Härmälä, Tampereen lentokenttä.

Manselainen

Sain joululahjaksi Seppo Uolamon kirjoittaman tietopainotteisen kirjan: "Härmälä, Tampereen lentokenttä".

Olen lukenut siitä nyt noin puolet ja pitänyt sitä erittäin hyvänä! Kirja on sekoitus faktatietoa, erilaisia tapahtumia ja haastatteluja milloin hauskoista, milloin vakavemmista sattumuksista ko. lentokentän elinkaaren varrelta.

Ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi, että kyseistä lentokenttää ei ole enää olemassakaan, vaan sen toiminta lopetettiin 1980 -luvun alussa (itse lensin sieltä viimeiset purjelentokurssi -startit muistaakseni 1982).

Silloin tuhottiin peruuttamattomasti valtava osa suomalaista ja Tamperelaista ilmailuhistoriaa, niin kuin kirjan lukemalla voi jokainen todeta.

Kirjaa voi lämpimästi suositella kotiseutuhistoriasta ja suomen ilmailun historiasta kiinnostuneille henkilöille. Näitä seikkoja kirja käsittelee laajasti niin sanoin kuin myös runsain valokuvin!

Lopuksi: Kun seuraavan kerran pysäköitte autonne Pirkkahallin (tai mikä messu- ja urheilucitycenter se nykyisin onkaan?) pysäköintipaikalle, seisahtukaa muutamaksi sekunniksi! Seisotte keskellä Härmälän lentokentän entistä kiitorataa!

Seisotte paikalla, jossa luotiin hyvin suuri osa suomalaista ilmailuhistoriaa ja myös paikalla, jossa 80 -luvun alussa tapettiin Tamperelaisen harrasteilmailun tulevaisuus......

8

1255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sivustaseuraaja

      Sellaista se täällä Suomessa tuppaa olemaan, mitään vanhaa ei osata arvostaa vaan kaikki vähänkin vanhalta haiskahtava puskutraktorilla nurin ja uutta lasipalatsia tilalle. Ajan henkihän on se, että mikä tahansa on hyväksyttävää, kunhan sillä tienataan paljon rahaa, ikävä kyllä.

    • Mölkhö

      Jukka Raunio on myös saanut juuri valmiiksi toisen osan kirjasarjastaan Valtion Lentokonetehtaan historia, ja siinä käsitellään vuosia 33-43.
      Varmasti sisältää paljon Valmetin ja Härmälän lentokentän historiaa.

      • Lissu...

        Isoisäni kertoi nuorena miehenä kovana lama-aikana 30-luvun loppupuolella olleensa rakentamassa Härmälän lentokentän korsuja, joissa lentokoneita säilytettiin. Tästä työstä sai kuulemma hitusen parempaa palkkaa kuin muissa sen ajan rakennustöissä. Asui kentän laidalla olleessa yhteisparakissa. Onko näistä korsuista mainintaa noissa kirjoissa?


    • Byl

      Joo, ja se on minulle historiallinen paikka sikälikin, että kun siellä konehallissa 60-luvulla pidettiin konsertteja niin minä siellä sain myös eka kerran bylsiä! Rantsussa asuin silloin, Hatanpäänhovissa jos tiät.

    • vieteri

      Meikäläinenkin seurasi aikoinaan tuosta melko läheltä Härmälän lentokentän alasajoa ja ihmetteili silloin pariakin asiaa:

      Vielä 60 -luvulla, kun kenttä oli säännollisessä lentoliikennetoiminnassa ja siellä järjestettiin lentonäytöksiä, olivat kentän lähistöllä asuvat innokkaita myymään "pääsylippuja" talojensa katoille lentonäytöksien aikaan!

      Kentältä toimivat säännöllisesti niin Finnairin, ilmavoimien, laskuvarjokerhon kuin myös TIYn lentotoiminta, eikä kellekkään juolahtanut edes mieleen sen aiheuttama "hälinä ja häiriö", tai ei siitä ainakaan puhuttu.

      Mutta annas olla, kun ilmavoimat ja Finnair keräsivät sieltä kampsunsa ja jäljelle jäivät laskuvarjohyppääjät ja purjelentäjät? Niiden vain kesäaikana aiheuttama "lentomelu" muuttui välittömästi "sietämättömäksi" ja kentän lentotoimintaa vaadittiin heti lopetettavaksi.

      Ihmettelin moista asennemuutosta silloin, mutta katsellessani samaa maisemaa nyt, en ihmettele enää!

      Sillä mitä nähdään? Hehtaaritolkulla täyteenrakennettua, kallista pienteollisuus-, kauppa-, ja asuintalotonttia. On ohitustietä, Pirkkahallia, Bauhausia, Halpahallia, Citymarkettia, Partolan Veskaa ja muuta ..skaa!

      Siinä eivät silloin pienet ilmailijat paljoa painaneet......

      • kannus

        Tiedoksi että kentän maa-alue, etenkin sotien jälkeiset laajennustyö -alueet lähes pakko-ostettiin maanomistajiltaan. Sama periaate jatkui myöhemmin, kun kaupallinen- ja ilmavoimien lentoliikenne kentällä loppui. Asemakaavat olivat lyöty lukkoon todennäköisesti jo 70-luvulla ja grynderit ovat hoidelleet nyttemmin hommansa.


    • kirjan

      ja vaikutti pätevältä teokselta! en itse ole tampereelta, mutta suomen ilmailu kiinnostaa ja siihen kirja tuntuu olevan asiallinen teos.

      taidan lainata sen kirjastosta oikein luettavaksi. yllättävää, että noinkin maineikas kenttä on menty tuhoamaan kun ymmärtääkseni tampereen ympäristössä on paljon tonttimaata tarjolla teiskoa myöten???

    • höppänä

      Tiedän Härmälän kentän ja aikoinaan kävinkin siellä, kun se oli vielä olemassa. Harvassa muussa paikassa suomessa syntyi maamme ilmailun kannalta niin ratkaisevaa historiaa, mitä Härmälässä. Missään muussa maassa ei kentän noin yksioikoinen hävittäminen olisi ollut mahdollista, mutta täällä oli.

      Ylipäätäinkin täällä pyritään hävittämään järjestelmällisesti kaikki vanha, joka muistuttaa menneestä etenkin, jos sen tilalle voidaan rakentaa jotain josta joku tienaa paljon rahaa! Eikös tässäkin tapauksessa ollut kyse vain ja ainoastaan siitä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      381
      5450
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1452
    3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      106
      951
    4. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      841
    5. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      50
      822
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      813
    7. Haikeaa miten kaikki meni

      Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.
      Ikävä
      56
      807
    8. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      43
      799
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      56
      794
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      39
      779
    Aihe