ja huomion kiinnittäminen niihin lisääntyy. Oireiden häiritsevyys kasvaa ja niiden tulkinta muuttuu. Jännittyneisyydestä, ahdistuksesta ja peloista voi syntyä uutta oireilua. Mielialahäiriöt, kuten masennus, voivat korostua ja niistä muodostuu osa homeoireilua. Kosteusvaurion olemassaolo ja homeoireilu kietoutuvat ihmissuhteiden ja työyhteisön psykodynamiikkaan, muut ihmissuhde- ja työyhteisöongelmat verhoutuvat taas tähän, ja niin edelleen.
Kun pohdimme kosteusvaurioiden aiheuttamia terveyshaittoja, on syytä pitää mielessä molemmat edelläkuvatut ryhmät. Diagnostisia menetelmiä tulee kehittää, jotta suorat vaikutukset voitaisiin luotettavammin erottaa epäsuorista. Mutta myös epäsuoria vaikutuksia tulee tutkia. Ne ovat yhtä tarpeettomia kuin "oikeatkin homeoireet". Tiedon lisääntyessä turhat pelot vähenevät. Kun sairastelevien ihmisten ympäristöstä löytyi homevaurioita ja verinäytteistä suuriksi tulkittuja IgG-pitoisuuksia, oli aiheellista varoittaa ja tiedottaa ilmeisestä terveysriskistä. Kun sitten kosteusvauriot ovat osoittautuneet paljon luultua yleisemmiksi, IgG- arvo luultua epävarmemmaksi altistuksen osoittajana, allergia hyvin harvinaiseksi ja muiden mahdollisten homeoireiden osalta syysuhteen osoittamiseen ei ole löytynyt keinoja, on maltti nyt paikallaan. Voimavaroja tarvitaan homevaurioiden ehkäisyyn ja korjaamiseen ja lääketieteen puolella ensisijaisesti perustutkimukseen, ei niinkään homeoireiden selvittelyihin rutiiniterveydenhuollossa.
Ottaessaan kantaa kosteusvauriotapauksissa syysuhteeseen lääkäri käyttää usein suurta taloudellista ja yhteiskunnallista valtaa. Kun yhdessä (vanhassa) läänissä homeallergisen ammattinuhan diagnosointi oli vuonna 1996 50-kertaista muun maan keskiarvoon nähden, ovat erilaisen diagnostiikan kustannusvaikutuksetkin varmasti jo merkittävät. Oikeusistuimissa on käsitelty ja vireille on tulossa lukuisasti riita-asioita, joissa vaatimukset perustuvat terveyshaittoihin. Lääkärit ovat tehneet asiantuntijalausuntoja ajankohtaisen tietonsa ja henkilökohtaisen näkemyksensä mukaisesti.
Kosteusvaurioiden ja terveyshaittojen välisistä yhteyksistä tulisi tehdä yksilötason päätelmiä varsin varovaisesti ja mahdollisesti olisi jopa syytä arvioida uudelleen aiempia kannanottoja, jos ne ovat perustuneet kovasti nykytiedosta poikkeaviin näkemyksiin. Terveyshaitat jäävät vähäisimmiksi ja kaikkien oikeusturva on parhaiten varmistettu, jos tukeudutaan validoituun tietoon ja avoimeen keskusteluun. Tiedon muuttuessa saavat mielipiteetkin muuttua. Kenenkään ei pidä jäädä "asiantuntijuusloukkuun", jossa aiemmin esitetyt näkemykset estävät uudelleen arviointeja.
Kirjoittaja:
RISTO VOUTILAINEN, erikoislääkäri
[email protected]
Työterveyslaitos
Topeliuksenkatu 41a A
00250 Helsinki
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ristonkin mielipiteet ovat muuttuneet vuodesta 1998. Turhaa täällä on vanhoja muistella ja niihin uskoa. Ei niissä ole mitään järkeä.
Sinäkin olit (toivottavasti) eri mies vuonna 1998 kuin vuonna 2008.
Duodecim-lehdestä (Duodecim 2000; 116: 535).
Kas kummaa, kun puhutaan akuutista bronkiitista, eikä astmasta. Taitaa syntyä TTL:n altistuskokeessa oikein superakuutti bronkiitti, johon moni meinaa tukehtua.
Laita nyt sinäkin jo vaihteeksi jotain painavaa tutkittua tietoa kosteusvaurion aiheuttamista ongelmista.
============================================
Miten asunnon kosteus ja home liittyvät koettuihin oireisiin?
Laajassa selvityksessä kartoitettiin 310 suomalaiskodin kosteus- ja homevauriot ja verrattiin niitä asukkaiden terveysongelmiin. Terveystiedot saatiin postikyselyllä kaikkiaan lähes 700 aikuiselta. Homehaittojen arvio perustui asukkaiden omiin havaintoihin näkyvästä tai nenään tuntuvasta homehaitasta. Pintojen kosteuskartoituksen teki rakennusalan ammattilainen. Kaikkiaan 52 %:ssa rakennuksista todettiin kosteusongelma ja homevaurioita havaittiin 27 %:ssa
Postikysely käsitti 22 erilaisen oireen esiintymisen ja näissä sairauteen sopivia tapahtumia esiintyi enemmän altistuneilla (19/22) kuin altistumattomilla (3/22). Hengitysinfektioista sinuiittien ja akuutin bronkiitin riski oli lisääntynyt merkitsevästi kosteusvauriorakennusten asukkailla. Sama koski yöyskää, yöllistä hengenahdistusta ja kurkkukipua.
Homerakennuksiksi arvioiduissa asukkailla esiintyi myös merkitsevästi enemmän yöllistä yskää, kurkkukipua, nuhaa ja silmien kirvelyä kuin altistumattomilla. Hometalojen asukkaat valittivat selvästi enemmän myös väsymystä ja keskittymisvaikeuksia. Tutkimus vahvisti todeksi epäilyt, että kosteus- ja homevauriot lisäävät hengitystulehduksen ja muidenkin hengitystieoireiden riskiä.
(Eur Respir J 1999;14:1363).
näytät nyt etsivän vanhoja tekstejä (tuonkin alkuperä oli vuodelta 1999), joissa ei mainita sanaa astma. Harrastus sekin....
Tiedät kai, että tuossakin tekstissä mainittu oireilu johtaa astmaan.
vaihteeksi postikyselyn tulokseen vai riippuuko uskosi vahvuus aina siitä mikä tutkimustulos miellyttää sinun näkemystäsi?