Ihminen joka ei

kuuntele

omaa järkeään, on helposti kusetettavissa.

Onko sinulle päässyt käymään niin, että sinulle on kerrottu asioita ja olet päättänyt sokeasti uskoa niihin, vaikka et voi mistään tietää ovatko ne totta vai eivät?

Sinulla ei oikeasti ole mitään tietoa siitä, onko Allahia tai edes Muhammedia koskaan ollut olemassa. Olet vain päättänyt uskoa miehiä, jotka hyötyvät henkilökohtaisesti siitä, että heidän juttujaan uskotaan.

Islamin johtajat ja "oppineet" ovat aina saaneet omaisuutta ja valtaa asemansa avulla. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko koko juttu täyttä satua, kunhan rahvas uskoo ja tottelee.

Jos Jumala on olemassa, hän on antanut sinulle järjen, jotta käyttäisit sitä. Hän olisi melkoisen ammattitaidoton jumala, jos antaisi ohjeeksesi vain ikivanhan huonosti kirjoitetun ja vanhentuneen kirjan, jossa neuvotaan sotaretkien saalinjakoa ja orjien kohtelua.

6

285

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on muutakin.

      • siihen

        kirjaan ei mahdu läheskään yhtä paljon kuin omaan päähän, ja sinun pääsi ei ole vielä sitä edes tajunnut?

        Onko sinulla jotakin muuta siellä päässäsi kuin minulla sillä minä ajattelen ja minulla on oma mieli, mitä sinulla on siellä päässäsi?


        KUSTA?


      • xcvbxcbnxvc

        mutta jumala on siitä kirjasta kaukana.


    • kehottaa

      Siksi Koraani kehottaakin pohtimaan itse.

      Esimerkkinä vaikka

      52:35 Onko heidät luotu tyhjästä vai ovatko he luojia?
      52:36 Tai ovatko he luoneet taivaat ja maan? Ei, heillä ei ole varmuutta.

      2:164 Katso, taivasten ja maan järjestyksessä, yön ja päivän vaihtelussa, laivojen purjehtimisessa merellä niiden kuljettaessa sellaista, joka hyödyttää ihmisiä, vedessä, jonka Jumala taivaasta lähettää ja jolla hän elvyttää maan sen horrostilan jälkeen, kaikenlaisten eläinten leviämisessä yli maan, tuulten suunnassa ja pilvien nöyrässä kulussa taivaan ja maan välillä, on totisesti tunnusmerkkejä (Jumalan kaikkivaltiudesta) ihmisille, joilla on ymmärrystä.

      3:189 Taivasten ja maan luominen sekä yön ja päivän vaihtelu ovat totisesti tunnusmerkkejä niille, joilla on ymmärrystä,
      3:190 jotka muistavat Jumalaa seisoessaan, istuessaan ja maatessaan ja miettivät taivasten ja maan luomista sanoen: »Herra, Sinä et ole luonut tätä turhaan. Kunnia olkoon yksin Sinulle! Säästä meitä Tulen tuskilta!

      Ja haastaa sinutkin,
      2:23 jos epäilette sitä, mitä Me ilmoitamme palvelijallemme (Muhammedille), niin aikaansaakaa tämän kaltainen kirjoitus ja kutsukaa Jumalan vertaisia todistajia, jos tahdotte pysyä totuudessa;

      Ja niin edelleen.

      • ....

        Ihmiset toimivat asioiden tärkeysjärjestyksen mukaisesti. Tärkeät asiat pyritään aina tekemään, mutta vähemmän tärkeät saattavat jäädä tekemättäkin.
        Mietipä nyt mitkä asiat ovat Koraanin mukaan tärkeimpiä. Onko se pohtiminen vai jokin muu. Onhan selvästikin niin, että asioiden pohtiminen ei ole islamissa sallittua, jos se johtaa erimielisyyksiin Koraanin tai Muhammedin esimerkin kanssa. Siitä seuraa ruoskimista tai kaulan katkaisu.
        Ajatuksen vapautta ei islamissa taida paljon olla, jos asuu muslimimaassa. Suomessa saa horista mitä tahansa muslimitkin, mutta ei se ole islamin ansiosta.

        Yhteiskunnan hyvinvointi ja kehitys vaatii ajatuksenvapautta. Siksi se on niin tärkeää. Se tuottaa uutta vaurautta ja rikkautta. Samasta syystä islamilaiset maat ovat takapajuisia.


    • myöskään

      Sokeasti seurata muita.

      2:170 Kun heille sanotaan: »Noudattakaa, mitä Jumala on ilmaissut», he vastaavat: »Ei, me tahdomme noudattaa niitä tapoja, jotka olemme havainneet isillämme olleen.» Entä silloinkin, kun heidän isänsä eivät mitään ymmärtäneet eivätkä olleet oikealla tiellä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      69
      1125
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      27
      729
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      11
      702
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      695
    5. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      687
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      658
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      645
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      629
    9. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      66
      594
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      25
      593
    11. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      41
      571
    12. 61
      559
    13. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      558
    14. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      46
      540
    15. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      130
      517
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      492
    18. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      52
      483
    19. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      30
      453
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      447
    Aihe