Terve ukkelit
Tässä yhtenä päivänä ajaessani moottoritiellä 120 autoni mazda 323 -87 (BF) 1.3 (E3), alkoi yht'äkkisesti nykimään todella reilusti, arvelin heti että jotain hajosi, mutta mitä???
Olen saanut todeta että autoni käy hyvin tyhjä käyntiä ja kulkee hyvin kun kaasu on pohjassa kuitenkin pienellä 3 sek. viiveellä. Auto ei jaksanut lähteä aluksi edes paikaltaa ykkösellä, mutta kun laitoin seosta rikkaamalle niin nyt sillä sentäs pystyy lähteä ajaan.
Olen mitannut että paineita löytyy kaikista sylintereistä yli 9 bar, paitsi yhessä 8 bar ja että syttyvehkeet ovat kunnossa. Olen myös tarkastanut imusarjan tiivisteen (ihan uusia) ja
nyt kysynkin että kun autossani on joku, "kai jotenkin sähkönen" Aisan tai jonkun sinnepäin kaasutin missä on paljon niitä alipaine hässäköitä ja kun siinä kaasarissa ilman ilmanputsaria näkyy ne kaksi kurkkua ja niissä molemmissa näkyy olevan oma kaasuläppä toisessa vielä erillinen ryypyn läppä, että mites sen toisen läpän pitäisi toimia, sen mikä on siinä alipaine röntön ohjauksessa. Se on toiminnaltaan semmonen että kaasun ollessa poissa alipaine ei voi ohjata/kääntää sitä, mutta jos kaasua on painettuna niin se on vapaana liikkumaan alipaineella tai jollain vai pitäisikö.
Mulla se ei liiku mihinkään ainakaan kun kädellä kaasuttelen pihassa ja kun sitä sen keskivipua kääntelee ei tunne minkäänlaista vastusta siinä alipaine pöntön päässä kun painelen siitä sen keskitangosta mihin se toisen kaasuläpän vivut on kiinni. Onko se alipaine rönttö rikki vai mikä.
Jos se on se alipaine rönttö rikki (vai mikä kiihytyspumppu) niin mistäs semmosia saisi vai onko niihin semmosta jotain korjaussarjaa (kalllita). vai olenka vaan ihan pihalla kaikesta.
Mutta kiitokset ja pidetään hauskaa juomalla kaljaa!!!!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos tarkoitat alipaineröntöllä kaasuttimen vieressä olevaa mustaa rasiaa niin olet väärässä, se on rikastimen bimetallijousen kotelo. Veikkaan kuitenkin että autostasi on hajalla virranjakajan päällä tai sisällä oleva sähkömötikkä.
Joo kiitokset tiedoista, miksi epäilet tuon sytytysyksikön(kärettömän sytyksen) olevan rikki, onko ollut samoja oireita.
niin ja tarkoittanutkaa ryypyn hommaa enkä mitään muutakaan ryyppyyn liittyvää, vaan sitä alipaineella toimivaa semmosta 7 cm halkaisijalla olevaa alipainekiekkoa minkä keskellä oleva liikkuvatanko on kiinni suoraan toisen kurkunläpäm kääntömekanismissa aivan samalla idealla kuin kaasuvaijeri on kiinni siinä toisen kurkunläpän kääntövivuissa.