maassamme allergeeneillä suoritettavat keuhkoputkialtistuskokeet tehdään seuraavan julkaisun ohjeiden mukaisesti:
Allerginen reaktiotyyppi I (yksi), Diadnostiikan standardisointi Suomessa (Sairaalaliiton julkaisu 4/79).
Myös Työterveyslaitoksen tulisi noudattaa tätä ohjetta. Kuitenkin he eivät noudata sitä lainkaan, jos kyse on kosteusvauriorakennuksessa sairastuneen tutkimisesta. He eivät ole noudattaneet tätä ohjetta enää vuodesta 1995 alkaen.
Tämän Sairaalaliiton julkaisun ensimmäinen lause kuuluu näin:
"Atooppisen allergian toteamiseen käytetään ihotestauksia, altistuskokeita ja kokonais-IgE:n (RIST) sekä spesifisen IgE:n (RAST) määrityksiä"
On todella merkillistä, että TTL käyttää tätä "koetta", vaikka kellään ei ole todettu ennen altistuskoetta minkään valtakunnan ristiä eikä rastia.
Ohjeen sivulla 8 kerrotaan seuraavaa:
"Keuhkoputkialtistusta käytetään astman ja toisijaisesti allergisen bronkiitin, allergisen trakeiitin ja allergisen laryngiitin toteamiseksi."
Sitten samalla sivulla 8 jatketaan:
"Kokeissa tulisi noudattaa melko tiukkaa seulontaa".
Mitä seulontaa TTL on käyttänyt, kun väkisin vain altistaa kaikkia ja vielä sellaisella allergeenilla, jolle me emme ole edes allergisoituneet?
Sitten samalla sivulla sanotaan se TÄRKEÄ asia:
Sitä voi käyttää astmadiagnoosin VARMISTAMISEEN.
Siis varmistamiseen, joka tarkoittaa sitä, että astma on jo diagnosoitu paljon ennen tätä altistuskoetta. TTL on kyllä sen varmistanut kaikilta altistetuiltaan, että KELLÄÄN EI OLE OLLUT ASTMAA!!
Uuden melko tuoreen ohjeistuksen allergeenilla suoritettavasta keuhkoputkialtistuskokeesta löydät tästä:
http://www.tyoterveyskirjasto.fi/tyoterveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=alg00054
Huomio tämä mitä professori Erkki O. Terho sanoo:
"Potilaan herkkyys tutkittavalle allergeenille selvitetään ihotesteillä (tai spesifisillä IgE-vasta-ainemäärityksillä)."
Juuri tämän on TTL tehnyt kaikille altistamilleen ja se on aina ollut NEGATIIVINEN.
Me emme siis ole olleet allergisia ennen altistuskoetta A. fumigatuksen allergeenille. Mutta melko varmaan olemme allergisia sille altistuskokeen jälkeen ja vieläpä keuhkorakkulatasolla! Jos nimittäin olet alkanut raegoida sulan maan aikana ulkoilmalle, niin sinulle on syntynyt A. fumigatuksen aiheuttama keuhkorakkulatulehdus, jonka voimistumista ei pystytä estämään. Aina uusi altistuminen ulkoilman A. fumigatukselle pahentaa keuhkorakkulatulehdustasi.
MUUTEN: Duodecimin sivustolle pääsy rahvaalta loppuu vuodenvaihteen jälkeen. Näin ainakin sanoi vähän aikaa sitten eräs nuorehko Duodecimia edustanut mieslääkäri aamuTV:n lähetyksessä. Syyksi sulkemiseen hän sanoi ehkä hieman nolostuen sen, että sivustot sisältävät liikaa vierasperäistä sanastoa, jota tavalliset ihmiset eivät ymmärrä.
Hyvää uutta vuotta kaikille rehellisille ihmisille!
Pekka Nikkola
tutkiva A. fumigatus -allergikko
Allerginen reaktiotyyppi I (yksi), Diadnostiikan standardisointi Suomessa (Sairaalaliiton julkaisu 4/79).
Myös Työterveyslaitoksen tulisi noudattaa tätä ohjetta. Kuitenkin he eivät noudata sitä lainkaan, jos kyse on kosteusvauriorakennuksessa sairastuneen tutkimisesta. He eivät ole noudattaneet tätä ohjetta enää vuodesta 1995 alkaen.
Tämän Sairaalaliiton julkaisun ensimmäinen lause kuuluu näin:
"Atooppisen allergian toteamiseen käytetään ihotestauksia, altistuskokeita ja kokonais-IgE:n (RIST) sekä spesifisen IgE:n (RAST) määrityksiä"
On todella merkillistä, että TTL käyttää tätä "koetta", vaikka kellään ei ole todettu ennen altistuskoetta minkään valtakunnan ristiä eikä rastia.
Ohjeen sivulla 8 kerrotaan seuraavaa:
"Keuhkoputkialtistusta käytetään astman ja toisijaisesti allergisen bronkiitin, allergisen trakeiitin ja allergisen laryngiitin toteamiseksi."
Sitten samalla sivulla 8 jatketaan:
"Kokeissa tulisi noudattaa melko tiukkaa seulontaa".
Mitä seulontaa TTL on käyttänyt, kun väkisin vain altistaa kaikkia ja vielä sellaisella allergeenilla, jolle me emme ole edes allergisoituneet?
Sitten samalla sivulla sanotaan se TÄRKEÄ asia:
Sitä voi käyttää astmadiagnoosin VARMISTAMISEEN.
Siis varmistamiseen, joka tarkoittaa sitä, että astma on jo diagnosoitu paljon ennen tätä altistuskoetta. TTL on kyllä sen varmistanut kaikilta altistetuiltaan, että KELLÄÄN EI OLE OLLUT ASTMAA!!
Uuden melko tuoreen ohjeistuksen allergeenilla suoritettavasta keuhkoputkialtistuskokeesta löydät tästä:
http://www.tyoterveyskirjasto.fi/tyoterveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=alg00054
Huomio tämä mitä professori Erkki O. Terho sanoo:
"Potilaan herkkyys tutkittavalle allergeenille selvitetään ihotesteillä (tai spesifisillä IgE-vasta-ainemäärityksillä)."
Juuri tämän on TTL tehnyt kaikille altistamilleen ja se on aina ollut NEGATIIVINEN.
Me emme siis ole olleet allergisia ennen altistuskoetta A. fumigatuksen allergeenille. Mutta melko varmaan olemme allergisia sille altistuskokeen jälkeen ja vieläpä keuhkorakkulatasolla! Jos nimittäin olet alkanut raegoida sulan maan aikana ulkoilmalle, niin sinulle on syntynyt A. fumigatuksen aiheuttama keuhkorakkulatulehdus, jonka voimistumista ei pystytä estämään. Aina uusi altistuminen ulkoilman A. fumigatukselle pahentaa keuhkorakkulatulehdustasi.
MUUTEN: Duodecimin sivustolle pääsy rahvaalta loppuu vuodenvaihteen jälkeen. Näin ainakin sanoi vähän aikaa sitten eräs nuorehko Duodecimia edustanut mieslääkäri aamuTV:n lähetyksessä. Syyksi sulkemiseen hän sanoi ehkä hieman nolostuen sen, että sivustot sisältävät liikaa vierasperäistä sanastoa, jota tavalliset ihmiset eivät ymmärrä.
Hyvää uutta vuotta kaikille rehellisille ihmisille!
Pekka Nikkola
tutkiva A. fumigatus -allergikko
Vastaukset 15
Vanhimmat
6 vuotta latinaa koulussa ja 2 yliopistotutkintoa. Ei me millään ymmärretä Duodecimin alkeellisia nettisivuja. Jutut ovat sen verran yksinkertaisesti ja perustelemattomasti kirjoitettuja, että vaikea niitä on ymmärtääkin.
Esimerkki: http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=home&p_artikkeli=dlk00282
meriitti on tälläinen:
Kansanterveyslaitoksen mikrobilääkelaboratorion ylilääkäri 1991-2002 ja tutkimusprofessori vuodesta 2002. LL 1982, LKT 1984, lääketieteellisen bakterologian dosentti 1985, kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri 1990. Tutkijana Harvard Medical Schoolissa USA:ssa 1986-87. Julkaisuja bakteriologiasta, infektiosairauksista ja mikrobilääkkeistä. erityisesti bakteerien mikrobilääkeresistenssistä.
Toivottavasti mies edes häpeää!
rehellisyytesi kanssa??????
Haluatko tähän listan sanomisistasi?
"Siis varmistamiseen, joka tarkoittaa sitä, että astma on jo diagnosoitu paljon ennen tätä altistuskoetta. TTL on kyllä sen varmistanut kaikilta altistetuiltaan, että KELLÄÄN EI OLE OLLUT ASTMAA!! "
Minulla oli todettu se astma keuhkopolilla.
Astma todettiin jo ennen TTL:n altistuksia: työterveyslääkäri, keuhkolääkäri, keuhkopoli ja keuhko-osasto. Astmadiagnoosista meni kaksi ja puoli vuotta ennen altistuksia.
Mihin väittämäsi PN perustuu? Voitko ignoroida keuhkolääkärien tietämyksen?
jonka diagnoosi kulki näin
- astmalääkitys aloitetaan, tt-lääkärin kuultua kritinöitä ja krahinoita keuhoistani
- TTL:n ammattitautitutkimuksissa erikoistuva lääkäri kertoo, ettei tämä ainakaan astmaa ole ja astmalääkitys purettiin
- TTL:n vakinainen, entinen keuhkolääkäri kertoo, että astmaa se on ja lääkitys täytyy aloittaa uudelleen ja lisää lääkitystä
- sairaalan jatkotutkimuksissa lääkärit kertovat, etten sairasta mitään astmaa, mutta työpaikalleni en voi palata sairastumatta ikinä, lopetan astmalääkityksen toistamiseen
- TTL:n ammattitautitutkimukset alkavat, harjoitellaan astmalääkkeiden ottoa ja näytetään ottaako potilas ne oikein. Kerron, etten käytä ko. lääkitystä enää ja sen mitä sairaalan lääkärit tutkimusten jälkeen kertoivat. Astmalääkityksen harjoittelu on pakollista ja se tehdään potilaan huoneessa, pääsen puhtain paperein jatkoon, osaan ottaa astmalääkkeet, joita en enää ole käyttänyt pariin kuukauteen..
- TTL:n ammattitautitutkimukset etenevät toiseen päivään ja ns. valealtistukseen, josta sairastun ja minut lähetetään kortisonikuurin ja ASTMAlääkityksen kanssa kotiin toipumaan. Astmalääkkeistäni en TTL:n lääkärin mielestä enää koskaan voi luopua.
- TTL:n ammattitautitutkimukset jatkuvat ja todetaan ammattitautina astma kosteusvauriomikrobeille. Sairaslomaa ja astmalääkityksen tarkastamista.
- keuhkolääkärillä ammattitaudin vuoksi tutkimuksissa ja vierihoidossa, hämmästelyä siitä miten vaikea ammattitautiastmani on miten paljon se eroaa keuhkolääkärin omasta astmasta. Astmalääkitystä lisätään, sairaslomaa, lisää lääkkeitä ja sairaslomaa...
- keuhkolääkärin vaihto, koska vaikea astmani oli edellisen mielestä haitta-asteeltaan 0. Uusi keuhkolääkäri, on tuttu, olen hänen luonaan käynyt jo sairastelun ja tutkimusten aikana. Hän haluaa tutkia astmaani, astmatutkimuksin. Todetaan, etteivät astmalääkkeet auta tilannettani, etätöitä suositellaan ja astmalääkkeistä luopumista.
- lopetin astmalääkitykseni noin kuukausi sitten, pärjään paremmin ilman astmalääkkeitäni, vaikka osa oireista on ja pysyykin ja ongelmat lisääntyvät altistustilanteissa. Astmalääkkeistä avaavat lääkkeet eivät ole koskaan avanneet, päin vastoin alentaneetkin arvojani, niin hoitojen aikana TTL:n ammattitautitutkimuksissa, kuin spirometriatutkimuksissakin.
*** astmani lienee se, kaikkein epämääräisin ja miltei ilman astmaan viittaavia objektiivisia löydöksiäkin...
- vuorokausipeffaus ei viittaa astmaan
- pefvaihtelua on, riippuen tilanteista ja oireilusta
- histamiinialtistus ei näytä astmaa
- ei eosinofiliaa
- avaavat astmalääkkeet eivät auta edes hapen kanssa annettuna
-
Nykyiset oireet
- kuumeilun tunne, ilman kuumetta
- jäätävä olo, palelu (esim. sairaalassa käynti)
- väsymys
- kutina
- kaulan pattien "elämöinti", vaikka ovatkin kivuttomia noin muutoin
- oikean korvan ajoittainen särky
- nivelkivut
- oikea polvi kipuilee enemmän
- silmien kirvelyä, näköhäiriöitä
- yskää, joskus vain
- hengenahdistusta, jostakin syystä ja joskus vain
- rintakehän kipuilua, ajoittain
- selkään pistää, joskus riippuu mitä ja missä käynyt, kuten moni muistakin oireista
- rannekipua, oikeassa kädessä tuntuu kuin suonet pullistuisivat ulos
- päänsärkyä, ajoittain
- pahoinvointia, joskus..
- yleistä heikkoa oloa
- ;-) paino putoaa ja reilusti, (hyvä oire)
Mutta oireet eivät listan pituudesta huolimatta ole jatkuvia ja pahoja, elämä jatkuu ja töitä teen jatkuvasti. Hitaasti kiiruhtamalla pärjää hyvin, kiire tekee heikon olon. Ja olotilahan on jo aika huippu nyt, olen mielestäni siis niin terve kuin uskon enää olevanikaan. Tätä se on. Kaupan kassana en pärjäisi, en monessa muussakaan ammatissa, omassani kyllä.
Elikkäs kaikki OK.
monet kerrat kroonisen bronkiitin ja astman ero.
Astmassa keuhkoputken lihas supistuu, joka heikentää PEF-arvoa.
Krooninen bronkiitti tuotta limaa, joka heikentää PEF-arvoa.
Siis selkeä ero # 1 !
Astmassa vallitsevana valkosolumuotona ovat eosinofiiliset valkosolut.
Kroonisessa bronkiitissa puolestaan lymfosyytit.
Siis selkeä ero # 2 !
Astmassa todetaan spesifistä IgE:tä, jota kroonisessa bronkiitissa ei ole
Siis selkeä ero # 3 !
Jos astmanne on todettu pelkällä PEF-mittauksella, niin se ei riitä alkuunkaan diagnosointiin.
Aito astma on kyllä mahdollinen tällä tavalla:
vuosikausien kosteusvaurialtistus + hirvittävät määrät kortisonitabletteja.
Mutta tässä tapauksessa astma on aiheutettu kepulikonstein, josta keuhkopolinne on ollut kyllä tietoisia. Se tässä kauheinta onkin, koska keuhkolääkärit tietävät aivan varmasti tilanteen 100%. Miksi he valehtelvat ja vielä tahallaan?
Sitten on erittäin tärkeä asia tämä: Jos altistetaan Aspergillus fumigatuksella, niin sillä ei selviä mitään muuta kuin sen aiheuttama astma. Positiivinen tulos edellyttää myös, että altistetun verestä löytyy Aspergillus fumigatuksen IgE-vasta-ainetta. Tuskin kellään TTL:lla altistetulla on vielä koskaan ollut veressään A. fumigatuksen IgE-vasta-ainetta.
PN
vastannut kysymykseen. Ilmeisesti yrität sanoa, että astmat pitäisi diagnosoida vain niinkuin sinä päätät. Jos ne eivät ole sinun diagnosoimiasi, niin ne eivät ole astmoja.
Tiedoksi sinulle sekin, että en ole vuosikausia altistunut kosteusvauriomikrobeille, vaan astmani puhkesi hometalossa alle vuodessa. Kortisonejakaan en alkanut hengittää ENNEN KUIN astma oli diagnosoitu. Diagnoosin liittyi paljon muutakin kuin PEF-puhalluksia. Kuvitteletko, että monet syynit keuhkopoleilla ja keuhkolääkäreillä juossut saisi diagnoosin pelkällä PEF-puhalluksella.
Sitten vielä sekin, että ei ole yhtään eikä tippaakaan epäselvää, etteikö minulla olisi kosteusvauriotalon aiheuttamaa astmaa. Astma-lääkkeetkin tehoavat!
Mitä, jos alkaisit rehelliseksi......
kriteerit täyttävä sairaus, niin kyllä sitten on käynyt näin:
Vuoden oleskelu kosteusvauriotalossa on herkistänyt siinä määrin keuhkoputkiasi, jolloin sinulle on syntynyt jonkin ympäristöallergeenin aiheuttama astma. Se pitää todeta verestä löytyvällä spesifisellä IgE-vasta-ainella.
Onko verestäsi löystynyt jonkin ympäristöallergeenin spesifistä IgE-vasta-ainetta?
Uskon, että kyseessä ei ole mikään varsinainen kosteusvauriomikrobi, vaan joku muu ihan normaali ympäristöallergeeni. Se on siis tullut kehoosi kosteusvauriorakennuksen ulkopuolelta.
Yhden vuoden oleskelu kosteusvauriotalossa ei kyllä vielä aiheuta alveoliittia.
Jos sinua on altistettu Aspergillus fumigatuksella TTL:llä ja sanottu, että sinulla on kosteusvauriomikrobien aiheuttama astma, niin diagnoosi on aivan varmasti väärä. Aspergillus fumigatus ei ole mikään kosteusvauriotalomikrobi, kuten tällä palstalla on sanottu jo moneen kertaan. Sen itiöitä kyllä löytyy kosteusvauriotalosta, mutta ei kyllä varsinaista kasvustoa.
Kerro nyt tarkemmin vasta-aineistasi?
Oliko esim. A. fumigatuksen IgE:tä?
PN
Ehkä osa ei sairastukaan samasta syystä, vaan puhkeaa se oikea aikuisiän astma, ei kosteusvaurioista, on sellainen varsin tyypillinen aikuisiän astma. Jos näissä diagnooseissa on ongelmia toisin päin, niin miksei myös näin. Ja siksi täällä osa kertoo tarinaa, parannuin, lääkkeet auttavat, otan vain vähän avaavaa ja siinä se. Nämä jutut eivät kuulosta YHTÄÄN homeastmoilta!
kosteusvaurio lisää MYÖS astmaan sairastumisen riskiä. Se on päivän selvä asia!
MUTTA: tätä astmaa ei aiheutakaan varsinaiset kosteusvauriotalomikrobit, vaan ulkoilman normaalit astmaa aiheuttavat allergeenit.
Meidän on kaikkien tärkeätä tietää, miten astma eroaa kroonisesta keuhkoputkitulehduksesta. Sitä tässä olen koittanut opettaa jo yli kolmen vuoden ajan.
TTL teki vakavan virheen vuonna 1995 kun lopetti alveoliittien diagnosoimisen ja alkoivat tuputtamaan kaikille astmaa. Viimeiset, jotka tutkittiin rehellisesti vuonna 1995 olivat Otaniemen Teknillisen korkeakoulun henkilökunta. Heitä ei vielä altistettu ja he saivat oikean allerginen alveoliitti -diagnoosin. Koska heitä oli paljon ja muutenkin huomattiin, että kosteusvauriokatastrofi oli kohdannut maatamme, niin lähinnä TTL:n palveluksessa olevat ns. vakuutuslääkärit keksivät sen, että tuputetaan kaikille astmaa. Uskon, että tämän astmaa-kaikille idean isä oli keuhkolääkäri Henrik Nordman.
Allaolevasta linkistä löytyy tietoa myös toisen tyyppisestä kosteusvauriosta:
http://www.mit.jyu.fi/~vesal/oma/vesa/koulu/historia.html
Pahan sisäilmaongelman on aiheuttanut liian kosteana päällystetty betoni. Melko nopeasti on esim. Aspergillus versicolor alkanut kasvaa. Huomatkaa, että nyt on kyseessä eri tyyppinen kosteusvaurio kuin se, että esim. putket ovat vuotaneet vuosikausia tai maaperästä on imeytynyt kosteutta pohjalaattaan. Mutta kuten huomaatte tästä sivustosta, niin kyllä melko pian myös aktinobakteerit eli sädesienet ovat alkaneet kasvaa.
PN
mitä juttuja sepittelet... Uskomatonta....
"Aspergillus fumigatus ei ole mikään kosteusvauriotalomikrobi, kuten tällä palstalla on sanottu jo moneen kertaan."
KUTEN TÄLLÄ PALSTALLA ON SANOTTU JO MONEEN KERTAAN.......
JOS LUET TARKEMMIN NIIN SINÄ OLET SE YKSI JA AINOA JOKA ON NIIN SANONUT JA TIETYSTI MONEEN KERTAAN....
ASPERGILLUS FUMIGATUS ON HYVIN TAVALLINEN KOSTEUSVAURIOMIKROBI JA SE NIMENOMAAN MUODOSTAA KASVUSTOJA HOMETALOIHIN.
Luin se melkoisella hartaudella, sillä painin itse vanhempana saman ongelmavyyhdin kimpussa. Em. linkki vain vahvisti itse kokemaani eli sitä, että ruumiita pitää tulla kasa ennen kuin homekouluissa ryhdytään toimeen. Kunnantyöntekijöiden, kuten opettajien, siivoojien, keittiöhenkilökunnan jne henki on mitättömän halpa, ei heidän takiaan ainakaan koulua kannata korjata.
Kirjoitus myös vahvisti epäilyksiäni siitä, miten kädetön koko kunnan terveysvalvontapuoli on asian suhteen. Ei heillä ole ilmeisesti mitään pakkokeinoja, vaikka niitä jossain mainostetaankin. Hienosti näkee sen älyttömyyden, jota harrastetaan joka kylässä, kun terveyspuoli ei pysty ns. määräämään korjauksia, niin tulkinta on se, että kaikki on kunnossa ja mitään ei tarvitsekaan tehdä, kunhan vaan ollaan tekevinään. Pakkokeinoja löytyy ainoastaan silloin, jos terveysvalvonnan vastapuolena on yksityisyrittäjä, mutta ei kunta. Vanha sanonta korppi ei korpin silmää noki tuli taas todistetuksi.
Voikin kysyä, mikä on vastuu. Mikä on vastuu terveysvalvonnalla? Mikä on vastuu kunnan päättäjillä? Mikä on vastuu virkamiehillä ja luottamusmiehillä? Mikä on vastuu, kun aiheutetaan vamma jollekin toiselle?
Jokelan koulun rakentajasta kertoo hyvästä rakentamisen laadusta:
http://intra.rala.fi/rala/yritys_raportti.phtml?yritys_id=100732
Käyttävät oikein referenssinä tätä Jokelan koulua.