Väkivaltaa??

Minä olen luullut että vl-uskovat puolisot kunnioittavat toisiaan,eivätkä käy esim.käsiksi.No,luullut vain.Sitten kuulin,että mies pänttäsi vaimonsa aivan joutavasta syystä.en laita asiaa tänne,kun joku voi tunnistaa.Onko yleistä väkivalta teidän perheissänne?Kohdistuuko se lapsiinkin?Entä henkinen väkivalta,voiko olla yleisempää kuin luullaan ? Tai hengellinen..Jos haluat,tiedät,tunnet,koet itse niin älä jää yksin.Kerro se jollekkin ja kerro täällä.Sillä jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja aettu suru on puoli surua.Osoittakaa,että olen väärässä,kun tällaisia kuulin...sukulaisistani vielä.
452946
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Luin juuri äsken SRK:n kustantaman novellikokoelman ja siellä oli esimerkki siitä, miten ry-läinen mies pahoinpiteli vaimoaan ja käytti vl-uskoa lyömäaseena hengellisessä väkivallassa.

Tosin taisi vaimolla olla häntäluukin melko hellänä, kun mies oli antanut kurinpalautusta? Siis myös fyysistä väkivaltaa esiintyi. ;(

Se oli karmeaa luettavaa, melkein sos. pornoa, kun siinä alistamisessa oli uskonnollinen vl-ase käytössä. Teki pahaa lukea.

Sen perusteella uskallan väittää, että myös siellä tapahtuu tuollaisia tekoja, eikä tekijä edes tajua olevansa väärässä.

Ehkä hän terapiassa jotain huomaa, mutta ei siinä heikkojen veljien tai vielä vähempi heikkojen perheenjäsenten itku ja valitus auta mitään!

Äänestä
  • xvl- kiitos kirjoituksestasi. Nostat esiin kipeän asian. Olen ent.vl. On kaksi vl-perheystävää, ison perheen äitejä, joita tapaan aina silloin tällöin. Ja soitellaan, joskus käydään laivalla. Asuvat eri puolilla maata. Kumpikin on avautunut ja kertonut, vasta viime vuosina, että on joutunut avioliitossa vuosia kestäneen väkivallan kohteeksi. Siis vl-siippansa taholta. Toisen joutunut myös useita kertoja raiskatuksi miehensä taholta ja käy siksi terapiassa parhaillaan. Hyvin raskasta! Olen ollut syvästi järkyttynyt tästä.kuten voi arvata. Toinen taas kärsinyt sairaalloisen mustasukkaisuuden takia miehen fyysisestä väkivallasta. Tämä aviopari on nyt juuri eroamassa, kun lapset ovat aikuistuneet ja perheellistyneet. Vl-liitoissa on luultua enemmän väkivaltaa. Yksi syy saattaa olla kieroontunut käsitys miehen ja naisen asemasta.

    Opetetaan lapsesta asti, että mies on perheen pää. Ja naisen tulee alistua miehen valtaan. Nainen on kunnioitettu vain kun mies tekee hänet raskaaksi. "Nainen pelastuu lasten synnyttämisen kautta", kirjoitti Paavali. Nämä vl-naiset tarvitsevat läheisten ystävien tukea voidakseen toipua avioliitossa saamistaan haavoistaan!!

    Äänestä

  • Uskovaisten naisten tuskat kirjoitti:

    xvl- kiitos kirjoituksestasi. Nostat esiin kipeän asian. Olen ent.vl. On kaksi vl-perheystävää, ison perheen äitejä, joita tapaan aina silloin tällöin. Ja soitellaan, joskus käydään laivalla. Asuvat eri puolilla maata. Kumpikin on avautunut ja kertonut, vasta viime vuosina, että on joutunut avioliitossa vuosia kestäneen väkivallan kohteeksi. Siis vl-siippansa taholta. Toisen joutunut myös useita kertoja raiskatuksi miehensä taholta ja käy siksi terapiassa parhaillaan. Hyvin raskasta! Olen ollut syvästi järkyttynyt tästä.kuten voi arvata. Toinen taas kärsinyt sairaalloisen mustasukkaisuuden takia miehen fyysisestä väkivallasta. Tämä aviopari on nyt juuri eroamassa, kun lapset ovat aikuistuneet ja perheellistyneet. Vl-liitoissa on luultua enemmän väkivaltaa. Yksi syy saattaa olla kieroontunut käsitys miehen ja naisen asemasta.

    Opetetaan lapsesta asti, että mies on perheen pää. Ja naisen tulee alistua miehen valtaan. Nainen on kunnioitettu vain kun mies tekee hänet raskaaksi. "Nainen pelastuu lasten synnyttämisen kautta", kirjoitti Paavali. Nämä vl-naiset tarvitsevat läheisten ystävien tukea voidakseen toipua avioliitossa saamistaan haavoistaan!!

    Kuten nimestäni voit päätellä olen itsekin ollut vl aikoinaan. Minulla on lähituntuma vl-seurakuntaan vieläkin omaisten ja sukulaisten kautta. Ehkä jotain olen laidalta kuullut, mutta enimmäkseen näky on kaunis ja tasapainoisen oloinen vl-parien elämästä.

    Mutta se ei ole totuus, mikä näkyy ulospäin, siitä olen ihan varma. Tuokin SRK:n kirjassa ollut esimerkki kertoo siitä. Tai ne muutamat avioerot, joista olen kuullut vl-piireissä. Sellaista ratkaisua ei tehdä hetken huumassa, humalassa eikä mitättömin perustein! Voi vain kuvitella mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua ennen sitä. Minun mielikuvitukseni ei siihen riitä.

    Jos minä olisin puhunut tuollaisista asioista kuin tuossa novellissa oli, niin minua ei olisi uskottu. Siksi kyselen vl-ihmisen sanoin: kenelle tuo oli tarkoitettu? Kuka samaistuu päähenkilöön ja löytää ratkaisun omiin ongelmiinsa? Joku rääkätty sielu viimeisillä voimillaan! Toivon voimia!

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Olet hyvin perillä asioista. Itselläni on paljon vl-ystäviä ja sukulaisia. Monet vl-liitot kestävät yhä tänä päivänä läpi elämän. Ulospäin markkinoidaan mielellään suurperheen onnea ja iloa. Päivämiehessä ja muualla julkisuudessa kiillotetaan tätä kuvaa. Parisuhde ripustetaankin usein lasten varaan. Vl-naiset on opetettu ja he ovat oppineet vaikenemaan ja "painamaan nahkan sisään" oman tuskansa. Ja mitäpä äiti ei tekisi omien lastensa hvyäksi? Vaikkapa pysyttelemään väkivaltaisessa liitossa jotta lapsilla on "ehjä koti". - Hiljakkoin on lähisuvussa hajonnut monta vl-pariskunnan avioliittoa. Yksi sellainen oli erään puhujan pojan liitto. Toinen taas yli 30 vuotta kestänyt avioliitto. Kummassakin syynä julma väkivalta naista kohtaan. Mutta se väkivalta oli pitkään salattua. Tuo vaimo oli kestänyt sitä yli 30 v. Vasta kun omat lapset kannustivat jättämään arjen jokapäiväisen väkivallan, nainen rohkaistui lähtemään. Eikä ole katunut. Nuoremmat vl-naiset taas eivät enää olekaan yhtä valmiita sietämään väkivaltaa. Nuoria perheitä on hajonnut juuri siitä syystä,kun nuori vl-nainen ei enää pidä itsestään selvänä että pitäisi alistua.

    Naisten alistaminen seksuaalisesti on kaikkein haavoittavinta. Oman aviomiehen tekemä raiskaus jättää verta vuotavat, pahat haavat naisen sieluun. Tämä nainen joutui kestämään toistuvasti raiskauksia. Terapiaa tarvittaisiin nykyistä paljon enemmän heille. Sekä tekijän että vaimon tulisi olla terapiassa. Myös miehen tulee saada apua.

    Nämä kokemukset eivät suinkaan lakkaa kirvelemästä kun nainen ikääntyy, vaan paremminkin päinvastoin! Vanhetessa ne korostuvat, nousevat esiin ja kirveltävät vielä enemmän. Nämä ovat raskaita asioita pitkässä parisuhteessa. Kiitos sinulle, x-vl että nostit tämän asian esiin.

    Olet varmasti oikeassa siinä että sinua ei uskottaisi, jos puhuisit tästä, ilman tuota SRK:n julkaisemaa kirjaa. Surulliset kohtalot ovat täyttä totta liian monessa vl-avioliitossa.

    Ymmärrän hyvin miksi VL-ihmiset eivät kirjoita nimimerkeillä, joista heidät voidaan tunnistaa. Kiitos e-vl myös rohkeudestasi tuoda esiin tämä ulkokultaisuus.

    ♥ Siunausta elämäänne molemmat ♥

    Äänestä

  • hildurvonhopsis kirjoitti:

    Kiitos toivotuksestasi!
    Tiedän, miten vaikea vl-ihmisten yleensä on puhua tuollaisista asioista. Siksi pidän erittäin hyvänä, että SRK:n kirjassa on käsitelty elämän vaikeita 'käänteitä'.

    Tuskin moni vl tämänkään jälkeen puhuu helposti ongelmistaan, koska 'meilläonkaikkihyvin' -meininkiä pitää esittää muille. Näin olen itse havainnut.

    Olen käynyt sivullasi ja tavannut sinut Hakomajassa.

    Siunattua Uutta Vuotta!

    Äänestä

  • hildurvonhopsis kirjoitti:

    Ymmärrän hyvin miksi VL-ihmiset eivät kirjoita nimimerkeillä, joista heidät voidaan tunnistaa. Kiitos e-vl myös rohkeudestasi tuoda esiin tämä ulkokultaisuus.

    ♥ Siunausta elämäänne molemmat ♥

    Omalta osaltani olen joutunut käymään läpi ulossulkemisen omasta sukulaispiiristäni. Mutta yllättäen olen saanut olla vuosikaudet olkapäänä muutamille vl-ystäville joilla on ollut raskas ja vaikea avioliitto. He eivät katkaisseet kanssakäymistä. Henkilökohtaisista kivuliaista asioista heillä ei ole ollut mahdollisuutta vl-piireissä sydäntään avata. Nämä asiat ovat olleet pitkään TABU lestadiolaisen herätysliikkeen sisällä. Miehen valta seksuaalisesti avioliitossa on yhä ehdoton ja kyseenalaistamaton.Ehkäisykielto luonnollisesti tukee miehen valtaa ja seksuaalisia "oikeuksia". Mutta kysymys sukupuolten väisistä suhteistaavioliitossa ja naisen asemasta on väistämättä nousemassa esiin laajemminkin vl-liikkeessä. Tästä kertoo x-vl:n löytämä suorapuheinen novelli! Se ja lisääntyneet avioerot ovat jäävuoren huippu.

    Parahin kiitos sinulle ystävällisestä rohkaisusta ja lämpimästä siunauksen toivotuksesta. Siunattua ja hyvää uutta vuotta sinulle.

    Raamatussa KÄSKETÄÄN rakastamaan toinen toisiamme.

    'Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan, Joka e4i rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus' (1.Joh. 7-8) (koko lukukin on hyvä ja opettava)

    JOTAIN HYVÄÄ TUOSTA uudesta käännöksestäkin löytyy.

    Joh. 13:34    Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. [Mark. 12:31 ; Joh. 15:12; 1. Joh. 3:11, 4:21]
    Joh. 15:12    Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. [Joh. 13:34 ]
    Joh. 15:17    Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.
    Gal. 5:13    Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. [1. Kor. 8:9, 9:19; 1. Piet. 2:16]
    Ef. 5:25    Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta [Kol. 3:19 | Gal. 1:4]
    Kol. 3:19    Miehet, rakastakaa vaimoanne, älkää kohdelko häntä tylysti.
    1. Piet. 1:22    Kun te totuudelle kuuliaisina olette puhdistautuneet elääksenne vilpittömässä, veljellisessä rakkaudessa, niin rakastakaa toisianne uskollisesti ja kaikesta sydämestänne. [Joh. 13:34 ]
    1. Piet. 2:17    Osoittakaa kaikille arvonantoa, rakastakaa uskonveljiä, pelätkää Jumalaa, kunnioittakaa keisaria. [Sananl. 24:21; Mark. 12:17; Room. 12:10]
    1. Piet. 3:8    Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, jakakaa toistenne ilot ja surut, rakastakaa toisianne ja olkaa hyväsydämisiä ja nöyriä. [Room. 12:16; Fil. 2:1,2]

    Äänestä

Alkaen lasten kasvatuksesta. Seurakuntailloissa vanhemmat käyvät vuorotellen mikrofonilla pyytämässä anteeksi liian "sallivaa" lastenkasvatustaan ja sitä, etei lapsia ole piiskattu riittävän hanakasti...

Äänestä
  • Olisit laittanut jonkun loppusilmäniskun tms. merkin, haha...joku voi luulla, että kirjoitat tosissasi (mikä ei olisi naurunasia...).

    Äänestä

  • Lapsia ei saa piiskata. Se on rikollista. Laki kieltää.

    Äänestä

  • Suomen lain mukaan kirjoitti:

    Lapsia ei saa piiskata. Se on rikollista. Laki kieltää.

    Myös paljon parjatut vl:t, jotka ovat ainakin selvin päin, jolloin pahoinpitelyn todennäköisyys on vähäisempi.

    Äänestä

  • kaikki tiedä kirjoitti:

    Myös paljon parjatut vl:t, jotka ovat ainakin selvin päin, jolloin pahoinpitelyn todennäköisyys on vähäisempi.

    "Myös paljon parjatut vl:t, jotka ovat ainakin selvin päin"

    vl-kaappijuopot?

    Äänestä

  • Missä LOL? kirjoitti:

    Olisit laittanut jonkun loppusilmäniskun tms. merkin, haha...joku voi luulla, että kirjoitat tosissasi (mikä ei olisi naurunasia...).

    Ilmeisesti et. Tai sitten vaan pidät kiinni salaamisvelvollisuudestasi.

    Äänestä

Kyllä vanhoillislestadiolaistenkin keskuudessa on varmasti olemassa väkivaltaa, mutta en millään jaksa uskoa, että sitä olisi enemmän kuin muilla ihmisillä keskimäärin. Luultavasti sitä on paljon vähemmän kuin muilla, koska alkoholia ja huumeita ei käytetä eikä irtonaisia seksisuhteita harrasteta ja muutenkin elellään kunnollista elämää ja ihmisiksi. Lasten lyöminen on myös rikos, eikä sitä käydä pyytelemässä anteeksi, ettei ole piiskannut. Taas ihan hullua juttua täällä!!! Ette usko itsekään!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Mihin sinun tietosi perustuu? Ehkä sinun puolisosi ei pahoinpitele sinua ja eivät tietenkään KAIKKI vl-miehet pahoinpitele perhettään. Ehkä et ole niin luotettava, että joku toinen vl-äiti uskaltaisi kertoa sinulle, millainen heidän "kiltti isänsä" on silloin, kun kukaan seurakunnasta ei näe. Älä ummista silmiäsi.

    Mistä sinä tiedät, mihin noiden kirjoittajien tieto perustuu. Kyllä ne ovat totta. Jumala näkee, vaikka VL pahoinpitelijämiehet esiityvätkin hyvinä suurperheen isinä.

    Ulkokultaisuus on noussut esiin. Tehkää parannus.

    Äänestä

  • Totuutta ei ole helppo ottaa vastaan. Ja niin monella toki meneekin hyvin. Kukapa silloin heistä, kärsivistä ja onnettomista naisista välittäisi. Ei ole ollut tapana tuoda perheen sisäisiä asioita framille. Eikä muutoin ole tarpeenkaan, mutta ihmisiä pitää kehottaa HAKEMAAN ITSELLEEN APUA. Ei raiskaukseen eikä väkivaltaan tosiaankaan pidä uskovaisenkaan alistua! Puhujien neuvojen mukaan pitää vain kestää koska ero on synti. Sellinen neuvo ei ole oikein, mutta sen neuvon puhuja aina pariskunnalle antaa.

    Äänestä

  • En usko, että vl-ihmisten kesken on KESKIMÄÄRÄISTÄ ENEMMÄN väkivaltaa. Uskon kuten sinäkin, että sitä keskimääräistä vähemmän.

    Jos väkivaltaa olisi saman verran kuin tavallisilla eivl:illä, niin mitä merkitystä uskolla olisikaan? Jos usko on sydämenuskoa, niin kyllä se näkyy jossakin. Erityisesti toisen kunnioittamisena ja rakastamamisena!

    Sanopa sinä, miksi SRK hyväksyi tuollaisen väkivaltanovellin kirjaansa! Se antaa todella kuvottavan esimerkin siitä, mihin uskoa voidaan käyttää. Sairaan itsekkyyden pönkittämiseen! Se on pahempaa kuin kohtuukäyttäjän känniraivarit. Se on sadistista toisen hyväksikäyttämistä ja alistamista uskon varjolla. Voiko sellaisesta saada koskaan ns. synnintuntoa?

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    En usko, että vl-ihmisten kesken on KESKIMÄÄRÄISTÄ ENEMMÄN väkivaltaa. Uskon kuten sinäkin, että sitä keskimääräistä vähemmän.

    Se on varmasti totta, että väkivaltaa on kaikissa ihmisryhmissä sekä henkistä, hengellistä että fyysistä, mutta turha syyttää siitä erityisesti vanhoillislestadiolaisia, koska keskuudessamme on sitä tavallista vähemmän. Eikö ole hyvä, että usko suojelee edes jonkin verran pahoilta asioilta? Ja perustan nämä näkemykseni siihen, että en ole kokenut lapsuuden kodissani väkivaltaa eikä isä (tai muutkaan) hakanneet ketään, vaikka meillä oli sentään 16 lasta. Eikä kukaan sisaruksistanikaan hakkaa puolisoaan. Tiedän kyllä yhdessä sukulaisperheessä olleen väkivaltaa käytössä. Todella ikävä asia ja perhe onkin hajonnut. Mutta eihän usko paranna esimerkiksi persoonallisuushäiriötä eikä muitakaan luonnevikoja. Niihin pitää hakea ammattiapua, mutta auttaako lopulta sekään?? Eikös narsistia kannata mielummin juosta pakoon ja mahdollisimman kovaa?!!

    Itsekkäitä, pahoja ihmisiä on yhtä lailla vl-uskovaisissa kuiin muissakin. Toivottavasti uskovaiset päästää niitä voimia valtaan vähemmän kuin muut! Lähipiirissäni hiljattain paljastuneet surulliset asiat ovat tehneet minusta epäröivän sen suhteen, että uskoisin hengellisyyden auttavan, kun väkivaltaan tartutaan. Omakohtaista uskoa suurempi merkitys on ihmisen kotitaustalla. Vl-usko ja arvomaailma on nimenomaan "kasvatuskristillisyyttä". Eli lapsei kasvatetaan vl-elämänkäytäntöön ja perinne tapoihin. Millainen naiskuva on miehelle poikana kotona opetettu. Millä tavoin hänen omat vanhemmat on keskenään eläneet. Onko väkivalta omaksuttu jo kotona ristiriitojen käsittelytavaksi. Miten on poikaa opetettu ymmärtämään miehen ja naisen tasa-arvo. Onko sisaruksia kohdeltu tasavertaisesti kotona riippumatta sukupuolesta? Jne.

    On ehkä hyvä muistaa, että Raamattu tihkuu raakaa väkivaltaa. naisia ja lapsia ei säästetä. Sääliä ei tunneta. Varsinkin Vanha testamentti ei näe naisella muuta arvoa kuin poikapuolisten jälkeläisten tuottamisen ja jonkun miehen omaisuuteen kuuluminen. Miten paljon tämä arvomaailma hallitsee vl-perinnettä?

    Kertoisitko x-vl vielä minkä nimisestä novellikokoelmasta on kyse (SRK:n julkaisu)? Yrittäisin saada hankituksi. Kiitos!

    Äänestä

  • Vl-äiti kirjoitti:

    Kirjoitit aivan OIKEIN:

    "eihän usko paranna esimerkiksi persoonallisuushäiriötä eikä muitakaan luonnevikoja. Niihin pitää hakea ammattiapua, mutta auttaako lopulta sekään?? Eikös narsistia kannata mielummin juosta pakoon ja mahdollisimman kovaa?!!"

    Hyväneuvo mutta siihen iittyy ongelma. Etkö huomaa? "Rauhanyhdistyksen neuvojien" ja vl-uskon mukaan avioero on synti. Jos nainen hakee eroa väkivaltaisesta miehestä, hänen katsotaan uskonsa kieltäneeksi.

    Äänestä

  • Uskovaisten naisten tuskat kirjoitti:

    Totuutta ei ole helppo ottaa vastaan. Ja niin monella toki meneekin hyvin. Kukapa silloin heistä, kärsivistä ja onnettomista naisista välittäisi. Ei ole ollut tapana tuoda perheen sisäisiä asioita framille. Eikä muutoin ole tarpeenkaan, mutta ihmisiä pitää kehottaa HAKEMAAN ITSELLEEN APUA. Ei raiskaukseen eikä väkivaltaan tosiaankaan pidä uskovaisenkaan alistua! Puhujien neuvojen mukaan pitää vain kestää koska ero on synti. Sellinen neuvo ei ole oikein, mutta sen neuvon puhuja aina pariskunnalle antaa.

    Perheväkivallan, insestin, seksuaalisen riiston ja seksuaalisen väkivallan, alkoholisimin ja henkisen (Fyysisen ja psyykkisen pahoinpitelyn) pahoinpitelyn vaiheet ovat:
    1. KIELTÄMINEN
    2. TUNNISTAMINEN
    3. HOITO
    4. ENNALTAEHKÄISY

    VL:ssa ollaan menossa 1. vaiheessa.

    Perheväkivaltaa on kaikissa yhteiskuntaluokissa ja kaikissa seurakunnissa ja ateistien joukossa.
    Myös vanhoillislestadiolaisten parissa. Olen tutkinut asiaa ja siitä löytyy paljon kirjallisuuttakin.

    Kun tunnistatte ja tunnustatte ongelman, pääsette 2.3.ja 4. vaiheisiin.

    ♥ Voimia kaikille alistetuille ja pahoinpidellyille naisille ♥

    ♥ Hakekaa apua ♥

    Äänestä

  • Uskovaisten naisten tuskat kirjoitti:

    Itsekkäitä, pahoja ihmisiä on yhtä lailla vl-uskovaisissa kuiin muissakin. Toivottavasti uskovaiset päästää niitä voimia valtaan vähemmän kuin muut! Lähipiirissäni hiljattain paljastuneet surulliset asiat ovat tehneet minusta epäröivän sen suhteen, että uskoisin hengellisyyden auttavan, kun väkivaltaan tartutaan. Omakohtaista uskoa suurempi merkitys on ihmisen kotitaustalla. Vl-usko ja arvomaailma on nimenomaan "kasvatuskristillisyyttä". Eli lapsei kasvatetaan vl-elämänkäytäntöön ja perinne tapoihin. Millainen naiskuva on miehelle poikana kotona opetettu. Millä tavoin hänen omat vanhemmat on keskenään eläneet. Onko väkivalta omaksuttu jo kotona ristiriitojen käsittelytavaksi. Miten on poikaa opetettu ymmärtämään miehen ja naisen tasa-arvo. Onko sisaruksia kohdeltu tasavertaisesti kotona riippumatta sukupuolesta? Jne.

    On ehkä hyvä muistaa, että Raamattu tihkuu raakaa väkivaltaa. naisia ja lapsia ei säästetä. Sääliä ei tunneta. Varsinkin Vanha testamentti ei näe naisella muuta arvoa kuin poikapuolisten jälkeläisten tuottamisen ja jonkun miehen omaisuuteen kuuluminen. Miten paljon tämä arvomaailma hallitsee vl-perinnettä?

    Kertoisitko x-vl vielä minkä nimisestä novellikokoelmasta on kyse (SRK:n julkaisu)? Yrittäisin saada hankituksi. Kiitos!

    Kirjan nimi on "Käänne", Novelleja ja kertomuksia. Sen on toimittanut Hanna Ratilainen, 2007, SRK:n kustantamana.

    Sivulla 69 on Mika Toikkarin novelli "Kunnes kuolema erottaa". Siinä on kerrotu vl-avioparista, jossa mies joutuu ns. hoitoon ja nainen lähtee pois. Mitä sitten? Sitä ei kerrota. Jatkon saa jokainen kuvitella.

    Saat sen ainakin RY:lta ostetuksi tai vl-ystäväsi hommaavat sen sinulle. Luulisin.

    Hyvä. Kiitos tiedosta, x-vl! Lainaan sen taikka tilaan SRK:sta. Onpa hyvä asia että ovat alkaneet käsittelemään näitä asioita. Jo on aikakin. Luen sen mielenkiinnolla.

    Äänestä

  • Vl-äiti kirjoitti:

    Se on varmasti totta, että väkivaltaa on kaikissa ihmisryhmissä sekä henkistä, hengellistä että fyysistä, mutta turha syyttää siitä erityisesti vanhoillislestadiolaisia, koska keskuudessamme on sitä tavallista vähemmän. Eikö ole hyvä, että usko suojelee edes jonkin verran pahoilta asioilta? Ja perustan nämä näkemykseni siihen, että en ole kokenut lapsuuden kodissani väkivaltaa eikä isä (tai muutkaan) hakanneet ketään, vaikka meillä oli sentään 16 lasta. Eikä kukaan sisaruksistanikaan hakkaa puolisoaan. Tiedän kyllä yhdessä sukulaisperheessä olleen väkivaltaa käytössä. Todella ikävä asia ja perhe onkin hajonnut. Mutta eihän usko paranna esimerkiksi persoonallisuushäiriötä eikä muitakaan luonnevikoja. Niihin pitää hakea ammattiapua, mutta auttaako lopulta sekään?? Eikös narsistia kannata mielummin juosta pakoon ja mahdollisimman kovaa?!!

    Sinulla on ollut hyvä koti ja rakastavat vanhemmat. Olet nähnyt ympärilläsi onne4llisia ihmisiä. Olet ihan oikeassa, ettei tuo pahoinpitely ole vain VL ongelma. Olet varmaan huomannut, etten kuulu VL:siin, mutta tunnen monista eri seurakunnista uskovia ihmisiä ja tiedän, että useissa "piireissä" liikkuu myös "aivan ihania ja kivoja ja viehättäviä narsisteja" joita ei tunnisteta narsisteiksi ja joiden tyttöystävä tai vaimo "kävelee keittiökaapin oveen" vähän liian usein (valhehan se on). Narsisteja kannattaa juosta karkuun heti jos sellaisen tunnistaa. He vain osaavat peittää pahuutensa niin hyvin ja varsinkin uskonnollisuuden kaapuun. Omasta perhekunnasta ei huolehdita. Seurakunnassa ollaan niiiiiin hyviä ☻

    Voimia ja siunausta.

    Ei voi todellakaan yleistää, että KAIKKI tai EI MEILLÄ MEIDÄN SEURAKUNNASSA AINAKAAN. ☺ ☻

    Äänestä

  • Vl-äiti kirjoitti:

    Se on varmasti totta, että väkivaltaa on kaikissa ihmisryhmissä sekä henkistä, hengellistä että fyysistä, mutta turha syyttää siitä erityisesti vanhoillislestadiolaisia, koska keskuudessamme on sitä tavallista vähemmän. Eikö ole hyvä, että usko suojelee edes jonkin verran pahoilta asioilta? Ja perustan nämä näkemykseni siihen, että en ole kokenut lapsuuden kodissani väkivaltaa eikä isä (tai muutkaan) hakanneet ketään, vaikka meillä oli sentään 16 lasta. Eikä kukaan sisaruksistanikaan hakkaa puolisoaan. Tiedän kyllä yhdessä sukulaisperheessä olleen väkivaltaa käytössä. Todella ikävä asia ja perhe onkin hajonnut. Mutta eihän usko paranna esimerkiksi persoonallisuushäiriötä eikä muitakaan luonnevikoja. Niihin pitää hakea ammattiapua, mutta auttaako lopulta sekään?? Eikös narsistia kannata mielummin juosta pakoon ja mahdollisimman kovaa?!!

    On totta, että oikea usko tuottaa hyviä hedelmiä perhepiirissäkin. Mutta kun usko vääristyy ja se otetaan omien pahojen taipumusten tueksi ja aseeksi toista vastaan, niin se on pahempaa ja haavoittavampaa kuin tavallisen pulliaisen pullistelu.

    Jos kyseessä on luonnehäiröinen, niin ainut keino on paeta. Sekin uskon. Mutta en sitä, että vl-äiti voisi pienten kanssa lähteä kotoaan. Siihen tarvitaan korkeampia voimia, lasten tukea ja/ tai pitkäaikaista asian prosessoimista.

    Vl-seurakunnan odotukset ja painotukset auttavat osaltaan ongelman piiloon. Sekin paine, että lähtijän elämä on leimattu ja sementoitu tiettyyn muottiin.

    Elämä on eletty ja sitten vain ollaan, jos halutaan olla vl. Uusi alku ja elämä ei ole mahdollinen. Muuta et voi tehdä, kuin rukoilla pahan miehesi kuolemaa. Salaa itseltäsikin.

    Muuten olet sitten mitä olet - et kovin hyvällä mainittu. Valitettavasti olet yhteisösi ulostama ja kevyeksi havaittu hempsankeikka! Mutta se on kestettävä. Ja ehkä sen kestääkin?

    Äänestä

  • Uskovaisten naisten tuskat kirjoitti:

    Hyvä. Kiitos tiedosta, x-vl! Lainaan sen taikka tilaan SRK:sta. Onpa hyvä asia että ovat alkaneet käsittelemään näitä asioita. Jo on aikakin. Luen sen mielenkiinnolla.

    Eipä kestä kiitellä.

    Mielestäni kirja on erittäin raskas, eikä anna toivonkipinää minkään vertaa. Ihan kuin kulkisi pimeässä yössä, jossa pilven takaa kuun valo hetken näkyy ja sitten taas pimenee.

    Oletko ketjun aloittaja? Et varmaan, koska hän vaikutti niin hätääntyneeltä.

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    On totta, että oikea usko tuottaa hyviä hedelmiä perhepiirissäkin. Mutta kun usko vääristyy ja se otetaan omien pahojen taipumusten tueksi ja aseeksi toista vastaan, niin se on pahempaa ja haavoittavampaa kuin tavallisen pulliaisen pullistelu.

    Jos kyseessä on luonnehäiröinen, niin ainut keino on paeta. Sekin uskon. Mutta en sitä, että vl-äiti voisi pienten kanssa lähteä kotoaan. Siihen tarvitaan korkeampia voimia, lasten tukea ja/ tai pitkäaikaista asian prosessoimista.

    Vl-seurakunnan odotukset ja painotukset auttavat osaltaan ongelman piiloon. Sekin paine, että lähtijän elämä on leimattu ja sementoitu tiettyyn muottiin.

    Elämä on eletty ja sitten vain ollaan, jos halutaan olla vl. Uusi alku ja elämä ei ole mahdollinen. Muuta et voi tehdä, kuin rukoilla pahan miehesi kuolemaa. Salaa itseltäsikin.

    Muuten olet sitten mitä olet - et kovin hyvällä mainittu. Valitettavasti olet yhteisösi ulostama ja kevyeksi havaittu hempsankeikka! Mutta se on kestettävä. Ja ehkä sen kestääkin?

    Jos tämä "ainoa oikea uskonto" ei hyväksy pahoinpitelevän miehen jättämistä ja mies ei lähde hoitoon ('lyömätön linja' Oulun Ensikodissa), niin nainen voi jättää (psykopaattimiehensä??) ja liittyä johonkin toiseen rakastavaan seurakuntaan, jossa hänet ja lapset otetaan avosylin vastaan. Väärin on seurakunnan tuomita äiti ja lapset, jos mies pahoinpitelee. Pappien ja rovastien ja kirkkoherrojenkin kodeissa ei ole aina kaikki kunnossa. Oman perhekunnan huolenpito unohtuu, vaikka "pappi on niiiiiin ihana". Pappi voi olla kotonaan julmuri ja näytellä vain ihanaa. Jumala näkee kaiken.

    Kristillisiä seurakuntia ja ihania ymmärtäväisiä ihmisiä on paaaaaaaaaaaaaaaaaljon muuallakin. Kun VL hylkää "saatanan haltuun" jonkun oman jäsenensä, niin silloinkin kannattaa juosta lujaa ja mennä 'toiseen seurakuntaan', jossa on inhimillisiä ihmisiä ja jotka ymmärtävät avioeron olevan lasten ja äidin kannalta turvallisin ratkaisu. Vaihtakaa seurakuntaa, jos VL tuomitsee teidät "saatanansa haltuun". Muualla teitä ymmärretään eikä anneta "saatanan haltuun" miehensä pahoinpitelemää naista ja lapsia. Heidät viedään Jeesuksen luo ja Hänen siunaavien käsieäsä alle. Ei naisen tarvitse alistua miehensä henkiselle ja/tai fyysiselle pahoinpitelylle. Poliisikin auttaa ja neuvoo eteenpäin. Ottakaa yhteys poliisiin. Pahoinpitely on rikos Suomen lain mukaan.

    Äänestä

  • Se mitä on tullut itsellä nähtyä ja koettua elämänsä varsitiellä on parasta faktaa lestadiolaisesta elämäntavasta ja kasvatuksesta.

    Heti suoraan sanon sen, että ellei puolisoni pakottaisi, niin heittäsin lestadiolaisen elämäntavan ja alkaisin elämään oman hyväksi katsomani elämäntavan mukaisesti.

    Seuroissa en kävisi ja Päivämiestä en tilaisi. Unohtasin kaikki uskovaiset ystäväni.
    Ja mitäkö tilalle. Ei paljon mitään. Vain rauhallista tasapaksua elämää, pientä luterilaista hengellisyyttä, kirkossa käyntiä.

    Puolisoni on siinä mielessä väkivaltainen, ettei anna minun elää omaa elämääni. Toki vuosien myötä vapauksia on tullut kun vertaa avioliiton alkuaikoihin, jolloin jokaisesta lestadiolaisesta elämäntavasta poikkeamisesta sai kuulla haukkuja.

    Haukkuja saa kuulla edelleen ja suviseuroihinkin on pakko lähteä, vaikka ne ovat minulle tuskan paikka. Mieluummin lähtisin vaihteeksi vaikkapa Ilmajoen musiikkijuhlille purppuripelimannien soittoja kuuntelemaan.

    Jaa, että millainen valtias sitten itse olen. Haluaisin tietysti vetää omaa linjaani avioliitossa niin lasten kasvatuksessa, kuin rahan käytössä, elämäntavoissa ja vaikka missä muussa elämisen tyylissä.

    Olen kyllästynyt kaikkeen. Enää mikään jaksa kiinnostaa. Haluaisi vain olla rauhassa ja syventyä omaan elämääni.
    Parhaiten viihdyn luonnon keskellä, missä ei ole hulinaa ja hälinää ja missä Jumalan suuruus puhuttelee kaikista eniten intiaanien uskomuksen tapaan.

    Esim. tämä vuodenvaihde remuamisineen ja rakettien paukkeessa ei kiehdo ollenkaan.
    Olen rauhaa ja tyyneyttä rakastava. Puoliso on joka asiassa erisorttinen. Pitää osallistua ja mennä, jouluksi pitää olla kaikki pöperöt, vaikka itse en niitä kaipaa. Haluaisin syrjäänvetäytyä kaikesta tohinasta, sillä kiireinen elämänrytmi tietää vain sitä, että jossain vaiheessa verisuoni päästä repeää ja silvuplei.
    Sitten sanotaan, että se oli Jumalan tahto.

    Lestadiolaisperheissä on vipinää, ähinää ja puhinaa, sehän on selviö, kun pitää hankkia niin isot perheet kuin sattuu tulemaan.

    Nykyaikana lienee isojen perheiden kasvatus paljon vaativampaa kuin entisaikoina, jolloin ei tarvinnut jatkuvasti olla menossa ja rientää ja osallistua joka kekkereihin.
    Sehän on selvää, että rasittuuhan siinä niin ruumiillisesti kuin henkisestikkin.
    Ja siksipä moni perheenisä ja äitikin etsii helpotusta virvoituksesta, nimeltään NORTTI-tupakka. Seuroissa Jumalan sana ei pysty antamaan niin suurta lohdutusta ja virvoitusta, kuin ystävä nortti-tupakka antaa.

    Kun kerran yritin isät ja äitit leirillä ottaa puheeksi tupakan, niin hyvin äkkiä aihe oli sivuutettu. Oltiin keskustelemassa aiheesta nimeltään turmiollisia elämäntapoja ja siinä esityksen pitäjä oli heijastuskalvolle kirjoittanut pitkän litanian erilaisia turmiollisia elämäntapoja.
    Luettelosta en löytänyt tupakkaa ja siksi huomautinkin asiasta esityksen pitäjälle ja pyysinpä vielä häntä sinne sen lisäämään.
    Puolisoni takoi nyrkillä minua vaatien olemaan hiljaa, etten häpäisisi häntä esittämällä vieraita ajatuksia uskovaisten elämässä.

    Keskustelun vetäjä ei edes kommentoinut esittämääni asiaa, vaan siihen kommentoi eräs toinen leiriläinen toteamalla, ettei tupakka ole autuuden ehto.
    Minua alkoi niin kyrsiä, että lähdin mielenosoituksellisesti pois keskustelupiiristä mennen ulos kävelemään keväiseen luontoon.

    Toki alkoholittomuus myötävaikuttaa suuresti siihen, ettei lestadiolaisuudessa esiinny ruumiillista väkivaltaa. Henkistä väkivaltaa sen sijaan esiintyy, sillä siihen ei tarvita avuksi alkon tuotetta.
    Hermostunut vl-isä menee sen sijaan ulos tupakalle aina, kun päässä alkaa vannehtia.
    Tämä varmasti tiedostetaan hyvin ja sen takia tupakka jätetään keskusteluissa sivuun.

    Ja kuri on kova lapsia kohtaan, sehän on selviö. Miten muuten isoa porukkaa pidettäisiin aisoissa, sillä aikaa ja rakkautta ei yksinkertaisesti riitä isolle joukolle yksilöllisesti, vaan isoa lapsikatrasta pitää hoitaa samalla tavalla kuin tehosikalaa.

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Eipä kestä kiitellä.

    Mielestäni kirja on erittäin raskas, eikä anna toivonkipinää minkään vertaa. Ihan kuin kulkisi pimeässä yössä, jossa pilven takaa kuun valo hetken näkyy ja sitten taas pimenee.

    Oletko ketjun aloittaja? Et varmaan, koska hän vaikutti niin hätääntyneeltä.

    Ei, en ollut ketjun avaaja. Aihe liikutti mieltä, sillä nämä lähipiirin vl-sukulaisten väkivaltaisuudet ja avioerot ovat pysähdyttäneet näkemään kulissien taakse.

    Kerran loppuun joulun satu saa,
    suru säveliä sumentaapi,
    kerran silmän täyttää kyyneleet,
    virtaa vuolahina tuskan veet,
    siks, oi tähtisilmät,loistakaa!

    Lauloimme ystävän kanssa hiljattain, lohdutettuina. Kuten viittasit siihen novelliin, erilaisten tekstien, kirjallisuuden, runouden ja musiikinkin avulla voi elämänsä murhetta käsitellä. Tosiasia on että ei siinä vl-puhujamiesten sananselitykset osu lohduttamaan. Niissä puheissa harvoin ymmärretään naisen osaa.

    Ihmettelen avaajaa. Kun tekee tuollaisen avauksen, niin olettaisi, että hän itsekin kommentoisi välillä. Johtaisi tavallaan keskustelua. Niin itse teen, kun joskus aloitan.

    Ehkä hän palaakin paikalle kertomaan ajatuksistaan?

    Äänestä

  • oman tiensä kulkija. kirjoitti:

    Se mitä on tullut itsellä nähtyä ja koettua elämänsä varsitiellä on parasta faktaa lestadiolaisesta elämäntavasta ja kasvatuksesta.

    Heti suoraan sanon sen, että ellei puolisoni pakottaisi, niin heittäsin lestadiolaisen elämäntavan ja alkaisin elämään oman hyväksi katsomani elämäntavan mukaisesti.

    Seuroissa en kävisi ja Päivämiestä en tilaisi. Unohtasin kaikki uskovaiset ystäväni.
    Ja mitäkö tilalle. Ei paljon mitään. Vain rauhallista tasapaksua elämää, pientä luterilaista hengellisyyttä, kirkossa käyntiä.

    Puolisoni on siinä mielessä väkivaltainen, ettei anna minun elää omaa elämääni. Toki vuosien myötä vapauksia on tullut kun vertaa avioliiton alkuaikoihin, jolloin jokaisesta lestadiolaisesta elämäntavasta poikkeamisesta sai kuulla haukkuja.

    Haukkuja saa kuulla edelleen ja suviseuroihinkin on pakko lähteä, vaikka ne ovat minulle tuskan paikka. Mieluummin lähtisin vaihteeksi vaikkapa Ilmajoen musiikkijuhlille purppuripelimannien soittoja kuuntelemaan.

    Jaa, että millainen valtias sitten itse olen. Haluaisin tietysti vetää omaa linjaani avioliitossa niin lasten kasvatuksessa, kuin rahan käytössä, elämäntavoissa ja vaikka missä muussa elämisen tyylissä.

    Olen kyllästynyt kaikkeen. Enää mikään jaksa kiinnostaa. Haluaisi vain olla rauhassa ja syventyä omaan elämääni.
    Parhaiten viihdyn luonnon keskellä, missä ei ole hulinaa ja hälinää ja missä Jumalan suuruus puhuttelee kaikista eniten intiaanien uskomuksen tapaan.

    Esim. tämä vuodenvaihde remuamisineen ja rakettien paukkeessa ei kiehdo ollenkaan.
    Olen rauhaa ja tyyneyttä rakastava. Puoliso on joka asiassa erisorttinen. Pitää osallistua ja mennä, jouluksi pitää olla kaikki pöperöt, vaikka itse en niitä kaipaa. Haluaisin syrjäänvetäytyä kaikesta tohinasta, sillä kiireinen elämänrytmi tietää vain sitä, että jossain vaiheessa verisuoni päästä repeää ja silvuplei.
    Sitten sanotaan, että se oli Jumalan tahto.

    Lestadiolaisperheissä on vipinää, ähinää ja puhinaa, sehän on selviö, kun pitää hankkia niin isot perheet kuin sattuu tulemaan.

    Nykyaikana lienee isojen perheiden kasvatus paljon vaativampaa kuin entisaikoina, jolloin ei tarvinnut jatkuvasti olla menossa ja rientää ja osallistua joka kekkereihin.
    Sehän on selvää, että rasittuuhan siinä niin ruumiillisesti kuin henkisestikkin.
    Ja siksipä moni perheenisä ja äitikin etsii helpotusta virvoituksesta, nimeltään NORTTI-tupakka. Seuroissa Jumalan sana ei pysty antamaan niin suurta lohdutusta ja virvoitusta, kuin ystävä nortti-tupakka antaa.

    Kun kerran yritin isät ja äitit leirillä ottaa puheeksi tupakan, niin hyvin äkkiä aihe oli sivuutettu. Oltiin keskustelemassa aiheesta nimeltään turmiollisia elämäntapoja ja siinä esityksen pitäjä oli heijastuskalvolle kirjoittanut pitkän litanian erilaisia turmiollisia elämäntapoja.
    Luettelosta en löytänyt tupakkaa ja siksi huomautinkin asiasta esityksen pitäjälle ja pyysinpä vielä häntä sinne sen lisäämään.
    Puolisoni takoi nyrkillä minua vaatien olemaan hiljaa, etten häpäisisi häntä esittämällä vieraita ajatuksia uskovaisten elämässä.

    Keskustelun vetäjä ei edes kommentoinut esittämääni asiaa, vaan siihen kommentoi eräs toinen leiriläinen toteamalla, ettei tupakka ole autuuden ehto.
    Minua alkoi niin kyrsiä, että lähdin mielenosoituksellisesti pois keskustelupiiristä mennen ulos kävelemään keväiseen luontoon.

    Toki alkoholittomuus myötävaikuttaa suuresti siihen, ettei lestadiolaisuudessa esiinny ruumiillista väkivaltaa. Henkistä väkivaltaa sen sijaan esiintyy, sillä siihen ei tarvita avuksi alkon tuotetta.
    Hermostunut vl-isä menee sen sijaan ulos tupakalle aina, kun päässä alkaa vannehtia.
    Tämä varmasti tiedostetaan hyvin ja sen takia tupakka jätetään keskusteluissa sivuun.

    Ja kuri on kova lapsia kohtaan, sehän on selviö. Miten muuten isoa porukkaa pidettäisiin aisoissa, sillä aikaa ja rakkautta ei yksinkertaisesti riitä isolle joukolle yksilöllisesti, vaan isoa lapsikatrasta pitää hoitaa samalla tavalla kuin tehosikalaa.

    Tämä on mielenkiintoinen ketju.

    "Oman tiensä kulkija"!
    Kiitos rehellisen tuntuisesta ja kieltämättä suorapuheisesta kirjoituksestasi. Viittaat siihen että teillä on puolisoiden kesken melkoiset persoonallisuuserot.

    Avioliitossa puolisot yrittänevät parhaimmillaan tavoitella sitä, että kumpikin pääsisi toteuttamaan itsensä näköisesti elämäänsä...eikö vaan?

    Ihmiset ovat erilaisia ja erilaisuus on rikkautta, mutta se vaatii että erilaisuus tulee hyväksytyksi. Kumpikaan ei saa painostaa eikä kontrolloida toista! Aikuisuuteen ja rakkauteen kuuluu toisen hyväksyminen omanlaisenaan.

    Kaikenlainen pakottaminen ja pyrkimys muuttaa toista on itse asiassa väkivaltaa. Henkistä väkivaltaa. Se on julmuutta.

    "suoraan sanon sen, että ellei puolisoni pakottaisi, niin heittäsin lestadiolaisen elämäntavan ja alkaisin elämään oman hyväksi katsomani elämäntavan mukaisesti."

    Oletko keskustelut puolisosi kanssa tästä? Oeltko varma, että vain hänen pakottamisensa on sinulla syynä uskossa elämiseen? Ehkä uskomiseksikin olisi helpompaa, jos juttelisitte avoimesti siitä,että kumpikin tarvitsee väljyyttä, ilmaa ja tilaa hengittää vapaasti. Olla oma itsensä!

    Kerro puolisollesi suoraan, että sinä tarvitset erilaista elämää, mutta salli samalla hänelle hänen oma tapansa.

    Hän ei saa pakottaa sinua etkä sinä häntä!

    "Haukkuja saa kuulla edelleen ja suviseuroihinkin on pakko lähteä, vaikka ne ovat minulle tuskan paikka."

    Olet aikuinen ihminen. Et voi syyttää puolisoasi jos lähdet tilaisuuteen vastoin tahtoasi! Ota toki itse aikuisen vastuu omista ratkaisuistasi.

    Haukkumista ei pidä suostua avioliitossa kuuntelemaan. Haukkuminen on sanallista väkivaltaa.

    Asiallista erimielistä näkemystä sopii esittää, mutta toitsa ei sovi asiattomalla loukkaavalla tavalla moittia eikä haukkua.

    Sinun pitää ehdottomasti kieltää puolisoasi haukkumasta itseäsi. Et saa sallia sitä.

    Ja jos hän jatkaa asiattomalla linjalla, lähde pois siitä tilanteesta. Jos ei muu auta, mene ulos, sinne luontoon vaikka. Ilmaise palattuasi puolisollesi rauhallisella ja asiallisella tavalla, että hän tekee väärin asiattomalla käytöksellään. Älä itse sorru haukkumiseen!

    Pyri keskustelemaan siitä asiasta, jota moitteet koskevat, ja pyri ratkaisemaan se ongelma yhdessä puolisosi kanssa. Haukkuminen ei edistä ongelmanratkaisua.

    "Olen rauhaa ja tyyneyttä rakastava. Puoliso on joka asiassa erisorttinen. Pitää osallistua ja mennä, jouluksi pitää olla kaikki pöperöt, vaikka itse en niitä kaipaa. Haluaisin syrjäänvetäytyä kaikesta tohinasta - -."

    Oletko ehdottanut puolisollesi, että muuttaisitte jouluun liittyviä tapojanne, siten että myös sinun toiveesi pääsevät siihen mukaan? Puolisosi ei ehkä ole saanut tästä tietoa sinulta riittävän konkreettisella tavalla ? Usein ristiriidoissa on kyse kommunikaatio-ongelmista! Jos puhuminen on hankalaa, toiselle kirjeen kirjoittaminen saattaa helpottaa kommunikaatiota. Kirjoittamalla toiselle omatkin ajatukset selkiintyvät.

    Yleisesti yksi keino helpottaa kireäksi tullutta parisuhdetta on seuraava ohje, jonka itse aikoinaan sain eräiltä viisailta:

    Et saa odottaa puolisoltasi mitään.
    Et mitään.

    Tee ja toimi itse siten kuin se tuntuu itsestäsi elämässä parhaimmalta. Kutsu puoliso mukaan siihen. Mutta jos hän ei tahdo sitä samaa, sinulla ei ole oikeutta pakottaa häntä. Eikä hänellä ole oikeutta pakottaa sinua! Toimi itse niin kuin parhaaksi näet. Anna toiselle tila hänen vain olla, miten hän tahtoo. Saat nähdä että ajan mittaan tämä palkitsee.

    Äänestä

  • oman tiensä kulkija. kirjoitti:

    Se mitä on tullut itsellä nähtyä ja koettua elämänsä varsitiellä on parasta faktaa lestadiolaisesta elämäntavasta ja kasvatuksesta.

    Heti suoraan sanon sen, että ellei puolisoni pakottaisi, niin heittäsin lestadiolaisen elämäntavan ja alkaisin elämään oman hyväksi katsomani elämäntavan mukaisesti.

    Seuroissa en kävisi ja Päivämiestä en tilaisi. Unohtasin kaikki uskovaiset ystäväni.
    Ja mitäkö tilalle. Ei paljon mitään. Vain rauhallista tasapaksua elämää, pientä luterilaista hengellisyyttä, kirkossa käyntiä.

    Puolisoni on siinä mielessä väkivaltainen, ettei anna minun elää omaa elämääni. Toki vuosien myötä vapauksia on tullut kun vertaa avioliiton alkuaikoihin, jolloin jokaisesta lestadiolaisesta elämäntavasta poikkeamisesta sai kuulla haukkuja.

    Haukkuja saa kuulla edelleen ja suviseuroihinkin on pakko lähteä, vaikka ne ovat minulle tuskan paikka. Mieluummin lähtisin vaihteeksi vaikkapa Ilmajoen musiikkijuhlille purppuripelimannien soittoja kuuntelemaan.

    Jaa, että millainen valtias sitten itse olen. Haluaisin tietysti vetää omaa linjaani avioliitossa niin lasten kasvatuksessa, kuin rahan käytössä, elämäntavoissa ja vaikka missä muussa elämisen tyylissä.

    Olen kyllästynyt kaikkeen. Enää mikään jaksa kiinnostaa. Haluaisi vain olla rauhassa ja syventyä omaan elämääni.
    Parhaiten viihdyn luonnon keskellä, missä ei ole hulinaa ja hälinää ja missä Jumalan suuruus puhuttelee kaikista eniten intiaanien uskomuksen tapaan.

    Esim. tämä vuodenvaihde remuamisineen ja rakettien paukkeessa ei kiehdo ollenkaan.
    Olen rauhaa ja tyyneyttä rakastava. Puoliso on joka asiassa erisorttinen. Pitää osallistua ja mennä, jouluksi pitää olla kaikki pöperöt, vaikka itse en niitä kaipaa. Haluaisin syrjäänvetäytyä kaikesta tohinasta, sillä kiireinen elämänrytmi tietää vain sitä, että jossain vaiheessa verisuoni päästä repeää ja silvuplei.
    Sitten sanotaan, että se oli Jumalan tahto.

    Lestadiolaisperheissä on vipinää, ähinää ja puhinaa, sehän on selviö, kun pitää hankkia niin isot perheet kuin sattuu tulemaan.

    Nykyaikana lienee isojen perheiden kasvatus paljon vaativampaa kuin entisaikoina, jolloin ei tarvinnut jatkuvasti olla menossa ja rientää ja osallistua joka kekkereihin.
    Sehän on selvää, että rasittuuhan siinä niin ruumiillisesti kuin henkisestikkin.
    Ja siksipä moni perheenisä ja äitikin etsii helpotusta virvoituksesta, nimeltään NORTTI-tupakka. Seuroissa Jumalan sana ei pysty antamaan niin suurta lohdutusta ja virvoitusta, kuin ystävä nortti-tupakka antaa.

    Kun kerran yritin isät ja äitit leirillä ottaa puheeksi tupakan, niin hyvin äkkiä aihe oli sivuutettu. Oltiin keskustelemassa aiheesta nimeltään turmiollisia elämäntapoja ja siinä esityksen pitäjä oli heijastuskalvolle kirjoittanut pitkän litanian erilaisia turmiollisia elämäntapoja.
    Luettelosta en löytänyt tupakkaa ja siksi huomautinkin asiasta esityksen pitäjälle ja pyysinpä vielä häntä sinne sen lisäämään.
    Puolisoni takoi nyrkillä minua vaatien olemaan hiljaa, etten häpäisisi häntä esittämällä vieraita ajatuksia uskovaisten elämässä.

    Keskustelun vetäjä ei edes kommentoinut esittämääni asiaa, vaan siihen kommentoi eräs toinen leiriläinen toteamalla, ettei tupakka ole autuuden ehto.
    Minua alkoi niin kyrsiä, että lähdin mielenosoituksellisesti pois keskustelupiiristä mennen ulos kävelemään keväiseen luontoon.

    Toki alkoholittomuus myötävaikuttaa suuresti siihen, ettei lestadiolaisuudessa esiinny ruumiillista väkivaltaa. Henkistä väkivaltaa sen sijaan esiintyy, sillä siihen ei tarvita avuksi alkon tuotetta.
    Hermostunut vl-isä menee sen sijaan ulos tupakalle aina, kun päässä alkaa vannehtia.
    Tämä varmasti tiedostetaan hyvin ja sen takia tupakka jätetään keskusteluissa sivuun.

    Ja kuri on kova lapsia kohtaan, sehän on selviö. Miten muuten isoa porukkaa pidettäisiin aisoissa, sillä aikaa ja rakkautta ei yksinkertaisesti riitä isolle joukolle yksilöllisesti, vaan isoa lapsikatrasta pitää hoitaa samalla tavalla kuin tehosikalaa.

    Kirjoituksesi sai silmäni kyyneliin...kertakaikkiaan.Eipä ole juuri lisättävää.Ainoastaan huomasin että hengen elämästänne puuttuu jotain ja se on Pyhän Hengen kosketus,virvoitus,ilo,riemu ja rauha.Eipä siinä voi riemuita jos on seinät ahtaasti ympärillä.On aivan oikein että luonnossa Jumalan löytää.Itse olen kokenut voimakasta Pyhän Hengen läsnä-oloa juuri kaukana kaikesta,kenenkään rukoilematta puolestani siinä.Vain minä ja Jumala.On kauheaa julmuutta,mitä luin noistä viesteistänne.Se on siis totta,muissakin vl-liitoissa,kuin tuntemassani.Ei se paljoa lämmitä jos anteeksi pyydetään seuroissa jos EI IHMINEN MUUTU !!Kyllä luonnettaan voi koulata.Ei tee samoja virheitä taas ja taas.Sanoohan raamattu: Joka syntinsä tunnustaa ja HYLKÄÄ....Ja niinkin siellä lukee : joka on päässyt totuuden tuntoon ja tekee(tietoisesti)syntiä,ei semmoiselle ole enää sovitusta-(ei sanatarkk,vaan ajatus-tiedätte mitä kohtaa tark.)Ihmiset ovat mitä ovat.Mutta pahuus ja väkivalta ei kuulu perheeseen,eikä Jumalan lasten perheeseen-missään muodossa.HYVÄ että juttelemme asiasta.Nainen-äiti on kodin sydän,häntä ei saa taakoittaa millään.Eikä voiakastahtoinen vaimo saa alistaa miestään,varsinkaan julkisesti.Semmoistakin olen nähnyt ja hävennyt,kun ei vaimo ymmärtänyt hävetä.-jatkakaa keskustelua--se saattaa auttaa ja avartaa jonkun sydäntä-

    Äänestä

  • keskustelun aloittaja. ... kirjoitti:

    Kiitos, aloittaja, että olet edelleen palstoilla ja tulit mukaan ketjuun. Tästä tuli oikea ja asiallinen keskustelu.

    "Ei se paljoa lämmitä jos anteeksi pyydetään seuroissa jos EI IHMINEN MUUTU !!"

    Totta. Ja ihmistä ei voi toinen ihminen lähteä muuttamaan. Se on väärä asenne.

    Ihmistä voi muuttaa vain hän itse. Pitää itse haluta muuttua.

    Olipa sopiva ajoitus. Juuri äsken kaipailin ketjun avaajaa, koska huomasin hänen tyystin vaenneeen tai häipyneen.

    Ehkä sait todisteita lisää tuolle mielikuvallesi, mikä sinulla oli tuntemistasi vl-perheistä? Onko se hyvä vai huono asia?

    En ota kantaa siihen. Mutta rehellinen keskustelu oikeiden ihmisten kanssa on aina mieluista minulle. Eri rooleista en välitä, eikä keskusteleminen ole mitään leikkiä minulle.

    Äänestä

  • He.Ke. kirjoitti:

    "Ei se paljoa lämmitä jos anteeksi pyydetään seuroissa jos EI IHMINEN MUUTU !!"

    Totta. Ja ihmistä ei voi toinen ihminen lähteä muuttamaan. Se on väärä asenne.

    Ihmistä voi muuttaa vain hän itse. Pitää itse haluta muuttua.

    saanut Pyhää Henkeä, hän toimii edellenkin oman lihansa vallassa. Siksi hän ei muutu.

    Room. 8:5
    Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.

    Ei mikään paha tai pahuus ole Jumalasta vaan saatanasta.

    Äänestä

  • He.Ke. kirjoitti:

    "Ei se paljoa lämmitä jos anteeksi pyydetään seuroissa jos EI IHMINEN MUUTU !!"

    Totta. Ja ihmistä ei voi toinen ihminen lähteä muuttamaan. Se on väärä asenne.

    Ihmistä voi muuttaa vain hän itse. Pitää itse haluta muuttua.

    Ja. Siihen sopii rukoilla voimia Jumalalta.

    Äänestä

  • salaamisen ja vaitiolon vuoksi. Tämän te osaatte. Anteeksipyytämistä käytetään synnin peittona ihan yleisesti, miksi väität muuta?

    Äänestä

  • kukoistaa kirjoitti:

    salaamisen ja vaitiolon vuoksi. Tämän te osaatte. Anteeksipyytämistä käytetään synnin peittona ihan yleisesti, miksi väität muuta?

    Mitä vikaa anteeksipyytämisessä?

    Äänestä

  • Huh huh kirjoitti:

    Mitä vikaa anteeksipyytämisessä?

    Siinä on paljon vikaa, jos se otetaan väkivallan tekojen peitteeksi ja elämä jatkuu samanlaisena. Pyydätkö sinä anteeksi oikean katumuksen pohjalta vai vain sen vuoksi, että pääset pälkähästä ja saat jatkaa elämääsi kuin mitään ei olisi sattunutkaan?

    Jos mies antaa turpiin ei se anteeksipyytämällä muutu! Silloin anteeksipyytämisestä tulee vain synninpeite ja uhri syyllistetään, kun hän ei voi lähteä puhtaalta pöydältä jatkamaan, vaan pelkää. Syy onkin siirtynyt uhriin ja tekijä pullistelee uskovaisuuttaan!

    Näin voi tapahtua myös vl-seurakunnassa. Etkö tiennyt?

    Äänestä

Niin ikävää kuin se onkin, myös uskovaisissa perheissä esiintyy väkivaltaa. Mies voi hakata vaimoaan tai lasten liian ankara kurittaminen on vastoin Jumalan tahtoa.

Myös vaimon jatkuva raskaaksi saattaminen sotii mielestäni tätä Jumalan sanaa vastaan:
EF 5:29-29

28 Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä.
29 Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa,

Muistaako mies silloin tätä, kun lääkäri on varoittanut vaimon terveydentilaan viitaten, ettei lisää lapsia voi enää hankkia?

Rakastaako mies vaimoaan kuin omaa lihaansa ja itseään, jos toimii vastoin lääkärin kehoitusta, koska seurauksena voi olla jopa vaimon kuolema??

Äänestä
  • '..."Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi". Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden rakkaus on lain täyttymys". (Roomalaiskirje 13: 9-10)

    Lukekaa koko Efesolaiskirje 5. luku, eikä vain sitä alkua: "Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset...

    (jatkuu:) niinkuin Herralle....

    lukekaa kokonaan....

    'Samalla tavoin tulee miehen rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan'.

    Avatkaa Raamattunne ja lukekaa KOKONAAN Efesolaiskirje 5: 22-33.

    Ei Raamattu opeta lyömään vaimojaan ja ei myöskään alistamaan vaimoaan ja harjoittamaan henkistä väkivaltaa. Alamainen ei ole sama kuin 'alistettu'.

    Tehkää parannus.

    Äänestä

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Äänestä
  • ???????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

minä nyt kysyn ... kirjoitti:

Minä olen luullut että vl-uskovat puolisot kunnioittavat toisiaan,eivätkä käy esim.käsiksi.No,luullut vain.Sitten kuulin,että mies pänttäsi vaimonsa aivan joutavasta syystä.en laita asiaa tänne,kun joku voi tunnistaa.Onko yleistä väkivalta teidän perheissänne?Kohdistuuko se lapsiinkin?Entä henkinen väkivalta,voiko olla yleisempää kuin luullaan ? Tai hengellinen..Jos haluat,tiedät,tunnet,koet itse niin älä jää yksin.Kerro se jollekkin ja kerro täällä.Sillä jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja aettu suru on puoli surua.Osoittakaa,että olen väärässä,kun tällaisia kuulin...sukulaisistani vielä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu