Täällä kun on niin paljon viisaita ja kokeneita ihmisiä, löytyisiköhän hyviä neuvoja törpölle. Lyhyesti tarina: Ihastuin ja rakastuin ja lakastuin. Löysin melko pian "laastarin", mutta ei se paranna sitä haavaa siellä laastarin alla. Tämä laastari nyt sitten rakastui puolestaan. Minä vaan en pysty löytämään tunteita hänelle. En tahtoisi satuttaa laastariani, tiedänhän miten pahalle se tuntuu, olenhan itsekin yhäkin parannustilassa. Tilanne tuntuu vaikealta. En tahtoisi antaa toivoakaan laastarille jatkamalla samaan tyyliin. Jotenkin pitäisi ilmaista ettei meitä ole luotu toisillemme, että minä en löydä oikeita tunteita. En vaan pysty siihen. Mikä neuvoksi?
Saisko neuvoo
joltakin?
15758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olen ollut samassa tilanteessa, ymmärrän sua hyvin. Ensiksi: älä syytä itseäsi, kaikilla kokemuksilla on tarkoitus ja elämällä ei ole sitä tarkoitusta sulle tai laastarillesi, että jatkaisitte yhdessä. Kaikki kohtaamiset ei ole tarkoitettu jatkumaan, jotku tarkoitettu lyhyiksi. Joten: älä syytä itteäsi liikaa, et tee väärin lopettaessasi jotain minkä ei ole tarkoitettu jatkuvan! Sen ajatuksen omassa tilanteessa eräs ihminen sanoi ja itse sain siitä voimaa. Eli kun ajattelet asiaa, teet OIKEIN kun lopetat jotain mikä ei tunnu oikealta. Tiedän, vaikea nähdä mitään hyvää siinä tilanteessa ja tuskainen se on kuin onkin. Sen voin sanoa, että ilkeitä sanoja ja loukkaantumista et voi välttää. Mutta laastarisikin näkee joskus, että teit oikein. Siihen menee aikaa ja jotku ei näe koskaan. Itseni laastari näki asian ja antoi anteeksikin vuosia myöhemmin! En osaa neuvoa tilanteeseesi enemmän, kerron vain että teet oikein lopettaessa, annat laastarillesi mahdollisuuden löytää toimiva suhde vaikka laastarisi ei sitä ymmärrä. Lopettaminen on parhaakseen, mitä nopeammin sitä enemmän hän saa aikaa toipua ja jatkaa elämää.
Tsemppiä, helppoa se ei ole! En voi sanoa muuta kuin että kaikkea hyvää sulle, oma tilanne kääntyi eron jälkeen ajan kanssa hyväksi. Voin sanoa, että oikeat ratkaisut ovat välillä niitä vaikeimpia. Vaatii paljon naista/miestä tekemään, mutta en ole katunut hetkeäkään. Nyt olemme molemmat onnellisia omilla tahoillamme.
näin haava rakastaa sua, ja sä rakastat haavaa, laastari on jarru, on tullut aika ottaa laastari pois että haava ja sinä voitte parantua yhdessä ja lopulta olla yhtä...
48v kokemuksella...
olisikin oikeassa mutta tässä tarinassa on nyt kaks haavaa joilta molemmilta puuttuu rakkaus sitä kohtaan joka haavaa rakastaa. Haavat on vain haavoja jotka aiheuttavat kipua.
laitettaisiin vastakkain yhteen ilman laastaria kasvaisko ne yhteen tiukemmin ja kukaan ei voisi niitä enää eroittaa... ja miten kipu lisääntyisikö vai laantuisi se yhdessä vai erikseen nopeammin... ja jos ne parantuisivat erikseen ilman laastari kivulla tavoittaisivatko ne enää toisiansa...
ne kaksi haavaa yhdessä kasvaisivat yhteen muodostaen paksun arpikudoksen, sellaisen että kukaan ei koskaan pystyisi sitä satuttamaan, koska se olisi hieman tunnoton (siis ulospäin). Keskenään ne kaksi haavaa olisivat muokkautuneet niin kiinni että ne olisi vaikea, täysin mahdoton irrottaa enää toisistaan, siis ne olisivat kasvaneet yhteen...
ajattelin tapahtuvan... =) ompelit juuri yhden haaveen... ihana oot =))
yhteen. Se toinen haava ei vaan näytä käsittävän sitä.
pääsisi samaan sairaalaan ja samaan huoneeseen paikattavaksi.. paikattaisiinko ne huoneeseen sairaalassa vai pääsiskö ne sairaalahuoneesta samaan paikkaan..
itse oon se laastari. harva on ymmärtäny miten vaikea osa mulla on. toiset syyttelee, toiset säälii eikä kukaan oikeasti sano miten asiat on.
Sitten koittaa käyttäytyä arvonsa mukaisesti ja reilusti niin siitäkin saa silmilleen.
en mä ala edes väittämään, että pystysin unohtamaan mutta kyllä saa kohdella niinku ihmistä. just senkin takia. olkaa itse samassa tilanteessa samoilla tunteilla niin käsitätte ehkä paremmin.
Joo, saa kohdella niinku ihmistä. Mäkin toivon, että joku joskus sanois miten asiat on, niin pääsisi ainakin jatkamaan elämää!!
tapasin yhden muijan, jolle en mitään uskaltanut sanoa, koska tajusin ettei se voisi olla musta kiinnostunut, myöhemmin kuulin, että se oli ottanut jonkun "laastarin" just tän tapauksen johdosta.
Eli lopetat sen säälipimperon antamisen "laastarille" ja repäset laastarin pois, soitat haavalle ja elätte onnellisen elämän. Oli niin romanttinen kirjoitus, et herkistyin melkeen kyyneliin.
Se taitaa jo mätiä! Se joko inhoo tai rakastaa mua. En tiedä kumpaa. Kai se inhoo kun ei siitä mitään kuulu. Eikös sitä ainakin joulukortti laiteta niille joista tykkää? Siis inhoo!
henkilön osoitteen, tai henkilön nimen, jos sä oikeesti välität haavasta kai sä tiedät että pikku hiljaa se oikeesti alkaa "vihata" sua kun bylsit laastaria, vaikka sattuisi sua rakastamaan... kolikossa on aina kaks puolta...
jo ennen laastaria. Laastari tuli kuvaan vasta sen jälkeen kun multa loppui toivo.
sulta loppu toivo koska et koskaan kysynyt suoraan henkilöltä, päättelit vaan käytöksestä, kai henkilö käyttäytyy niin kun näkee sut toisen kanssa... mieti nyt vähän.