Miksi pitää olla yksinäinen vaikka on kavereita ja pari ihanaa ystävää? Eihän siinä ole mitään järkeä; on ystäviä joille voisi puhua mutta, kun ei voi. Syy siihen taas on niin ylivoimaisen typerä, etten voi sitä edes täällä paljastaa...
Kyllä minä puhun, mutta en ole avoin, en puhu koskaan itsestäni. Ehkä pelkästään kuunteleminen on minun alaani. Olen nimittäin toiminut kuuntelijana niin kauan ettei puhuminen enää luonnistu...ärsyttää.
Kyllä minä puhun, mutta en ole avoin, en puhu koskaan itsestäni. Ehkä pelkästään kuunteleminen on minun alaani. Olen nimittäin toiminut kuuntelijana niin kauan ettei puhuminen enää luonnistu...ärsyttää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Saman juttu mullakin...ei oo hauskaa :/
Itsellänikin sama juttu.
Mä tiedän tasantarkkaan miltä sulta tuntuu. Mulla ei ole vaan niinkään paljon ystäviä parilla on sentään siunattu ja sitten on mun sisko joka on mulle kuin parasystävä.
Mutta asiaan. Mullakin on se että mäkin olen toiminut niin sanoituille ystävilleni olkapäänä joka kuuntelee ja neuvoo, mutta sitten kun minä yritän saada keskusteluun jotain mun ongelmiani ne ei kuunte ja se tuottaa vaikeuksia puhua jatkossa tunteistaan.
Mussakin on enemmän sitä kuuntelian vikaa, mutta meillä kuuntelijoilla on yhtä suuri tarve päästä siihen kertojan osaan kuin muillakin. Joten sä et voi muuta kuin saada ittes puhumaan ja helpoitenhan se onnistuu jollekin läheiselle ja luotettavalle ihmiselle. Älä lannistu vaan jatka yrittämistä. Vaikenemin voi olla vaan pahasta omalle ittelleen. =)
Sama ongelma on mullakin. On vaan jotenkin vaikea puhua itsestä ja omista ongelmista. Se
kuuntelijan rooli on vaan paljon helpompi...kavrutkin(joita ei kylläkään pahemmin ole siunaantunut)
huomauttaa joskus miksen ikinä kerro omista asioista paljon mitään...
Mutta on ihmisiä joilla kuuntelijan taitoa ei ole ollenkaan, joten kyllä meitä kuuntelijoitakain tarvitaan :)