Puolisoni harkitsee ensimmäisestä liitosta saamansa lapsen antoa adoptioon lapsen äidin pyynnöstä ja äidin uusi mies on innokkaasti lasta myös adoptoimassa. Puolisoni ei tapaa lasta kovinkaan usein siitä syystä että hän on suurimman osan vuotta ulkomailla töissä ja välimatkaa kumpaisenkin asuinpaikan välillä on useampi sata kilometriä. Lapsi on aloittanut koulunsa ja mielestäni jo 8-vuoden iässä kykenevä ymmärtämään asioita ja mietityttää että onko adoptio tässä asiassa kohtuullista niin lasta kuin puolisoani ajatellen.
Tapaamiset ovat muutenkin hankalia koska lapsen äiti ei lainkaan edistä tapaamisia vaan pikemminkin niitä estää. Puolisoani lapsi ei kutsu isäksi eikä taida oikein edes ymmärtää puolisostani sitä että hän on isä eikä äidin aviomies. Äidin uusi puoliso on kuulemani mukaan hyvä mies ja hoitanut lasta kuin omaansa liki viimeiset 5 vuotta.
Puolisoni on jo antamassa asiassa periksi mutta itse koen asian niin että hänellä ei vain ole voimia pistää tässä asiassa vastaan joten tukeako häntä adoptioon myöntymisessä vai esitänkö edelleen eriäviä mielipiteitäni asiassa? Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta kun tapaamisasiat eivät suju ja enemmälti tämän lähivanhemman toimesta?
Tapaamiset ovat muutenkin hankalia koska lapsen äiti ei lainkaan edistä tapaamisia vaan pikemminkin niitä estää. Puolisoani lapsi ei kutsu isäksi eikä taida oikein edes ymmärtää puolisostani sitä että hän on isä eikä äidin aviomies. Äidin uusi puoliso on kuulemani mukaan hyvä mies ja hoitanut lasta kuin omaansa liki viimeiset 5 vuotta.
Puolisoni on jo antamassa asiassa periksi mutta itse koen asian niin että hänellä ei vain ole voimia pistää tässä asiassa vastaan joten tukeako häntä adoptioon myöntymisessä vai esitänkö edelleen eriäviä mielipiteitäni asiassa? Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta kun tapaamisasiat eivät suju ja enemmälti tämän lähivanhemman toimesta?
Vastaukset 8
Vanhimmat
..vaikka kuka näkeekin minun nimimerkin takaa jo punaista niin vastaan kuitenkin :)
Minun mielestä lapsen isän ei missään nimessä pidä luopua isyydestä, ja sinun pitää asiassa olla lojaali ja pitäytyä päättämästä miehesi asioita, lapsi sitten päättää kun tulee sen aika :)
Kyllä minä olen lojaali puolisoni päätökselle mutta kun adoptio tehdään niin lapsen ollessa alle 12-vuotias, lapsi ei voi itse päättää asiaa ja häntä tuskin kannustetaan edes tapaamaan bioisäänsä ennenkuin hän itse pystyy päättämään. Vaikea asia ja en itse hyväksy mielessäni adoptiota mutta en sitä myöskään voi päättää mutta ei tämä lapsikaan vielä alaikäisenä.
Siis miten tuo juridinen puoli näissä tapauksissa menee.Millä perusteella sisäinen adoptio voidaan myöntää, vaikkapa biologisen isän tahtoa vastaan.Voiko lapsi itse vänhemmiten vaatia halutessaan adoptiota.Otetaan karrikoitu esimerkki: ensin estetään tapaamiset ja mustamaalataan lapselle isää, kerätään elatusmaksut ja kas kun lapsi on 18 v. vaaditaan adoptiota.Siihen kysymykseesi, lopultakin on kyse miehesi omista perusarvoista ja vain hän itse voi päätöksen tehdä.Vaikea kysymys johon ei taida olla yhtä oikeaa vastausta, miettikää tarkkaan.
Tosiaan, minä en tosiaankaan voi asiaa päättää enkä sitä myöskään tee ja yritän olla sanomatta asiasta tästä eteenpäin oikeastaan mitään. Lapsen ja bioisän suhdetta ei lähivanhempien toimesta lainkaan tueta mutta lapsella on hyvä elämä ja ainut kärsijä tällä hetkellä on kyllä puolisoni koska hän on "menettänyt" lapsensa. Parasta on kai vain mennä sen mukaan mitä puolisoni päättää asiasta ja toivoa että lapsi joskus ottaisi yhteyttä bioisäänsä ilman katkeruutta.
On mielestäni outoa että meiltä kunnon miehiltä, jotka hoidamme el.maksut ja yritämme yksipuolisesti jotenkin pitää yhteyksiä etä lapseen, halutaan lapsi pois.Itsellenikin on tuo vaihtoehto esitetty,en ollut ennen tiennyt moisesta mahdollisuudesta.No kun en oikein lämmennyt ajatukselle, homma kääntyi tapaamisten ja muunkin kommunikoinnin osalta hankalaksi.Itse ajattelen että miltä itsestäni tuntuisi jos oma Isäni olisi antanut mut pois, niin että minkä luonto on säätänyt , sitä ei meidän tarvitse muuttaa.Tottakai ottaa päähän maksaa elatusmaksuja kun niin harvoin lastaan näkee, kai kaikella on lopulta tarkoituksensa, myös vaikeuksilla joita joudumme kohtaamaan.Käske miehesi miettimään perusarvojaan ja ettei toimi ex.sänsä väsyttämänä vastoin tahtoaan.
Kyllä tässä on niin jo käynyt että lähivanhemmat tekevät kaikkensa väsyttääkseni puolisoni ja taitavat olla voiton puolella. Itse en koko adoptiota haluaisi hyväksyä mutta olen täysin ulkopuolinen tässä koko asiassa joten minun sanani ei paina mitään.
Täytyy sanoa että en olisi koskaan uskonut miten painavia bioäidin teot ja sanat ovat kun tulee lapsen huoltajuudesta kyse. Bioisä olisi halukas olemaan isänä mutta ymmärtää myös lähi-isän merkityksen ja antaa tälle suurta arvoa mutta bioisälle ei anneta mitään arvoa. Uskoin ennen niin sinisilmäisesti siihen että kyllä Suomessa aikuiset osaavat hoitaa huoltajuusasiat mutta kyllä ne etäisät jäävät aikalailla kynnysmatoiksi näköjään.
Omassa suvussani oli vastaanlainen tapaus, jossa isä antoi lapsen adoptioon entisen puolison uudelle miehelle.
Tässä tapauksessa vaimo asuu ulkomailla miehensä ja lapsen kanssa. Tapaamisia oli harvoin ja isä katsoi lapsen eduksi että tämä sai "virallisen" aseman.
Lapsi tapaa biologisen isän edelleen kerran vuodessa parin päivän aikana niin että lapsi tulee vanhempiensa kanssa paikkakunnalle kylään.
Lapsi tietää, että on biologinen isä ja adoptioisä ja tälle on selitetty miksi näin. Heidän kohdalla onnistunut ratkaisu.
Koska sisäisestä adoptiosta näin paljon puhutaan, niin teen avauksen homoadoptioista.
Kuten tunnettua, oikeusministeriö valmistelee Tuija Brax:in (vihr) johdolla lakia samaa sukupuolta olevien parien sisäisestä adoptio-oikeudesta. Ehdotuksen odotetaan johtavan eduskunnassa kiihkeään keskusteluun ja se herättää monistakin eri syistä laajaa vastustusta.
Itse olen lähinnä pohdiskellut asiaa siltä kantilta, että se voi aikaansaada poikkeuksellisen suuria ongelmia tapauksissa, joissa naispari yrittää vääntää oikeusteitse väkisin pois biologisen isän oikeutta lapseensa vedoten rekisteröityyn parisuhteeseensa.
Näissä asiaan tuo nimittäin oman lisämausteensa se, että koska naispari ei voi saada omia biologisia yhteisiä lapsia, ja hedelmöityshoitojen tie on luovutettujen sukusolujen puutteen vuoksi hankala, niin silloin niitä lapsia haetaan parin yhteisiksi jokaisella mahdollisella kuviteltavalla tavalla ja isän oikeuksia voidaan yrittää ohittaa vieläkin aggressiivisemmin kuin heterouusperheiden tapauksessa.