Jumalanpalvelus

Tulipa taas uusi kysymys.

Miten vl-uskovaiset suhtautuvat Jumalanpalvelukseen, jos sen suorittama pappi ei ole vl-uskovainen.

Olin kylässä ja sanoin, että kaikki Jumalapalvelukset ovat Jumalan palveluksia, riippumatta siitä kuka sen pitää. Seurasi vaivaantunut hiljaisuus ja jäin mielipiteeni kanssa yksin.

Haluaisin nyt tietää miten tämä asia menee.
Minun ystäväni on opiskellut teologiaa ja kertonut minulle, että Jumalanpalvelus on aina Jumalan palvelus niin myös muut sakramentit, riippumatta siitä onko pappi vl vai ei.

Kuitenkin vl-uskovaiset kokevat, että vain vl-uskovaisen papin pitämä Jumalanpalvelus on Jumalan palvelus.
Milloin tämä virheellinen oppi korjataan seuroissa?
201086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Sana jumalanpalvelus kirjoitetaan muuten pienellä. No, kaikkihan olemme erehtyväisiä. Mutta kyllä kirkossa voi käydä ja joulukirkossakäynti on joka paikkakunnalla yleistä meidän keskuudessamme. Ymmärrämme, että kirkko edustaa esivaltaa ja siksi kunnioitamme kirkon ohjeita ja toimituksia, vaikka aina ne eivät ymmärtääksemme ole Jumalan Sanan mukaisia.

Äänestä
  • voisitko tarkentaa.

    Käymmekö kirkossa siksi, että se edustaa esivaltaa vai siksi, että se on Jumalan palvelus.

    Minun teologiystäväni on kertonut minulle, että vl-uskovainen voi käydä jopa ehtoollisella uskonsa vahvistamiseksi, vaikka pappi ei ole vl, koska jumalanpalvelus on Jumalan palvelusta.

    Entä muut sakramentit, eikö vl-uskovainen perhe voi ottaa ei vl-pappia kastamaan lasta (olen kuullut, että voi ottaa myös ei vl-papin). Onko siinä kysymys esivallan kunnioitus vai Jumalan palvelus.

    Äänestä

  • epätietoinen -vl kirjoitti:

    voisitko tarkentaa.

    ja kysy sieltä vaikka joltakin papilta tai puhujalta näistä asioista. Siten saat mieleisesi vastaukset.
    Ei tavalliset vl:ät ajattele tätä asiaa niin paljon ( en ainakaan minä) eikä ole tietosia kaikista muistakaan asioista, jos ne ei liity omaan uskoneläämään ja ei ole niin tärkeitä juuri itelle.
    Ja tuo yllämainittu asia ei ainakaan minua ole kiusannut.

    Äänestä

  • vaivaa / vl-äiti kirjoitti:

    Juupa juu. Kun et tunne kristinoppia. Rippikoulussa opetetut asiat on unohtunu eikä ne kiinnostakaan. Kun uskon asia on teikäläisille älhinnä sosiaalista kivaa puuhastelua ja porukkanne sisäisessä paremmuusjärjestyksessä pätemistä. Eli ajankulua ry:llä. Ette lue Raamattua. Ette tunne kristinopin perusasioita. Mitä on luterilainen opetus? Ette harjoita diakoniatyötä. Sun tarinasi viittaa vahvasti pinnalliseen muotojumalisuuteen.

    Äänestä

  • Arkki Piispa kirjoitti:

    Suun tunnustuksella ja sydämen uskolla ihminen tulee autuaaksi.
    Mitkään hyvät työt ei pelasta ihmistä.

    ja sydämen uskolla autuaaksi.
    Siihen ei mitään ihmistekoja tarvita, eikä ne kelpaa Jumalalle.

    Äänestä

  • ja sydämen tila kirjoitti:

    Suun tunnustuksella ja sydämen uskolla ihminen tulee autuaaksi.
    Mitkään hyvät työt ei pelasta ihmistä.

    SRK:n ja vl-puhujien mukaan sydämenusko Kristukseen ei riitä tuomaan sielun pelastusta. Sen tuo vain vl-herätysliikkeen jäsenyys.

    Tätä oppia meidän kaikkien on uskottava.

    Äänestä

  • suun tunnustuksella kirjoitti:

    ja sydämen uskolla autuaaksi.
    Siihen ei mitään ihmistekoja tarvita, eikä ne kelpaa Jumalalle.

    Kävisitkö kertomassa tuon Olavi Voittoselle ja Aarno Haholle.

    Äänestä

jumalanpalvelus on aina jumalanpalvelus kirkoissamme. Siellä luetaan raamattua, lauletaan virsiä ja myös sakramentit toteutuvat sanan mukaisesti.
On sitten eri asia, että samoin uskova pappi tuntuu läheisemmältä ja kun vielä Pyhä Henki on yhdistämässä, niin kuolematon sielu saa ravintoa, samoin saa kuulla korvin kuultavan evankeliumin. Ei tästä opeteta toisin seuroissa! Päinvastoin kehoitetaan osallistumaan jumalan- palveluksiin kirkoissamme.

Äänestä
  • Kiitos, kun vastasit minulle.

    Olin hyvin yllättynyt, miten vl-uskovaiset eivät tiedä, että jumalanpalvelus on jumalanpalvelus, vaikka pappi ei olekaan vl-pappi.

    Minusta tämmöiset väärät uskomukset pitäisi korjata seuroissa.

    Hoitokokousten aikanen oppi vaan kulkee vl-uskovaisten mukana, koska niitä ei haluta oikaista.

    Äänestä

  • epätietoinen -vl kirjoitti:

    Kiitos, kun vastasit minulle.

    Olin hyvin yllättynyt, miten vl-uskovaiset eivät tiedä, että jumalanpalvelus on jumalanpalvelus, vaikka pappi ei olekaan vl-pappi.

    Minusta tämmöiset väärät uskomukset pitäisi korjata seuroissa.

    Hoitokokousten aikanen oppi vaan kulkee vl-uskovaisten mukana, koska niitä ei haluta oikaista.

    hoitokokouspöytäkirjoista ne henkilöt, jotka ovat tulleet heitetyiksi saatanan haltuun kirkossa käymisen vuoksi. Heille ja heidän omaisilleen tulisi esittää anteeksipyyntö.

    Edellyttäin, ettei kirkossakäynti ole synti. Vai onko se? Silloinhan vl-pappienkaan ei pitäisi mennä etenkään naispappien kanssa vetämään yhteistä iestä.

    Äänestä

  • vaikea seuloa kirjoitti:

    opetti, ettei ei vl-uskovaisen papin pitämä jumalanpalvelus ei ole Jumalan palvelus, koska papilla ei ole Pyhää Henkeä, mutta asiahan ei ole niin.
    Vaikka pappi ei ole vl-uskovainen, vaikka papilla
    ei ole Pyhää Henkeä, niin kuitekin jumalanpalvelus on Jumalan palveus ja muutkin sakramentit Jumalan palvelusta. Ja Jumala kuulee kaikkien ihmisten rukoukset, niin kuin Jeesus opetti kaikkia rukoilemaan mm. isämeidän rukousta.

    Kuitenkaan seuroissa ei olla korjattu niitä harhaoppeja, jotka syntyivät hoitokokouksissa.
    Vl-uskovaiset ovat nykyään sitä mieltä, että kirkossa voi käydä, vaikka siellä ei olekaan vl-pappi, koska se on esivallan kunnioitusta. Tämä on väärää opetus, koska jumalanpalvelus on ennenkaikkea Jumalan palvelusta.

    Minulle on tullut tunne, että tätäkään harhaoppia ei oikaista koska puhujat eivät luota/usko, että tavallinen rivi-vl ymmärtää tätä eroa. He kuvittelevat, jos rivi-vl:lle kerrotaan, että kirkon sakramentit ovat Jumalan palvelusta riippumatta siitä onko pappi vl vai ei, niin rivi-vl-uskovaiset menevät ihan hämilleen.

    Onhan se niin, että vl-papin pitämästä jumalanpalveluksesta vl-uskovainen saa enemmän, koska saarnaaja on Pyhä Hengen omaava vl-pappi ja silloin saarnataan evankeljumia.

    Mutta kuitekin väärät harhakäsitykset pitäisi oikaista, että vl-uskovaisilla olisi oikea arvostus kaikkia jumalanpalveluksia ja muita sakramentteja kohtaan.
    Liian usein kuulee jumalanpalveluksen vähättelyä, että siellä saarnasi vai epäuskoinen pappi tai vielä pahempaa naispappi.

    ihminen Jumalaa vai Jumala ihmistä?

    Äänestä

  • jumalanpalveluksessa kirjoitti:

    ihminen Jumalaa vai Jumala ihmistä?

    Näinhän se on, Jumala palvelee ihmistä.

    Minulla on ollut tästäkin väärä käsitys, kiitos oikaisusta.

    Äänestä

  • Kyllä se tosiaan riitti erottamisen syyksi että uskovainen oli erehtynyt käymään kirkossa.

    Herää kysymys, miten kirkon piispat hyväsyy vl-herätysliikkeen kirkon piirissä toimivaksi ja kirkon resursseja hyväksi käyttäväksi. Vl-papit saa vapaasti toimia kirkon viroissa. Vaikka herätysliikkeen johto ei salli vl-liikkeen jäsenten käydä kirkossa. Hassua!

    Kyllä meillä on tosi pitkämieliset ja rakkaudelliset piispat!

    Äänestä

  • Ev.-lut. kirkon jäsen kirjoitti:

    Kyllä se tosiaan riitti erottamisen syyksi että uskovainen oli erehtynyt käymään kirkossa.

    Markku Koiviston Nokia herätys joutui heti tutkimuksen kohteeksi ja jos hänellä oli vähän poikkeavaa opetusta niin heti joutui kynsiin ja uhkailtiin papin virasta potkaisulla. Mutta vl saa touhuta ja opettaa omiaan. Tasapuolista kohtelua?

    Äänestä

  • tasapuolisuutta tarvitaan kirjoitti:

    Markku Koiviston Nokia herätys joutui heti tutkimuksen kohteeksi ja jos hänellä oli vähän poikkeavaa opetusta niin heti joutui kynsiin ja uhkailtiin papin virasta potkaisulla. Mutta vl saa touhuta ja opettaa omiaan. Tasapuolista kohtelua?

    että saman hengen lapset sietävät hyvin toisiaan.

    Kaikkina aikoina kun Pyhä Henki on nostanut heräyksiä, niin juuri hengelliseltä puolelta on noussut viha elävää uskoa kohtaan.

    Näin oli Gamalielinkin aikana silloin ajanlaskun alussa. Lukijaisliikettä vainottiin konventikkeliplakaatilla jne.

    Uskovaiset oppivatkin, että kun seurataloon tuli viskaali tarkastamaan, niin otettiin esille tyhjiä viinapulloja ja korttipakat käsiin, niin viskaali saattoi todeta, että nämähän ovat oikeita luterilaisia.

    Ilmeisesti vl:t eivät arvostele kirkon opetusta ja menevät jopa hyväksymään sen, niin sellaisiahan pidetään kunnon kristittyinä: Hyväksyvät avoliitot, haureellisen elämän, eivät puutu alkoholin käyttöön, rivouksiin, törkeisiin tv-ohjelmiin, ahneuteen tai muihin synteihin, joihin yhteiskuntamme on hukkumassa.

    Olisko Nokian herätysliike alkanut saarnata näitä ilmiöitä vastaan?

    Äänestä

  • Ev.-lut. kirkon jäsen kirjoitti:

    Kyllä se tosiaan riitti erottamisen syyksi että uskovainen oli erehtynyt käymään kirkossa.

    Herää kysymys, miten kirkon piispat hyväsyy vl-herätysliikkeen kirkon piirissä toimivaksi ja kirkon resursseja hyväksi käyttäväksi. Vl-papit saa vapaasti toimia kirkon viroissa. Vaikka herätysliikkeen johto ei salli vl-liikkeen jäsenten käydä kirkossa. Hassua!

    Kyllä meillä on tosi pitkämieliset ja rakkaudelliset piispat!

    tapauksessa ko opettaja mainitsi kirkossa käynnin ja muitakin seikkoja, mutta yksin kirkossa käynti ei ole tiettävästi koskaan ollut erottamisen syy; kyllä syy on ollut mainitussakin tapauksessa opillinen; eli henkilö on ollut "halukas kulkemaan omia teitään" ja ollut eri hengessä kuin uskovaiset ko paikkakunnalla. Usein vain asiat esitetään ns raflaavasti ja väärinäkin pelkistyksinä.

    Äänestä

  • totta, että mainitussa kirjoitti:

    Sinä yrität nyt manipuloida, kun luulet että paikalla ei ole asiantuntijoita. :-)

    Sanoit: "yksin kirkossa käynti ei ole tiettävästi koskaan ollut erottamisen syy".

    Tiettävästi? Mihin tutkimukseen viittaat?

    Hoitokokouksista ei oel olemassa yhtään kattavaa tutkimusta. Sana "tiettävästi" ei ole minkään painoinen argumentti.

    Tiedän useita tapauksia joissa uskovainen vanhus erotettiin siionista sen takia, että tämä oli osallistunut seurakunnan vanhustenkerhon toimintaan.

    Tämän asian todistajiksi saan useamman asiantuntevan aikalais-silminnäkijän. Tämä on fakta, jota et pysty kiistämään. Kirkossa käyminen tai vanhustenkerhoon osallistuminen on yksinään riittänyt vl-yhteisöstä eli "siionista" erottamiseen ja sosiaalisesa kanssakäymisestä eristämiseen 70- ja 80-luvulla.

    Sellainen kokemus on vanhukselle raaka ja väkivaltainen teko. Mutta hoitomiehillä ei omatunto soimaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

epätietoinen -vl kirjoitti:

Tulipa taas uusi kysymys.

Miten vl-uskovaiset suhtautuvat Jumalanpalvelukseen, jos sen suorittama pappi ei ole vl-uskovainen.

Olin kylässä ja sanoin, että kaikki Jumalapalvelukset ovat Jumalan palveluksia, riippumatta siitä kuka sen pitää. Seurasi vaivaantunut hiljaisuus ja jäin mielipiteeni kanssa yksin.

Haluaisin nyt tietää miten tämä asia menee.
Minun ystäväni on opiskellut teologiaa ja kertonut minulle, että Jumalanpalvelus on aina Jumalan palvelus niin myös muut sakramentit, riippumatta siitä onko pappi vl vai ei.

Kuitenkin vl-uskovaiset kokevat, että vain vl-uskovaisen papin pitämä Jumalanpalvelus on Jumalan palvelus.
Milloin tämä virheellinen oppi korjataan seuroissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu