Sorry että kopsaan pitkän tekstin, mutta sattuipa hesarista silmään äsken.
KKO alensi kahden hasismiehen tuomioita
Oikeuden mukaan kaikki lieventävät ja koventavat seikat huomioitava
Huumeiden käyttäjille ei pidä korkeimman oikeuden (KKO) mukaan tuomita rangaistusta pelkästään huumeen määrän ja laadun perusteella, vaan asiassa pitää ottaa huomioon kaikki rangaistusta lieventävät ja koventavat perusteet.
KKO alensi kahdelle hasiksen käyttäjälle tuomittuja rangaistuksia.
Ensimmäisessä jutussa 24-vuotias mies piti hallussaan vuosina 1999 ja 2000 yhteensä noin puoli kiloa hasista. Hän käytti kaiken itse. Miehellä oli hallussaan enimmillään sata grammaa huumetta.
Espoon käräjäoikeudessa mies tuomittiin 45 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Helsingin hovioikeus ei muuttanut tuomiota.
Mies vaati edelleen KKO:ssa, että rangaistus lievennettäisiin sakoiksi. Näin tapahtui: mies joutuu maksamaan 80 päiväsakkoa eli yhteensä 480 euroa sakkoa. Oikeus korosti, että huomioon on otettava kaikki asiaan vaikuttavat seikat. Esimerkiksi tässä tapauksessa mies oli itse edistänyt rikoksensa selvittämistä kertomalla avoimesti käytöstään.
Lisäksi mies hakeutui kiinnijäämisensä jälkeen hoitoon eikä hän ole hoidon aikana tehdyissä testeissä jäänyt kiinni huumeiden käytöstä.
Toisaalta mies piti kerrallaan niin huomattavia määriä hasista, että siitä on saatu useita satoja käyttöannoksia. KKO totesi, että tällöin on ollut vaara siitä, että muutkin henkilöt saavat ainetta haltuunsa.
Mies menetti paljastumisensa takia työpaikkansa, mutta KKO:n mukaan yksin tämä ei ole sillä tavoin kohtuutonta, että asia vaikuttaisi rangaistuksen mittaamiseen.
KKO:n päätös syntyi äänin 4–1. Enemmistön muodostivat presidentti Leif Sevón ja oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Liisa Mansikkamäki ja Mikko Könkkölä. Vähemmistöön jäänyt oikeusneuvos Mikko Tulokas olisi pitänyt voimassa hovioikeuden määräämän ehdollisen vankeusrangaistuksen.
Toisessa jutussa 31-vuotiaan miehen sakkorangaistusta hasiksen käytöstä alennettiin. Mies myönsi tuprutelleensa vuonna 2001 puolen vuoden aikana 75 grammaa hasista.
Miehen rangaistus huumausaineen käyttörikoksesta aleni 65:stä 30 päiväsakkoon eli mies joutuu maksamaan 180 euroa sakkoa. Asian ratkaisi sama kokoonpano kuin ensimmäisen jutun, mutta tällä kertaa kaikki olivat yksimielisiä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.