Paleltunut

Se makasi rannalla, irtojään seassa
oli niin samankaltainen ja värinen kuin jäätynyt vesi,
että kuljit sen ohi jo kertaalleen.
Jokin värähti sinussa kuitenkin,
kuin pieni kissankello olisi kutsunut sinua nimeltä.
Ja sinä käänsit katseesi kohti.

Siinä, puoliksi isoimman jääkimpaleen alla
lojui rantahietikolle tuulen mereltä mukanaan tuomana
minun sydämeni,
lähes jäinen jo sekin.

Sinä nostit sen suuriin kämmeniisi,
laitoit povitaskuusi jossa sen oli lämmin olla.
Kannoit kotiin,
keitit teetä.
Katsoit silmiin ja pyysit kertomaan
kaiken kaikista avomerellä viettämistäni vuosista
jokaisesta myrskystä
kipeistä talvista.

Mitä voi lähes jäinen sydän muuta tehdä
kuin punastua ja alkaa tarinansa
lämmön virratessa hiljalleen
sinusta minuun.