auttakaa!

olen sairastanut anoreksiaa pari vuotta välillä meni hyvni välillä huonosti eka laihduin n 16.5 painoideksiin ja sitten aloin syömään, ja söin ahmimalla mutta silti ajattelin rajoituksia ja että tämä on vain tilapäistä en ajatellu tottuvani tähän tosissani sitten alkoi taas ahdistamaan suuruuteni ja laihduin suunnilleen samoihin mittoihin sitten aloin syömään mitä haluttaa vain viikoloput ja silloi paino pyöri n. 16.8-17.6 välillä ja sitten aloin taas laihduttamaan ja paino alkoi laskea reilun puolen vuoden päästä kesän lopulta seuraavan kesän alkuun painoindeksi olui n. 14.5 sitten joiduin sairaalaan siellä paino nousi 15.5 ja sitten aloin syömään normaalin ruuan lisäksi herkkuja ja painoindeski nousi n. 17.5 sitten pääsin pois ja alotin taas laihduttamaa ja sitten paino putosi n. 16.5 ja sitten jäin kiinni ja jouduin osastolle sitten halusin päästä pois ja nostin painoa ja pääsin pois, jatkoin painon nostoa koska halusin saada menkat mutta ne eivät tuleetkaan nyt olen siis tässä tilanteessa painoni nousi ja nousi mutta mitään ei tapahtunut tosi asia oli ettei elimistöni tajunnut tuottaaa niitä nyt yritän laihtua ensin nesteistä pois joita on n.4-5 kilon eest sitten haluan laihtua takasin 15.5 mutta en pysty siihen enään, en tiedä mikä minuun on mennyt en pysty hillitsemään enään ollenkaan syömisiäni pelkään että kun eräästä tytöstä tuli anoreksian jälkeen pyöreähkö niin että minustakin tulee en pysty kuin korkeintaan viikon dieettiin ajattelin että laihdutan edes 17.5 n. parin viikon dieetillä sitten voin syödä normaalisti mutten pysty haluan liikaa ruokaa ja olen koko ajan ahdistunut pelkään aivan hulluna auttakaa onko kellään tälläisia kokemuksia miten saan kaikki äänet ja himot ruuasta pois?!
81167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se on enää, ei enään. Ja koeitapa tytö hyvä ryhdistäytyä. Bmi 18,5 olis ok ja siitä ylöspäin. Jeps.

Äänestä

Tiedän että monet anorektikot jotka ovat lukeneet tämän eivät halua auttaa koska haluavat itse olla laihempia, niin minäkin haluaisin kaikki haluavatm, mutta nyt joku hyväsydämminen voisiko autaa?eikö kukaan anorektikko halua auttaa?kuvitelkaa itselle tämä tilanne ja miettikää sitten haluaisitteko apua, minulla ei ole hyvä olla olen jatkuvasti ahdistunut ja paniikkissa päätä särkee ja itken jatkuvasti,tiedöän että tämä on vain minun vika mutta minulla on parempi olla niin, elämäni on aina ollut surkeaa eikä minua ole hyväksytty ja lopulta sairastuin ja se on toinen turvistani tarivtsen apua olkaa joku kiltti ja auttakaa!!

Äänestä
  • jos on aliravittu JA SÄ SELVÄSTI ÓLET, vaikka olis bmi 18 niin aivot ja ruumis voi silti olla aliravittuja. joten, sä et pysty mitenkään olemaan syömättä koska sun aivot yrittää pysyä hengissä. sä voit ruumiillisesti olla niin kuolemansairas muttet tajua sitä itse. ainoo keino on et sä alkaisit syömään ja söisit niin kauan kunnes sulla ei oo jatkuva nälkä. se on ainoo keino jolla pystyy huiputtamaan aivoja ja ruumista, olemalla muka-terve jotta voi uudestaan alkaa keskitysleiriluurangoks.

    Äänestä

  • Itselläni tuohon hillittömään ruuan himoon auttaa se kun kittaan vettä helkutisti ja sitten pureskelen jotain väkevää purkkaa ainakun tekee mieli ruokaa! Sen purkan jälkeen ei se ruoka edes maistu hyvältä. Ja sitten oon huomannut että myös kromi auttaa, ainakin makeannälkään. Tsemppiä sulle!
    Itse olen sairastanut n. puoli vuotta vasta anoreksiaa ja BMI on 14.5

    Äänestä

Mulla on sama. Tosin, mun painoindeksi ei ikinä ole ollut noin alhaalla. Alotin laihdutuksen kun olin ylipainonen, laihduin 15kg, normaaliksi. Lihoin pari kiloa, laihduin pari kiloa. oon yrittäny saada itteäni niskasta kiinni kesästä asti, tiputtamaan painoa, mutten pysty. Vaikeaksi sen tekee myös se, että päivällinen on pakko syödä, muita ruokia ei. Ja viikonloppuisin. Enkä pysty oksentamaan enää. Mun on pakko laihtua!

Äänestä

Ei ole tarkoitus piruilla, vaan ihan rakentavana kritiikkinä: tuota sun tekstiä on tosi hankalaa lukea, sehän oli vain yksi hiton pitkä lause! Pilkkusäännöistä tms. tuskin kukaan jaksaa alkaa marista, mutta ota nyt hyvä ihminen edes normaalit lauserakenteet ja pisteet käyttöön.

Olet ilmeisesti hyvin nuori (kirjoituksen perusteella veikkaisin noin 14-vuotias?) Toivon että paranet vaikka et sitä nyt itse haluaisikaan, tuskin sinua täällä kukaan pystyy auttamaan.

Äänestä
  • en ole niin nuori ja anteeksi jos olen epäselvä mutta olen niin ahdistunut tämä kaikki tuntuu unelta ja haluan herätä mulla kokoajan on päässä kauhee himo ja ääni! kumpa vain näkisitte tämän ahdistuksen tämän perusteella varmaan näätte että en saa edes unta! minulla on liikaa energiaa ja liikaa ahdistusta, pidän itsestäni enemmän laihana olen parempi ja mukavempi ja en ajattele niin paljon ja keskityn enemmän kouluun ja autan enemmän toisia olen niin paljon parempi nyt tahdon vaan kuolla ainut syy joka estää kuolemasta on että uskon sen jälkeiseen elämään. Miksi aloin syömään olisin edes hellittänyt aiemmin nyt olen tuhonnut kaiken, painan puntarin mukaan 50 ja olen n. 160 cm pitkä mutta minulla näkyy lanneluut ja jos minulla on hyvä ryhti niin tulee pieni rako jalkojen väliin, niskaluu näkyy vähän, selkäranka ei, mitä veikaatte kuinka paljon kehossani on nesteitä? ja minkä painoiselta näytän? rääkkän itseäni en anna itseni nukkua ja kauheat päänsäryt ollut jo jonkin aikaa mutta rankaisen itseäni niin, ahdistun koko ajan kaikesta sömisestä tai olematta syömisestä, mitä olen tehnyt olen menettänyt kaiken parissa kuukaudessa! tahdon takaisin onko kellää käynt näin? itken todella usein melkeen nytkin, minä pelkään, pelkään että minusta tulee lihava

    Äänestä

  • apuaaa kirjoitti:

    en ole niin nuori ja anteeksi jos olen epäselvä mutta olen niin ahdistunut tämä kaikki tuntuu unelta ja haluan herätä mulla kokoajan on päässä kauhee himo ja ääni! kumpa vain näkisitte tämän ahdistuksen tämän perusteella varmaan näätte että en saa edes unta! minulla on liikaa energiaa ja liikaa ahdistusta, pidän itsestäni enemmän laihana olen parempi ja mukavempi ja en ajattele niin paljon ja keskityn enemmän kouluun ja autan enemmän toisia olen niin paljon parempi nyt tahdon vaan kuolla ainut syy joka estää kuolemasta on että uskon sen jälkeiseen elämään. Miksi aloin syömään olisin edes hellittänyt aiemmin nyt olen tuhonnut kaiken, painan puntarin mukaan 50 ja olen n. 160 cm pitkä mutta minulla näkyy lanneluut ja jos minulla on hyvä ryhti niin tulee pieni rako jalkojen väliin, niskaluu näkyy vähän, selkäranka ei, mitä veikaatte kuinka paljon kehossani on nesteitä? ja minkä painoiselta näytän? rääkkän itseäni en anna itseni nukkua ja kauheat päänsäryt ollut jo jonkin aikaa mutta rankaisen itseäni niin, ahdistun koko ajan kaikesta sömisestä tai olematta syömisestä, mitä olen tehnyt olen menettänyt kaiken parissa kuukaudessa! tahdon takaisin onko kellää käynt näin? itken todella usein melkeen nytkin, minä pelkään, pelkään että minusta tulee lihava

    Hei, et ole läski. Mä oon läski :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


apuaaa kirjoitti:

olen sairastanut anoreksiaa pari vuotta välillä meni hyvni välillä huonosti eka laihduin n 16.5 painoideksiin ja sitten aloin syömään, ja söin ahmimalla mutta silti ajattelin rajoituksia ja että tämä on vain tilapäistä en ajatellu tottuvani tähän tosissani sitten alkoi taas ahdistamaan suuruuteni ja laihduin suunnilleen samoihin mittoihin sitten aloin syömään mitä haluttaa vain viikoloput ja silloi paino pyöri n. 16.8-17.6 välillä ja sitten aloin taas laihduttamaan ja paino alkoi laskea reilun puolen vuoden päästä kesän lopulta seuraavan kesän alkuun painoindeksi olui n. 14.5 sitten joiduin sairaalaan siellä paino nousi 15.5 ja sitten aloin syömään normaalin ruuan lisäksi herkkuja ja painoindeski nousi n. 17.5 sitten pääsin pois ja alotin taas laihduttamaa ja sitten paino putosi n. 16.5 ja sitten jäin kiinni ja jouduin osastolle sitten halusin päästä pois ja nostin painoa ja pääsin pois, jatkoin painon nostoa koska halusin saada menkat mutta ne eivät tuleetkaan nyt olen siis tässä tilanteessa painoni nousi ja nousi mutta mitään ei tapahtunut tosi asia oli ettei elimistöni tajunnut tuottaaa niitä nyt yritän laihtua ensin nesteistä pois joita on n.4-5 kilon eest sitten haluan laihtua takasin 15.5 mutta en pysty siihen enään, en tiedä mikä minuun on mennyt en pysty hillitsemään enään ollenkaan syömisiäni pelkään että kun eräästä tytöstä tuli anoreksian jälkeen pyöreähkö niin että minustakin tulee en pysty kuin korkeintaan viikon dieettiin ajattelin että laihdutan edes 17.5 n. parin viikon dieetillä sitten voin syödä normaalisti mutten pysty haluan liikaa ruokaa ja olen koko ajan ahdistunut pelkään aivan hulluna auttakaa onko kellään tälläisia kokemuksia miten saan kaikki äänet ja himot ruuasta pois?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu