vasynyt

Alan olla niin väsynyt olen joutunut olemaan vanhemmilla koko joulu viikon kun mieheni veli lähti perheensä kanssa unkariin josta sen vaimo on kotoisin se jätti meille koiransa eihän tässä muuta mulla on vain noin kilon painoinen japanese chin ja 3 kilonken perhoskoira ja se veljen koira on damaatialainen nyt tää mun pienempikoira on alkanyt oksentelemaan ja maha on muutenkin aivan kuralla kaikki tulee pois mitä syö en tiedä voiko se johtua tresistä tätä on jo jatkunut kolmatta päivää tekisi mieli menna heti maanantaina kalleimmalle elänlääkärille minkä löytää ja lähetää lasku selle veljelle :(!!!!!
1221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Herkkä koira jouluherkut vieras koira omalle reviirille (isompikin vielä kaiken kukkuraksi) pienen koiran iso ego = ripulia, oksentelua, yleistä mielenosoitusta.

Pieni diagnoosi noin mutu-tuntumalta, tuskin mitään hirveän vakavaa, ainakaan jollei jatku viikkoa pidempään. Pidä huolta, että vettä on tarjolla. Jollei juo vapaaehtoisesti, pakkojuota ruiskulla kurkkuun. Hiero samalla koiran kurkkua, jolloin syntyy automattinen nielemisrefleksi.

Ei sitten maksa mitään, lomalla kun olen.
Jos yhtään lohduttaa, pienet koirat ovat paljon sitkeämpiä kuin isommat.
Vaikka olen hokenut koko urani ajan, sanon sen taas: joulu on koirien vatsavaivojen juhla-aikaa. Eikä stressi ainakaan yhtään asiaa auta.
Toivottavasti koirasi tokenee, eikä joudu lekurille, alkaisi uusi vuosi mukavammin teillä molemmilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vikkeliina kirjoitti:

Alan olla niin väsynyt olen joutunut olemaan vanhemmilla koko joulu viikon kun mieheni veli lähti perheensä kanssa unkariin josta sen vaimo on kotoisin se jätti meille koiransa eihän tässä muuta mulla on vain noin kilon painoinen japanese chin ja 3 kilonken perhoskoira ja se veljen koira on damaatialainen nyt tää mun pienempikoira on alkanyt oksentelemaan ja maha on muutenkin aivan kuralla kaikki tulee pois mitä syö en tiedä voiko se johtua tresistä tätä on jo jatkunut kolmatta päivää tekisi mieli menna heti maanantaina kalleimmalle elänlääkärille minkä löytää ja lähetää lasku selle veljelle :(!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu