Ilmeisesti näin yksinkertainen asia kuin liikunta auttoi minulla. Ennen ei huvittanut mikään,tai kiinostanut,parasta oli nukkuminen kun ei tarvinnut miettiä mitään..mutta nyt kaikki toisin. Aloin kävelemään kunnon lenkkejä joka päivä (noin tunnin mittaisia)..ja eikä aikaakaan kun mieli alkoi virkystyä ei enään tullut päähän niitä tympääntyneitä asioita,nyt minua kiinostaa kaikki ja elämä taas uudestaan vaikka luulin olevani pahasti kuopassa jossa ei pois pääsyä..
Nyt minulla intoa nähdä,kokea tässä maailmassa vielä paljon..Ja tekee vain mieli kävellä yhä pidempään..ja tuolla ulkonakin on niin paljon nähtävää..luonto on upea..=D
Nyt minulla intoa nähdä,kokea tässä maailmassa vielä paljon..Ja tekee vain mieli kävellä yhä pidempään..ja tuolla ulkonakin on niin paljon nähtävää..luonto on upea..=D
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onhan se totta että niin "pienikin" asia kuin liikunta auttaa. Kyllä siinä happihyppelyn lomassa tulee katsottua monia asioita aivan uudessa valossa.
"Etenkin pitkäkestoiseen liikuntaan liitetään käsite "endorfiinihumala", joka tarkoittaa hyvänolontunnetta, jonka aiheuttaisivat suorituksen yhteydessä vereen erittyvät endorfiinit. Käsite liitetään etenkin juoksuun: se tunnetaankin englannin kielessä nimellä "runner's high". Ajatus kehitettiin 1970-luvulla kun havaittiin, että liikunta lisäsi endorfiineja veressä. Teoriaa ei ole todistettu, ja nykyisin se on kyseenalaistettu. On epäilty, etteivät veren endorfiinit todellisuudessa voi siirtyä aivoihin, joten ne eivät vaikuta mielialaan. Amerikkalaisen tutkijan Huda Akilin mukaan kyseessä on pelkkä populaarikulttuurin myytti. Liikunta saattaa aiheuttaa hyvänolontunteen, mutta sen syyt saattavat olla monimutkaisemmat"
Tälläisen pätkän löysin Wikipediasta.
Paljon onnea sinulle masennuksesta selviämiseen, se on pitkä prosessi. :) Tsemppiä!
itseltäni lähti masennus ja paniikkihäiriöt viikossa kun pakkasin kamppeeni autoon ja lähdin ajelemaan espanjaa kohti. Kolmen kuukauden reissun aikana ei noista vaivoista näkynyt jälkeäkään ja vielä palattuani Suomeen, kesti kuukausia ennen kuin oireet palasivat.
Ilmeisesti minulla masis&muut aiheutuivat elämäntilanteestani ja poistuminen katkaisi pitkään jatkuneen stressin ja palautti aivojen kemiallisen tasapainon normaaliksi. Saman saa varmasti aikaiseksi liikunnalla, joogalla, mieltä kiinnittävällä harrastuksella, rakastumalla jne.
Et kertonut, minkä asteinen masennus sinulla on diagnosoitu. Hienoa joka tapauksessa, että olet parantunut. Minun, joka olen harjoittanut liikuntaa koko ikäni ja siitä huolimatta sairastuin vakavaan masennukseen, on vaikea ymmärtää, että masennus lähtisi noin vain. Toki sairaana ollessani itsekin toivoin, että sairaus jättäisi minut rauhaan. Mutta sairaana en olisi kyennyt edes pakkaamaan tavaroitani ja lähtemään kuvaamallesi matkalle. Siksi minua kiinnostaisi tietää, mikä sinun diagnoosisi oli.
Liikunta ilman muuta helpottaa masennuksen oireita ja sitä kannattaa harjoittaa niin paljon kuin suinkin jaksaa. En kuitenkaan jaksa uskoa, että yksin sen avulla voi parantua. Iselläni kävi niin, että mitä enemmän aloin parantua, sitä mieluisammaksi mm. liikunnan harjoittaminen tuli.
Uskon, että toi reissu homma toimis mullekin. Pitäs vaan saada rahat..
Itse olen suunnitellut pakkaavani repun ja hyppääväni junaan. Tarpeeksi kun masentaa ei jaksa edes pelätä ja jännittää.
Pari vuotta sitten huomasin istuväni ummikkona yksin junassa matkalla Moskovaan. Silloin mies oli just jättäny ja toisen takia. On ilmeisesti ollut silloin vitutuskäyrä Norjan lapinkorkeudella.
minullekin ihan ykkösapu masennukseen. Ahdistuksella ja stressillä on taipumus omalla kohdallani kääntyä aina jossain vaiheessa masennukseksi, joten niitä lievittämällä vältyn pahimmilta kuopilta. Tosin nyt olen siinä tilanteessa, että menin ajattelemattomuuttani lopettamaan masennuslääkityksen "laakista" ja kärsin vieroitusoireista siinä määrin (mm. huimaus, pahoinvointi, jäsenten puutuminen), että liikunta ei houkuta ja tunnu lievittävän samassa määrin. Tsemppiä kaikille uuteen vuoteen! Kun tarpeeksi monta kertaa on saanut oma-aloitteisesti kaivettua itsensä suon pohjalta pystyy aina vain paremmin luottamaan siihen, että se onnistuu myös jatkossa. Liikunta ja luotettavat läheiset ovat ykkösasia. Kunhan pääsee niistä usein masennukseen liittyvistä tunteista, jotka laittavat epäilemään omaa ihmisarvoa ts. sallii itselleen kaiken hyvän on mahdollisuus päästä liikkeelle. Itselläni kynnyksen muodosti aiemmin juuri tunne siitä, että olen jostain syystä niin huono ja kelvoton etten ansaitse hyvää oloa...liikunnasta sen saa helposti. Sen ansiosta alkaa mielialahormonit jylläämään ja muutenkin voiman tunne kropassa luo uskoa selviytymiseen. Liikunnan hyvä tekeviä vaikutuksia saattaa tosin huomattavastikin häiritä ihmisen turhamaisuuteen liittyvät seikat...pyrkimys laihtumiseen ja jonkin asteen ihanneihmisyyteen jolloin painopiste siirtyy oman itsen miellyttämisestä turhamaisuuteen...
Mutta kun ei jaksa lähteä mihinkään hortoilemaan..
Eikä ole mitään syytä lähteä.
Se on kyllä totta että erillaiset muutokset (elämäntilanteessa ym.)
vaikuttavat jonkinaikaa positiivisesti mielentilaan.
Ehkä se toimii vaan niinkin yksinkertaisesti että
silloin kun on muuta tekemistä niin ei paljoa
jouda miettimään ylimääräisiä asioita.
Siten aina jatkuvasti pitäisi keksiä vaan
uutta mielenkiinnonkohdetta ja muutosta.
Eipä siitäkään ehkä loppujen lopuksi mitään tulisi..
Sitä mäkin, että auttashan se liikunta. Sais vähä eloo ruumiiseen. Kannattaa kokeilla ja jos yksin ei huvita, niin lainaa ihmeeessä kaverin koiraa.
Ma oon niin huono et mä vaan ootan parempia säitä...
Onneks tulee pakkasta.!! Ehkä mäkin sitten pääsen ulos asti.
lääketeollisuus ja psykiatrit eivät saa rahaa liikunnasta. Sen vuoksi liikunta ei ole terapeuttista, eikä sitä markkinoida. :)