Minulla on ainakin omasta mielestäni leukemiaan sopivia oireita (todella voimakasta väsymystä ja voimattomuutta, lievää laihtumista, yöhikoilua ym.). Kävin lääkärissä väsymyksen vuoksi, jonka ajattelin johtuvan kuukausia sitten sairastetusta keuhkokuumeesta. Keuhkoissa ei ollut vikaa ja verikokeetkin olivat kunnossa, ainoastaan Hb oli laskenut 135:stä 110:een (tosin usean kuukauden aikana, ei nopeasti). Lääkäri ajatteli väsymyksen johtuvan raudanpuutteesta ja sain kahden kuukauden rautakuurin, jonka olen nyt syönyt. Oloni ei kuitenkaan ole parantunut yhtään, vaan olen entistäkin väsyneempi ja ajoittain huonovointinen.
Mutta olisiko mahdollinen leukemia näkynyt jo 2 kk sitten verikokeissa, siis PVK:ssa, muutenkin kuin hiukan alhaisena Hb:na, jos oireideni syynä olisi leukemia?
Mutta olisiko mahdollinen leukemia näkynyt jo 2 kk sitten verikokeissa, siis PVK:ssa, muutenkin kuin hiukan alhaisena Hb:na, jos oireideni syynä olisi leukemia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
pitänyt näkyä valkosoluissa jotka kuuluu pvk:hon. Mutta raudanpuutteen syy pitäisi selvittää, jos nyt piruja maalailee seinille niin sehän voi johtua vaikka tihkuttavasta paksusuolen syövästä...tai mahahaavasta, keliakiasta, runsaista kuukautisista...Mitattiinko ylipäätään rauta-arvot vai mistä arveltiin että kyse on raudanpuutteesta? Punasolut oli ehkä pienikokoisia ja hailakoita, silloin se on yleensä raudanpuute.
mutta mitään ei löytynyt, joten hieman epätoivoinen olo, koska kuitenkaan en tunne itseäni terveeksi. Ajattelinkin, ettei se leukemiaa oikein voi olla ja tosi hyvä niin.
Raudanpuute on siksi, että punasoluindeksit oli myös hieman alentuneet. Anemia ei voi myöskään johtua kuukautisista, koska ne ovat kaikkea muuta kuin runsaat. Keliakiakin minulla jo on ja erittäin hyvin hoidettu ja nyt vielä vasta-aineetkin tarkastettiin ja todettiin negatiivisiksi.
Ensi viikolla menen kontrolliin, jossa otetaan PVK ja TfR ja ehkä lääkäri määrää jotain kokeita lisää, jos vieläkään ei mitään löydy.
Mutta mukava tietää, ettei nyt ainakaan leukemiaa ole.