Lennot Milanoon on maaliskuuksi varattu ja toivoisin neuvoja/kokemuksia yksinmatkustamisesta. Suunnitelin samalla reissulla käydä junalla Venetsiassa. Milano on täysin tuntematon kaupunki, Venetsiassa olen kyllä käynyt ja junalla Italiassa muutaman kerran liikkunut. Olisiko joku 10. päivä suuntaamassa Milanoon? Onko tyhmää pelätä yksinlähtemistä?
Vastaukset 2
- Luca.
Italiassa riittää näkemistä ja kokemista, eikä Pohjois-Italian kaupungeissa tarvi pelätä ainakaan päivällä sen enempää kuin vaikkapa Pariisissa tai Lontoossakaan. Iltaisin kannattaa olla valpas niin kuin missä tahansa suurkaupungissa ja pysytellä siellä, missä on muitakin ihmisiä.
Milanossa on aika näkyvä huumeongelma, jonka takia varsinkin puistoissa kandee olla varovainen ja illalla en menis niiden lähelle ollenkaan. Päärautatieaseman seudulla liikkuu paljon epämääräisiä taksikuskeja ja muita "kauppiaita", mutta kun näyttää siltä, että tietää mihin on mennossa niin ne jättävät rauhaan. Ystävällisellä mutta päättäväisellä asenteella selviää kyllä tilanteesta kuin tilanteesta.
Milanosta kannattaa hankkia kunnon katukartta, sillä keskusta on sokkeloinen. Duomon katolla kannattaa käydä, jos ilma on kirkas, sieltä näkee kauas. Ruokapaikat Duomon ja lasikatolla katetun Galleria Vittorio Emanuelen ympärillä on aika kalliita, mutta vaatekauppoja riittää sitten sitäkin enemmän, jos shoppailu kiinnostaa. La Rinascente ja Coin ovat suurimmat tavaratalot.
Jos taas taide vetää puoleensa, voin kertoa, että Leonardo da Vincin viimeistä ehtoollista ei pääse näkemään ilman ennakkovarausta ja senkin jälkeen saa jonottaa pitkään.
Päiväjunissa ei tarvi pelätä mitään, sen kun vaan nauttii matkasta ja "kielihuuhtelusta" alati kalkattavien italiaanojen keskellä: ; ))
Venetsiassa on tungosta ympäri vuoden, joten laukusta on syytä pitää lujasti kiinni sielläkin. Hintataso on siellä aika huikea, joten kannattaa vähän kierrellä ja vertailla hintoja ja tarjontaa ennen kuin ryhtyy esim. ostelemaan tuliaisia tms.
Maaliskuussa pohjoisessa on vielä melko viileää ja monesti tuulista, joten lämmintä mukaan.
Mukavaa matkaa!- ranskatar
Suuri kiitos vinkeistä, matkasta tulee varmaan onnistunut! Ja niinhän se on että itse sitä parasta seuraa on:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 71579
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671078Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.261926- 69799
- 63778
- 75741
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22676Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138647Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69641- 42599
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588- 54563
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?103530- 55528
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.42514- 48509
- 38509
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40493- 30483
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20478