Kuvien kopioiminen ja julkaisu..

elve

Kysyisin tällaista asian poikasta, että miten on. Saako esim. netistä kopioida kuvia ja julkaista jossain pienessä yhteydessä, kuten lukion ekaluokkalaisen äidinkielen työssä, jos laittaa kuvan yhteyteen kuvan haltijan nimen? Kuva ei kuitenkaan tulisi yleiseen näyttöön, vain opettajan ja oppilaiden nähtäviin. Onko tällaisessa tilanteessa pakko kysyä kuvan haltijalta lupaa julkaisuun?

15

3767

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pitäisi olla

      Aina lupa oikeuksien omistajalta.
      Käytännössä saattaa kuitenkin olla hankalaa tai mahdotonta saada sitä, varsinkin jos kuva ei ole kotimainen ja yhteystiedot nähtävissä.
      Käytännössä harva kuitenkaan pahastuu, jos kuvaa käytetään vain yksityisesti, esimerkiksi juuri koulutehtävän tukena, kunhan sitä ei julkaista yleisesti, monisteta, levitetä eteenpäin, eikä toimenpiteestä hyödytä taloudellisesti.
      Kyseessä siis vain yksittäinen kappale, joka näytetään opettajalle tai arvostellaan koulussa.
      Pitää siis käyttää tervettä järkeä.

      Viisaat valokuvaajat ei myöskään laita käyttökelpoisen kokoisia ja laatuisia kuvia nettiin suojattomina toisten kähvellettäväksi. Usein kuvat varmuusturmellaan vesileimalla väärikäytön estämiseksi.

      Tv: valokuvaaja.

      • elve

        saattaa näkyä koko koulun seinällä, josta sen voivat lukea niin oppilaat, opettajat, siivoojat ja talonmiehetkin, niin ehkäpä kuvan julkaisua sitten ei kannata tehdä. Mutta kiitoksia vaan vastauksesta


    • oppilastöissä
    • gefa

      Sitä kuvaa, niin, että siitä näkyy, että sitä on muokattu, silloin tekijänoikeus muistaakseni on muokatun kuvan osalta alkuperäisen lisäksi osin myös muokkaajalla.

      • 15 + 9

        Muistat väärin.

        Alkuperäisen teoksen tekijällä on oikeus päättää kuvansa käytöstä. Tässä tapauksessa erityisesti koska kuvan tekijän oikeuksia ei ole luovutettu.


    • page -sivuilta kuvia
      • kirjoita englanniksi

      • Vieras_2

        Mun mielestä kuvia saa kopioida netistä esim instagramiin muttaa muistaa liittää siihen tekijän nimen. Se on sallittua ja sen tietää että se on hänen. Mua ollaan syytetty kopioinnista vaikka kuva oli minun.


    • kuvat

      Onko mitään rajoitusta kuvien käytölle netissä, esim. jos haluaa ottaa netistä löytämänsä kuvan, vieläpä sellaisen, jonka käyttöä on todennäköisesti rajoitettu, ja käyttää sitä vaikkapa omassa avatarissa nettifoorumilla. Ottaen huomioon että avatar on pieni. Entä muuten, koskeeko toisten ottamien kuvien esittämiseen netissä sama kuin niiden kopiointiin?

      • Evita Baron

        Rajoitettuahan se on. Mutta mikäpä estää muuntelemasta kuvaa niin, ettei sitä kukaan enää entiseksi tunnista?


    • copyright

      Ei saa! Ellet ole lupaa kysynyt kuvan omistajalta.

    • uteliastyttonen

      Onko kiellettyä äyttää kuvaa koulutehtävässä, jonka näkee vain oma opettaja ja luokkatoverit ja mahdollisesti perheenjäsenet?

      • uteliastyttonen

        *Onko kiellettyä käyttää netistä löytämää kuvaa koulutehtävässä, jonka näkee vain opettaja, luokkatoverit ja mahdollisesti perheenjäsenet?


      • 6 + 4
        uteliastyttonen kirjoitti:

        *Onko kiellettyä käyttää netistä löytämää kuvaa koulutehtävässä, jonka näkee vain opettaja, luokkatoverit ja mahdollisesti perheenjäsenet?

        On mahdollista käyttää, mikäli kuvalla on asiallinen yhteys koulutehtävääsi. Tällöin kyseessä on sitatti. Wikipediasta voit hakea tietoa laajemmin sanalla sitaattioikeus.

        Sinun tulee kuitenkin mainita kuvan tekijä, mikäli se on sivustolla kerrottu ja lähde eli sivuston URL.


      • Seisseis
        6 + 4 kirjoitti:

        On mahdollista käyttää, mikäli kuvalla on asiallinen yhteys koulutehtävääsi. Tällöin kyseessä on sitatti. Wikipediasta voit hakea tietoa laajemmin sanalla sitaattioikeus.

        Sinun tulee kuitenkin mainita kuvan tekijä, mikäli se on sivustolla kerrottu ja lähde eli sivuston URL.

        Väärää tietoa! Sitaatin nojalla ei voi valokuvaa kopioida, koska siinä kopiodaan koko teos, ei osaa siitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe