kun järki ei pelannut ja itsekkyys ja muu meni edelle. Liian hyvä perheenisä ei saa olla, silloin saattaa järki ja totuus vääristyä. Jos perhe elämä on upeeta ja täydellistä, se ei voi kestää. Jos perhe elämä on vaikeaa ei sekään onnistu. Kun ei odota liikoja, kaikki toimii
Meidän mies oli täydellinen isä ja kaikkensa antava kunnollinen ja minun unelmien mies. Mutta sekin onni särkyi kun miehen järki petti eikä jaksanut enää ollakkaan isä lapsilleen.
Vaimo vaihtui tunkkaiseen pikaratkaisuun kännipäissään sekoilleena, ja lapset vaihtui vapauteen ja vastuuttomuuteen heistä, muusta kuin itsestään.
Hyvä perheen siä lähti kokeilemaan onneaan maailmaan, kun ei huomannut että onni oli käsien ulottuvilla ja siinä lähellä. Koti muuttui ahtaaseen vuokrayksiöön, ja yksinäisyyteen ja kaipuuseen.
Kateellisena nyt katselee muiden ystäviensä onnea, jotka osasivat elää hyvää elämää tiukankin paikan edessä, eivätkä ole luovuttaneet vaikka elämä potkii välillä päähän, mutta sitä se elämä on.
Täydellisyyttä tavoittelemme kaikki, harvoin sen saamme, mutta kun olet vähään tyytyväinen olet saanut kaiken.
Meidän ihana isä aikoinaan, jätti taakseen kaiken, ja valitsi tien, joka menee väärään suuntaan. Tilalle ei sanut mitään muuta kuin tyhyyttä.
Meillä onni sen sijaan jatkuu. Miehen unelma perheestä on saavuttamattomissa. Kuka huolisi sellaista miestä, joka jättää kaiken itsensä tähden, sillä sen hänsaattaa tehdä kaikkien tielle osuvien naistensa kanssa. Mieheltä on luottamus mennyt. Mies joka perheensä jättää, ei ole kykenevä uuteen suhteeseen, sen on meidän mies saanut karkeasti kokea. Pyyhekitä tulee joka suunnasta. Aika valuu, se ei palaa. Onni oli, toista onnea ei tule.
Meidän mies oli täydellinen isä ja kaikkensa antava kunnollinen ja minun unelmien mies. Mutta sekin onni särkyi kun miehen järki petti eikä jaksanut enää ollakkaan isä lapsilleen.
Vaimo vaihtui tunkkaiseen pikaratkaisuun kännipäissään sekoilleena, ja lapset vaihtui vapauteen ja vastuuttomuuteen heistä, muusta kuin itsestään.
Hyvä perheen siä lähti kokeilemaan onneaan maailmaan, kun ei huomannut että onni oli käsien ulottuvilla ja siinä lähellä. Koti muuttui ahtaaseen vuokrayksiöön, ja yksinäisyyteen ja kaipuuseen.
Kateellisena nyt katselee muiden ystäviensä onnea, jotka osasivat elää hyvää elämää tiukankin paikan edessä, eivätkä ole luovuttaneet vaikka elämä potkii välillä päähän, mutta sitä se elämä on.
Täydellisyyttä tavoittelemme kaikki, harvoin sen saamme, mutta kun olet vähään tyytyväinen olet saanut kaiken.
Meidän ihana isä aikoinaan, jätti taakseen kaiken, ja valitsi tien, joka menee väärään suuntaan. Tilalle ei sanut mitään muuta kuin tyhyyttä.
Meillä onni sen sijaan jatkuu. Miehen unelma perheestä on saavuttamattomissa. Kuka huolisi sellaista miestä, joka jättää kaiken itsensä tähden, sillä sen hänsaattaa tehdä kaikkien tielle osuvien naistensa kanssa. Mieheltä on luottamus mennyt. Mies joka perheensä jättää, ei ole kykenevä uuteen suhteeseen, sen on meidän mies saanut karkeasti kokea. Pyyhekitä tulee joka suunnasta. Aika valuu, se ei palaa. Onni oli, toista onnea ei tule.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Edellisen kirjoitti nainen ja esitti sen olevan miehen unelma? Näin ymmärsin.
Olipas otsikkokin väärä, siis Naisen unelma perheestä valui hiekkaan, eikös niin.
Naisen unelman mies ei jaksanut olla täydellinen unelma, vaan muuttui jopa epätodelliseksi unelmaksi ja ikäväksi unelmaksi. Tunkkainen yksiö on naisen käsitys, todennäköisesti mies tuulettaa siellä eikä tupakoi sisällä. Isä, josta kirjoittaja kertoo on toivottavasti kirjoittajan ex-puoliso eikä suinkaan kirjoittajan isä.
Hiekkaan valuneen unelman sijasta kannattaisi tehdä suunnitelma elämästään. Siihen itselle realistiset tavoitteet, muistaa sitten että lapsilla on omat elämänsä eivätkä ne kuulu omaan elämänsuunnitelmaan ja se unelmien mies ei kuulu suunnitelmaan kuin tapaamis- ja elatusmaksusopimuksissa.
Oma onni on omassa taskussa.
hänen ja omieni lasten äiti. Olen siis nainen.
siis mistä näitä sikiää ???
miehen tilanteesta, mutta mitä se mies ihan oikeasti ajattelee? Kokeeko hän elämänsä tyhjäksi ja menetetyksi? Ehkä suhteenne ei tuonut sellaista onnea exällesi kuten sinä haluat uskoa.
Olen pahoillani, mutta usein se jätetty osapuoli haluaa uskoa, että jättäjä kokisi katumusta ratkaisustaan ja jäisi "nuolemaan näppejään". Näin itsekin jätettynä halusin aikoinani aluksi ajatella -se kuuluu suruprosessiin ja tekee itselle tilanteen (ts. omalle itsetunnolle) helpommaksi.
joita siis joskus aiemmin halveksuin ja ihmettelin. Pidin ihan sairaina: eli miten joku voisi jättää perheensä ja lapsensa? Erityisesti halveksin naisia, jotka olivat päätyneet tähän ratkaisuun: mitä he ajattelevat?!!!
Mutta niin vain olen muutaman kerran itsekin ajautunut samankaltaisten ajatusten ääreen itsekin. Itselleni lapsi oli pitkäaikainen haave ja tavoite. Perhe ensisijainen arvo elämässä. Vihdoin kolmekymppisenä pitkän koulutuksen loppuun saatettuani ja työkokemusta saaneena olin valmis perustamaan perheen ja niin myös kävi. Tulin raskaaksi ja synnytin lapsen. Lapsi oli ja on ihana. Parasta mitä elämässäni on tapahtunut.
Vaan. Elämä kumppanini, lapsen isän kanssa oli erittäin vaikeaa. Hän on todella dominoiva persoona, aggressiivinen ja vallanhaluinen, ehdoton näkemyksissään. Käytti liikaa alkoholia sekä fyysinen että henkinen väkivalta alkoi olla avioliiton loppupuolella viikottaista. Toisaalta hurmaava ja mielyttävä ulospäin, ja ammatillisesti menestyvä. Sitä henkistä piinaa ja väkivaltaa on täysin mahdotonta sellaisen ymmärtää, joka ei sitä ole itse onnekseen joutunut kokemaan, mutta se on yhtä helvettiä. Karkuun ei päässyt, koska lapsen isä oli ottanut kaiken taloudellisen vallan ja ulkomailla asuessamme piilotteli mm. passejamme, jotta en päässyt lapsen kanssa karkuun. Lukitsi kotiin, vei kännykän, piilotti autonavaimet...
Olin toisinaan niin epätoivoinen, että ajattelin jättäväni kaiken taakseni. Lähteä vain pois. Muuttaa toiseen maahan. Yksin. Aloittaa kaiken alusta.
En sitä tehnyt, vaan hain eroa (joka sinänsä oli erittäin vaikea prosessi lähestymiskieltoineen kaikkineen) ja huolehdin lapsesta parhaan kykyni mukaan. Ihan hyvin siinä mielestäni olen onnistunutkin. Vaan eron jälkeenkään asiat eivät ole olleet täysin helppoja. Eron jälkeenkin on mieleeni tullut, että jätän kaiken taakseni. Jätän lapsenikin. En jaksa tätä taistelua, jossa toinen osapuoli kokoajan vaikeuttaa asioita, tekee kiusaa lapsenkin kustannuksella. En kesta katsella kuinka lapseni kärsii enkä minä voi mitään!
Enhän minä lastani jätä.
Mutta olen vihdoinkin mielestäni ymmärtänyt, miksi jopa siis äiti saattaa siihen ratkaisuun päätyä. Lapsen toinen vanhempi on niin mahdoton ja tekee elämästä niin vaikeaa, että joskus vain tuntuu, että raja tulee vastaan eikä jaksa. Itsellä on haaveet ja näkemykset siitä millaista olisi hyvä perhe-elämä, hyvä kasvatus jne. Mutta kun elämä ei ole lähelläkään sitä hyvää, vaan se on yhtä sekasortoa ja kaaosta, jonka toinen osapuoli yhä uudestaan ja uudestaan aiheuttaa. On kamalaa korjata kokoajan jälkiä ja erityisen tuskallista on nähdä miten asiat vaikuttavat omaan lapseen. Toista osapuolta ei voi muuttaa.
Pakeneminen ei ole ratkaisuna hyvä, mutta ymmärrän niitäkin jotka siihen päätyvät. Enää en heitä tuomitse. Asiat eivät vain ole niin yksinkertaisia.
Toki jättäjien syyt voivat olla kovin toisenlaisetkin, mutta ehkä edellä mainitun kaltaisetkin.
Hei!tekstisi kosketti sydäntäni,varsinkin kohta jossa sanoit et lapset kärsii eikä voi mitään tehdä.mulla itelläni on lievempi tilanne,mut eron jälkeen joutunut tullinjalle,hyvä se on pienikin kiusa.Kaikista hirveintä on taistella sitä henkisen puolen kanssa,joutuessaan väistellä jotain temppuja.Kun elämä kulkee kuitenkin eteenpäin ja toinen vaan viitsii vaivautua tollaseen..se on vaan yritettävä vaan mennä eteenpäin..Ehkä nää kiusat joskus loppuu..toivossa täytyy elää.Jaksua ja voimia sinne.
kiusaa? Ei se ole aina niin. Jos isä vähät välitti lapsistaan liitossa, niin miski se kiinnostus alkaa vasta sitten kun ollaan erottu? Sehän on myös kiusaa, ja jos lapset eivät halua mennä isälle, niin sekin katsotaan äidin viaksi.
Kyllä se on yleensä äiti joka kärsii eniten. Hän se lapset hoitaa ympärivuorokauden ja huoltaa aikuiseen asti ja maksaa menot lähes tulkoon kaikki. Äiti on monien mielestä kuitenkin syntipukki kaikkeen. Isä, se on aina sankari ja häntä säälitään, vaikkei hän lapsten eteen eron jälkeen tekisi mitään, odottaa vaan että toiset tekee ja voivottelee.
Jos mies haluaa olla isä, se ei lopu eroon, eikä hän odota että lasten äiti tekee kaiken, jopa kuskaa lapset isän luo ja taksin, pesee pyykit ja syöttää kouluttaa ym. Jos yhteishuoltajuus on, niin se myös tarkoittaa isän osuutta 50 % tukea ja vastata lapsistaan, eikä odota että kaikki valmis tulee eteen.
Yhteishuoltajuus tarkoittaa sitä ylensä että isä maksaa(jos maksaa)ja tapaa lapsia harvoin ja vähän, ehkä noin 10-20 % vuoden päivistä.
Erossa aloiteellinen henkilö siten estää tai pilaa kehittyvän suhteen poismuuttavan vanhemman ja lapsen väliltä. Niin siinä vaan käy. Lapsesta tulee etäinen, ihan mukava, mutta tunnesuhde menetetään harvojan tapaamisten takia. Lapsi iästä riippuen reagoi eri tavoin, pikkuinen ei ymmärää missä isä on (se on aina "töissä") isompi ymmärtää puolinaisesti eron ja alistuu siihen ja suree mentystään. Murkkuikäinen saattaa riehua tms.
On syytä miettiä eron syitä ennen ratkaisuun päätymistä. Mikää musta vaan "tuntuu" ei riitä koska naisista yhtenä päivän tuntuu yhdeltä ja toisena taas toiselta. On huonoja ja hyviä aikoja. Ja naisten urat pakostakin kärsii lasten synnyttämisen ja hoidon takia . Se on fakta, eikä sitä puheet muuksi muuta. Siitä ei kannata katkeroitua. Elämä on valintoja. Valitkaa niin että huomioitte lapsenne edun ennen omaa etuanne. Voi olla vaikeaa. Peilissä se oma naama niin ihanasti kajastaa...
ollakseen totta, se ei luultavasti sitä olekaan. Vanha viisaus on saanut uuden merkityksen nettiaikakaudella. Pitämällä se mielessä olen säästänyt itseni muutamalta aivan jumalattomalta pettymykseltä, erityisesti tosielämässä.
Ehkä joo vaimon mielestä.
Miehen mielestä ei voinut olla koska valitsi toisen tien.
Miehen yksiö voi hyvinkin olla se missä mies viihtyy,kas sehän on aivan mahdotonta ajatellakkaan että mies voisi jopa viihtyä asunnossa mitä exä ei tule mieleisekseen säätämään.
Muutenkin miehen mahdollisuudet onnellisuuteen ovat iäksi menneet,eihä kohdalle voi ikinä enää osua ihmissuhdetta joka tyydyttäisi miehen sekä fyysisesti että henkisesti.
Voi miesparkaa,voi miesparkaa :DDDDDDDDDDDDDDDDD
Tämä samainen "hyvä vaimo" on kirjoittanut muutaman noista alla olevista joulukirjoituksista, joissa leuhkii sillä, että on onnistunut kampeamaan exänsä sukunsa joulusta ja olemalla itse siellä tilalla. Käy myös säännöllisesti (ja vielä muutaman vuoden ajan) myrkyttämässä uusperhe-palstalla.
Melko vakuuttuneena voin sanoa, että miehellä on kissanpäivät vaikka yksiössä eläisikin ja juo varmaan joka päivä lasin shamppanjaa päästyään tästä pirttihirmusta eroon. Harmi vain, että "hyvä vaimo ja täydellinen äiti" on onnistunut omilla vaatimuksillaan ja uhkauksillaan myrkyttämään miehen välit yhteisiin lapsiin.
Mutta tämän kyseisen henkilön omia sanoja lainatakseni: kun kukaan muu ei kehu, täytyy itse kehua itseään....*pudistelee säälien päätään*
Niin kävi meilläkin ja vaikka edeltäjät ei sitä usko,niin tällästä tapahtuu! Meillä isäntä halus oman elämän kun halus vapauden mennä ja tulla(lue ryypätä mielin määrin rauhassa) ja nyt ollaankin tilanteessa kun itse olen huomannu kuinka hirveästi venyin ja kestin henkistä väkivaltaa ja nyt on ihan uus elämä alkanu!Oon niin onnellinen et elämä on normaalia ja jaksan lasten kaa tehä kaikkea mitä ei aikasemmin jaksanu kun suhde söi huomaamatta mua niin paljon.
Mutta nyt onkin mies huomannu ettei se niin ruususta ollukkaan ja olis palaamassa takasin.Kukapa niin rikkinäistä miestä ottas puolisokseen joka on perheen jättäny ja ryyppää viel enemmän nyt erotuskaansa ja ikäväänsä(kas kun ei aiemmin perheen arvoa ymmärtäny ja tätä ennustin kun ero oli tulossa).
Mutta miksi ottasin takasin kun nyt lasten kanssa elämä on rauhallista?!Nyt sitten palais häntä koipien välissä kun muut ei huolikkaan ja huomaakin sen perheen arvon vasta nyt kun on sen menettäny...
Saa nähä kuinka meidän lopulta käy,kun itestäni niin pahalta tuntuu kun lapsilla ei isä arjessa ja jos se nyt sitten tulisiki takasin ja mä kieltäsin,niin kuinka paljon mua syytetään siitä ja jaksanko sitä(kun oon muutenkin aina se joka ensin ajattelen kaikkia muita,mutta onneks vihdoin oppinu vähän ajattelemaan myös itseäni ja jopa nautin siitä nyt=) ).
No, kynnysmatoksi en kuitenkaan ala,niin hyvä itsetunto on nyt!=)