Asun vanhempien ja veljen kanssa, ja elämäni on vaikeaa. Äiti on masentunut minun takia, ja valittaa koko ajan painostani. Itsekin on täysin masentunut, koska elämäni on pelkkää painontarkkailua. Joudun käymään kuukausittain punnituksissa, ja haluaisin laskea painoani. Haluasin laihduttaa vain lisää ja lisää mutta minua tarkkaillaan. Yksi osastojakso on takana, ja saan varmasti muitakin uhkauksia jos en ole kontrollissa. Odotan vain että tulisin nopeasti aikuiseksi ja pääsisin elämään omaa elämääni, anoreksiaani. Kuulostaa kauhealta, mutta niin se vai on. Se on elämäntapani, eikä kukaan muu käsitä sitä. Laihtuminen on ainut asia joka saa minut vähänkin onnelliseksi. En olisi muutama vuosi takaperin uskonut että minusta tulee näin pinnallinen ihminen. Ennen minulla oli kavereita, nyt olen täysin eristäytynyt ihmisistä. Olen aina yksin, mutta anoreksia on kanssani. Se on aiheuttanut koko perheeni pahan olon, ja silti en halua siitä eroon.
Kaikki samassa tilanteessa olevat, kertokaa omia ajatuksianne. Jos joku haluaa meilinvaihtoon niin osoitteeni on [email protected]
Kaikki samassa tilanteessa olevat, kertokaa omia ajatuksianne. Jos joku haluaa meilinvaihtoon niin osoitteeni on [email protected]
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tiedän tunteesi, koska itsekin halusin jollain tapaa vain elää rauhassa anoreksiaani, mutta onneksi huomasin, kuinka itsekäs olin ollut. En voinut antaa lähimmäisten kärsiä takiani, olin hyvin äreä ja eristynyt. Pelkäsin parantumista, paino nousee, ainoa hallitsemani asia häviää, osa minusta viedään pois, kontrolli häviää... Mutta se ei ole tervettä. En edes muistanut miltä tuntui ELÄÄ. Nyt olen parantumassa ja pienillä askelilla saan maistaa tätä oikeaa elämää. (tosin takapakkien kanssa) Mutta olen siitä onnellinen, etten tuhlannut enempää elämääni tähän. Varmasti joskus vielä ymmärrät mistä puhun, muttet halua nyt sitä ymmärtää. Jos et halua lopettaa tuota häröilyä itsesi vuoksi, tee se EDES LÄHIMMÄISTESI vuoksi. ne siinä kärsivät eniten.
Näin se menee kaikissa mielenterveyden häiriössä. Sitä tahtoo vain olla rauhassa ja tehdä 'kuolemaa'.
Jos sinulla kuitenkin on enää edes vähän tahtoa ja voimaa elää, niin tartu niihin pieniinkin oljenkorsiin.
Hyvää uutta vuotta 2008!
Itselläni melko sama tilanne, paitsi että pidän vanhemmat visusti erossa elämästäni. Asun saman katon alla heidän kanssaan, mutta eivät he tiedä elämästäni mitään, tulen ja menen niin kuin itse lystään. Punnituksissa ei minun tarvitse käydä mutta psykiatrilla käyn säännöllisesti odotan päivää kun sieltäkin pääsen pois. Edes psykiatrille en kerro oikeastaan mitään mikä olisi kovin totta jos hän kysyy olenko syönyt hyvin luettelen vain kaikkea mitä mieleen tulee vaikka olisinki elänyt koko viikon omenoilla ja vedellä. Odotan että pääsen omaan asuntoon elämään niin kuin itse haluan. Tuntuu oudolta ajatella, että voisin joskus syödä ajattelematta kaloreita enlä välttämättä haluakkaan, tykkään kontrollista.
Tyttäreni löysi elämänsä miehen. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin kokenut mitään niin ihanaa ja asiat etenivät nopeaan tahtiin. Meillekin uusi, komea mies esiteltiin. Hän vaikutti ystävälliseltä, fiksulta ja huomaavaiselta. Parasta kuitenkin oli, että he viihtyivät yhdessä ja tyttöni oli onnellinen. He menivät naimisiin, emmekä enää tavanneet yhtä usein. Mies halusi, että he ovat paljon kahdestaan, eikä tytölleni jäänyt aikaa tavata entisiä ystäviään. Jos hän viipyi ulkona pitkään, piti miehelle selitellä ja vakuutella tekemisiään. Parasta oli siis olla menemättä, sillä tämä mies muuttui suuttuessaan todella pelottavaksi. Mies alkoi myös esittää tytölleni erilaisia vaatimuksia. Tämän piti pukeutua tietyllä tavalla, pitää koti siistinä jne. No, eipä nuo nyt niin pahoja asioita ole, jos avioliitto säilyy ja osasihan mies myös kehua. Erityisesti hän ihannoi laihuutta ja kurinalaisuutta. Tällaista elämä oli. Kuitenkin yhtäkkiä elämä oli muuttunut ihan erilaiseksi kuin alunperin oli ajateltu. Tyttäreni eli vankina omassa kodissaan peläten miestään, joka edelleen ulospäin vaikutti mitä miellyttävämmältä. Hän ei uskaltanut kertoa kenellekään tilanteestaan ja toisaalta pelkäsi itse olevansa hullu ja vainoharhainen epäillessään miehensä vilpittömyyttä. Myös mies oli alkanut vihjailla siihen suuntaan, että jotain todella kamalaa tapahtuu, jos tyttäreni jättää hänet. Niinpä hän vakuutti kaiken olevan kunnossa, kun kyselin kuulumisia. Aikaa kului. Ihmettelin, miksi tyttäreni silmä on musta ja hiukset harvenneet, rannekin oli murtunut. Mies osasi selittää kaiken vahingoksi, vieläpä tytön omaksi syyksi. Äitinä olin jo pitkään epäillyt, että tyttäreni mies on sairas. Olin siitä hänelle maininnutkin, mutta hän ei halunnut kuulla moista. Olihan hän viettänyt miehen kanssa vuosia ..turhaanko? Tytön itsetunto oli täysin maassa ja hän totteli miestään kaikessa. Onneksi tyttö näki televisiossa ohjelman narsismista. Hän tajusi, että mies, johon oli rakastunut oli täysin tunteeton oman edun tavoittelija. Ihminen, joka pönkittääkseen omaa itsetuntoaan, on valmis tuhoamaan, jopa tappamaan toisen tavalla millä hyvänsä.....
Tämän tarinan keksin tässä istuskellessani ja toivon, että keksit siihen itse lopun.