En satu kuulumaan mihinkään
Aritta 25.12.2007 klo 12.34
poppooseen. Oli se sitten arvovaltainen tai ei.
En myöskään pelkää kuolemaa koska sitä ei ole. Sitä mitä ei ole ei voi pelätä. Enkä kiellä Jumalaa koska silloin kieltäisin itseni ja kaikki ihmiset ja kaikki jotka ovat Jumalasta. Eli kaiken mikä On.
Eedenin tapahtumat on kerrottu monella eri tavalla. Sumerit kertoivat paljon ennen raamatun kertomusta miten taivaasta laskeutui alas "jumalia" jotka kehittivät ihmisen maan päälle eikä silloin syntynyt vain yhtä ihmistä vaan monta ja heitä kutsuttiin adamoiksi. Nämä eivät kuitenkaan pystyneet jatkamaan sukuaan joten oli pakko kehittää uusi ihmisrotu (Eva).
Zecharia Sitchin on kirjoissaan tulkinnut sumerien savitauluja. Kiinnostavaa luettavaa.
Onko sinulla tapana tuomita kaikki meediot, ufohullut, spiritistit ja muut samaan sakkiin kuuluvat (?) vain kun et ymmärrä heistä yhtään mitään?
Arittalle
kokis 25.12.2007 klo 22.46
Joo tarkoitin meedioilla,spriritisteillä yms. sitä, että nämä ihmiset ylensä kieltävät raamatun totuudet, koska henki joka niissä vaikuttaa ei voi kestää Jeesuksen veren voimaa.(joka on väkevää) Raamattu sanookin, että "sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima"(1 Kor.1:18)
Väkevää!Eikö olekin.Kannattaa uskoa Jeesukseen!Pääsee taivaaseen eikä tarvitse uskoa mihinkään höpötyksiin ja meedio hihhuleihin ja "höpöttäviin henkiin". Saa uskoa elävään Jumalaan!Kunnia Jumalalle!Kokeile sinäkin Aritta niin sinullakin on turva ,kun aika jättää sinusta.
En oikeastaan ymmärrä
Aritta 26.12.2007 klo 00.21
mitä tarkoitat "höpöttävillä hengillä". Minä elän ihan tavallista elämää ilman mitään höpöttäviä henkiä.
Eikä meediot ym kiellä raamattua. He uskovat Jumalaan, monella eri tavalla. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Mutta raamattu ei ole totuus. Se on vain osa totuutta. Totuus on paljon enemmän kuin mitä mahtuu raamatun kansien väliin.
"koska henki joka niissä vaikuttaa ei voi kestää Jeesuksen veren voimaa"
Sellaista henkeä ei ole. Eikä Jeesuksen veressä ole mitään erikoista voimaa koska mitään Jeesuksen verta ei ole. Jeesus kuuluu henkimaailmaan eikä siellä ole mitään fyysistä, esim verta.
Minulla on turvaa ihan tarpeeksi kun me emme tarvitse mitään turvaa. Ei minua pelota mikään joten en tarvitse turvaa. Se on vain tarkoitettu uskovaisille jotka elävät jatkuvassa pelossa.
Kun joskus tajuaisit sen.
En oikeastaan ymmärrä
Aritta 26.12.2007 klo 00.21
mitä tarkoitat "höpöttävillä hengillä". Minä elän ihan tavallista elämää ilman mitään höpöttäviä henkiä.
Eikä meediot ym kiellä raamattua. He uskovat Jumalaan, monella eri tavalla. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Mutta raamattu ei ole totuus. Se on vain osa totuutta. Totuus on paljon enemmän kuin mitä mahtuu raamatun kansien väliin.
"koska henki joka niissä vaikuttaa ei voi kestää Jeesuksen veren voimaa"
Sellaista henkeä ei ole. Eikä Jeesuksen veressä ole mitään erikoista voimaa koska mitään Jeesuksen verta ei ole. Jeesus kuuluu henkimaailmaan eikä siellä ole mitään fyysistä, esim verta.
Minulla on turvaa ihan tarpeeksi kun me emme tarvitse mitään turvaa. Ei minua pelota mikään joten en tarvitse turvaa. Se on vain tarkoitettu uskovaisille jotka elävät jatkuvassa pelossa.
Kun joskus tajuaisit sen.
Vai sillä tavalla
Tulihan se sieltä 28.12.2007 klo 00.33
Sinulla näkyykin olevan katkeruutta, kun Jumala ei olekaan ruvennut sinun sätkyukoksi.
Se juuri on kaikkien Jumalan kieltäjien perusominaisuus.
Mutta ootko edes kuullut sitä, Jeesus kuoli sinunkin syntiesi tähden, että sinulla olisi iankaikkinen elämä.
Ja nimenomaan Jeesus sanoi,-"Joka uskoo minuun, ei ikinä maista kuolemaa".
Ja täysin epäämättömien todisteiden valossa Jeesus nousi kuolleista, niinkuin Hän oli ennalta ilmoittanutkin.
Ja nimenomaan Jeesus puhui Jumalasta!!! vai mitä on sinun änkkäränkkä siitä mieltä?
En minä kiellä Jumalaa.
Aritta 28.12.2007 klo 00.54
Enkä ole mistään katkera. Mistä sait sen päähäsi? Siitäkö ehkä kun kuvailin sinun jumalaasi. Minä en sellaiseen usko. Minä kuvailin jumalasi ja ihmettelin miten sellaiseen voi uskoa.
"Mutta ootko edes kuullut sitä, Jeesus kuoli sinunkin syntiesi tähden, että sinulla olisi iankaikkinen elämä."
Joskus jotkut uskikset ovat sen maininneet, mutta se ei pidä paikkaansa. :-)
"Ja täysin epäämättömien todisteiden valossa Jeesus nousi kuolleista, niinkuin Hän oli ennalta ilmoittanutkin."
Niin että epäämättömien todisteiden valossa? Eipä tainnut olla niin.
"Ja nimenomaan Jeesus puhui Jumalasta!!! vai mitä on sinun änkkäränkkä siitä mieltä?"
Kyllä Jeesus puhui Jumalasta mutta uskovaiset ovat käsittäneet kaikki Jeesuksen puheet aivan väärin. Ja nyt he sitten tuomitsevat kaikki toisin uskovat helvetin liekkeihin ja itsensä he nostavat jollekin eliittitasolle. En halua kuulua siihen ryhmään.
Raamattu on tarkin ja paras tietolähde
tuonpuoleisesta 24.12.2007 klo 03.08
muut opit vievät ikuiseen tuhoon.
Ainut luotettava ihminen oli ja on edelleen, kuolleista ylösnoussut Jeesus.
Hän sanoo viimeisen sanan ja hänellä on ainoastaan valta näissäkin asioissa:
( ilm 1:5-8) ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä
ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.
Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
"Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.
täällä
Powaqa  26.12.2007 klo 10.25
ei mikään muutu... Olin kauan näitä juttuja lukematta kun tilanne on jatkuvasti sama, muuttumaton. Kristityt vastaan valistuneet, henkiset ihmiset jotka etsivät totuutta muualta kun satukirjan kansien välistä. Mihin Raamattu on luettavissa.
Pysyisivät fundamentalistien palstalla... Sinne kun ei mikään totuuden häivä muutenkaan mahdu!
Saattaa tietty olla että lähi-idässä on asunut joskus joku Jeesus niminen opettaja... tai useampikin. Mutta sitä on vaikea todentaa kahdentuhannen vuoden jälkeen.
Ja näistä suuristä opettajista voisi ehkä sen verran sanoa, että he etsivät totuutta ja jotkus julistivat ja julistavat omaa totuuttaan vakuuttavammin kuin toiset. Mutta tämä kristittyjen "totuus" ei vakuuta ainakaan minua.
kauhean....
luonnollista on kuolema... 21.12.2007 klo 23.30
.."katoavaista",sanoi Buddha kun kuoleman selvitti ja näki kädellisten (ihmiskunnan) ongelmat.
Parinirvana takaa kaiken katoavaisuuden.
= kuolema buddalaisuudessa.
"et elämästä selviä hengissä.....
jeesuspaskiainen ei antanut meille muille mitään mahdollisuutta,teki symbioosin jumalan kanssa,
iso virhe....
Tässä ei budha mitään auta,eikä
muutkaan uskomukset 22.12.2007 klo 01.16
Ensiksi tulee jako, niihin joiden nimet ovat elämän kirjassa ja joiden nimiä ei sieltä löydy.
Todella järkyttävää olla täällä oikeassa ja kuitenkaan nimeä ei löydy Karitsan elämänkirjasta.
Ei se nyt niin ole.
Aritta 22.12.2007 klo 11.00
Jumala ei jätä ketään. Kaikki olemme pelastettuja koska meitä ei ole edes tarvinnut pelastaa mistään.
Kuolemaa ei ole. Jatkamme elämää vain eri ulottuvuudessa.
1Kor 15:26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan
kuolema. ... 22.12.2007 klo 04.28
Ihminen pelkää kuolemaa, koska ei tiedä miten sielulle käy.
Ja ilmestyskirjasta
20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
20:13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
20:14 --> Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
21:4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
21:8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema.
Kyllä siitä helvetistä
Aritta 22.12.2007 klo 11.03
sitten jaksetaan jankuttaa. Jumala ei ikinä sallisi kenenkään joutua mihinkään tulijärveen jos sellainen olisi olemassa, vaan kun sitä ei ole sen kummemmin kuin saatanaakaan. Jos olisi niin silloin Jumala ei olisi kaikkivaltias.
Vastaan näin avuttomana
Mutta jotain nähneenä 24.12.2007 klo 01.53
Vastaan kysymyksellä. Ootko koskaan pistäny omaa asennettasi totuuden silmien eteen, vai haluatko sinä vain totuuden tottelevan sinua?
Miten muuten sinun ajatuksesi mukaan Jumala ei olisi kaikkivaltias, jos helvetti olisi olemassa?
Koska nimenomaan Jumala kaikkivaltiaana on antanut ihmisille vallan valita joko Jumalan tai paholaisen välillä.
Mutta mitä tekee paholainen.- Sehän vaatii kaikkia ihmisiä kieltämään Jumalan, ja tekemään nimenomaan
kaikkea piruutta, kun se vain itseä palvelee, jopa kieltämään Raamatun Jumalan, niinkuin sinä juuri teet.
Ja mikä sinä olet sanomaan, ettei Jumala sallisi kenenkään joutua tulijärveen, vaikka nimenomaan HÄN on sen ilmoittanut, jos ihmiset eivät tottele HÄNEN neuvojaan.
Aivan samoin, kuin lapset eivät tottele vanhempiensa neuvoja, niin joutuvat ongelmiin omine typerine kapinallisine temppuineen.
Jumala vain erittäin suuressa Rakkaudessaan antaa ihmisille vapauden valita, ketä seuraavat.
Lisää kysymyksiä.
Aritta 24.12.2007 klo 02.34
Miksi Jumala loi ihmisen epätäydelliseksi? Miksi hän asensi ansan paratiisiin? Miksi hän tappoi kaikki kansat jotka elivät vapaan tahdon mukaan vaikka hän kielsi tappamisen käskyissään? Miksi hän antoi ihmisille vapaan tahdon kun se ei kuitenkaan ole mikään vapaa tahto?
"Ootko koskaan pistäny omaa asennettasi totuuden silmien eteen, vai haluatko sinä vain totuuden tottelevan sinua?"
Mikä on totuus? Olen tullut siihen tulokseen että uskovaisten luulema totuus ei ole sitä.
"Miten muuten sinun ajatuksesi mukaan Jumala ei olisi kaikkivaltias, jos helvetti olisi olemassa?"
Siksi koska esim minä en päästäisi lapsiani mihinkään helvettiin ja jos olisin kaikkivaltias niin hävittäisin sen helvetin ettei lapseni vahingossakaan joutuisi sinne. Minä en välittäisi heidän asenteestaan minuun. Tärkeintä minulle heidän luojanaan, vanhempanaan olisi rakkaus heihin. En vaatisi mitään takaisin. Ja sellainen on oikea Jumala. Hän ei vaadi meiltä mitään ja jos helvetti olisi olemassa hän hävittäisi sen pois ettei hänen rakkaat lapsensa joutuisi sinne.
"Mutta mitä tekee paholainen.- Sehän vaatii kaikkia ihmisiä kieltämään Jumalan, ja tekemään nimenomaan
kaikkea piruutta, kun se vain itseä palvelee, jopa kieltämään Raamatun Jumalan, niinkuin sinä juuri teet."
Minä en kiellä Jumalaa vaan saatanan. Enkä ainakaan tee mitään piruutta ja tietääkseni hyvin harva tekee piruutta - mitä se nyt sitten onkaan.
"Ja mikä sinä olet sanomaan, ettei Jumala sallisi kenenkään joutua tulijärveen, vaikka nimenomaan HÄN on sen ilmoittanut, jos ihmiset eivät tottele HÄNEN neuvojaan."
Tarkoitatko saatanaa?
"Aivan samoin, kuin lapset eivät tottele vanhempiensa neuvoja, niin joutuvat ongelmiin omine typerine kapinallisine temppuineen."
Niin juuri. Vanhemmat heittävät tänttäröivät lapsensa tulijärveen kärsimään ikuisiksi ajoiksi. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.
"Jumala vain erittäin suuressa Rakkaudessaan antaa ihmisille vapauden valita, ketä seuraavat."
Minäkin tiedän enemmän rakkaudesta kuin sinun jumalasi.
aritalle ei kannata vastata
mitään... 24.12.2007 klo 02.55
ei myöskään islamisteille. aritan jehovalainen tai adventistinen oppia ei kannata seurata.
Vastaus Aritalle
kokis 24.12.2007 klo 23.51
Jumala ei luonut ihmistä epätäydelliseksi vaan täydelliseksi ja synnittömäksi.Synti astui kuvaan vasta ihmisen langettua syntiin eedenin paratiisissa.Sitä ennen kaikki oli täydellistä.Siitä alkoi ihmiskunnan murhenäytelmä synteineen ja erossa elävästä Jumalasta.
Jumala ei asettanut eedeniin ansaa vaan koetuksen nähdäkseen rakastiko ihminen Jumalaa ja olisiko hän kuuliainen hänelle. Rakkaus ei koskaan pakota toista rakastamaan itseään.Ja Jumala ei pakota ketään rakastamaan itseään.Hän haluaa vapaaehtoisia, ei orjia.Vain Saatana tekee orjia.Synnin orjia. Jeesus tekee ihmisen todellisesti vapaaksi.Vapaaksi synnin orjuudesta synnin pettämän ja rääkkäämän ihmisen.
Se että helvetti on olemassa ei tarkoita, että hän sinne joutuisi Jumalan lapset.Kysymys onkin, että kaikki ihmiset eivät ole Jumalan lapsia.Vain uudestisyntyneet ovat.Ne joilla on Sisimmässään Jumalan Henki ja jotka ovat saaneet syntinsä anteeksi.He ovat matkalla kotiinsa Jumalan luo.
Jumala ei tarkoittanut koskaan ihmistä tuohon paikkaan vaan se oli alunperin luotu saatanaa ja hänen enkeleitään varten.
Jos Jumala tahtoisi luomiensa ihmisten joutuvan tuohon paikkaan ei hän koskaan olisi lähettänyt Jeesusta kuolemaan Golgatan keskimmäisellä ristillä ihmisten syntien puolesta.Sinunkin puolesta Aritta vaikka et sitä vielä tunnustakaan.
Se etä Jeesus tuli on jo kyllin vahva todiste siitä että Jumala on halunnut tehdä kaikkensa ettei yksikään ihminen joutuisi tuohon paikkaan.
Anna elämäsi Jeesukselle niin saat kokea sitä elämää mitä varten sinut on todella luotu.
Kyllä se oli ansa.
Aritta 25.12.2007 klo 01.18
Miksi hän olisi muuten sen tehnyt? Ja kun ihminen lankesi siihen ansaan hän ei ollut täydellinen. Jumalahan kielsi häntä koskemasta siihen puuhun mutta kuitenkin hän teki sen joten hän ei voinut olla täydellinen.
Sitäpaitsi tämä juttu ei mennyt ihan niin kuin raamatussa sanotaan. Adam ja Eva eivät olleet ensimmäiset ihmiset ja mitään kiellettyä hedelmää ei ole ollut olemassakaan. Se on vain vertauskuvallista.
Ja loppuosa kirjoituksestasi on pelkkää harhauskoa jota kirkko on levittänyt saadakseen valtaa. Kun ihmiset saa pelkäämään he tekevät mitä vain ja kirkko on tässä onnistunut täydellisesti.
Nyt kuitenkin ihmiset alkavat itse ajatella omilla aivoillaan ja huomaavat uskonnot vääriksi. Ei tietenkään kaikki. Pelko pitää vielä joitakin kiinni eri uskonnoissa.
Ja usko tai ei niin minä olen päässyt eroon siitä pelosta. Minun Jumalani ei tuomitse.
Aritalle
kokis 25.12.2007 klo 11.04
Jos eedenin tapahtumat olivat mielestäsi vertauskuvallisia niin voisitko selittää mistä tapahtumista ne ovat esikuvalliset/vertauskuvalliset? Tottahan tiedät, kun niin väität? Taidat pelätä aika paljon kuolemaa, kun joudut kieltämään kaikki kristinuskoa vähänkin sivuavat asiat? Niinhän tekevät kaikki meediot,Ufohullut,spiritistit ja muut samaan sakkkiin kuuluvat.(ps.kuulutko siäkin tähän "arvovaltaiseen" jumalan kieltäjä poppooseen?
En satu kuulumaan mihinkään
Aritta 25.12.2007 klo 12.34
poppooseen. Oli se sitten arvovaltainen tai ei.
En myöskään pelkää kuolemaa koska sitä ei ole. Sitä mitä ei ole ei voi pelätä. Enkä kiellä Jumalaa koska silloin kieltäisin itseni ja kaikki ihmiset ja kaikki jotka ovat Jumalasta. Eli kaiken mikä On.
Eedenin tapahtumat on kerrottu monella eri tavalla. Sumerit kertoivat paljon ennen raamatun kertomusta miten taivaasta laskeutui alas "jumalia" jotka kehittivät ihmisen maan päälle eikä silloin syntynyt vain yhtä ihmistä vaan monta ja heitä kutsuttiin adamoiksi. Nämä eivät kuitenkaan pystyneet jatkamaan sukuaan joten oli pakko kehittää uusi ihmisrotu (Eva).
Zecharia Sitchin on kirjoissaan tulkinnut sumerien savitauluja. Kiinnostavaa luettavaa.
Onko sinulla tapana tuomita kaikki meediot, ufohullut, spiritistit ja muut samaan sakkiin kuuluvat (?) vain kun et ymmärrä heistä yhtään mitään?
mitä haaraa hindulaisuudesta arita j
4
590
Vastaukset
- hare krishnat
väittävät myös että kaikki muut joutuvat helvettiin paitsi hare krishnat. Kristinuskon "intialainen" vastine.
- ymmärtämistä
kiitos avusta.
- hij
Hei
Jumala on sydämessäsi Arita ja kumppanit. Jumala ei ole teoriassa, jos teoriaa ei sisäistä.
Voitto ei ole oikeaa, jos emme tutki itseämme.
Toivon selkeitä ja normaaleja arjen tekoja.
Meitä ei luotu kaavailemaan teoriaa, joka ahdistaa meitä.
Rauha
ja usko.
Ystävä ja hyvyys.
Läsnäolo.
-hij-- ja me muutumme
mielen muutoksen kautta.
Tuo mitä sanoit, on täysin totta, jokaisessa elämäämme koskevassa asiassa. Jumalan hengen läsnäoloon ei teoria auta.
"Jumala ei ole teoriassa, jos teoriaa ei sisäistä.
Voitto ei ole oikeaa, jos emme tutki itseämme.
Toivon selkeitä ja normaaleja arjen tekoja.
Meitä ei luotu kaavailemaan teoriaa, joka ahdistaa meitä.
Rauha
ja usko.
Ystävä ja hyvyys.
Läsnäolo. "
"(1Pe 3:8-22) Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä.
Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.
Sillä: "joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta,
kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.
Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan."
Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään?
Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. "Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö",
vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.
Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden.
Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, muuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä.
Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.
Sillä: "joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta,
kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.
Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan."
Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään?
Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. "Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö",
vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.
Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden.
Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982