LUOTTAMUSPULA?

Puhujainkokouskirjoituksen seurauksena paljastui palstalla vallitseva luottamuspula. Se esti varsinaisesta asiasta keskustelun ja jämähti kiistelyyn kirjoittajan aitoudesta.

Vaikka sheriffi on vakuuttanut, että ketjun http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000031609842 aloittaja on todella aito puhuja, osa palstalaisista epäilee yhä.

Näen epäilyksen takana ainakin kolme suurta ja perusteltua syytä. Ensiksikin: on suorastaan uskomatonta ja ennenkuulumatonta, että joku todellinen vl-puhuja kirjoittaisi tälle palstalle. Tätä näkemystä viljelevät erityisesti ne veeällät jotka pitävät palstaa uskolle vaarallisena. Toiseksi: vl-palstoilla loistavasti ja muuntautumiskykyisesti kirjoittanut (yhä kirjoittava?) ns. multinikki on tehnyt tarkat lukijat varautuneiksi. Ja kolmanneksi: vl-kulttuurin ilmapiiri amputoi rehdin ja avoimen tiedonvälityksen torsoksi. Ehkä juuri tästä syystä sheriffi ei voinut kertoa muuta kuin sen minkä kertoi, vain ytimen. Eikä se näytä noista kahdesta muusta syystä riittävän vakuuttamaan epäilijöitä.

Toiveeni on, että me virtuaaliyhteisönä pystyisimme vähentämään syntynyttä luottamuspulaa. Vanhoillislestadiolaisen liikkeen ja siinä elävien ihmisten tulevaisuus odottaa sitä meiltä.
744470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

zzzToiveeni on, että me virtuaaliyhteisönä pystyisimme vähentämään syntynyttä luottamuspulaa.zzz

Tuskin tämä toive voi toteutua.Tätä luottamuspulaa ei pysty vähentämään,ei koskaan. Koska netissä ei olla kasvotusten keskustelemassa, vaan huudetaan puskasta yhtä ja toista mikä ei ole Raamatun kanssa yhtä.
Ja tämän seurauksena se kuilu toisten eri mieltä olevien ihmisten kanssa vaan kasvaa

zzzVanhoillislestadiolaisen liikkeen ja siinä elävien ihmisten tulevaisuus odottaa sitä meiltä. zzz

Tuskinpa vaan, jos ette tule seuroihin ja halua tehdä parannusta omista synneistä. Ja jatkatte samaa rataa kuin ennenkin.

Äänestä
  • Hyvä veli! Juuri näin se on.
    " - - jos ette tule seuroihin ja halua tehdä parannusta omista synneistä. Ja jatkatte samaa rataa kuin ennenkin."

    Juamlan sanan valossa kun asia kirjakstuu niin uskovainen pysyy pois täältä törkypalstalta. Puhujatkaan ei tätä lue.

    Äänestä

  • M. Lääkkö kirjoitti:

    Hyvä veli! Juuri näin se on.

    vastaisia törkysaarnoja pidetään vanhoillislestadiolaisten rauhanyhdistyksillä.

    Äänestä

  • M. Lääkkö kirjoitti:

    Hyvä veli! Juuri näin se on.
    " - - jos ette tule seuroihin ja halua tehdä parannusta omista synneistä. Ja jatkatte samaa rataa kuin ennenkin."

    Juamlan sanan valossa kun asia kirjakstuu niin uskovainen pysyy pois täältä törkypalstalta. Puhujatkaan ei tätä lue.

    >>Hyvä veli! Juuri näin se on.

    Äänestä

  • nythän sinä puhut ihan pehmoisia! Miksi me tulisimme sellaisiin opillisesti sekaviin seuroihin, joissa sanaa selittävät Hahon tapaiset tiukan rippiopin kannattajat. Teidän saarnamiehennekin jo tulevat tänne palstalle tuskaansa kertomaan. Kyllä teidän ensin pitää oma pesänne selvittää ennen kuin muita sinne pyydätte.

    Äänestä

Tässä vuoden vaihtuessa voidaan todeta, että palstalla on tehty historiaa.

Tämän "S24-rauhanyhdistyksen" luotsaaminen on vaativa tehtävä, se on sanomattakin selvää! Sheriffi on onnistunut tilanteen haasteet huomioon ottaen erittäin hyvin. Viisautta ja malttia häneltä tässä kysytään. Toiseksi, sinä Saaraleena, olet palstan helmi. Asiantuntemuksesi ja verkostosi on kerrassaan harvinainen.

Sinut ja Bergeronnette tullaan muistamaan, kun joskus joku tulevaisuuden "Seppo Lohi" eli joku historiantutkija istuu kirjoittamassa vl-liikkeen 2000-luvun ensimmäisten vuosikymmenten historiaa. Silloin tullaan kirjoittamaan, että Pyhä Henki pääsi vihdoin viimein herättelemään tavallisten uskovaisten kautta siionia ja SRK:n johdon kovia sydämiä, siitä surkeasta, synkästä pimeydestä ja epärehellisyydestä, johon hoitokokoukset ja niitä edeltäneet harhailut olivat liikkeen johtaneet. Alkoivat rehellisen ja avoimen keskustelun äänet voimistua.

Saaraleena ja Bergeronnette ovat tehneet historiaa. Ja heidän kanssaan kaikki keskustelua asiallisesti ja rohkeasti eteenpäin vieneet ihmiset.

Muistamme. Eivät ne vanhan liitonkaan profeetat pelänneet astua vaikka leijonien luolaan, kun he saivat rohkeutensa Pyhästä Hengestä nöyrään sydämeen!

Äänestä
  • Eikä seriffi ja Saaraleena ole pfofetoita jotka on leijonan luolassa.
    Perustelet väärin asioita, tarkkailija puskasta.

    Äänestä

  • Raamattu kirjoitti:

    Eikä seriffi ja Saaraleena ole pfofetoita jotka on leijonan luolassa.
    Perustelet väärin asioita, tarkkailija puskasta.

    Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä että FT Seppo Lohen uusinkaan kirja ei ole Raamattu.

    Tosin kukaan ei ole sitä Raamattuna pitänytkään. Se on tutkimus herätysliikkeemme historiasta, sen eräästä vaiheesta.

    Tulevaisuudessakin kirjoitetaan historiaa, sitä jota juuri nyt teemme.

    Mitä siihen tulee, olisiko Beregronnettea ja Saaraleenaa pidettävä profeettoina, sen ratkaiskoon aika. Meidän ei hyödytä kiistellä siitä nyt. Sadan vuoden kuluttua sen tiedämme... :-) Kristillisyydessä on aina ollut merkittäviä näkijöitä ja toimijoita, kirjoittajia ja organisaattoreita. Jotka ovat jollain ratkaisevalla tavalla vieneet Jumalan sanaa eteenpäin, erityisen vaikeissa oloissa.

    Äänestä

  • Tarkkailija puskasta kirjoitti:

    zzzzKristillisyydessä on aina ollut merkittäviä näkijöitä ja toimijoita, kirjoittajia ja organisaattoreita. Jotka ovat jollain ratkaisevalla tavalla vieneet Jumalan sanaa eteenpäin, erityisen vaikeissa oloissa. zzzz

    Eihän nämä kaksi B tai S:L ole vieneet evankeliumia eteenpäin täällä millään lailla.

    Muut vl:äthän täällä on enemmän tehneet Jumalan valtakunnan työtä. Sekä puhujat puhujankokouksessa ja seuroissa.
    Jotka näistä pilkkaajista huolimatta profeteeraavat ja saarnaavat .
    Ja jaksavat moneen otteeseen teille muille puhua ja oikoa asioita.

    Äänestä

Erittelit hyvin sen ongelman, mikä estää keskustelun täällä palstalla ja mikä vie uskottavuuden ja luottamuksen. Kerron oman kohtani.

Kun tulin palstalle muutama vuosi sitten, olin luottavainen ja keskusteluhaluinen joka suuntaan. Olin silloin jo tällä nimelläni. Haastoin keskusteluun monia ja yritin melkein epätoivoisesti ottaa yhteyttä näin virtuaalisesti mielestäni ymmärtäväisiin kirjoittajiin. Minulla oli vilpitön halu nimenomaan keskustella.

Vastaukset olivat joskus outoja tai keskustelu tyrehtyi alkuunsa. Lähetin muutamille jopa sähköpostia saamatta vastausta. En ajatellut, että se olisi merkinnyt mitään ratkaisevaa. Sitä sattuu.

Kun sitten multinikki paljastui, koko palstatotuus revähti eteeni ihan toisenlaisena. Tajusin, mikä oli kiikastanut keskustelussa. Olin tosi pettynyt, kun olin tyhmyyttäni luullut, että täällä kirjoittaa oikeasti joku vl-pappi, vl-puhuja, vl-kätilä, vl-lakimies, vl-lääkäri, monta erotettua, monta hoidettua, monta kohtalokaveria... mikä milloinkin.

Ei! - vaan joukossa oli yksi multinikki, joka oli osannut leikkiä meidän kanssamme! Hän oli niin taitava, ettei tullut mielenviereenkään jonkun feikkaavan niin taitavasti ja monipuolisesti. Sp:tkin olivat näennäisesti oikeita.

Onko hän poistunut? Minä olen tullut vainoharhaiseksi ja näen 'hänet' monessa ketjussa: avauksissa, vastaamassa itselleen, minulle ja muille. Luottamus on mennyt jo ajat sitten. Eikä se poistu, ellen saa vakuutusta, että hän ei enää pelleile kanssamme. Luulin vl-puhujan avausta hänen tekemäkseen. Hän olisi siihen pystynyt. Sen tiedän kokemuksesta.

Jos joku voi vaikuttaa häneen, niin olen kiitollinen. Minä en siihen pysty.

En olisi kirjoittanut tätä, jos Sinä et olisi sitä maininnut. Muut kohdat avauksessa tuntuvat luonnollisemmilta ja siten ymmärrettäviltä.

Äänestä
  • ...varma, että näitä "multinikkejä" on vain yksi? Voihan heitä hyvin olla useampiakin? Ja osa niistä kirjoituksista, jotka vaikuttavat "multinikin" tuotoksilta, voivatkin olla ihan oikeaa asiaa?

    Äänestä

  • Aimo H kirjoitti:

    ...varma, että näitä "multinikkejä" on vain yksi? Voihan heitä hyvin olla useampiakin? Ja osa niistä kirjoituksista, jotka vaikuttavat "multinikin" tuotoksilta, voivatkin olla ihan oikeaa asiaa?

    Mistä minä voisin tietää montako multinikkiä täällä on? En edes tunnista tätä yhtä. Erehdyinhän tuossakin avauksessa, mikä käsitteli puhujainkokousta. Luulin sitä hänen tekemäkseen ja sen on sanottu olevan ihan aito.

    Sehän oli oikeaa asiaa, kuten moni muukin täällä on. Multinikin tekstitkin ovat oikeaa asiaa, mutta keskustelusta ei meinaa tulla mitään sellaisen pohjalta.

    Näivettyykö jälleen yksi Saaraleenan tekemä sinänsä viksu avaus palstan provokaattereista keskustelemiseen? Tympäisevää.

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Tässä yksi palstan kymmenistä "vl-puhujista".

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000025557370#22000000025557370

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Mistä minä voisin tietää montako multinikkiä täällä on? En edes tunnista tätä yhtä. Erehdyinhän tuossakin avauksessa, mikä käsitteli puhujainkokousta. Luulin sitä hänen tekemäkseen ja sen on sanottu olevan ihan aito.

    Sehän oli oikeaa asiaa, kuten moni muukin täällä on. Multinikin tekstitkin ovat oikeaa asiaa, mutta keskustelusta ei meinaa tulla mitään sellaisen pohjalta.

    mitä hänelle kelpaa, ja sekoittaa itsensä kaikkiin asioihin.

    Ylpiä ihminen saattaa riidan, mutta joka luottaa Herraan, hän kostuu.

    Äänestä

  • Tympääntynyt kirjoitti:

    Näivettyykö jälleen yksi Saaraleenan tekemä sinänsä viksu avaus palstan provokaattereista keskustelemiseen? Tympäisevää.

    Ilmapiiri S24-palstalla on samanlainen kuin hoitokokouksissa. Jokainen epäilee toinen toistaan...

    Äänestä

  • PistePirkko (vl), joka heilui aktiivisesti joka keskustelussa ja jo tyylistä näki, että hän kirjoittaa useilla nikeillä, itsekin sen kerran paljasti.

    Kyllähän Moppaajasefukin sanoi aikoinaan kirjoittavansa useammalla nimimerkillä. En tiedä mikä on tilanne tänään.

    En ole tätä palstaa viimeaikoina niin seurannut, että en osaa ottaa kantaa sen enempää.

    Äänestä

  • Peksujeff kirjoitti:

    PistePirkko (vl), joka heilui aktiivisesti joka keskustelussa ja jo tyylistä näki, että hän kirjoittaa useilla nikeillä, itsekin sen kerran paljasti.

    Kyllähän Moppaajasefukin sanoi aikoinaan kirjoittavansa useammalla nimimerkillä. En tiedä mikä on tilanne tänään.

    En ole tätä palstaa viimeaikoina niin seurannut, että en osaa ottaa kantaa sen enempää.

    Kyllä minä muistan tämän nikin, sillä käytin itsekin hänestä tuota nimeä. Moni meistä kirjoittaa välillä eri nikeillä ja vaihtelee niitä useinkin. En ole poikkeus itsekään.

    Silti feikkaus, tietoinen keskustelun herättäminen ja vedättäminen ihan eri ihmisenä ja eri roolissa on minusta väärin.

    Tunnen tulleeni tietyllä tavalla petetyksi. Se on jättänyt epäluuloisuuden sisälleni ja estää luottavaisesti ja avoimesti keskustelemasta, vaikka miten ansiokas ja houkutteleva kirjoitus olisi esillä!

    Tunnen toki täältä monta kirjoittajaa (nimistä ja tyylistä), joiden kanssa feikkausepäilyt eivät tule mieleeni. Eikä pieni sanailu pelleilymielessäkään ole vierasta!

    Puhun laajemmasta asiasta, joka vaivasi mopin palstalla aikoinaan, on vielä (?) varmasti tälläkin palstalla ja missä muualla vielä? Sitä voi vain epäillä ja arvailla.

    Mutta ongelma on minun ja etsin siihen ratkaisuni! Tuskin pystyn muihin vaikuttamaan, niin suuria en itsestäni luule!

    Äänestä

  • Sananl kirjoitti:

    mitä hänelle kelpaa, ja sekoittaa itsensä kaikkiin asioihin.

    Ylpiä ihminen saattaa riidan, mutta joka luottaa Herraan, hän kostuu.

    Olen monesti ihmetellyt, miksi vl-saarnoissa puhutaan kunniaan 'kostumisesta'. Tuossahan se on sanottu!

    Se on vieras vertaus varsinkin sateisena kesänä täällä Suomessa, mutta sopi varmasti kuivana kautena Raamatun maissa kuvaksi taivaan ihanuudesta?

    Muuten koin viesisi asiattomana. Tarkoitit minua, tiedän sen.

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Kyllä minä muistan tämän nikin, sillä käytin itsekin hänestä tuota nimeä. Moni meistä kirjoittaa välillä eri nikeillä ja vaihtelee niitä useinkin. En ole poikkeus itsekään.

    Silti feikkaus, tietoinen keskustelun herättäminen ja vedättäminen ihan eri ihmisenä ja eri roolissa on minusta väärin.

    Tunnen tulleeni tietyllä tavalla petetyksi. Se on jättänyt epäluuloisuuden sisälleni ja estää luottavaisesti ja avoimesti keskustelemasta, vaikka miten ansiokas ja houkutteleva kirjoitus olisi esillä!

    Tunnen toki täältä monta kirjoittajaa (nimistä ja tyylistä), joiden kanssa feikkausepäilyt eivät tule mieleeni. Eikä pieni sanailu pelleilymielessäkään ole vierasta!

    Puhun laajemmasta asiasta, joka vaivasi mopin palstalla aikoinaan, on vielä (?) varmasti tälläkin palstalla ja missä muualla vielä? Sitä voi vain epäillä ja arvailla.

    Mutta ongelma on minun ja etsin siihen ratkaisuni! Tuskin pystyn muihin vaikuttamaan, niin suuria en itsestäni luule!

    Kun vakavasti keskustellaan ASIAA, pääasia on yksinomaan viestin asiasisältö. Sen painoarvo. Ei asian esittäjän persoona. Muu on ihmis-auktoriteetti uskoa.

    Äänestä

  • He.Ke. kirjoitti:

    Kun vakavasti keskustellaan ASIAA, pääasia on yksinomaan viestin asiasisältö. Sen painoarvo. Ei asian esittäjän persoona. Muu on ihmis-auktoriteetti uskoa.

    Olen samaa mieltä siitä, että kun käydään keskustelua pelkästä ASIASTA, niin henkilöllä ei ole merkitystä.

    Mutta täällä ko. feikkaaja esiintyy ERI PERSOONANA, eri henkilönä. Se ilmenee hänen viestistään. Hän on käynyt jossakin, hän on nähnyt ja kokenut, hän kertoo ITSESTÄÄN kuin olisi asianosainen tai asiantuntija, vaikka puhuu TOISEN asioista.

    Jos hän esim. kertoo mitä kuuli vl-seuroissa, vaikka ei ollut mukana, niin hän on itse henkilönä mukana keskustelemassa. Ei hänkään puhu pelkkää asiaa!

    Erotan luultavasti nuo tilanteet toisistaan. Sen verran olen käynyt kylmää, etäistä, tieteellistä ASIAkeskustelua sotkematta siihen itseäni.

    En ole tullut tänne keskustelemaan vl-uskosta tuossa merkityksessä. Tämä on mielestäni toisenlainen foorumi. Muutamien kanssa se on ollutkin. Minun ilokseni ja lohdukseni.

    Äänestä

  • iski palstalle! kirjoitti:

    Ilmapiiri S24-palstalla on samanlainen kuin hoitokokouksissa. Jokainen epäilee toinen toistaan...

    ...ja palstalle on pantu pystyyn hoitokokous ry:n malliin. Missä hoitokokous, siellä heitetään sieluja pian saatanalle...

    "Mutta paavin sitomisen tarkoitus on sitoa viattomia omiatuntoja eikä päästää niitä vapaiksi, vaan pitää ne sidottuina, eikä hän pyri mihinkään muuhun kuin saamaan omattunnot pauloihinsa ja niiden vapauden riistetyksi, niin että sellaista sitomista oikeammin olisi kutsuttava SYNTIIN VANGITSEMISEKSI ja johdattamiseksi." (Martti Luther)

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Olen samaa mieltä siitä, että kun käydään keskustelua pelkästä ASIASTA, niin henkilöllä ei ole merkitystä.

    Mutta täällä ko. feikkaaja esiintyy ERI PERSOONANA, eri henkilönä. Se ilmenee hänen viestistään. Hän on käynyt jossakin, hän on nähnyt ja kokenut, hän kertoo ITSESTÄÄN kuin olisi asianosainen tai asiantuntija, vaikka puhuu TOISEN asioista.

    Jos hän esim. kertoo mitä kuuli vl-seuroissa, vaikka ei ollut mukana, niin hän on itse henkilönä mukana keskustelemassa. Ei hänkään puhu pelkkää asiaa!

    Erotan luultavasti nuo tilanteet toisistaan. Sen verran olen käynyt kylmää, etäistä, tieteellistä ASIAkeskustelua sotkematta siihen itseäni.

    En ole tullut tänne keskustelemaan vl-uskosta tuossa merkityksessä. Tämä on mielestäni toisenlainen foorumi. Muutamien kanssa se on ollutkin. Minun ilokseni ja lohdukseni.

    haluaa keskustella pelkästään asiasta asiana, hän ei ota itselleen jotakin tekaistua roolia.
    Tämä feikkaaja otti/ottaa niitä roolejansa, koska halusi/haluaa saada ihmiset niiden avulla uskomaan ja ajattelemaan tietyllä tavalla. Hän pyrkii siis vaikuttamaan muiden uskoon ja ajatusmaailmaan epärehellisin keinoin.

    Tuosta, minkälainen foorumi tämä on, olen kanssasi eri mieltä. Minusta tämä on, tai tämän pitäisi olla, moni-ilmeinen foorumi. Tänne mahtuvat niin puhtaasti asioihin keskittyvät kuin henkilökohtaisemmatkin keskustelut. Jokaiselle makunsa ja tarpeittensa mukaan.

    Äänestä

  • Jos kirjoittaja kirjoitti:

    Feikkaaminen on aikamoinen petos toisia palstallaolijoita kohtaan. Sillä voi saada myös äärettömän paljon pahaa aikaan. Se, että feikkaaja aina lopulta paljastuu, ei kuitenkaan poista kaikkea sitä pahaa, jonka hän on jo aikaansaanut, jopa suorastaan kauhistuttavaa jälkeä. Ja toisten kirjoittajien manipuloiminen kuuluu myös asiaan. Siihen on hyvä keino kehua itseään ja toimintaansa monen eri nikin voimin, jolloin syntyy ketjua lukevalle syntyy kuva, että noin asian täytyy olla, kun kerran noin monet ihmiset sen noin kokevat. Asiaan kuuluu tietenkin useita rekisteröityjä nikkejä lukemattomien ns puskahuutelujen lisäksi. Onko tuttua?

    Äänestä

  • lukutoukkanen kirjoitti:

    Joka yhtään tuntee Internetin keskustelupalstoja ja on itse aikuinen, ymmärtää ettei kirjoittelijoita voi eikä pidä vakavissaan ottaa. Ei ainakaan kaikkia. Höpöttelijöitähän riittää pilvin pimein!! Lapsellista moralisoida asiaa jolle ei mitään voi. Tännehän saa/sopii kirjoittaa kuka sekopää hyvänsä, mitä sylki suuhun tuo.Vakavaa keskustelua varten on kurinalaisia palstoja. Nissä on tiukka sääntökuri ja rekisteröintipakko.

    Äänestä

  • Aikuisen asenne kirjoitti:

    Siispä meki lapselliset moralisoijat mahdumme tänne, ja se on sinunkin siedettävä ihan aikuisen asenteella! Älä ota tätä vakavasti -sinäkään!

    Äänestä

  • Aikuisen asenne kirjoitti:

    Joka yhtään tuntee Internetin keskustelupalstoja ja on itse aikuinen, ymmärtää ettei kirjoittelijoita voi eikä pidä vakavissaan ottaa. Ei ainakaan kaikkia. Höpöttelijöitähän riittää pilvin pimein!! Lapsellista moralisoida asiaa jolle ei mitään voi. Tännehän saa/sopii kirjoittaa kuka sekopää hyvänsä, mitä sylki suuhun tuo.Vakavaa keskustelua varten on kurinalaisia palstoja. Nissä on tiukka sääntökuri ja rekisteröintipakko.

    "Joka yhtään tuntee Internetin keskustelupalstoja ja on itse aikuinen, ymmärtää ettei kirjoittelijoita voi eikä pidä vakavissaan ottaa. Ei ainakaan kaikkia. Höpöttelijöitähän riittää pilvin pimein!! Lapsellista moralisoida asiaa jolle ei mitään voi. Tännehän saa/sopii kirjoittaa kuka sekopää hyvänsä, mitä sylki suuhun tuo."

    Mitään voikkaan, kyllähän ihmisiä on joka lähtöön, ja toiset tykkää tehdä tahallista kiusaakin. Mutta ei se kuitenkaan ole oikein, että lähdetään keskustelupalstoilla valehtelemaan, ja puhutaan siellä mitä sylki suuhun tuo, ainakin he tietävät jotka ovat uskon kanssa tekemisissä, että niistä turhista sanoistakin saamme rangaistuksen.

    Ja vaikka ne jotkut plastoilla käyttäytyisivät miten sattuu, niin ei se anna sille lupaa, että keskutelupalstoilla saa käyttäytyä miten tahansa.

    He joilta löytyy halua olla rehellinen keskutelupalstoillakin, niin ovat myös varmasti sitä muutenkin.

    Äänestä

  • Jos kirjoittaja kirjoitti:

    haluaa keskustella pelkästään asiasta asiana, hän ei ota itselleen jotakin tekaistua roolia.
    Tämä feikkaaja otti/ottaa niitä roolejansa, koska halusi/haluaa saada ihmiset niiden avulla uskomaan ja ajattelemaan tietyllä tavalla. Hän pyrkii siis vaikuttamaan muiden uskoon ja ajatusmaailmaan epärehellisin keinoin.

    Tuosta, minkälainen foorumi tämä on, olen kanssasi eri mieltä. Minusta tämä on, tai tämän pitäisi olla, moni-ilmeinen foorumi. Tänne mahtuvat niin puhtaasti asioihin keskittyvät kuin henkilökohtaisemmatkin keskustelut. Jokaiselle makunsa ja tarpeittensa mukaan.

    HA-LOO! Eikös kaikki tai melkein kaikki tänne kirjoittavat "pyri vaikuttamaan muiden uskoon ja ajatusmaailmaan "? Tuomalla esiin omia tietoja? Mietippä ite.

    Äänestä

  • lukutoukkanen kirjoitti:

    Feikkaaminen on aikamoinen petos toisia palstallaolijoita kohtaan. Sillä voi saada myös äärettömän paljon pahaa aikaan. Se, että feikkaaja aina lopulta paljastuu, ei kuitenkaan poista kaikkea sitä pahaa, jonka hän on jo aikaansaanut, jopa suorastaan kauhistuttavaa jälkeä. Ja toisten kirjoittajien manipuloiminen kuuluu myös asiaan. Siihen on hyvä keino kehua itseään ja toimintaansa monen eri nikin voimin, jolloin syntyy ketjua lukevalle syntyy kuva, että noin asian täytyy olla, kun kerran noin monet ihmiset sen noin kokevat. Asiaan kuuluu tietenkin useita rekisteröityjä nikkejä lukemattomien ns puskahuutelujen lisäksi. Onko tuttua?

    Väitteesi ovat räikeitä. Olet suora viesti vl-kulttuurista! Tarkoitatko, että kun joku antaa palstalla toiselle myönteistä palautetta, heti on syytä epäillä, että takana on kieroilua?

    Eikö siellä teidän vl-liikkeessä puhuta toisesta ihmisestä koskaan hyvää eikä kaunista? Unohtuiko tieltä neuvo parhain päin puhumisesta? Olette imeneet vl-kasvatuksessa selän takana pahan puhumisen. Ilmeisesti olette omassa joukossanne toisillenne niitä hirveimpiä susia.

    Puistattaa.

    Äänestä

  • Teol.yo kirjoitti:

    HA-LOO! Eikös kaikki tai melkein kaikki tänne kirjoittavat "pyri vaikuttamaan muiden uskoon ja ajatusmaailmaan "? Tuomalla esiin omia tietoja? Mietippä ite.

    Jos yrität polittikassa feikata vuoroin vasempaa ja vuoroin oikeaa, välillä kristillisiä ja vihreitä, niin melkoinen feikki ja pelle olet!

    Kun toimintasi tulee julki, niin lennät kuin leppäkeihäs jonnekin. Kätyri ja moninaamainen ei menesty siellä, mutta täälläkö se on muka oikeaa ja luonnollista.

    Mielestäni toiseen vaikuttaminen voisi lähteä rehellisemmältä pohjalta kuin tuollaisen leikittelyn ja feikkaamisen. Se on näköjään jollekin täällä tietty roolileikki ja sisäinen nautinto! Muiden kustannuksella, koska emme ole leikissä omasta halusta mukana.

    Äänestä

  • Teol.yo kirjoitti:

    HA-LOO! Eikös kaikki tai melkein kaikki tänne kirjoittavat "pyri vaikuttamaan muiden uskoon ja ajatusmaailmaan "? Tuomalla esiin omia tietoja? Mietippä ite.

    Tuossa viestissä luki:
    "Hän pyrkii siis vaikuttamaan muiden uskoon ja ajatusmaailmaan epärehellisin keinoin."

    Siis pyrkii vaikuttamaan EPÄREHELLISIN keinoin.

    Äänestä

  • Puistattaa kirjoitti:

    Väitteesi ovat räikeitä. Olet suora viesti vl-kulttuurista! Tarkoitatko, että kun joku antaa palstalla toiselle myönteistä palautetta, heti on syytä epäillä, että takana on kieroilua?

    Eikö siellä teidän vl-liikkeessä puhuta toisesta ihmisestä koskaan hyvää eikä kaunista? Unohtuiko tieltä neuvo parhain päin puhumisesta? Olette imeneet vl-kasvatuksessa selän takana pahan puhumisen. Ilmeisesti olette omassa joukossanne toisillenne niitä hirveimpiä susia.

    Puistattaa.

    aika avuton yritys. Et voi tietää mitenkään, onko tuo kirjoittaja vl vai ei, koska hän ei sitä ilmaissut. Hän vain totesi tosiasian, jonka monet ovat täällä huomanneet. Onhan siitä ollut puhetta ennenkin.

    Äänestä

kerro jonkinlaisesta luottamuksesta, että täällä voidaan ilmaista mieltä vaivaavia epäilyksiä ja ärtymyksiäkin? Niitä ei tarvitse vain painaa alas ja olla, niinkuin ei niitä olisikaan.

Siellä, missä on ihmisiä, elämä on aina epätäydellistä ja risaistakin. Miksei sitten tällä palstalla?

Ry:n henki on se, että pitäisi näyttää vain sopuisalta ja siloitellulta. Ei kai täällä sentään?

Olen itse yksi noita puheeksi ottamiesi asioitten parissa meuhkanneita. En pyydä anteeksi. Ajattelen juuri niin kuin olen kirjoittanut.
En hyväksy tiettyjä toimintatapoja, mutta niitä toimijoita kohtaan tunnen sympatiaa. Pitääkö se erikseen sanoa?

terv. joku toisinajattelija

Äänestä
  • Juuri niin. Monia kirjoittajia ja monenlaisia ksäityksiä pitää päästä julki. Jälki ei aina ole hirmu siloiteltua kiiltokuvaa. Rosoistaki se on! Mutta se on ELÄVÄÄ. Ei pystyyn kuollutta eikä teeskentelevää.

    Äänestä

a) lukevat ja kirjoittavat
b) kirjoitan yhä
c) sanan- ja uskonnonvapaus ajaa jopa "ylistetyn" sefun yli
eli perustus- ym. lakien suomin oikeuksinemme pitää voida toimia ilman
* vl-administrointia,
* -keskustelunohjailua,
* silminnähtävissä olevaa keskustelujen kieroonvetoa - huseeratkoon siellä omalla palstallaan mielin määrin sisäpiirissään

Äänestä
  • Viittaus tähän:
    "...silminnähtävissä olevaa keskustelujen kieroonvetoa - huseeratkoon siellä omalla palstallaan mielin määrin sisäpiirissään".

    Saaraleena. Sin jätit jostain (tietystä?) syystä mainitsematta yhden seikan, joka lisää epäluuloa ja ristiriitoja. Että sama henkilö joka perusti oman vl-palstansa, "huseeraa" (kuten nimimerkki "Noista multeista" kirjoitti, edelleen myös tällä palstalla. Ylimpänä moderaattorina.

    Äänestä

  • "Epäröivä" kirjoitti:

    Viittaus tähän:

    Totta... minä ainakin tätä hämmästelen.

    On mielestäni hyvä jonka luin Mopin omalta palstalta. Olen samaa mieltä Mopin kanssa, että uskonnollisilla palstoilla kuten tämä suomi24 palstakin on pitäisi pyrkiä rehellisyyteen. Uskonasiat kun eivät kuitenkaan ole leikin asioita. Ja monet meistä ovat täällä vakavalla mielellä puhumassa niistä asioista joita pidämme tärkeinä, ja joista haluamme puhua.

    Multinikkien vuoksi juuri epäluottamus kasvaa jos esittävät asioistaan valheellisesti esiintyen milloin minäkin mm. naisena tai miehenä, vl-uskovaisena tai jonain muuna, se on laähimmäisten tietoista harhauttamista jos valheellisesti muuttaa itseään harhauttamis tarkoituksessa. Rehellisyys on myös tie luottamukseen.

    "Moppaajasefu
    Site Admin

    Liittynyt: 25 Hel 2007
    Viestejä: 1180

    Lähetetty: Tor Jou 20, 2007 21:06 Viestin aihe: Multipersoonista

    --------------------------------------------------------------------------------

    Kun multipersoona-kysymys on noussut esiin taas palstalla, lienee aika minunkin tämän palstan ylläpitäjänä ja moderaattorina kantaa korteni kekoon.

    Viime talvena palstalaisten veret seisautti hetkeksi kirjoittajapersoona, joka esiintyi täällä yhdeksällä rinnakkaisnikillä, miehenä, naisena, vl-uskovaisena, ei-vl-henkilönä jne. Asia paljastui aivan sattumalta. Otin välittömästi yhteyttä kyseisen henkilön KAIKKIIN nikkeihin yksityispostilla ja kysyin syytä hänen multiesiintymisiinsä nimenomaan sen vuoksi, että hän usein keskusteli itsensä kanssa. En saanut yhtäkään vastausta miltään nikiltä.

    Varmaan jokainen voi mielessään kuvitella, miten paljon luottamusta herättää sellainen henkilö, joka katsoo oikeudekseen pelata kyseisenkaltaista peliä. Varsinkin, kun keskustelemme nimenomaan uskonnollisella palstalla, jolla ihmiset usein purkavat lähestulkoon sydänverellä kirjoittaen tuntojaan.

    Viimetalvinen episodi rikkoi tietyllä tavalla meidän palstalaisten keskelle rakentunutta luottamusta ja vei pitkään, ennen kuin keskustelu palautui normaaliuomiinsa.

    Vaikka olemme anonyymipalstalla, meidän kirjoittajien keskelle on syntynyt useita ystävyyssuhteita, jotka ovat johtaneet aivan reaalielämässä tapaamisiin ja yhteydenottoihin. Se kertoo aidosta ihmisten kohtaamisesta täällä virtuaalimaailmassa.

    Monesti netin keskustelupalstoja morkataan turhaankin yleistäen epäaitoudesta ja virtuaalipeleistä. Uskaltaisin sanoa, että tällä palstalla on päästy jo aika lähelle aitoa keskustelua ilman pelejä. Siihen meitä on ollut auttamassa kirjoittajien vilpittömyys ja aitous. Viesteistä henkii rehellinen kokemuksen maku ja sellainen syvällisyys, että sitä harvoin tapaa kiireisen elämänsykkeen keskellä arjen pyörityksessä.

    Omaa uskoani tämä palsta on vahvistanut ja samaa olen lukenut teidän muidenkin viesteistä.

    Minusta hyvä ohjenuora meille kaikille on se, että olemme kaikessa julki ja paljaat Jumalan edessä, vaikka kaikkia emme oikeilta nimiltä tunnekaan. Tämä on samalla vetoomus hänelle, joka mahdollisesti on osa viimetalvista virtuaalipersoonaa täällä.

    Minä palstan ylläpitäjänä olen selvillä siitä, jos multipersoonaisuus alkaa vaivata jotakuta ja tulen ottamaan yhteyttä yksityisviestin kautta. Tällä hetkellä ongelmaa ei ole.

    Rauhallisia joulunaluspäiviä kaikille teille, rakkaat palstalaiset!
    _________________
    Keskustelua vanhoillislestadiolaisuudesta -foorumin ylläpitäjä ja moderaattori."

    Äänestä

  • Emmalia. kirjoitti:

    Onkin jännää, että Moppi itse on esiintynyt tämän palstan Galleriassa milloin miehenä, milloin naisena. "Elkää tehkö niinku mä teen vaan niinku mä sanon".

    Äänestä

  • Pithää olla periaatteita kirjoitti:

    Onkin jännää, että Moppi itse on esiintynyt tämän palstan Galleriassa milloin miehenä, milloin naisena. "Elkää tehkö niinku mä teen vaan niinku mä sanon".

    Onko tälle väitteelle faktaa perusteeksi?

    Äänestä

Saaraleena! Mitä on vl-kulttuuri??

"kolmanneksi: vl-kulttuurin ilmapiiri amputoi rehdin ja avoimen tiedonvälityksen torsoksi. Ehkä juuri tästä syystä sheriffi ei voinut kertoa muuta kuin sen minkä kertoi, vain ytimen."

Mitä tarkoitat sillä?

Äänestä
  • Siinä voi olla vaan arkuus takana ja ei osaa muuten tuoda ajatuksiaan, jos hänet on vaikka paljastettu ja oltu epäkohteliaita.
    Tämän takia ei pitäis alkaa arvailemaan kuka on jonku nikin takana. Se on epäkohteliastakin.

    Jos joku haluaa olla piilossa, ei ketään voi pakottaa näin raakalla tavalla esiin. Mutta silloin ei saa olla vaatimuksia, että hänet täytyy pitää vl:nä, jos hänen kirjoitukset ei vastaa sitä.

    Ei kai sekään ole väärin jos kirjoittaa ilman nikkiä, jos ei muuhun kykene.

    Jos omiin viesteihin ei saa järkeviä vastauksia niin eihän siinä tee väärin jos ketjun pitäjä vastaakin ite. Ja varsinkin jos se oma mielipide kerran on hänen mielestä oikeampi kuin toisten mielipide.

    Ja tuosta i t s e k e s k u s t e l u s t a olen eri mieltä-
    Jos sitä voi huomata myöhemmin jonku asia kun on tehnyt avauksen ja haluaa tuoda sitä laajemmin esille.
    Sekin on joskus tulkittu väärin ja on voinut saada syyttelyä itsekeskustelusta.

    Tässä voidaan mennä liialliseen kireyteen kun tästä itsekeskustelusta aletaan syytellä toisia.
    Sitä pitää olla ensin asiasta varma, eikä vaan että se on oletusta.

    Itsekeskustelukin voi olla suhteellinen käsitys.

    Ja tämä on yksi palstanpitäjien heikkouksista että se kireyskin voi alkaa vaivaamaan kun on taistellut palstalla ja alkaa tuntea väsymystä.
    Ja sitä on monesti niin vaikea myöntää että itekin erehtyy, kun on moderoija.

    Mutta ei se vie sitä mainetta jos uskaltaa tunnustaa, että nyt minä erehdyin.
    Vaan se pikemminkin voi tuoda ihmisten kunnioituksen, että uskaltaa myöntää, että sitä on itsekin on vaan tavallinen ja samalla lailla erehtyväinen ihminen kuin muutkin.

    Sehän se paremmin voi tuoda ihmisen maineen huonoon valoon, jos ei uskalla myöntää omia virheitään.

    Äänestä

  • ja tuskin on väärin, kirjoitti:

    Siinä voi olla vaan arkuus takana ja ei osaa muuten tuoda ajatuksiaan, jos hänet on vaikka paljastettu ja oltu epäkohteliaita.

    Niin sanottuja ohikulkijoita. Minäkin olen yksi näistä vierailijoista.

    Joku viihtyy täällä vähän aikaa joku pitenpään.

    Saattaavat kommentoidakin joitakin viestejä.

    Viestejä lukiessa olisi syytä pitää tämä mielessä.

    Toivon palstalaisille hedelmällisiä keskusteluja armon vuonna 2008.

    Äänestä

  • ja tuskin on väärin, kirjoitti:

    Siinä voi olla vaan arkuus takana ja ei osaa muuten tuoda ajatuksiaan, jos hänet on vaikka paljastettu ja oltu epäkohteliaita.
    Tämän takia ei pitäis alkaa arvailemaan kuka on jonku nikin takana. Se on epäkohteliastakin.

    Jos joku haluaa olla piilossa, ei ketään voi pakottaa näin raakalla tavalla esiin. Mutta silloin ei saa olla vaatimuksia, että hänet täytyy pitää vl:nä, jos hänen kirjoitukset ei vastaa sitä.

    Ei kai sekään ole väärin jos kirjoittaa ilman nikkiä, jos ei muuhun kykene.

    Jos omiin viesteihin ei saa järkeviä vastauksia niin eihän siinä tee väärin jos ketjun pitäjä vastaakin ite. Ja varsinkin jos se oma mielipide kerran on hänen mielestä oikeampi kuin toisten mielipide.

    Ja tuosta i t s e k e s k u s t e l u s t a olen eri mieltä-
    Jos sitä voi huomata myöhemmin jonku asia kun on tehnyt avauksen ja haluaa tuoda sitä laajemmin esille.
    Sekin on joskus tulkittu väärin ja on voinut saada syyttelyä itsekeskustelusta.

    Tässä voidaan mennä liialliseen kireyteen kun tästä itsekeskustelusta aletaan syytellä toisia.
    Sitä pitää olla ensin asiasta varma, eikä vaan että se on oletusta.

    Itsekeskustelukin voi olla suhteellinen käsitys.

    Ja tämä on yksi palstanpitäjien heikkouksista että se kireyskin voi alkaa vaivaamaan kun on taistellut palstalla ja alkaa tuntea väsymystä.
    Ja sitä on monesti niin vaikea myöntää että itekin erehtyy, kun on moderoija.

    Mutta ei se vie sitä mainetta jos uskaltaa tunnustaa, että nyt minä erehdyin.
    Vaan se pikemminkin voi tuoda ihmisten kunnioituksen, että uskaltaa myöntää, että sitä on itsekin on vaan tavallinen ja samalla lailla erehtyväinen ihminen kuin muutkin.

    Sehän se paremmin voi tuoda ihmisen maineen huonoon valoon, jos ei uskalla myöntää omia virheitään.

    En minäkään paheksu kirjoittamista vaihtuvilla nikeillä. Teen sitä itsekin.

    Saat olla ihan vapaa tuosta ja kirjoittaa miten parhaaksi näet. Tuskin sinä feikkaamaan pystyt tai edes haluat? Se tarkoittaa sitä, että alat esiintyä eiveeällänä tai miehenä tai pappina tai nuorena neitokaisena jne.

    Siitä on kysymys. Ainakin minä puhun siitä ongelmasta enkä vaihtuvista nikeistä, omista vastauksista omiin avauksiin tai lisäyksistä niihin. Ne ovat ihan luonnollisia tällaisella palstalla.

    Äänestä

  • ja tuskin on väärin, kirjoitti:

    Siinä voi olla vaan arkuus takana ja ei osaa muuten tuoda ajatuksiaan, jos hänet on vaikka paljastettu ja oltu epäkohteliaita.
    Tämän takia ei pitäis alkaa arvailemaan kuka on jonku nikin takana. Se on epäkohteliastakin.

    Jos joku haluaa olla piilossa, ei ketään voi pakottaa näin raakalla tavalla esiin. Mutta silloin ei saa olla vaatimuksia, että hänet täytyy pitää vl:nä, jos hänen kirjoitukset ei vastaa sitä.

    Ei kai sekään ole väärin jos kirjoittaa ilman nikkiä, jos ei muuhun kykene.

    Jos omiin viesteihin ei saa järkeviä vastauksia niin eihän siinä tee väärin jos ketjun pitäjä vastaakin ite. Ja varsinkin jos se oma mielipide kerran on hänen mielestä oikeampi kuin toisten mielipide.

    Ja tuosta i t s e k e s k u s t e l u s t a olen eri mieltä-
    Jos sitä voi huomata myöhemmin jonku asia kun on tehnyt avauksen ja haluaa tuoda sitä laajemmin esille.
    Sekin on joskus tulkittu väärin ja on voinut saada syyttelyä itsekeskustelusta.

    Tässä voidaan mennä liialliseen kireyteen kun tästä itsekeskustelusta aletaan syytellä toisia.
    Sitä pitää olla ensin asiasta varma, eikä vaan että se on oletusta.

    Itsekeskustelukin voi olla suhteellinen käsitys.

    Ja tämä on yksi palstanpitäjien heikkouksista että se kireyskin voi alkaa vaivaamaan kun on taistellut palstalla ja alkaa tuntea väsymystä.
    Ja sitä on monesti niin vaikea myöntää että itekin erehtyy, kun on moderoija.

    Mutta ei se vie sitä mainetta jos uskaltaa tunnustaa, että nyt minä erehdyin.
    Vaan se pikemminkin voi tuoda ihmisten kunnioituksen, että uskaltaa myöntää, että sitä on itsekin on vaan tavallinen ja samalla lailla erehtyväinen ihminen kuin muutkin.

    Sehän se paremmin voi tuoda ihmisen maineen huonoon valoon, jos ei uskalla myöntää omia virheitään.

    "Siinä voi olla vaan arkuus takana ja ei osaa muuten tuoda ajatuksiaan, jos hänet on vaikka paljastettu ja oltu epäkohteliaita.
    Tämän takia ei pitäis alkaa arvailemaan kuka on jonku nikin takana. Se on epäkohteliastakin."

    Vaihtamisessa, taikka ilman nikkiä kirjoittamisessa mitään värää olekkaan. Mutta jos harhauttaa ihmisiä (lähimmäisiään) uskottelemalla muuta kuin oikeasti on, niin siitä se väärä tulee. Esim. juuri jos mies uskottelee olevansa palstalla nainen, tai ei-vl uskottelee olevansa vl, tai sitten vl uskottelisi olevansa ei-vl. Niin sehän on selvää valehtelua, ja tietoista ihmisten harhauttamista jos yrittää uskotella valheella muuta kun oikeasti on.

    Ihan samaa mieltä olen siitä, että ei pitäisi kiinnittää huomiota siihen kirjoittajaan, vaan itse asiaan. Mutta juuri ne multinikit ovat aihettaneet sitä epäluottamusta jotka esiintyvät palstalla valheellisesti.

    Monet tällä palstalla haluaisivat sitä, että keskustelukumppanit olisivat rehellisiä ja totuudenmukaisia, olemme kuitenkin uskonnollisellapalstalla, ja juuri Jeesus on tie totuuteen, eli totuus lähtee uskosta, valhe taas jostain muusta. Monet asiat joista täällä keskustellaan ovat tärkeitä, ja joissain aiheissa totuuden tietäminen on tärkeää, että uskallamme pitää sitä lukemaamme totuutena. Ikävä kyllä sitä epäluuloisuutta esiintyy, ja emme oikein uskalla kait enään luottaa palstalla kenenkään sanaan kohta, sillä valhe kasvattaa myös sitä epäluottamusta aina vaan jos jatkuvasti valehtelee.

    "Tässä voidaan mennä liialliseen kireyteen kun tästä itsekeskustelusta aletaan syytellä toisia.
    Sitä pitää olla ensin asiasta varma, eikä vaan että se on oletusta.

    Itsekeskustelukin voi olla suhteellinen käsitys."

    Ei kai siinä itsekeskustelussakaan ole mitään väärää, senkun keskustelee itsensä kanssa jos haluaa. Pääasia siinäkin on vain se, että ei yritä valheella harhauttaa palstalaisia, että siinä keskustelisi kaksi erihenkilöä. Se olisi väärin ja tietoista lähimmäisten harhauttamista.

    Kyllä kai se omakin mielipide voi jonkun verran muuttua, tai on sanonut jotain vahingossa väärin, ja kyllähän ne voi siihen omaan ketjuun kirjoittaa, tuskin kukaan sellaisesta pahastuu.

    "Mutta ei se vie sitä mainetta jos uskaltaa tunnustaa, että nyt minä erehdyin."

    Ihan samaa mieltä, se ei vie kennenkään mainetta, että uskaltaa olla rehellinen ja tunnustaa virheensä. Epärehellisyys sen maineen ennemmin vie, ja se jos ihminen valehtelee peittääkseen ne erehdyksensä. Sellaiseen ihmiseen ei enään kohta luoteta vaan hänet koetaan epäluotettavaksi.

    Saaraleena varmasti juuri sen vuoksi vetoaa palstalaisiin, että jokainen pyrkisi siihen totuudenmukaisuuteen ja rehelliseen kirjoitukseen, ja hylkäisimme epärehellisyyden ja valheen pois syntinä. Sillon kun epärehellisyys palstalta poistuisi, niin myös luottamus lisääntyisi ja turhat epäilyt ja epäluulot jäisivät pois.

    Olen yrittänyt tuota samaa selittää.

    Minä pystyn kyllä keskustelemaan viileän virallisesti tuntemistani aiheista, enkä sotke siihen itseäni, enkä mielipiteitäni. Vaikka vl:sta jos tarvitaan. Mutta välillä haluan keskustella ihan oikeiden ihmisten kanssa, jotka ovat loppuun saakka aitoina ihmisinä mukana.

    Eikä niin, että Feikki aloittaa esim. vl-teologina ja häipyy sitten kun ei osaakaan vastailla tai kommentoida vastapuolen viestejä. Ei tietenkään, koska hän ei ole oikea vl eikä oikea teologi!

    Siten hän ikään kuin heittää luun koirille, hieman usuttaa tappelemaan ja jää seuraamaan tilannetta sivummalle. Nautii ehkä näkymästä ja hämmennyksestä? Kun hänen asiantuntemustaan huudellaan, ei edes kaiku vastaa!

    Kohta taas sama peli jatkuu jollakin toisella aiheella ja toisella roolilla?

    Ehkä se on Feikille mukavaa älyllistä ilottelua meidän tosikkojen kustannuksella? Suututtavaa härmäämistä, sanon minä!

    Äänestä

Ei ole ollenkaan tavantonta että vl-puhuja tätä palstaa lukiessaan myös itse kirjoittaa tänne. Niin olen itsekin tehnyt silloin tällöin ja teen nytkin. Enemmänkin vois kirjoitella mutta nuo loan heittäjät onnistuvat sammuttamaan innostuksen.
Kohta tähänkin heitetään sitä itseä päälle. Ainakin epäilijät pitävät tätä feikkinä.
t. VL-puhuja - usko tai älä

Äänestä
  • ***Enemmänkin vois kirjoitella mutta nuo loan heittäjät onnistuvat sammuttamaan innostuksen.***

    vanhoillislestadiolaisia?

    Äänestä

  • Niin vl-puhuja kuuntelee samalla jumalanpalvelusta radiosta ja seurailee keskustelupalstaa? Samalla laittaa tänne pienen viestin?

    Kuten minäkin, mutta minä en ole vl-puhuja. Kysy vaikka mopilta.

    Äänestä

  • Minunkin kirjoitusintoni hiipuu, kun joku feikkaa täällä melkein koko ajan. Syy omaan kirjoittamattomuuteeni on siis hänessä! Sinulla se muu syy, mutta se on muissa.

    Miksi toiset vl:t väittävät, että oikeat vl-puhujat eivät varmasti kirjoittele täällä? Mistä he sen tietävät? Saarnaatko itsekin ry:llä, että tämä palsta ei ole uskovaisten paikka? Ja sitten olet täällä kuitenkin!

    Onko tämä lokaa tai sitäihteään?

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Niin vl-puhuja kuuntelee samalla jumalanpalvelusta radiosta ja seurailee keskustelupalstaa? Samalla laittaa tänne pienen viestin?

    Kuten minäkin, mutta minä en ole vl-puhuja. Kysy vaikka mopilta.

    viestin kelloajasta, jp oli jo ohi. Veli piti jämäkän saarnan.
    Nuo kolme mainitsemaasi asiaa hoituu tarvittaessa vallan hyvin yhtäaikaa.

    Äänestä

  • muissa syy kirjoitti:

    Minunkin kirjoitusintoni hiipuu, kun joku feikkaa täällä melkein koko ajan. Syy omaan kirjoittamattomuuteeni on siis hänessä! Sinulla se muu syy, mutta se on muissa.

    Miksi toiset vl:t väittävät, että oikeat vl-puhujat eivät varmasti kirjoittele täällä? Mistä he sen tietävät? Saarnaatko itsekin ry:llä, että tämä palsta ei ole uskovaisten paikka? Ja sitten olet täällä kuitenkin!

    Onko tämä lokaa tai sitäihteään?

    mutta en kyllä paljon kehotakaan ryntäämään tänne

    toisaalta kuulostaa aika epäuskottavalta se, että joku vl-puhuja puhuu vain toisen käden tietona eli ei olisi itse käynyt täällä

    luulen että siinä vain yritetään antaa sellainen esimerkki että pysyy pois täältä

    minun mielestä tämän kautta pysyy ajassa mukana, ei kannata sulkea silmiä todellisuudelta

    Äänestä

  • huomaat kirjoitti:

    viestin kelloajasta, jp oli jo ohi. Veli piti jämäkän saarnan.
    Nuo kolme mainitsemaasi asiaa hoituu tarvittaessa vallan hyvin yhtäaikaa.

    En epäile, etteikö monen homman hoitaminen onnistuisi yhtäaikaa. Sanoinhan itsekin niin tekeväni.

    Veljesi ei pitänyt ainakaan kolmenvartin saarnaa, koska koko toimitus loppui jo ennen yhtätoista! Lieneekö kirkkolaki laittanut /suositellut saarnalle pituuden?

    Toista se on ry:llä! Siellä ns. ilmoituksia on enemmän. Joskus meni aikoinaan toiselle tunnillekin, kun puhuja ei voinut lopettaa.

    Äänestä

  • Koska olet oikeasti vl-puhuja, niin esitän yhden kysymyksen.

    Olitko paikalla SRK-puhujainkokouksessa perjantaina? Voit vastata henkilökohtaisestikin [email protected]

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Koska olet oikeasti vl-puhuja, niin esitän yhden kysymyksen.

    Olitko paikalla SRK-puhujainkokouksessa perjantaina? Voit vastata henkilökohtaisestikin [email protected]

    siellä oli 697 muutakin (aikaisemmat viestit liioittelevat lukumäärän)

    Äänestä

  • olisi ollut? kirjoitti:

    siellä oli 697 muutakin (aikaisemmat viestit liioittelevat lukumäärän)

    Mieleeni tuli heti sata uutta kysymystä, mutta en tee niitä täällä.

    En halua saattaa sinua vaikeaan välikäteen tai saada välttelevää vastausta ja torjuvaa kohtelua.

    Kiitos tästä vähästä!

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Mieleeni tuli heti sata uutta kysymystä, mutta en tee niitä täällä.

    En halua saattaa sinua vaikeaan välikäteen tai saada välttelevää vastausta ja torjuvaa kohtelua.

    Kiitos tästä vähästä!

    kirjoitus osoitus siitä että eivät kaikki puhujat sulje silmiä todellisuudelta
    on mielenkiintoista olla siellä missä ihmiset elävät tätä elämää ja PROSESSOIVAT!
    näemme liian paljon pysähtyneiseen tilaan jämähtäneitä

    lopetan kirjoittelun tällä erää tähän

    Äänestä

  • Hyvä Veli VL-puhuja, Jumalan terve! On kallista että olet mukana ja tuot sanasi keskusteluun. Tässä maailmassa loan heittäjiä riittää. Monenlaisia kitkeryyden ja epäilyken levittäjiä! Ne ei rakenna... mutta ne ei ole koskaan pystyneet estämään evankeliumin vaikutusta. Toivon että jatkat tänne kirjoittamista! Jumala siunatkoon Sinua ja meitä kaikkia tänäkin vuonna.

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Mieleeni tuli heti sata uutta kysymystä, mutta en tee niitä täällä.

    En halua saattaa sinua vaikeaan välikäteen tai saada välttelevää vastausta ja torjuvaa kohtelua.

    Kiitos tästä vähästä!

    Huhhhuh... sata kysymystä. Onneksi en ole puhuja. Onneksi en ollut kokouksessa.

    Äänestä

  • Vastaajan patterit loppu kirjoitti:

    Huhhhuh... sata kysymystä. Onneksi en ole puhuja. Onneksi en ollut kokouksessa.

    Vai patterien voimalla puhujatkin toimivat? Eikö niitä saa lisää ostamalla heiltä, joilla siihen on valtuudet ja kauppaoikeudet?

    Meinasin ensin kirjoittaa tuhatjayksi, mutta vähensin hieman eli puhuin vain sadasta. ;D

    Ei väkisin eikä feikiltä lainkaan!

    Äänestä

  • ja se toinenkin vl-puhujan kirjoitti:

    kirjoitus osoitus siitä että eivät kaikki puhujat sulje silmiä todellisuudelta
    on mielenkiintoista olla siellä missä ihmiset elävät tätä elämää ja PROSESSOIVAT!
    näemme liian paljon pysähtyneiseen tilaan jämähtäneitä

    lopetan kirjoittelun tällä erää tähän

    ketjun vuodelta 2004 http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000002519077, josta kannattaa lukea erityisesti nimimerkki Hesen viestit. Hesestä ei voi erehtyä: hän on ilmiselvä saarnamies, ja puhutteleva sellainen. Hän teki minuun tuolloin lähtemättömän vaikutuksen.

    Äänestä

  • saaraleena. kirjoitti:

    Luin nyt tuon ketjun läpi. Silloin vuosia sitten tuskin luinkaan? En muista.

    Sinun viestisi olivat kyllä selviä, mutta saarnaajan eivät. Hän tuo sen näkösälle minkä muutkin kunnon veeällät, että meidän pitää koettelemustemme yli ja ohi uskoa vl-seurakuntaa ja palata takaisin!

    Vai oliko Sinulla jotain sellaista, mistä minä en tiedä mitään tai mitä en tajua?

    Äänestä

  • usko on Jumalan lahja kirjoitti:

    Hyvä Veli VL-puhuja, Jumalan terve! On kallista että olet mukana ja tuot sanasi keskusteluun. Tässä maailmassa loan heittäjiä riittää. Monenlaisia kitkeryyden ja epäilyken levittäjiä! Ne ei rakenna... mutta ne ei ole koskaan pystyneet estämään evankeliumin vaikutusta. Toivon että jatkat tänne kirjoittamista! Jumala siunatkoon Sinua ja meitä kaikkia tänäkin vuonna.

    Kiitos sinulle. Että on positiivinen ja rohkaiseva kirjoitus.

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Luin nyt tuon ketjun läpi. Silloin vuosia sitten tuskin luinkaan? En muista.

    Sinun viestisi olivat kyllä selviä, mutta saarnaajan eivät. Hän tuo sen näkösälle minkä muutkin kunnon veeällät, että meidän pitää koettelemustemme yli ja ohi uskoa vl-seurakuntaa ja palata takaisin!

    Vai oliko Sinulla jotain sellaista, mistä minä en tiedä mitään tai mitä en tajua?

    Hesen puheenvuoroissa, että hän antautui todelliseen keskusteluun ja pitkälle vaikutti ymmärtävän tilannettani. Jopa kritisoi hoitohommia.

    Oman sisäisen turvallisuutensa takia hän sitten lopussa veti kaiken takaisin. Mutta yritys oli kiitettävä, minun näkökulmastani.

    Äänestä

  • saaraleena. kirjoitti:

    Hesen puheenvuoroissa, että hän antautui todelliseen keskusteluun ja pitkälle vaikutti ymmärtävän tilannettani. Jopa kritisoi hoitohommia.

    Oman sisäisen turvallisuutensa takia hän sitten lopussa veti kaiken takaisin. Mutta yritys oli kiitettävä, minun näkökulmastani.

    Luin sen Hese-ketjun päivällä. Hän ryhtyi tosiaan kunnolla vuorovaikutukseen ja keskusteluun. Hyvä keskusteluhan se oli. Sellaisia saisi olla lisää!

    Äänestä

------------------

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

saaraleena kirjoitti:

Puhujainkokouskirjoituksen seurauksena paljastui palstalla vallitseva luottamuspula. Se esti varsinaisesta asiasta keskustelun ja jämähti kiistelyyn kirjoittajan aitoudesta.

Vaikka sheriffi on vakuuttanut, että ketjun http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000031609842 aloittaja on todella aito puhuja, osa palstalaisista epäilee yhä.

Näen epäilyksen takana ainakin kolme suurta ja perusteltua syytä. Ensiksikin: on suorastaan uskomatonta ja ennenkuulumatonta, että joku todellinen vl-puhuja kirjoittaisi tälle palstalle. Tätä näkemystä viljelevät erityisesti ne veeällät jotka pitävät palstaa uskolle vaarallisena. Toiseksi: vl-palstoilla loistavasti ja muuntautumiskykyisesti kirjoittanut (yhä kirjoittava?) ns. multinikki on tehnyt tarkat lukijat varautuneiksi. Ja kolmanneksi: vl-kulttuurin ilmapiiri amputoi rehdin ja avoimen tiedonvälityksen torsoksi. Ehkä juuri tästä syystä sheriffi ei voinut kertoa muuta kuin sen minkä kertoi, vain ytimen. Eikä se näytä noista kahdesta muusta syystä riittävän vakuuttamaan epäilijöitä.

Toiveeni on, että me virtuaaliyhteisönä pystyisimme vähentämään syntynyttä luottamuspulaa. Vanhoillislestadiolaisen liikkeen ja siinä elävien ihmisten tulevaisuus odottaa sitä meiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu