Romahdus tulossa

Voi voi, tästä olen jo pidemään aikaa palstoilla puhunut. Välillä käyttänyt toistakin nimimerkkiä.

Edessämme väijyy niin suunnaton lamapeikko, ettei toisesta väliä. Ihmisillä on hyvin lyhyt muisti ja viime laman opetukset eivät ole jääneet monenkaan mieleen. Monet kolmekymppiset ja hieman päällekin puristelivat vielä finnejä tuolloin eivätkä muista koko lamasta mitään. Minä muistan. Kävin sen läpi - onneksi toki vain opintovelka niskassani. Onneksi ei asuntovelkaa. Silloin juuri vihitty akateeminen nuoripari oli lähes puilla paljailla ja työt täällä Karhulassakin olivat vähissä. Sitä teki mitä pystyi, mutta onneksi Jumala auttoi vaikeiden aikojen yli. Sitten tuli 1999 ja alkoi valtava siunaus, mutta niistä asioista sitten joskus myöhemmin. Omalta kohtaa lama loppui kuin seinään.

Mutta tämän hetken totuus on kylmä: Ehkä jo ensi tammikuun lopussa rytisee sillä lailla ettei milloinkaan ennen ole nähty.
Pankkitalletukset eivät ole turvassa vaikka niin uskotellaan; edes sitä minimiä 25.000 euroa ei välttämättä tiukan paikan tullen kyetä maksamaan. Kiinteistöjen arvot putoaa raketin lailla, velkaneuvontajonot räjähtävät käsiin. Köyhyyttä, kerjäläisiä, avioeroja, prostituutiota, huumeita, rikollisuutta. Tähän olemme menossa. Velka on kaikkein pahin juttu silloin. Koita päästä eroon veloistasi kun vielä kerkiät. ÄLÄ MISSÄÄN nimessä osta nyt asuntoa -ainakaan velalla. Jos ostat, niin mielellään siten, että sinulla on 70-80% hinnasta omaa pääomaa ja aivn vähän velkaa. Paras vaihtoehto on, ettet ota velkaa ollenkaan, tai et osta nyt ollenkaan. Taatusti olet muutaman kuukauden päästä kiitollinen tästä neuvosta.

Yksi tulevan katastrofin suurimpia syitä on ihmisten ahneus ja asuntokauppa. Syyllisiä on helppo etsiä, mutta mitä se auttaa vaikka luettelisi heidät jo nyt etukäteen:

1) kiinteistönvälittäjät
2) pankinjohtajat
3) huonot sijoitusneuvojat....
4) ja tietysti Sinä itse, se kaikkein tyhmin

Kuitenkin nämä ihmiset ovat vain tehneet työtään voiton maksimointi mielessään. Aina kun osoittaa jotakuta sormella, niin kolme sormea osoittaa itseään. Perimmäinen syy on aina ihmisen oma ahneus. Aina!

Itse möimme keväällä huikealla hinnalla Espoossa sijainneen ison omakotitalomme ja nyt olemme vuokralla. Rahat ovat sijoitettu parhaan ymmärryksemme mukaan, mutta nykypäivänä mikään sijoitus ei ole "pommin varmaa"

Ohjeeni sinulle on: Sijoita Taivasten Valtakuntaan. Maksa tuloistasi 10% Jumalalle.

Loput korkeakorkoisille odottamaan parempia aikoja ;)
12898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

mutta se on sinun henkilökohtainen, eikä siihen 24 auta. Jatka unelmointia, et menetä mitään.

Äänestä
  • Pääkaupunkiseudulla hinnat putoavat, eivät Kotkassa jossa kynnetään muutenkin.

    PK-seudun asuntojen hintojen romahdus on mittava, varovaisten arvioiden mukaan 10-20%. Todennäköisesti 30-50%...!!!!

    Se saattaa koetella kansantaloutta.

    Äänestä

olen, ihminen saattaa olla susi toiselle jos hyötyy jotenkin siitä itse!

Äänestä

se on mielestäni ihan terve periaate että elää aina kuin romahdus on tulossa. Sitä ei voi koskaan tietää..vaikka näyttäisi tulevaisuus turvatulta. se on demokratiaa.

Äänestä

se on tervettä että elää kuin romahdus tulisi jo ens viikolla koska se voi tulla. velkaa ei kannata ottaa koskaan..pitää elää tasollaan jos on köyhä niin sitten olen ja syön näkkäriä se mikä saadaan taivaan lahjana sillä eletään muuten voi käydä huonommin kuin minulle näkkärin syöjälle.

Äänestä

huonosti tulee vastaukset viestii..parikin kertaa yrittänyt

Äänestä

olen kanssasi samoilla linjoilla..esim. asuntojen hinnat on huimissa lukemissa..uskoisin, että lähiaikoina tulee useampi asia muuttumaan. Valitettavasti myös asuntojen hinnat tulee ryminällä alas. Ensiasunnoiksikin ostetaan yli 200000e asuntoja..Onneksi itse alalla, josta ei ole vara työntekijöitä karsia (nyt jo pula), ja minulla on oma osake, jonka hinta/laatusuhde oli jo muutamia vuosia sitten kohdallaan :)

Äänestä
  • Hassua, Joensuun palstalla tästä velkaantumisasiasta ei saa keskustella. Viesti lähtee heti kun sen sinne saa kirjoitettua. Olisiko valvojalla ikivelkaa? Joensuussa ei suju asuntokauppa?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4000000000000078&posting=22000000031673369

    Kirjoitin seuraavaa:

    Taitaa olla jo ongelmia Joensuussakin tai suomi24:n tekniikassa kun viestini häviää heti kun sen saan tänne kirjoitettua? Voi voi :( ..

    Lukekaapas tämä, Nordean pankinjohtaja sanoo näin:

    "Kun, ei jos, luottotappiot nousevat, vaikeuksiin joutuneet asiakkaat toteavat, että lainaa oli liian helppo saada. Tämän viestin toistavat myös viranomaiset ja lehdistö. Hyvä, että olen silloin eläkkeellä, Nordström lohkaisi"

    Onko tälläistä ilmapiiriä Pohjois-Karjalassakin?
    Onko ketään muita pankkialalta? Miten sujuu Joensuussa asuntokauppa?

    USA:n asuntokauppa takkuaa - Tekniikka & Talous
    http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/article44215.ece

    Jyväskylän asuntojen hinnat laskusuunnassa - Keski-Suomi ...
    http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/jyväskylän-asuntojen-hinnat-laskusuunnassa(21367).ece

    Osuuspankkien OKOn joulutervehdys olikin tulosvaroitus
    http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1282717&s=r

    Nordean Nordström huolestui asuntorahoituksesta:
    http://www.digitoday.fi/artikkeli/readArticle.php?news_id=20076627

    Äänestä

  • Pankkipertti kirjoitti:

    Hassua, Joensuun palstalla tästä velkaantumisasiasta ei saa keskustella. Viesti lähtee heti kun sen sinne saa kirjoitettua. Olisiko valvojalla ikivelkaa? Joensuussa ei suju asuntokauppa?

    Kotka on kai sitten vapaamielisempi paikka kuin sisäsiittoinen sisäsuomi ja Joensuu?

    rannikolla ollaan vapaa
    mielisempiä

    Äänestä

  • Pankkipertti kirjoitti:

    Kotka on kai sitten vapaamielisempi paikka kuin sisäsiittoinen sisäsuomi ja Joensuu?

    Onneksi tällä palstalla voi mielipiteeitään tuoda julki, vaikka joskus tuntuu että täälläkin saisi joitakin törkeyksiä, tai toisten onnettomuuksien vatvominen niitä voisi pyyhkiä. Toisin on tämä (meidän) kysa ei tarvitse kun ruohikolla olla lappu ei saa tallata, jos joku nimi demari siitä katkaisee vaikka heinän ja kiireesti meiksi yleisön osastolle, että sooo soo! jo kysan päätoimittaja jättää julkaisematta, on kuulemma liikaa henkilö kohtaisuuksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Todellinen romahdus, voi voi kirjoitti:

Voi voi, tästä olen jo pidemään aikaa palstoilla puhunut. Välillä käyttänyt toistakin nimimerkkiä.

Edessämme väijyy niin suunnaton lamapeikko, ettei toisesta väliä. Ihmisillä on hyvin lyhyt muisti ja viime laman opetukset eivät ole jääneet monenkaan mieleen. Monet kolmekymppiset ja hieman päällekin puristelivat vielä finnejä tuolloin eivätkä muista koko lamasta mitään. Minä muistan. Kävin sen läpi - onneksi toki vain opintovelka niskassani. Onneksi ei asuntovelkaa. Silloin juuri vihitty akateeminen nuoripari oli lähes puilla paljailla ja työt täällä Karhulassakin olivat vähissä. Sitä teki mitä pystyi, mutta onneksi Jumala auttoi vaikeiden aikojen yli. Sitten tuli 1999 ja alkoi valtava siunaus, mutta niistä asioista sitten joskus myöhemmin. Omalta kohtaa lama loppui kuin seinään.

Mutta tämän hetken totuus on kylmä: Ehkä jo ensi tammikuun lopussa rytisee sillä lailla ettei milloinkaan ennen ole nähty.
Pankkitalletukset eivät ole turvassa vaikka niin uskotellaan; edes sitä minimiä 25.000 euroa ei välttämättä tiukan paikan tullen kyetä maksamaan. Kiinteistöjen arvot putoaa raketin lailla, velkaneuvontajonot räjähtävät käsiin. Köyhyyttä, kerjäläisiä, avioeroja, prostituutiota, huumeita, rikollisuutta. Tähän olemme menossa. Velka on kaikkein pahin juttu silloin. Koita päästä eroon veloistasi kun vielä kerkiät. ÄLÄ MISSÄÄN nimessä osta nyt asuntoa -ainakaan velalla. Jos ostat, niin mielellään siten, että sinulla on 70-80% hinnasta omaa pääomaa ja aivn vähän velkaa. Paras vaihtoehto on, ettet ota velkaa ollenkaan, tai et osta nyt ollenkaan. Taatusti olet muutaman kuukauden päästä kiitollinen tästä neuvosta.

Yksi tulevan katastrofin suurimpia syitä on ihmisten ahneus ja asuntokauppa. Syyllisiä on helppo etsiä, mutta mitä se auttaa vaikka luettelisi heidät jo nyt etukäteen:

1) kiinteistönvälittäjät
2) pankinjohtajat
3) huonot sijoitusneuvojat....
4) ja tietysti Sinä itse, se kaikkein tyhmin

Kuitenkin nämä ihmiset ovat vain tehneet työtään voiton maksimointi mielessään. Aina kun osoittaa jotakuta sormella, niin kolme sormea osoittaa itseään. Perimmäinen syy on aina ihmisen oma ahneus. Aina!

Itse möimme keväällä huikealla hinnalla Espoossa sijainneen ison omakotitalomme ja nyt olemme vuokralla. Rahat ovat sijoitettu parhaan ymmärryksemme mukaan, mutta nykypäivänä mikään sijoitus ei ole "pommin varmaa"

Ohjeeni sinulle on: Sijoita Taivasten Valtakuntaan. Maksa tuloistasi 10% Jumalalle.

Loput korkeakorkoisille odottamaan parempia aikoja ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu